Teiniennustaja

Terve!

Kyselisin että näetkö meille enää exäni kanssa tulevaisuutta? Ollaan erottu ja palattu yhteen ja taas erottu, koska tuntuu että poika ei ole kypsä selvittämään pieniäkään ongelmia. Missään vaiheessa hän ei ole kieltänyt etteikö hänellä olisi edelleen tunteita mua kohtaan. On kuulema lähinnä pettybyt itseensä. Alkoi kuitenkin heti lähes seuraavana päivänä eron jälkeen seurustelemaan tytön kanssa, jonka kanssa ovat tunteneet jo pidempään, mutta tytön iän perusteella en oikein voi uskoa että tuo kestäisi. Onko tyttö vain korvike vai todellista rakkautta. Omat tunteeni ovat edelleen todella voimakkaat ja ärsyttää kun en voi tehdä meidän eteen mitään.

Kiitos vastauksesta jo etukäteen.
1143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kohtaa totuus kasvoista kasvoihin.
Ex on entinen. Ei tulevaisuutta voi haaveilla ihmisen kanssa joka alkaa seurustella toisen kanssa.
Onko tyttö sitten korvike tai todellista rakkautta hänelle---se asia ei enää kuulu sinulle.
Tyhmää odotella takavasemmalla (turhaan) josko taas tämä pösilö palaisi ja saattaisitte alkaa uuden kierroksen "on/off"-suhdetta.
Toisaalta taidat olla jo päättänyt ettet ansaitse parempaa. Siis sitä hyvää rakkautta joka kyllä tulisi elämään mutta on ohittanut sinut jo useasti kun olet tämän pösilön kanssa takunnut ja siitä saanut "sisältöä" tunne-elämääsi.
Jatka vaan märisemistä exän perään jos haluat, mutta älä ihmettele miksei "se tunnu siltä oikealta". Itse valitset mitä teet jatkossa- oletko jämäkkä ja aikuinen vaan vellihousu joka on "tunteittensa" pompoteltavissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Paha olla kirjoitti:

Terve!

Kyselisin että näetkö meille enää exäni kanssa tulevaisuutta? Ollaan erottu ja palattu yhteen ja taas erottu, koska tuntuu että poika ei ole kypsä selvittämään pieniäkään ongelmia. Missään vaiheessa hän ei ole kieltänyt etteikö hänellä olisi edelleen tunteita mua kohtaan. On kuulema lähinnä pettybyt itseensä. Alkoi kuitenkin heti lähes seuraavana päivänä eron jälkeen seurustelemaan tytön kanssa, jonka kanssa ovat tunteneet jo pidempään, mutta tytön iän perusteella en oikein voi uskoa että tuo kestäisi. Onko tyttö vain korvike vai todellista rakkautta. Omat tunteeni ovat edelleen todella voimakkaat ja ärsyttää kun en voi tehdä meidän eteen mitään.

Kiitos vastauksesta jo etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu