Uusi tehdas tulee jälleen.

Anonyymi-ap

Metsä Groupin investoinnit Äänekoskelle jatkuvat. Yhtiö kertoi tiistaina, että se avaa Muoto-kuitupakkausten uuden tuotantolinjan Metsän tehdasalueelle Äänekoskelle nykyisen Muoto-koetehtaan viereen.

Uusi tuotantolinja käynnistyy vuoden 2028 aikana. Investoinnin arvo on noin 25 miljoonaa euroa ja linjan nimelliskapasiteetti yli 100 miljoonaa tuotetta vuodessa. Tuotantolinjan toimittaa teknologiayhtiö Valmet.

Metsä Group kertoi aiemmin, että ensimmäinen kaupallinen Muoto-tehdas menisi Raumalle. Yhtiön mukaan Äänekoski valikoitui kuitenkin tehdasalueen infran, olemassa olevan tuotantolinjan ja investoinnin kustannusten perusteella.

Osaaminen paikkakunnalla huipputasolla,hyvä me!

40

298

    Vastaukset 40

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Niin voidaan todeta, että suhmuroijista ja viranhaltijoiden osaamattomuudesta huolimatta investointi tuli tänne. Tosin samanlainen kuslaariporukka siellä Raumallakin on ko. positioissa.

    • Anonyymi00002

      Mitä sitten. Näkyi olevan ,että kymmen työpaikkaa tulee.Mitä se muuta merkitsee kuin rakentamisen aikaan majoitus ja ravintola -alalle tulee kysyntää.

      • Anonyymi00003

        Niinpä, rakentajat tulee äänekosken rajojen ulkopuolelta.


      • Anonyymi00004
        Anonyymi00003 kirjoitti:

        Niinpä, rakentajat tulee äänekosken rajojen ulkopuolelta.

        Koskettoman mulliojan kulkijat pyörittelevät voa silmiään valottomasta nelikulmassa


      • Anonyymi00007
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Koskettoman mulliojan kulkijat pyörittelevät voa silmiään valottomasta nelikulmassa

        Peukku pete tietää


      • Anonyymi00009
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Koskettoman mulliojan kulkijat pyörittelevät voa silmiään valottomasta nelikulmassa

        Lava, työnnä kaikki sinne minne aurinko ei paista..


      • Anonyymi00011
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Lava, työnnä kaikki sinne minne aurinko ei paista..

        Mihine ei paista...


    • Anonyymi00005

      Merkitsee se sitäkin että Äänekoskeen luotetaan ja tänne panostetaan.
      Valittajat ei töihin pääse,sinne tarvitaan tekijöitä.

      • Anonyymi00006

        Ammattilaisia ei muliuomalta löyvy,ette osaa ies sanomalehteä taistella kärpäslätkäksi,saatikka mämmituokkosta kasata hiiiii haaaa hooooo ihahhaaa uuuuh uh uh ukh


      • Anonyymi00010
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Ammattilaisia ei muliuomalta löyvy,ette osaa ies sanomalehteä taistella kärpäslätkäksi,saatikka mämmituokkosta kasata hiiiii haaaa hooooo ihahhaaa uuuuh uh uh ukh

        Oletko mielipuoli onnellinen.


      • Anonyymi00012
        Anonyymi00010 kirjoitti:

        Oletko mielipuoli onnellinen.

        Hiiii haaaaa hoooooo ooooo looooo uuh uh uh


      • Anonyymi00021
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Ammattilaisia ei muliuomalta löyvy,ette osaa ies sanomalehteä taistella kärpäslätkäksi,saatikka mämmituokkosta kasata hiiiii haaaa hooooo ihahhaaa uuuuh uh uh ukh

        Kyllä sieltä löytyy ja hyviäkin mutta se pieni jäynänteko tekee vaan ilkeästi tehtävänsä.Kyllä ne puheet työntekijöistä kulkeutuu korvasta korvaan niin kuin nämä puheet yrityksistäkin ja kuulija päättää onko tekijä riskin arvoinen.


    • Anonyymi00013

      pulipenkin tapaus ei pääse penkiltä kauas,korkeintaan sikojenlahteen polskimaan

      • Anonyymi00014

        Kokeile taitella nyt sitä lehteä siellä .hiiiiii haaaaaa heee haaaaaa hoooooo


    • Anonyymi00015

      2.5 miljoonaa yksi työpaikka että suurella suuret touhut.

    • Anonyymi00016

      Paljon on kateellisia,on selvää että vain paras kelpaa nykyään.

    • Anonyymi00019

      Tulihan se siiten sieltä samalla loppuu Kuuran teko ja 40 saa lähteä.

      • Anonyymi00020

        Strategisten kaupunnin(n)isien dynaaminen onnistuminen. Kaivetaanko monttu on seuraava kysymys, mahtuu vielä kaupunnirakennelautakunnan listalle.


    • Anonyymi00022

      Hienosti yritettiin kätkeä nämä tulevat irtisanomiset tämän uuden tehtaan alle.Kuura loppuu ja työttömiä 40 lisää joista 10 voi päästä tuonne uudelle.

      • Anonyymi00023

        Teköö hyvää mulliojalaisille.kjäh kjäh hähä hää kovaa ja korkealta..hupsis miten kävi näin.


