Poika laitettiin käsirautoihin

Anonyymi-ap

Miksi poliisi teki päätöksen käyttää ”tappavaa voimaa” mopoilijan
pysäyttämiseksi ? Oli täysin sattumaa, ettei mopoilija loukkaantunut vakavammin.

Esimerkiksi henkilöautokolarissa 60 kilometrin tuntinopeus saattaa aiheuttaa uhrille henkeä uhkaavia vammoja. Kiilaustilanteessa oli ainekset vakavampaankin onnettomuuteen.

Jos tähdet olisivat olleet huonommassa asennossa, niin olisi voinut käydä tosi huonosti. Mopoilija olisi voinut vaikka jäädä ajoneuvon alle puristuksiin.

Se, että lapsi teki virheen, ei missään olosuhteissa oikeuta käyttämään potentiaalisesti kuolettavaa voimaa hänen pysäyttämisekseen.
Pahinta tässä on se, että vammat aiheutettiin täydellä välinpitämättömyydellä,
ja sen lisäksi poliisin tehtäviin kuuluva ensivasteen tekemä tilannearvio ja ensihoito ohitettiin täysin.
Poika laitettiin käsirautoihin.

Poliisin ilmoituksessa mitään vakavaa ei tapahtunut.

Mopoilija itse kertoo kuitenkin sosiaalisessa mediassa saaneensa tilanteessa useita murtumia. Tiktok-päivityksessään poika kirjoittaa, että hänen jalkapöytänsä on murtunut, ja lisäksi hänen kädestään on katkennut viisi luuta.

Saman tiedon vahvistaa Ilta-Sanomille mopoilijan tunteva henkilö. Myös HS:n tavoittamat lähteet kertovat pojan saaneen useita murtumia.

HS:n tietojen mukaan poika leikataan tällä viikolla.

14

<50

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Poliisin sairaalakuntoon kolaroima ihminen laitetaan käsirautoihin ?!?

      • Anonyymi00007

        Kusipää kyttä vosulta muuta voi odottaakaan. Ihme ,ettei vielä ampunut,ettei karkaa.


    • Anonyymi00002

      Mitä jos poikaa ei olis pysäytetty, vaikkakin hieman brutaalisti, ja hän olisi törmännyt johonkin sivulliseen? Silloin huudettaisiin miksei poliisi tee mitään....?

      • Anonyymi00009

        Ei joku tapahtumaton asia oikeuta lähes tappamaan ihmistä.
        Poikahan olisi voinut kuolla.


      • Anonyymi00011
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Ei joku tapahtumaton asia oikeuta lähes tappamaan ihmistä.
        Poikahan olisi voinut kuolla.

        Jos ei käskytystä totella, mikä neuvoksi?


    • Anonyymi00004

      Kaamea tyyppi
      Kai isä on tyytyväinen kun poika perseileekilvettömällä viritettyllä mopollaan ilman korttia.

      On ikävää että vapaasti kasvatetut lapset luulevat että voivatpe rseillä liikenteessä ilman että siitä joutuu vastuuseen

    • Anonyymi00006

      Valtio maksaa pojalle pitkään ja hartaasti.

      • Anonyymi00013

        Laittomalla ajoneuvolla kaahaileva on heikoilla raastuvassa.


      • Anonyymi00016

        valtio ei maksa mitään vaan sinä maksat pölhöperheen
        kasvattamattoman

        se voi tehdä vielä mitä tahansa

        esimerkiksi isättömiä kakaroita ja maksat nekin


    • Anonyymi00008

      Kyse ei ollut vaarallisesta rikollisesta. Kytällä oli joku raivo päällä.

    • Anonyymi00010

      Pojalla olisi voinut olla vaikka sisäinen verenvuoto kropassa tai päässä
      ja hänet laitettiin käsirautoihin !!! Putkaanko poliisi olisi hänet vienyt ?

      Poliisiksi ja papiksi pääsee aina, sanottiin ennen.

      • Anonyymi00015

        Niin ja sehän olisi voinut saada tästä dementian tai diabeteksen
        ja päälle veillä Parkinsonin taudin
        miten sitten poliisin suu pannaan


    • Anonyymi00012

      Poliisilta toki ylilyönti, mutta jos mopopoika ei olisi tehnyt mitään lain vastaista, niin koko tapausta ei olisi edes syntynyt. Ei kannata tehdä lain vastaisia asioita, niin ei joudu edes ensinnäkään tekemisiin poliisin kanssa.

    • Anonyymi00014

      Käsi- ja jalkaraudat ovat USAssa käytössä ja oranssihaalari
      että lehdistö jne erottaa kuka on vanki ja sitä kuljetetaan
      vähintään 100 metriä oikeustaloon että kaikki kuvaajat
      saavat hyviä kuvia

      ja tällä toivotaan että se miehistyisi eikä olisi kuusessa pian uudestaan

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1313
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1061
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      835
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      51
      648
    5. 60
      641
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      531
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      30
      523
    8. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      507
    9. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      503
    10. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      16
      487
    Aihe