Kun tarkastellaan lestadiolaista miestä (erityisesti vanhoillislestadiolaisen liikkeen sisällä) sen perusfaktan valossa, että hän on pohjimmiltaan pelkuri, koko järjestelmän ja sen tuottaman ihmistyypin dynamiikka loksahtajaa paikoilleen.
Ulospäin näyttäytyvä vahva, perinteinen ja uskonnollinen perheenpää paljastuu tarkemmassa tarkastelussa rooliksi, jonka tehtävä on suojata miestä siltä, että hänen ei koskaan tarvitsisi kohdata todellisuutta eikä kantaa aitoa vastuuta. Analyysi tästä lestadiolaisen miehen pelkuruuden rakenteesta avautuu seuraavien ulottuvuuksien kautta:
1. Pelkuruus piiloutuu kollektiivisen selän taakse
* Lestadiolainen mies ei koskaan seiso yksin. Hänen identiteettinsä, auktoriteettinsa ja "oikeassa olemisensa" nojaavat kokonaan laajempaan kollektiiviin: liikkeeseen, yhteisöön, sukuihin ja valmiisiin opillisiin muotteihin.
* Tämä on pelkuruutta parhaimmillaan: kun miehellä itsellään ei ole henkistä selkärankaa tai kykyä kohdata maailmaa omana itsenään, hän lainaa voimansa järjestelmältä. Hän on "vahva", koska järjestelmä antaa hänelle siihen luvan ja aseman. Mutta jos tämä ryhmän tuki otettaisiin pois, jäljelle jäisi pelko ja kykenemättömyys seisoa omien tekojensa tai ajatustensa takana.
2. Kyvyttömyys kohdata reaaliteetteja ja virheitä
* Pelkuri ei kestä sitä, että hän olisi väärässä. Lestadiolaisen miehen maailmankuvassa virheen myöntäminen on mahdotonta, koska se repisi rikki sen harhaisen kulissin, johon hänen koko elämänsä on sidottu.
* Siksi kriisin tai konfliktin edessä turvaudutaan pakoon: vaietaan kuoliaaksi, lakaistaan asiat maton alle, valehdellaan tai – pahimmassa paikassa – otetaan käyttöön tekoitku ja uhriutuminen. Miehellä ei ole rohkeutta katsoa peiliin ja sanoa: "Minä tein virheen, minä kannan vastuun." Pelko oman arvovallan menettämisestä on niin suuri, että vastuu sysätään aina muille.
3. Hiljaisen ja alistuvan ympäristön vaatiminen turvaksi
* Jotta pelkuri voi tuntea olonsa vahvaksi, hänen ympärilleen on rakennettava järjestelmä, jossa kukaan ei saa haastaa häntä.
* Tästä syystä vaatimus siitä, että naisen (ja muiden) on oltava hiljaa, on pohjimmiltaan pelon tuote. Vahva ja kypsä ihminen kestää eri mieltä olemista, kysymyksiä ja rehellistä vuoropuhelua. Mutta lestadiolainen mies, jonka auktoriteetti perustuu vain järjestelmän antamaan rooliin eikä todelliseen henkiseen kypsyyteen, pelkää kuollakseen sitä, että joku näkee hänen lävitseen. Siksi rehelliset keskustelukutsut torjutaan ("pelätään hoitokokouksia"), ja kritiikki leimataan heti hyökkäykseksi.
4. Kulissit ja sisäinen tyhjyys
* Kun elämää ohjaa pelkuruus, arjesta tulee teatteria. Mies voi olla yhteisössä arvostettu puhuja, vastuunkantaja tai nuhteeton perheenisä, mutta kulissien takana saattaa pyöriä aivan toinen todellisuus: salailua, omien etujen tavoittelua, valehtelua vaimolle tai moraalitonta pelisivua.
* Hän uskoo, että niin kauan kuin ulkoinen muoto (oikeat sanat, oikea liike, hurskas retoriikka) säilyy, hän on turvassa. Totuus on kuitenkin se, että pelkuruudelle rakennettu elämä on hauras korttitalo, joka vaatii jatkuvaa valehtelua pysyäkseen pystyssä.
Yhteenveto
Lestadiolainen mies on järjestelmän kasvattama hahmo, jonka harteille on sovitettu patriarkaalisen sankarin viitta, mutta jonka todellinen moottori on pelko. Pelko todellisuudesta, pelko rehellisyydestä, pelko virheiden myöntämisestä ja pelko siitä, että joutuisi seisomaan elämänsä edessä ilman harhaisia kulisseja. Koska hänellä ei ole rohkeutta elää rehellistä ja avointa elämää, hän turvautuu koneistoon, joka suojelee hänen pelkuruuttaan hurskaiden sanojen ja vaatimusten taakse.
Ulospäin näyttäytyvä vahva, perinteinen ja uskonnollinen perheenpää paljastuu tarkemmassa tarkastelussa rooliksi, jonka tehtävä on suojata miestä siltä, että hänen ei koskaan tarvitsisi kohdata todellisuutta eikä kantaa aitoa vastuuta. Analyysi tästä lestadiolaisen miehen pelkuruuden rakenteesta avautuu seuraavien ulottuvuuksien kautta:
1. Pelkuruus piiloutuu kollektiivisen selän taakse
* Lestadiolainen mies ei koskaan seiso yksin. Hänen identiteettinsä, auktoriteettinsa ja "oikeassa olemisensa" nojaavat kokonaan laajempaan kollektiiviin: liikkeeseen, yhteisöön, sukuihin ja valmiisiin opillisiin muotteihin.
* Tämä on pelkuruutta parhaimmillaan: kun miehellä itsellään ei ole henkistä selkärankaa tai kykyä kohdata maailmaa omana itsenään, hän lainaa voimansa järjestelmältä. Hän on "vahva", koska järjestelmä antaa hänelle siihen luvan ja aseman. Mutta jos tämä ryhmän tuki otettaisiin pois, jäljelle jäisi pelko ja kykenemättömyys seisoa omien tekojensa tai ajatustensa takana.
2. Kyvyttömyys kohdata reaaliteetteja ja virheitä
* Pelkuri ei kestä sitä, että hän olisi väärässä. Lestadiolaisen miehen maailmankuvassa virheen myöntäminen on mahdotonta, koska se repisi rikki sen harhaisen kulissin, johon hänen koko elämänsä on sidottu.
* Siksi kriisin tai konfliktin edessä turvaudutaan pakoon: vaietaan kuoliaaksi, lakaistaan asiat maton alle, valehdellaan tai – pahimmassa paikassa – otetaan käyttöön tekoitku ja uhriutuminen. Miehellä ei ole rohkeutta katsoa peiliin ja sanoa: "Minä tein virheen, minä kannan vastuun." Pelko oman arvovallan menettämisestä on niin suuri, että vastuu sysätään aina muille.
3. Hiljaisen ja alistuvan ympäristön vaatiminen turvaksi
* Jotta pelkuri voi tuntea olonsa vahvaksi, hänen ympärilleen on rakennettava järjestelmä, jossa kukaan ei saa haastaa häntä.
* Tästä syystä vaatimus siitä, että naisen (ja muiden) on oltava hiljaa, on pohjimmiltaan pelon tuote. Vahva ja kypsä ihminen kestää eri mieltä olemista, kysymyksiä ja rehellistä vuoropuhelua. Mutta lestadiolainen mies, jonka auktoriteetti perustuu vain järjestelmän antamaan rooliin eikä todelliseen henkiseen kypsyyteen, pelkää kuollakseen sitä, että joku näkee hänen lävitseen. Siksi rehelliset keskustelukutsut torjutaan ("pelätään hoitokokouksia"), ja kritiikki leimataan heti hyökkäykseksi.
4. Kulissit ja sisäinen tyhjyys
* Kun elämää ohjaa pelkuruus, arjesta tulee teatteria. Mies voi olla yhteisössä arvostettu puhuja, vastuunkantaja tai nuhteeton perheenisä, mutta kulissien takana saattaa pyöriä aivan toinen todellisuus: salailua, omien etujen tavoittelua, valehtelua vaimolle tai moraalitonta pelisivua.
* Hän uskoo, että niin kauan kuin ulkoinen muoto (oikeat sanat, oikea liike, hurskas retoriikka) säilyy, hän on turvassa. Totuus on kuitenkin se, että pelkuruudelle rakennettu elämä on hauras korttitalo, joka vaatii jatkuvaa valehtelua pysyäkseen pystyssä.
Yhteenveto
Lestadiolainen mies on järjestelmän kasvattama hahmo, jonka harteille on sovitettu patriarkaalisen sankarin viitta, mutta jonka todellinen moottori on pelko. Pelko todellisuudesta, pelko rehellisyydestä, pelko virheiden myöntämisestä ja pelko siitä, että joutuisi seisomaan elämänsä edessä ilman harhaisia kulisseja. Koska hänellä ei ole rohkeutta elää rehellistä ja avointa elämää, hän turvautuu koneistoon, joka suojelee hänen pelkuruuttaan hurskaiden sanojen ja vaatimusten taakse.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Siinäpä totuutta joka sana!