      • Anonyymi00024
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        Teköö hyvää mulliojalaisille.kjäh kjäh hähä hää kovaa ja korkealta..hupsis miten kävi näin.

        Mitä se sinulle höpöhenän polttajalle kuuluu.


      • Anonyymi00025
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        Teköö hyvää mulliojalaisille.kjäh kjäh hähä hää kovaa ja korkealta..hupsis miten kävi näin.

        Kosketon nähty pulipenkillä suolilahdessa peukku peräreiässään, eli SLAVA on alkanut käyttää peukkua


      • Anonyymi00026
        Anonyymi00025 kirjoitti:

        Kosketon nähty pulipenkillä suolilahdessa peukku peräreiässään, eli SLAVA on alkanut käyttää peukkua

        Paskapylvään vartijan todettiin viime yönä olleen Konginkankaan uimarannan huussin alla


    • Anonyymi00029

      Huomaa että kylähullut ja tietämättömät täällä vauhdissa.
      Kuurahan oli koskella vain koetehdas.

      Vielä viime vuonna Metsä Group kertoi Kuura-hankkeen näyttävän lupaavalta ja yhtiö aloitti ensimmäisen kaupallisen tehtaan esisuunnittelun. Kemiin suunnitteilla ollut laitos olisi tuottanut vuosittain noin 100 000 tonnia tekstiilikuitua ja työllistänyt suoraan noin 250 henkeä. Laitos olisi käynnistynyt aikaisintaan vuonna 2029.

      Ja kuppitehdas piti mennä Raumalle,vaan Äänekoski vei voiton.
      Äänekoski voitti,Rauma ja Kemi hävisivät.

      • Anonyymi00030

        Mitä se Äänekoski voittikaan?


      • Anonyymi00031
        Anonyymi00030 kirjoitti:

        Mitä se Äänekoski voittikaan?

        on viisaita ihmisiä ja on myös tyhmiä ihmisiä


      • Anonyymi00032
        Anonyymi00031 kirjoitti:

        on viisaita ihmisiä ja on myös tyhmiä ihmisiä

        tyhmät varmaan voitti, niitähän tuo tehdasalue on ollut aina täynnä


    • Anonyymi00033

      Oiskohan siellä töitä?

      • Anonyymi00034

        Kyllä tekevälle töitä on aina. Pulipenkillä makoilijoille ei ole.


      • Anonyymi00035
        Anonyymi00034 kirjoitti:

        Kyllä tekevälle töitä on aina. Pulipenkillä makoilijoille ei ole.

        Työllä ei rikastu, ei saa kun pomon vittuilut ja rakot kouriinsa.makoilemalla tuloo ihan huomaamatta...


      • Anonyymi00036
        Anonyymi00035 kirjoitti:

        Työllä ei rikastu, ei saa kun pomon vittuilut ja rakot kouriinsa.makoilemalla tuloo ihan huomaamatta...

        Demaripohjainem verotus takaa sen että työnteolla ei rikastu vai miten puolustajat tuon selittää.


      • Anonyymi00037
        Anonyymi00036 kirjoitti:

        Demaripohjainem verotus takaa sen että työnteolla ei rikastu vai miten puolustajat tuon selittää.

        Demarit on syöpä, monessa mielessä. Täyttä kuraa


      • Anonyymi00038
        Anonyymi00037 kirjoitti:

        Demarit on syöpä, monessa mielessä. Täyttä kuraa

        Syöpäläisihän työ kaikki koskettomalla olette,ison maailman Turkissa..


    • Anonyymi00039

      3viikkoa valusta,alkaa asennukset,2kk,kun ensimmäinen tuokkonen valmistuu,ulkomailta tulee rakentajat Max 70 ihmistä,majoittuvat muualle,ei muodostu nelikulmaan ruuhkia,Lidlissä voi myynti vähän pompsahtaa,Pien koneita häviää paljon koskella.tehtaaseen 3pomoa,5 duunareita.en kyllä ällisty.

    • Anonyymi00040

      suoliahteenkin valoa ikkunassa,vanhaan repolaan suunnitellaan pulipenkkien valmistusta ja joutilaat ajaa lättähatulla rikettiä ympäriinsä

      • Anonyymi00041

        Mulliojalle tulossa tukilais kilpa


      • Anonyymi00042

        Tässä on kyllä nyt paras kommentti aikoihin. Tuosta voisi tekoälyllä piirrättää kuvan 🤣


      • Anonyymi00043
        Anonyymi00042 kirjoitti:

        Tässä on kyllä nyt paras kommentti aikoihin. Tuosta voisi tekoälyllä piirrättää kuvan 🤣

        Lättähatulla rikettiä 😅


    • Anonyymi00044

      Pulipenkiltä kerätään joutilaat ja repolasta ajetaan rikettiä lättähatulla vanhalle asemalle

      • Anonyymi00045

        Hiiiii haaaaa hoooo oooooo uuuuh uh uh uuh


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      113
      1403
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      921
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      133
      704
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      565
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      525
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      500
    11. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      101
      485
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      478
    13. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      468
    15. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      468
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      466
    17. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    18. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe