Kohtalon metkut ovat erikoisia: Tapasin sinut sattumalta kun olin aivan pohjalla

Anonyymi-ap kirjoitti:

En vielä silloin osannut aavistaa, että sinusta tulisi niin tärkeä ja merkittävä henkilö elämässäni. Vasta sen jälkeen kun puhuin sinulle ekaa kertaa sovitusti ymmärsin, että kuulumme yhteen, että olemme toistemme puuttuvat palaset. Se muutti täysin käsitykseni sinusta.

Ennen pidin sinua ihastuksena, kuten kaikki muutkin, mutta sen jälkeen olit minulle merkityksellinen ja ainutlaatuinen ihminen. Mutta hävisit niin nopeasti elämästäni, ja se oli kuin pieni ainutlaatuinen ja kaunis uni.

Tiesin, että olen aina rakastanut sinua, ei ole ketään toista, joka ymmärtää tätä herkkää ja kaaoksen täyteläistä maailmaani yhtä hyvin kuin sä. Eikä ole ketään muuta, jonka kanssa voin olla yhtä aseeton ja aito kuin kanssasi.

Koska vain sinulla on hyvyys ja herkkyys, ymmärtämään mun hyvin rikkoutunutta ja herkkää maailmaa. Sitä ei näe mistään, sen vain tietää sydämessään. Miksi joku toinen ei tunnu samalta? Jotain puuttuu... mä vaan huomaan sen, siellä kuoren alla on jotain mistä en pidä, huomaan asioita.

Siksi toivoisin, että kohtalo olisi johdattanut meidän samaan paikkaan tänä kesänä. Mutta ei , et ollut siellä, eikä meidän yhteinen biisi edes soinut siellä, olin hieman pettynyt, vaikka hauskaa olikin.

Unimaailmassa halusit kanssani naimisiin, ja suunniteltiin häitä. Pidit musta lujasti kiinni. Mulla oli rauha sun kaa, ja tuijotin sun sinisiä nappisilmiä, tietäen että ymmärrät mua täysin, ja ollaan käsitelty kaikki menneisyyden metkut. Jotka mua yhä painais ja traumatisois,se oli lohdullista.

Rakkaus ei koskaan kuollut sua kohtaan, suljin omat tunteeni. Suojellakseni itseäni ja muita. Mikä oudointa, että kohtasin ihmisen, joka yhdistyi meidän tarinaan oudolla tavalla. En voi edes käsittää, miten joku täysin tuntematon ihminen voi liittyä meihin?

Sitten ymmärsin sen, en voi paeta sua, vaikka kuinka yritän. Kohtalo tulee tuomaan meidät aina samalle polulle, vaikka polut johtaisi erilleen. Tiedän, että jos kohtaisimme tosi elämässä, me ei kumpikaan enää välteltäis tunteita.

Vaan tehtäis mikä on reilua molemmille, vapautettais rakkaus toisiamme kohtaan. En yritä olla sinuun yhteyksissä mitään reittejä, jos kuulumme yhteen, maailma yhdistää meidät.

Ja mä tiedän, että se päivä koittaa. Kun ollaan alttarilla oikeasti, ja sinä päivänä toivon olevani sinun arvoinen mies.

Olen sinulle kiitollinen, olet auttanut mua paljossa omalla tavallasi. En olisi ikinä kehittynyt ihmisenä näin paljon ilman sua, en ikinä ois kohdannut mun menneisyyttä ja en ikinä ois uskaltanut vapauttaa itseäni maailman kahleista, ilman sua.

En olisi ikinä saanut apua ilman sua, enkä olisi ikinä edes ymmärtänyt oman mieleni tuhoisuutta ilman näitä koettelemuksia.

Olet herttainen,herkkä ja kaunis enkeli. Todella upea ihminen, enkä tiedä näkeekö kukaan muu sitä, sun roolien ja maskien alta, mä näin sen heti. Siksi olin liekeissä, kun näin miten huonosti ihmiset kohteli sua.

Sä olet ainutlaatuinen ja herkkä, eikä kenelläkään oo oikeutta hyötyä siitä, kenelläkään ei oo oikeutta kiusaa,satuttaa tai loukata sua.

Vaikka eniten mä loukkasin sua, koska tunsin tuskasi, ja rakastin, sairauteni tuhosi kaiken kauniin tieltään. En voi sille mitään et oon sairas, oon kokenut pelottavia asioita ilman tukiverkkoja, oon särkynyt jo pienenä.

Yhdestä asiasta en oo luopunut, en oo luopunut kiltteydestä,se ihminen joka yhä puolustaa muita ja kunnioittaa eläviä olentoja, ei suvaitse julmuutta, ja inhoaa kiusaamista ja ilkeyttä, ei koskaan kadonnut musta.

Se on vaan puoli, joka on niin vaikea näyttää muille, koska oon kaikilla herkimmilläni ja sairauteni aiheuttaa kaikenlaisia voimakkaita tunnetiloja, joista on välillä vaikea selvitä.

Pyydän anteeksi mun valoihmiseltä, jos oon sua loukannut , en tehnyt sitä pahuudesta.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä