Toivo on kärsimys ja toivottomuus on vapautta

En voi olla laittamatta tätä teille. Tässä on katkelmia transkriptiosta, muutamia lauseita ja viisaita sanoja. Pitää jakaa ne kanssanne, muutama lause eri paikoista. Käännösvirheet suomen kielellä.

Muutama lause täältä:
Voitte laittaa automaattisen käännöksen päälle, asetukset nappi oikealla alakulmassa.

https://www.youtube.com/watch?v=-bG-TjRVMA4
Alkaen 1 tunti ja 5 minuutiia.


Dattātreya, joka tarkkaili tätä tai sai tietää tästä kertomuksesta, muotoili suuren periaatteen: ”Toivo on suurin kärsimys, ja toivottomuus on suurin onnellisuus.”
Kuulostaa paradoksaaliselta, eikö totta? Olemme tottuneet pitämään toivoa hyveenä, mutta halujen yhteydessä toivo on kahle, joka pitää meidät jännityksessä.
Niin kauan kuin Piṅgalā toivoi, hän kärsi. Heti kun hän katkaisi toivon — sanskritiksi tätä kutsutaan nimellä vairāgya — rauha tuli hänen luokseen.
Hän ymmärsi, että todellinen rakastettu, joka ei koskaan petä ja on aina lähellä, on Jumala hänen sydämessään, ei kadulla kulkeva ohikulkija.
Toinen tämän sarjan opettaja oli lintu nimeltä Kurara. Dattātreya näki, kuinka tämä lintu lensi taivaalla pitäen nokassaan suurta lihapalaa.

Kun olemme selvittäneet arkiset ja toisinaan järkyttävät opetukset, jotka kurtisaani ja petolintu antoivat sankarillemme,

Nyt puhutaan muusta:

Avadhūta Gītā on todella radikaali teksti. Sen nimi tarkoittaa suunnilleen “vapautuneen (avadhūtan) laulua”, ja se liitetään perinteisesti Dattatreyahin. Teksti koostuu kahdeksasta luvusta ja keskittyy ennen kaikkea advaita- eli ei-kaksinaisuusoppiin.

Siksi teksti voi kuulostaa hyvin oudolta

Se sanoo asioita tyyliin:

ei ole todella syntymää
ei ole kuolemaa
ei ole sitoutunutta ihmistä
ei ole vapautuvaa ihmistä
ei ole edes varsinaisesti meditoijaa ja meditaatiota
ei ole kahta todellisuutta
lopullinen Itse ei ole keho eikä mieli.

Tämä on tarkoituksellista.

Jos sanot:

“Minä haluan vapautua.”

Avadhūta kysyy:

Kuka haluaa vapautua?

Ja jos se “minä”, joka haluaa vapautua, on vain ajatusten, muistojen ja identiteetin muodostama samaistuminen, niin kuka oikeastaan on koskaan ollut sidottuna?

Tässä kohtaa Avadhūta Gītā muuttuu todella syväksi.

5. Avadhūta ei tarkoita vain “henkilöä, joka tietää paljon”

Avadhūta on ihminen, joka on ikään kuin pudottanut pois tavanomaiset identiteetit ja kiinnittymiset.

Tekstin kahdeksannessa luvussa kuvataan avadhūtan ominaisuuksia: hän on vapaa haluista ja ylpeydestä, rauhallinen, myötätuntoinen, kaikkia hyödyttävä ja totuudessa pysyvä.

Mielenkiintoista on, että tämä ei tarkoita vain:

“Tiedän, että olen Brahman.”

Jos tieto jää ajatukseksi, ego voi jopa tehdä siitä uuden identiteetin:

“Minä olen valaistunut.”

Avadhūta Gītān näkökulmasta sekin on edelleen samaistumista.


kyllä, tekstin lopussa Dattatreya mainitaan nimenomaisesti.

Sanskritissa viimeinen säe alkaa:

दत्तात्रेयावधूतेन...

Dattātreyāvadhūtena...

eli teksti esittää itsensä Dattatreya Avadhūtan lauluna.

Tämä on kiinnostavaa, koska Dattatreya ei ole tekstissä niinkään kertomuksen päähenkilö. Hän toimii vapautuneen tietoisuuden äänenä.



Avadhūta Gītā ei ole Gauḍīya Vaiṣṇavismin teksti.

Se kuuluu ensisijaisesti advaita-vedāntiseen / avadhūta-perinteeseen, ja sen Dattātreya-opetus on hyvin ei-dualistista. Siinä korostetaan, että lopullinen todellisuus on yksi, jakamaton tietoisuus (Brahman/Ātman), eikä siinä rakenneta Gauḍīya Vaiṣṇavismille tyypillistä suhdetta.


Ero on aika perustavanlaatuinen

Avadhūta Gītā:

Ātman ja Brahman eivät ole kaksi.

Gauḍīya Vaiṣṇavismi:

Jīva ja Bhagavān ovat ikuisesti erillisiä persoonia, vaikka heidän suhteensa on myös käsittämättömän ykseyden ja erilaisuuden (acintya-bhedābheda) alainen.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö Dattātreyaa voisi esiintyä vaiṣṇavalaisissa yhteyksissä tai ettei häntä voisi kunnioittaa Vaiṣṇava-perinteessä. Dattātreyan asema on monimuotoinen. Mutta juuri Avadhūta Gītān filosofiaa ei pidä automaattisesti tulkita Gauḍīya Vaiṣṇavismin filosofiana.

Anonyymi00015 kirjoitti:

Siksi teksti voi kuulostaa hyvin oudolta

Se sanoo asioita tyyliin:

ei ole todella syntymää
ei ole kuolemaa
ei ole sitoutunutta ihmistä
ei ole vapautuvaa ihmistä
ei ole edes varsinaisesti meditoijaa ja meditaatiota
ei ole kahta todellisuutta
lopullinen Itse ei ole keho eikä mieli.

Tämä on tarkoituksellista.

Jos sanot:

“Minä haluan vapautua.”

Avadhūta kysyy:

Kuka haluaa vapautua?

Ja jos se “minä”, joka haluaa vapautua, on vain ajatusten, muistojen ja identiteetin muodostama samaistuminen, niin kuka oikeastaan on koskaan ollut sidottuna?

Tässä kohtaa Avadhūta Gītā muuttuu todella syväksi.

5. Avadhūta ei tarkoita vain “henkilöä, joka tietää paljon”

Avadhūta on ihminen, joka on ikään kuin pudottanut pois tavanomaiset identiteetit ja kiinnittymiset.

Tekstin kahdeksannessa luvussa kuvataan avadhūtan ominaisuuksia: hän on vapaa haluista ja ylpeydestä, rauhallinen, myötätuntoinen, kaikkia hyödyttävä ja totuudessa pysyvä.

Mielenkiintoista on, että tämä ei tarkoita vain:

“Tiedän, että olen Brahman.”

Jos tieto jää ajatukseksi, ego voi jopa tehdä siitä uuden identiteetin:

“Minä olen valaistunut.”

Avadhūta Gītān näkökulmasta sekin on edelleen samaistumista.


kyllä, tekstin lopussa Dattatreya mainitaan nimenomaisesti.

Sanskritissa viimeinen säe alkaa:

दत्तात्रेयावधूतेन...

Dattātreyāvadhūtena...

eli teksti esittää itsensä Dattatreya Avadhūtan lauluna.

Tämä on kiinnostavaa, koska Dattatreya ei ole tekstissä niinkään kertomuksen päähenkilö. Hän toimii vapautuneen tietoisuuden äänenä.



Avadhūta Gītā ei ole Gauḍīya Vaiṣṇavismin teksti.

Se kuuluu ensisijaisesti advaita-vedāntiseen / avadhūta-perinteeseen, ja sen Dattātreya-opetus on hyvin ei-dualistista. Siinä korostetaan, että lopullinen todellisuus on yksi, jakamaton tietoisuus (Brahman/Ātman), eikä siinä rakenneta Gauḍīya Vaiṣṇavismille tyypillistä suhdetta.


Ero on aika perustavanlaatuinen

Avadhūta Gītā:

Ātman ja Brahman eivät ole kaksi.

Gauḍīya Vaiṣṇavismi:

Jīva ja Bhagavān ovat ikuisesti erillisiä persoonia, vaikka heidän suhteensa on myös käsittämättömän ykseyden ja erilaisuuden (acintya-bhedābheda) alainen.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö Dattātreyaa voisi esiintyä vaiṣṇavalaisissa yhteyksissä tai ettei häntä voisi kunnioittaa Vaiṣṇava-perinteessä. Dattātreyan asema on monimuotoinen. Mutta juuri Avadhūta Gītān filosofiaa ei pidä automaattisesti tulkita Gauḍīya Vaiṣṇavismin filosofiana.

Lue lisää

Avadhūta Gītāa voi hyvin lukea ja saada siitä paljon hengellistä viisautta. Se, että teksti ei ole Gauḍīya Vaiṣṇavien oma teos, ei tarkoita, etteikö sen opetuksista voisi oppia.

Itse asiassa Gauḍīya Vaiṣṇava voi lukea sitä esimerkiksi näin:

erottaa kehon ja egon todellisesta itsestä → auttaa ymmärtämään jīvan asemaa
tarkastella kiintymyksiä ja aineellista samaistumista → tukee vairāgyan kehittymistä
ymmärtää, ettei aineellinen ego ole todellinen identiteettimme
kehittää sisäistä irrottautumista ja tyyneyttä
käyttää sen radikaaleja kysymyksiä oman tietoisuuden tutkimiseen.

Samalla voi pitää filosofisen eron selkeänä: Avadhūta Gītān advaita-näkemystä ei tarvitse hyväksyä kokonaisuudessaan, jotta sen hengelliset oivallukset olisivat hyödyllisiä.

Gauḍīya Vaiṣṇava voisi esimerkiksi ottaa ajatuksen “en ole tämä keho” ja viedä sen eri johtopäätökseen:

Avadhūta Gītā:
“Todellinen Itse on ei-kaksinainen Brahman.”




Avadhūta Gītā opettaa ihmiskunnalle kaikkein syvimmillään, sen viesti voidaan tiivistää näin:

Ihminen ei ole pohjimmiltaan se rajallinen persoona, johon hän samaistuu. Todellinen Itse on vapaa, puhdas ja syntymätön.

Sen keskeisiä opetuksia ovat:

Älä samaistu kehoon.
Keho muuttuu, syntyy ja kuolee, mutta todellinen Itse ei ole näiden muutosten kohde.
Älä pidä mieltä todellisena minänä.
Ajatukset, tunteet, pelot ja halut tulevat ja menevät. Se, joka tietää niiden tulevan ja menevän, on syvemmällä tasolla.
Etsi sitä, mikä ei muutu.
Kaikki kokemukset vaihtuvat. Avadhūta Gītā ohjaa huomion siihen tietoisuuteen, jossa kaikki kokemukset ilmenevät.
Vapaus ei ole jotain, minkä ulkopuolelta saat.



Vapaus ei ole jotain, minkä ulkopuolelta saat.
Vapautumista ei kuvata uuden asian saavuttamisena, vaan todellisen luonnon tunnistamisena.
Luovu väärästä “minästä”.
“Minä olen tämä keho”, “minä olen tämä asema”, “minä olen tämä historia” — teksti haastaa nämä identiteetit.
Älä takerru edes käsitteisiin.
Lopulta jopa ajatukset kuten “olen Brahman” ovat vain ajatuksia. Avadhūta menee hyvin pitkälle tämän yli.
Näe ykseys erillisyyden takana.
Viha, ahneus ja pelko perustuvat usein kokemukseen “minä vastaan maailma”. Kun erillisyyden käsitys murtuu, myös kiinnittyminen ja vastakkainasettelu menettävät voimaansa.

Ja tässä on ehkä sen kaunein puoli: sitä ei tarvitse lukea Gauḍīya Vaiṣṇavismin vastaisena kirjana. Gauḍīya Vaiṣṇava voi lukea sen itse­tutkiskeluna ja ottaa siitä esimerkiksi opetuksen “en ole tämä aineellinen keho”, mutta tulkita lopullisen identiteetin eri tavalla: olen ikuinen jīva ja Kṛṣṇan palvelija.

Eli Avadhūta Gītā voi antaa syvää viisautta myös sellaiselle, joka ei hyväksy sen koko advaita-filosofiaa. Se voi toimia peilinä, joka pakottaa kysymään: Kuka minä todella olen? Mikä minussa muuttuu, ja mikä ei?



Et ole vain kehosi

Keho syntyy, muuttuu, vanhenee ja kuolee. Avadhūta Gītā ohjaa katsomaan syvemmälle kuin kehon identiteettiin.

Käytännössä: kun ajattelet “minä olen epäonnistunut”, kysy: kuka tämä “minä” on?

Ajatus ei ole sama asia kuin totuus

Mieli tuottaa jatkuvasti ajatuksia, mutta sinun ei tarvitse uskoa jokaista niistä.

Käytännössä:
“Minusta tuntuu, että olen arvoton” “olen arvoton”.

Ajatus on tapahtuma tietoisuudessa.


Älä takerru kaikkeen

Ilo tulee ja menee. Suru tulee ja menee. Kunnia tulee ja menee. Häpeä tulee ja menee.

Viisaus on siinä, ettei rakenna koko identiteettiään niiden ympärille.

Vapaus alkaa irtipäästämisestä

Avadhūta ei tavoittele jatkuvasti lisää kokemuksia, saavutuksia tai asemaa.

Hän kysyy:

“Mitä jos minun ei tarvitsekaan tulla joksikin toiseksi?”

Tämä on hyvin radikaali ajatus.

Älä rakenna egoa hengellisyydestä

Tämä on erityisen tärkeä opetus.

Ihminen voi ajatella:

“Minä olen nyt hengellisempi kuin muut.”

Silloin ego on vain vaihtanut vaatetta.

Todellinen viisaus vähentää ylpeyttä eikä lisää sitä.

Kaikki kokemukset ilmestyvät tietoisuuteen

Ajattele pilviä taivaalla.

Pilvet muuttuvat jatkuvasti, mutta taivas ei tarvitse taistella niitä vastaan.

Samalla tavalla ajatukset ja tunteet voivat tulla ja mennä ilman, että sinun täytyy tehdä niistä pysyvää identiteettiä.

Älä pelkää muutosta samalla tavalla kuin ennen

Jos ymmärrät, että kaikki aineellinen on muuttuvaa, muutos ei enää tunnu samalla tavalla viholliselta.

Tämä ei tarkoita, ettei surua saisi tuntea.

Se tarkoittaa, ettei kaikkea menetystä tarvitse tulkita:

“Minä olen menettänyt itseni.”

Erillisyys synnyttää paljon kärsimystä

Kun mieli jakaa todellisuuden jatkuvasti:

minä – muut
me – he
hyvä – paha
voittaja – häviäjä

syntyy helposti pelkoa, vihaa ja kilpailua.

Avadhūta Gītā yrittää nähdä tämän jaon taakse.

Totuutta ei voi täysin omistaa sanoilla

Tämä on ehkä yksi tekstin hienoimmista piirteistä.

Anonyymi00016 kirjoitti:

Avadhūta Gītāa voi hyvin lukea ja saada siitä paljon hengellistä viisautta. Se, että teksti ei ole Gauḍīya Vaiṣṇavien oma teos, ei tarkoita, etteikö sen opetuksista voisi oppia.

Itse asiassa Gauḍīya Vaiṣṇava voi lukea sitä esimerkiksi näin:

erottaa kehon ja egon todellisesta itsestä → auttaa ymmärtämään jīvan asemaa
tarkastella kiintymyksiä ja aineellista samaistumista → tukee vairāgyan kehittymistä
ymmärtää, ettei aineellinen ego ole todellinen identiteettimme
kehittää sisäistä irrottautumista ja tyyneyttä
käyttää sen radikaaleja kysymyksiä oman tietoisuuden tutkimiseen.

Samalla voi pitää filosofisen eron selkeänä: Avadhūta Gītān advaita-näkemystä ei tarvitse hyväksyä kokonaisuudessaan, jotta sen hengelliset oivallukset olisivat hyödyllisiä.

Gauḍīya Vaiṣṇava voisi esimerkiksi ottaa ajatuksen “en ole tämä keho” ja viedä sen eri johtopäätökseen:

Avadhūta Gītā:
“Todellinen Itse on ei-kaksinainen Brahman.”




Avadhūta Gītā opettaa ihmiskunnalle kaikkein syvimmillään, sen viesti voidaan tiivistää näin:

Ihminen ei ole pohjimmiltaan se rajallinen persoona, johon hän samaistuu. Todellinen Itse on vapaa, puhdas ja syntymätön.

Sen keskeisiä opetuksia ovat:

Älä samaistu kehoon.
Keho muuttuu, syntyy ja kuolee, mutta todellinen Itse ei ole näiden muutosten kohde.
Älä pidä mieltä todellisena minänä.
Ajatukset, tunteet, pelot ja halut tulevat ja menevät. Se, joka tietää niiden tulevan ja menevän, on syvemmällä tasolla.
Etsi sitä, mikä ei muutu.
Kaikki kokemukset vaihtuvat. Avadhūta Gītā ohjaa huomion siihen tietoisuuteen, jossa kaikki kokemukset ilmenevät.
Vapaus ei ole jotain, minkä ulkopuolelta saat.



Vapaus ei ole jotain, minkä ulkopuolelta saat.
Vapautumista ei kuvata uuden asian saavuttamisena, vaan todellisen luonnon tunnistamisena.
Luovu väärästä “minästä”.
“Minä olen tämä keho”, “minä olen tämä asema”, “minä olen tämä historia” — teksti haastaa nämä identiteetit.
Älä takerru edes käsitteisiin.
Lopulta jopa ajatukset kuten “olen Brahman” ovat vain ajatuksia. Avadhūta menee hyvin pitkälle tämän yli.
Näe ykseys erillisyyden takana.
Viha, ahneus ja pelko perustuvat usein kokemukseen “minä vastaan maailma”. Kun erillisyyden käsitys murtuu, myös kiinnittyminen ja vastakkainasettelu menettävät voimaansa.

Ja tässä on ehkä sen kaunein puoli: sitä ei tarvitse lukea Gauḍīya Vaiṣṇavismin vastaisena kirjana. Gauḍīya Vaiṣṇava voi lukea sen itse­tutkiskeluna ja ottaa siitä esimerkiksi opetuksen “en ole tämä aineellinen keho”, mutta tulkita lopullisen identiteetin eri tavalla: olen ikuinen jīva ja Kṛṣṇan palvelija.

Eli Avadhūta Gītā voi antaa syvää viisautta myös sellaiselle, joka ei hyväksy sen koko advaita-filosofiaa. Se voi toimia peilinä, joka pakottaa kysymään: Kuka minä todella olen? Mikä minussa muuttuu, ja mikä ei?



Et ole vain kehosi

Keho syntyy, muuttuu, vanhenee ja kuolee. Avadhūta Gītā ohjaa katsomaan syvemmälle kuin kehon identiteettiin.

Käytännössä: kun ajattelet “minä olen epäonnistunut”, kysy: kuka tämä “minä” on?

Ajatus ei ole sama asia kuin totuus

Mieli tuottaa jatkuvasti ajatuksia, mutta sinun ei tarvitse uskoa jokaista niistä.

Käytännössä:
“Minusta tuntuu, että olen arvoton” “olen arvoton”.

Ajatus on tapahtuma tietoisuudessa.


Älä takerru kaikkeen

Ilo tulee ja menee. Suru tulee ja menee. Kunnia tulee ja menee. Häpeä tulee ja menee.

Viisaus on siinä, ettei rakenna koko identiteettiään niiden ympärille.

Vapaus alkaa irtipäästämisestä

Avadhūta ei tavoittele jatkuvasti lisää kokemuksia, saavutuksia tai asemaa.

Hän kysyy:

“Mitä jos minun ei tarvitsekaan tulla joksikin toiseksi?”

Tämä on hyvin radikaali ajatus.

Älä rakenna egoa hengellisyydestä

Tämä on erityisen tärkeä opetus.

Ihminen voi ajatella:

“Minä olen nyt hengellisempi kuin muut.”

Silloin ego on vain vaihtanut vaatetta.

Todellinen viisaus vähentää ylpeyttä eikä lisää sitä.

Kaikki kokemukset ilmestyvät tietoisuuteen

Ajattele pilviä taivaalla.

Pilvet muuttuvat jatkuvasti, mutta taivas ei tarvitse taistella niitä vastaan.

Samalla tavalla ajatukset ja tunteet voivat tulla ja mennä ilman, että sinun täytyy tehdä niistä pysyvää identiteettiä.

Älä pelkää muutosta samalla tavalla kuin ennen

Jos ymmärrät, että kaikki aineellinen on muuttuvaa, muutos ei enää tunnu samalla tavalla viholliselta.

Tämä ei tarkoita, ettei surua saisi tuntea.

Se tarkoittaa, ettei kaikkea menetystä tarvitse tulkita:

“Minä olen menettänyt itseni.”

Erillisyys synnyttää paljon kärsimystä

Kun mieli jakaa todellisuuden jatkuvasti:

minä – muut
me – he
hyvä – paha
voittaja – häviäjä

syntyy helposti pelkoa, vihaa ja kilpailua.

Avadhūta Gītā yrittää nähdä tämän jaon taakse.

Totuutta ei voi täysin omistaa sanoilla

Tämä on ehkä yksi tekstin hienoimmista piirteistä.

Lue lisää

Tämä on ehkä yksi tekstin hienoimmista piirteistä.

Se puhuu Brahmanista, Ātmanista ja ei-kaksinaisuudesta, mutta samalla sen sanoma menee suunnilleen siihen suuntaan, että lopullista todellisuutta ei voi vangita käsitteeseen.

Siksi pelkkä filosofian opiskelu ei riitä.

On eri asia tietää sana “Brahman” kuin nähdä, mitä sillä tarkoitetaan.



Kysy kaikkein perustavin kysymys: kuka minä olen?

Tässä Avadhūta Gītā koskettaa monia muitakin hengellisiä perinteitä.

Kun sanot:

“Minä olen tämä keho.”

keho muuttuu.

“Minä olen nämä ajatukset.”

ajatukset muuttuvat.

“Minä olen nämä tunteet.”

tunteet muuttuvat.

Sitten kysymys jää:

Mikä on se, joka tietää näistä muutoksista?

Avadhūta Gītā pakottaa tutkimaan juuri tätä.

Ja tässä on tärkeä ero Gauḍīya Vaiṣṇavismiin

Jos sinä luet Avadhūta Gītāa Gauḍīya Vaiṣṇavana, sinun ei tarvitse päätyä sen advaita-johtopäätökseen.

Voit ottaa siitä esimerkiksi:

“En ole tämä ruumis.”
Olen jīva.

“Aineellinen ego ei ole todellinen identiteettini.”
Todellinen identiteettini on Kṛṣṇan palvelijana.

“Älä takerru aineelliseen maailmaan.”
Kiinnitä mieli Kṛṣṇaan.

Tällöin Avadhūta Gītā voi toimia itsetutkiskelun ja vairāgyan välineenä, vaikka sen metafyysinen johtopäätös olisi erilainen kuin Gauḍīya-siddhānta.

Ja ehkä juuri siksi sen lukeminen voi olla hedelmällistä: voi ottaa vastaan viisauden ilman, että omaa sampradāyaa tarvitsee hylätä.

Toivo voi muuttua kärsimykseksi silloin, kun ihminen sitoo rauhansa tulevaisuuteen: “kun saan tämän, kun löydän tuon, kun elämä muuttuu, olen viimein onnellinen.” Silloin nykyhetki ei koskaan riitä. Mieli rakentaa jatkuvasti uuden päämäärän, jonka saavuttamisen jälkeen luvattu rauha siirtyy jälleen kauemmas. Avadhūtan näkökulmasta vapautuminen alkaa, kun tätä mekanismia aletaan nähdä. Kaikkea ei tarvitse saavuttaa, eikä todellisuutta tarvitse jatkuvasti pakottaa vastaamaan omia odotuksia. Toivottomuus tässä merkityksessä ei tarkoita epätoivoa, vaan luopumista siitä vaatimuksesta, että tulevaisuuden täytyy pelastaa minut. Pelko, himo, suru ja viha voivat edelleen nousta, mutta niitä ei tarvitse tehdä identiteetiksi. Ajatus “olen epäonnistunut” on tapahtuma mielessä, ei välttämättä totuus minusta. Samoin tunne “tarvitsen tämän voidakseni olla onnellinen” voidaan nähdä ilman, että sitä täytyy totella. Todellinen irtipäästäminen ei siis ole tunteiden tukahduttamista vaan samaistumisen hellittämistä. Tämä liittyy Avadhūta Gītān ydinkysymykseen: kuka minä olen kaiken muuttuvan takana? Keho muuttuu, mieli muuttuu, tunteet muuttuvat, ihmissuhteet muuttuvat ja koko elämä muuttuu. Jos kaikki nämä voidaan havaita, ovatko ne todella se, mikä olen syvimmältäni? Tässä kohtaa myös kuolema toimii opettajana: se riisuu vähitellen kaiken, mitä kuvittelemme omistavamme. Siksi kysymys ei lopulta ole vain siitä, miten saisin paremman elämän, vaan siitä, miksi tarvitsen tietynlaisen elämän voidakseni tuntea olevani kokonainen. Gauḍīya Vaiṣṇavan näkökulmasta tästä ei tarvitse päätellä, että todellinen Itse olisi persoonaton Brahman. Sen sijaan voidaan nähdä: en ole tämä aineellinen keho enkä väärä ego, vaan ikuinen jīva Silloin vairāgya ei tarkoita maailman vihaamista eikä toivottomuus elämän menettämistä. Se tarkoittaa sitä, ettei enää odota aineellisen maailman antavan pysyvää täyttymystä. Ihminen voi rakastaa, toimia, palvella ja välittää ilman että hän yrittää omistaa kaiken. Ehkä syvin vapaus alkaa juuri siitä, kun lakkaa kysymästä “mitä minun täytyy vielä saada?” ja alkaa kysyä “mikä minussa on jo tässä, ennen kaikkia tavoitteita, pelkoja ja identiteettejä?”

Anonyymi00019 kirjoitti:

Toivo voi muuttua kärsimykseksi silloin, kun ihminen sitoo rauhansa tulevaisuuteen: “kun saan tämän, kun löydän tuon, kun elämä muuttuu, olen viimein onnellinen.” Silloin nykyhetki ei koskaan riitä. Mieli rakentaa jatkuvasti uuden päämäärän, jonka saavuttamisen jälkeen luvattu rauha siirtyy jälleen kauemmas. Avadhūtan näkökulmasta vapautuminen alkaa, kun tätä mekanismia aletaan nähdä. Kaikkea ei tarvitse saavuttaa, eikä todellisuutta tarvitse jatkuvasti pakottaa vastaamaan omia odotuksia. Toivottomuus tässä merkityksessä ei tarkoita epätoivoa, vaan luopumista siitä vaatimuksesta, että tulevaisuuden täytyy pelastaa minut. Pelko, himo, suru ja viha voivat edelleen nousta, mutta niitä ei tarvitse tehdä identiteetiksi. Ajatus “olen epäonnistunut” on tapahtuma mielessä, ei välttämättä totuus minusta. Samoin tunne “tarvitsen tämän voidakseni olla onnellinen” voidaan nähdä ilman, että sitä täytyy totella. Todellinen irtipäästäminen ei siis ole tunteiden tukahduttamista vaan samaistumisen hellittämistä. Tämä liittyy Avadhūta Gītān ydinkysymykseen: kuka minä olen kaiken muuttuvan takana? Keho muuttuu, mieli muuttuu, tunteet muuttuvat, ihmissuhteet muuttuvat ja koko elämä muuttuu. Jos kaikki nämä voidaan havaita, ovatko ne todella se, mikä olen syvimmältäni? Tässä kohtaa myös kuolema toimii opettajana: se riisuu vähitellen kaiken, mitä kuvittelemme omistavamme. Siksi kysymys ei lopulta ole vain siitä, miten saisin paremman elämän, vaan siitä, miksi tarvitsen tietynlaisen elämän voidakseni tuntea olevani kokonainen. Gauḍīya Vaiṣṇavan näkökulmasta tästä ei tarvitse päätellä, että todellinen Itse olisi persoonaton Brahman. Sen sijaan voidaan nähdä: en ole tämä aineellinen keho enkä väärä ego, vaan ikuinen jīva Silloin vairāgya ei tarkoita maailman vihaamista eikä toivottomuus elämän menettämistä. Se tarkoittaa sitä, ettei enää odota aineellisen maailman antavan pysyvää täyttymystä. Ihminen voi rakastaa, toimia, palvella ja välittää ilman että hän yrittää omistaa kaiken. Ehkä syvin vapaus alkaa juuri siitä, kun lakkaa kysymästä “mitä minun täytyy vielä saada?” ja alkaa kysyä “mikä minussa on jo tässä, ennen kaikkia tavoitteita, pelkoja ja identiteettejä?”

Lue lisää

Avadhūta Gītā. Sen voima on siinä, ettei se yritä rakentaa lukijalle uutta identiteettiä, vaan purkaa vanhaa pala palalta. Se ei lupaa: “saavuta vielä tämä, niin olet vapaa”, vaan kääntää koko asetelman ympäri ja kysyy, kuka oikeastaan on se, jonka pitäisi vapautua.
Sen kieli on armotonta juuri siinä mielessä, että se ei jätä egolle helposti piilopaikkaa. Se vie epäilyn kehoon, mieleen, ajatuksiin, haluihin, saavutuksiin ja jopa hengellisiin käsitteisiin asti. Se ei tyydy siihen, että ihminen oppii sanomaan “olen Brahman”, vaan pakottaa katsomaan myös tämän ajatuksen yli. Siksi teksti voi tuntua samanaikaisesti käsittämättömältä ja äärimmäisen selkeältä.
Avadhūta Gītān suuri kauneus on sen ehdottomuudessa: todellinen Itse ei tarvitse tulla täydelliseksi, koska se ei ole koskaan ollut epätäydellinen. Vapautta ei tarvitse rakentaa. Totuutta ei tarvitse valmistaa. Se, mitä etsit, ei ole välttämättä jossakin kaukana tulevaisuudessa, vaan kysymys on siitä, miksi et näe sitä nyt.
Teksti myös riisuu hengellisyydestä saavutuksenhalun. Ei riitä, että ihminen vaihtaa maallisen egon hengelliseen egoon ja alkaa ajatella olevansa muita viisaampi. Avadhūta menee tätäkin syvemmälle. Jos “minä olen valaistunut” muuttuu uudeksi ylpeyden muodoksi, mitään olennaista ei ole vielä tapahtunut.
Siksi Avadhūta Gītā on niin poikkeuksellinen: se ei vain anna vastauksia, vaan polttaa vähitellen pois kysyjän rakentamia oletuksia. Se tekee koko olemassaolosta itsetutkiskelun kentän ja palauttaa huomion aina samaan mysteeriin:
Kuka minä olen ennen kehoa, ennen ajatusta, ennen nimeä, ennen historiaa ja ennen kaikkia niitä asioita, joiksi olen oppinut itseni kuvittelemaan?
Juuri siinä on Avadhūta Gītān suuruus. Se ei yritä tehdä ihmisestä suurempaa. Se yrittää paljastaa sen, mikä oli jo ennen kaikkia määritelmiä.

Anonyymi00020 kirjoitti:

Avadhūta Gītā. Sen voima on siinä, ettei se yritä rakentaa lukijalle uutta identiteettiä, vaan purkaa vanhaa pala palalta. Se ei lupaa: “saavuta vielä tämä, niin olet vapaa”, vaan kääntää koko asetelman ympäri ja kysyy, kuka oikeastaan on se, jonka pitäisi vapautua.
Sen kieli on armotonta juuri siinä mielessä, että se ei jätä egolle helposti piilopaikkaa. Se vie epäilyn kehoon, mieleen, ajatuksiin, haluihin, saavutuksiin ja jopa hengellisiin käsitteisiin asti. Se ei tyydy siihen, että ihminen oppii sanomaan “olen Brahman”, vaan pakottaa katsomaan myös tämän ajatuksen yli. Siksi teksti voi tuntua samanaikaisesti käsittämättömältä ja äärimmäisen selkeältä.
Avadhūta Gītān suuri kauneus on sen ehdottomuudessa: todellinen Itse ei tarvitse tulla täydelliseksi, koska se ei ole koskaan ollut epätäydellinen. Vapautta ei tarvitse rakentaa. Totuutta ei tarvitse valmistaa. Se, mitä etsit, ei ole välttämättä jossakin kaukana tulevaisuudessa, vaan kysymys on siitä, miksi et näe sitä nyt.
Teksti myös riisuu hengellisyydestä saavutuksenhalun. Ei riitä, että ihminen vaihtaa maallisen egon hengelliseen egoon ja alkaa ajatella olevansa muita viisaampi. Avadhūta menee tätäkin syvemmälle. Jos “minä olen valaistunut” muuttuu uudeksi ylpeyden muodoksi, mitään olennaista ei ole vielä tapahtunut.
Siksi Avadhūta Gītā on niin poikkeuksellinen: se ei vain anna vastauksia, vaan polttaa vähitellen pois kysyjän rakentamia oletuksia. Se tekee koko olemassaolosta itsetutkiskelun kentän ja palauttaa huomion aina samaan mysteeriin:
Kuka minä olen ennen kehoa, ennen ajatusta, ennen nimeä, ennen historiaa ja ennen kaikkia niitä asioita, joiksi olen oppinut itseni kuvittelemaan?
Juuri siinä on Avadhūta Gītān suuruus. Se ei yritä tehdä ihmisestä suurempaa. Se yrittää paljastaa sen, mikä oli jo ennen kaikkia määritelmiä.

Lue lisää

Avadhūta Gītā ei ole Gauḍīya Vaiṣṇava -sampradāyan oma teksti, eikä sen advaita-johtopäätöksiä tarvitse hyväksyä sellaisinaan. Silti siitä voi oppia valtavasti. Sen arvo ei riipu siitä, kuuluuko sen filosofia omaan sampradāyaan, vaan siitä, kuinka syvästi se haastaa ihmisen tutkimaan itseään. Se opettaa irrottautumaan aineellisesta identiteetistä, tarkkailemaan mieltä, näkemään kiintymysten juuria ja kysymään, kuka todella olen. Gauḍīya Vaiṣṇava voi ottaa siitä paljon hyödyllistä ilman, että luopuu omasta siddhāntastaan: en ole tämä keho, en ole aineellinen ego, olen ikuinen jīva jne. Avadhūta Gītā voi siis toimia voimakkaana peilinä: kaikkea sen metafysiikkaa ei tarvitse hyväksyä, jotta sen itsetutkiskelusta, vairāgyasta, irtipäästämisestä ja egon tarkastelusta voisi oppia syvästi. Sen voi lukea toisen perinteen tekstinä ja silti löytää siitä ajatuksia, jotka puhdistavat.

Anonyymi00021 kirjoitti:

Avadhūta Gītā ei ole Gauḍīya Vaiṣṇava -sampradāyan oma teksti, eikä sen advaita-johtopäätöksiä tarvitse hyväksyä sellaisinaan. Silti siitä voi oppia valtavasti. Sen arvo ei riipu siitä, kuuluuko sen filosofia omaan sampradāyaan, vaan siitä, kuinka syvästi se haastaa ihmisen tutkimaan itseään. Se opettaa irrottautumaan aineellisesta identiteetistä, tarkkailemaan mieltä, näkemään kiintymysten juuria ja kysymään, kuka todella olen. Gauḍīya Vaiṣṇava voi ottaa siitä paljon hyödyllistä ilman, että luopuu omasta siddhāntastaan: en ole tämä keho, en ole aineellinen ego, olen ikuinen jīva jne. Avadhūta Gītā voi siis toimia voimakkaana peilinä: kaikkea sen metafysiikkaa ei tarvitse hyväksyä, jotta sen itsetutkiskelusta, vairāgyasta, irtipäästämisestä ja egon tarkastelusta voisi oppia syvästi. Sen voi lukea toisen perinteen tekstinä ja silti löytää siitä ajatuksia, jotka puhdistavat.

Lue lisää

Dattātreyan 24 gurun opetuksessa on jotain hyvin vapauttavaa: gurun ei tarvitse olla vain ihminen, jolla on titteli tai asema.
Maa opettaa kärsivällisyyttä.
Vesi puhtautta ja mukautuvuutta.
Tuli muuttumista ja irrottautumista.
Mehiläinen opettaa keräämisen vaarasta.
Kurara opettaa irtipäästämistä.
Piṅgalā opettaa odotuksesta luopumista.
Mutta vielä syvemmällä tasolla nämä eivät oikeastaan ole opetuksia maailmasta.
Ne ovat opetuksia omasta mielestä.
Kun toinen ihminen loukkaa minua, tapahtuma voi olla guru, koska se paljastaa:
”Tässä on jokin kohta, johon olen kiinnittynyt.”
Kun menetän jotain:
”Mitä minä kuvittelin omistavani?”
Kun joku herättää minussa voimakkaan vihan:
”Miksi tämä asia hallitsee tietoisuuttani näin voimakkaasti?”
Ja kun huomaan odottavani jotakin samalla tavalla kuin Piṅgalā:
”Miksi annan tulevalle tapahtumalle vallan määritellä nykyisen rauhani?”
Tämä on erittäin lähellä vairāgyan käytännöllistä merkitystä.
Vairāgya ei ole elämän hylkäämistä
Tämä on tärkeä ero.
Vairāgya ei tarkoita:
“mikään ei merkitse mitään”
“en saa rakastaa”
“en saa nauttia”
“minun pitää vetäytyä kaikesta”
“elämä on kärsimystä, joten luovutan.”
Syvempi ajatus on:
“Voin rakastaa jotakin ilman, että vaadin sen pysyvän.”

Anonyymi00022 kirjoitti:

Dattātreyan 24 gurun opetuksessa on jotain hyvin vapauttavaa: gurun ei tarvitse olla vain ihminen, jolla on titteli tai asema.
Maa opettaa kärsivällisyyttä.
Vesi puhtautta ja mukautuvuutta.
Tuli muuttumista ja irrottautumista.
Mehiläinen opettaa keräämisen vaarasta.
Kurara opettaa irtipäästämistä.
Piṅgalā opettaa odotuksesta luopumista.
Mutta vielä syvemmällä tasolla nämä eivät oikeastaan ole opetuksia maailmasta.
Ne ovat opetuksia omasta mielestä.
Kun toinen ihminen loukkaa minua, tapahtuma voi olla guru, koska se paljastaa:
”Tässä on jokin kohta, johon olen kiinnittynyt.”
Kun menetän jotain:
”Mitä minä kuvittelin omistavani?”
Kun joku herättää minussa voimakkaan vihan:
”Miksi tämä asia hallitsee tietoisuuttani näin voimakkaasti?”
Ja kun huomaan odottavani jotakin samalla tavalla kuin Piṅgalā:
”Miksi annan tulevalle tapahtumalle vallan määritellä nykyisen rauhani?”
Tämä on erittäin lähellä vairāgyan käytännöllistä merkitystä.
Vairāgya ei ole elämän hylkäämistä
Tämä on tärkeä ero.
Vairāgya ei tarkoita:
“mikään ei merkitse mitään”
“en saa rakastaa”
“en saa nauttia”
“minun pitää vetäytyä kaikesta”
“elämä on kärsimystä, joten luovutan.”
Syvempi ajatus on:
“Voin rakastaa jotakin ilman, että vaadin sen pysyvän.”

Lue lisää

Dattātreyan 24 gurun opetuksessa on jotain hyvin vapauttavaa: gurun ei tarvitse olla vain ihminen, jolla on titteli tai asema.
Maa opettaa kärsivällisyyttä.
Vesi puhtautta ja mukautuvuutta.

Anonyymi00023 kirjoitti:

Dattātreyan 24 gurun opetuksessa on jotain hyvin vapauttavaa: gurun ei tarvitse olla vain ihminen, jolla on titteli tai asema.
Maa opettaa kärsivällisyyttä.
Vesi puhtautta ja mukautuvuutta.

Lue lisää

Toivo voi muuttua kärsimykseksi silloin, kun ihminen sitoo rauhansa tulevaisuuteen. Mieli sanoo: kun saan tämän, kun löydän tuon, kun elämä muuttuu, silloin olen viimein onnellinen. Mutta tällä tavalla rauha siirtyy aina hieman kauemmas. Yksi tavoite saavutetaan ja heti syntyy seuraava. Ihminen alkaa elää jatkuvasti siinä, mitä ei vielä ole, ja samalla nykyhetki muuttuu paikaksi, jossa jotakin puuttuu. Avadhūtan näkökulmasta vapautuminen alkaa siitä, että ihminen näkee tämän mekanismin eikä enää usko jokaista mielen lupausta siitä, että jokin ulkoinen asia tulee lopulta tekemään hänestä kokonaisen.

Anonyymi00024 kirjoitti:

Toivo voi muuttua kärsimykseksi silloin, kun ihminen sitoo rauhansa tulevaisuuteen. Mieli sanoo: kun saan tämän, kun löydän tuon, kun elämä muuttuu, silloin olen viimein onnellinen. Mutta tällä tavalla rauha siirtyy aina hieman kauemmas. Yksi tavoite saavutetaan ja heti syntyy seuraava. Ihminen alkaa elää jatkuvasti siinä, mitä ei vielä ole, ja samalla nykyhetki muuttuu paikaksi, jossa jotakin puuttuu. Avadhūtan näkökulmasta vapautuminen alkaa siitä, että ihminen näkee tämän mekanismin eikä enää usko jokaista mielen lupausta siitä, että jokin ulkoinen asia tulee lopulta tekemään hänestä kokonaisen.

Lue lisää

Tämä ei tarkoita toivosta luopumista epätoivon merkityksessä. Syvemmässä mielessä kyse on siitä, että ihminen luopuu tarpeesta tulla tulevaisuuden pelastamaksi. Hän voi edelleen suunnitella, rakastaa, tehdä työtä, tavoitella asioita ja toivoa hyvää, mutta hänen sisäinen rauhansa ei enää ole täysin niiden varassa. Hän voi sanoa: haluan tämän, mutta minun ei tarvitse saada tätä voidakseni olla olemassa. Rakastan tätä ihmistä, mutta minun ei tarvitse omistaa häntä. Haluan tämän elämäntilanteen, mutta en tarvitse sitä todistaakseni, että elämäni on arvokas.
Tästä alkaa vairāgya. Se ei ole maailman vihaamista eikä elämän hylkäämistä. Se on ymmärrystä siitä, että mikään muuttuva asia ei voi antaa pysyvää täyttymystä. Keho muuttuu, mieli muuttuu, tunteet muuttuvat, ihmissuhteet muuttuvat, omaisuus muuttuu, maine muuttuu ja koko elämä kulkee jatkuvasti syntymän, muutoksen ja katoamisen kautta. Jos ihminen rakentaa identiteettinsä näiden varaan, hänen täytyy jatkuvasti pelätä niiden menettämistä. Silloin onnellisuus muuttuu helposti omistamisen vartioimiseksi.
Avadhūta Gītā vie tämän tutkimuksen vielä syvemmälle. Se ei kysy vain, miten ihminen voisi kärsiä vähemmän, vaan kysyy: kuka oikeastaan kärsii? Kun mielessä syntyy ajatus “olen epäonnistunut”, teksti kutsuu katsomaan itse ajatusta. Ajatus ilmestyy ja katoaa. Tunteet ilmestyvät ja katoavat. Pelko ilmestyy ja katoaa. Himo ilmestyy ja katoaa. Jopa käsitys omasta persoonasta muuttuu elämän aikana. Jos kaikki nämä voidaan havaita, voidaanko niitä pitää lopullisena minänä?

Anonyymi00025 kirjoitti:

Tämä ei tarkoita toivosta luopumista epätoivon merkityksessä. Syvemmässä mielessä kyse on siitä, että ihminen luopuu tarpeesta tulla tulevaisuuden pelastamaksi. Hän voi edelleen suunnitella, rakastaa, tehdä työtä, tavoitella asioita ja toivoa hyvää, mutta hänen sisäinen rauhansa ei enää ole täysin niiden varassa. Hän voi sanoa: haluan tämän, mutta minun ei tarvitse saada tätä voidakseni olla olemassa. Rakastan tätä ihmistä, mutta minun ei tarvitse omistaa häntä. Haluan tämän elämäntilanteen, mutta en tarvitse sitä todistaakseni, että elämäni on arvokas.
Tästä alkaa vairāgya. Se ei ole maailman vihaamista eikä elämän hylkäämistä. Se on ymmärrystä siitä, että mikään muuttuva asia ei voi antaa pysyvää täyttymystä. Keho muuttuu, mieli muuttuu, tunteet muuttuvat, ihmissuhteet muuttuvat, omaisuus muuttuu, maine muuttuu ja koko elämä kulkee jatkuvasti syntymän, muutoksen ja katoamisen kautta. Jos ihminen rakentaa identiteettinsä näiden varaan, hänen täytyy jatkuvasti pelätä niiden menettämistä. Silloin onnellisuus muuttuu helposti omistamisen vartioimiseksi.
Avadhūta Gītā vie tämän tutkimuksen vielä syvemmälle. Se ei kysy vain, miten ihminen voisi kärsiä vähemmän, vaan kysyy: kuka oikeastaan kärsii? Kun mielessä syntyy ajatus “olen epäonnistunut”, teksti kutsuu katsomaan itse ajatusta. Ajatus ilmestyy ja katoaa. Tunteet ilmestyvät ja katoavat. Pelko ilmestyy ja katoaa. Himo ilmestyy ja katoaa. Jopa käsitys omasta persoonasta muuttuu elämän aikana. Jos kaikki nämä voidaan havaita, voidaanko niitä pitää lopullisena minänä?

Lue lisää

Tästä syntyy Avadhūta Gītān radikaali kysymys: kuka minä olen kaiken muuttuvan takana? Ennen nimeäni, ennen historiaani, ennen asemaani, ennen onnistumisiani ja epäonnistumisiani — mikä olen? Jos sanon “olen kehoni”, keho muuttuu. Jos sanon “olen mieleni”, mieli muuttuu. Jos sanon “olen ajatukseni”, ajatukset muuttuvat. Jos sanon “olen persoonani”, myös persoonallisuus muuttuu. Avadhūta yrittää nähdä kaiken tämän läpi ja suunnata huomion siihen, mikä ei ole samalla tavalla muutoksen kohteena.
Siksi vapautumista ei tässä ajattelussa ymmärretä samalla tavalla kuin uuden saavutuksen hankkimista. Ihmisen ei tarvitse rakentaa todellista Itseään joksikin uudeksi. Pikemminkin hänen täytyy nähdä läpi ne väärät samaistumiset, joiden vuoksi hän on kuvitellut olevansa jotakin rajallista. Vapautuminen on enemmänkin verhon poistamista kuin uuden asian saavuttamista.

Anonyymi00026 kirjoitti:

Tästä syntyy Avadhūta Gītān radikaali kysymys: kuka minä olen kaiken muuttuvan takana? Ennen nimeäni, ennen historiaani, ennen asemaani, ennen onnistumisiani ja epäonnistumisiani — mikä olen? Jos sanon “olen kehoni”, keho muuttuu. Jos sanon “olen mieleni”, mieli muuttuu. Jos sanon “olen ajatukseni”, ajatukset muuttuvat. Jos sanon “olen persoonani”, myös persoonallisuus muuttuu. Avadhūta yrittää nähdä kaiken tämän läpi ja suunnata huomion siihen, mikä ei ole samalla tavalla muutoksen kohteena.
Siksi vapautumista ei tässä ajattelussa ymmärretä samalla tavalla kuin uuden saavutuksen hankkimista. Ihmisen ei tarvitse rakentaa todellista Itseään joksikin uudeksi. Pikemminkin hänen täytyy nähdä läpi ne väärät samaistumiset, joiden vuoksi hän on kuvitellut olevansa jotakin rajallista. Vapautuminen on enemmänkin verhon poistamista kuin uuden asian saavuttamista.

Lue lisää

Kuolema toimii tässä yhtenä suurimmista opettajista. Se riisuu vähitellen kaiken, minkä ihminen kuvittelee omistavansa. Se muistuttaa, ettei kehoa, omaisuutta, asemaa, ihmissuhteita tai saavutuksia voi pitää pysyvästi hallussa. Siksi syvin kysymys ei ehkä olekaan: “Miten saan elämästäni sellaisen, että olen vihdoin onnellinen?” Vaan: “Miksi tarvitsen tietynlaisen elämän voidakseni tuntea olevani kokonainen?”

Anonyymi00027 kirjoitti:

Kuolema toimii tässä yhtenä suurimmista opettajista. Se riisuu vähitellen kaiken, minkä ihminen kuvittelee omistavansa. Se muistuttaa, ettei kehoa, omaisuutta, asemaa, ihmissuhteita tai saavutuksia voi pitää pysyvästi hallussa. Siksi syvin kysymys ei ehkä olekaan: “Miten saan elämästäni sellaisen, että olen vihdoin onnellinen?” Vaan: “Miksi tarvitsen tietynlaisen elämän voidakseni tuntea olevani kokonainen?”

Lue lisää

Ehkä syvin vapaus alkaa juuri tästä: ihminen lakkaa jatkuvasti kysymästä “mitä minun täytyy vielä saada, jotta olisin kokonainen?” ja alkaa kysyä “kuka minä olen ennen kaikkea sitä, mitä haluan saada?” Avadhūta Gītā vie tämän kysymyksen kohti ei-kaksinaista Itseä, kun taas paramparamme filosofia voi viedä sen kohti ymmärrystä omasta ikuisesta jīva-luonnostaan

Anonyymi00028 kirjoitti:

Ehkä syvin vapaus alkaa juuri tästä: ihminen lakkaa jatkuvasti kysymästä “mitä minun täytyy vielä saada, jotta olisin kokonainen?” ja alkaa kysyä “kuka minä olen ennen kaikkea sitä, mitä haluan saada?” Avadhūta Gītā vie tämän kysymyksen kohti ei-kaksinaista Itseä, kun taas paramparamme filosofia voi viedä sen kohti ymmärrystä omasta ikuisesta jīva-luonnostaan

Lue lisää

Ehkä tässä on koko ajatuksen syvin käänne:
Ihminen yrittää usein vapautua tulemalla joksikin. Avadhūta kysyy, mitä tapahtuu, jos tutkimme sitä, joka yrittää tulla joksikin.
Silloin vapautuminen ei ala siitä, että löydetään täydellinen tulevaisuus, vaan siitä, että nähdään nykyisen samaistumisen rakenne.

Anonyymi00029 kirjoitti:

Ehkä tässä on koko ajatuksen syvin käänne:
Ihminen yrittää usein vapautua tulemalla joksikin. Avadhūta kysyy, mitä tapahtuu, jos tutkimme sitä, joka yrittää tulla joksikin.
Silloin vapautuminen ei ala siitä, että löydetään täydellinen tulevaisuus, vaan siitä, että nähdään nykyisen samaistumisen rakenne.

Lue lisää

Syvemmältä katsottuna tässä ei ehkä olekaan kyse ensisijaisesti onnellisuuden tavoittelusta, vaan siitä, että ihminen elää jatkuvasti ehdollistetun tulevaisuuden varassa. Hän ei ainoastaan ajattele saavansa jotakin, vaan rakentaa huomaamattaan käsityksen siitä, millainen hänen täytyisi olla, jotta hän voisi levätä olemassaolossaan. Tulevaisuudesta tulee paikka, johon oma täydellisyys projisoidaan. Nykyinen minä koetaan keskeneräiseksi ja tuleva minä kuvitellaan sellaiseksi, jolla ei enää olisi tätä puutetta.
Tästä syntyy hienovarainen ristiriita: ihminen tavoittelee vapautta sellaisella mielellä, joka itse synnyttää jatkuvasti uusia ehtoja vapaudelle. Hän haluaa päästä tilanteeseen, jossa ei enää tarvitse mitään, mutta samalla hän tarvitsee tämän tilanteen saavuttamista voidakseen tuntea olevansa vapaa. Näin vapautumisesta itsestään tulee uusi tavoite, uusi projekti ja jopa uusi identiteetti.
Avadhūtan näkökulmasta tässä on jotakin perustavanlaatuista nähtävää. Se, joka etsii täydellisyyttä, saattaa itse olla se rakenne, joka tuottaa kokemuksen puutteesta. Mieli vertaa jatkuvasti sitä, mikä on, siihen, minkä pitäisi olla. Se muodostaa kuvan paremmasta minästä ja alkaa sitten kärsiä nykyisen minän etäisyydestä tähän kuvitelmaan. Näin ihminen voi jopa hengellisessä elämässä jatkaa samaa mekanismia: nyt hänen ei enää tarvitse saavuttaa rahaa tai asemaa, vaan hänen täytyy saavuttaa rauha, puhtaus, valaistuminen tai täydellinen irrottautuminen.

Anonyymi00030 kirjoitti:

Syvemmältä katsottuna tässä ei ehkä olekaan kyse ensisijaisesti onnellisuuden tavoittelusta, vaan siitä, että ihminen elää jatkuvasti ehdollistetun tulevaisuuden varassa. Hän ei ainoastaan ajattele saavansa jotakin, vaan rakentaa huomaamattaan käsityksen siitä, millainen hänen täytyisi olla, jotta hän voisi levätä olemassaolossaan. Tulevaisuudesta tulee paikka, johon oma täydellisyys projisoidaan. Nykyinen minä koetaan keskeneräiseksi ja tuleva minä kuvitellaan sellaiseksi, jolla ei enää olisi tätä puutetta.
Tästä syntyy hienovarainen ristiriita: ihminen tavoittelee vapautta sellaisella mielellä, joka itse synnyttää jatkuvasti uusia ehtoja vapaudelle. Hän haluaa päästä tilanteeseen, jossa ei enää tarvitse mitään, mutta samalla hän tarvitsee tämän tilanteen saavuttamista voidakseen tuntea olevansa vapaa. Näin vapautumisesta itsestään tulee uusi tavoite, uusi projekti ja jopa uusi identiteetti.
Avadhūtan näkökulmasta tässä on jotakin perustavanlaatuista nähtävää. Se, joka etsii täydellisyyttä, saattaa itse olla se rakenne, joka tuottaa kokemuksen puutteesta. Mieli vertaa jatkuvasti sitä, mikä on, siihen, minkä pitäisi olla. Se muodostaa kuvan paremmasta minästä ja alkaa sitten kärsiä nykyisen minän etäisyydestä tähän kuvitelmaan. Näin ihminen voi jopa hengellisessä elämässä jatkaa samaa mekanismia: nyt hänen ei enää tarvitse saavuttaa rahaa tai asemaa, vaan hänen täytyy saavuttaa rauha, puhtaus, valaistuminen tai täydellinen irrottautuminen.

Lue lisää

Avadhuta Gita means "Song of the free soul.

Anonyymi00031 kirjoitti:

Avadhuta Gita means "Song of the free soul.

https://cdn.exoticindia.com/images/products/original/books-2017/nzm653.jpg

Anonyymi00032 kirjoitti:

https://cdn.exoticindia.com/images/products/original/books-2017/nzm653.jpg

Lue lisää

https://media.veducation.world/images/undefined/Avadhut Gita.webp

Anonyymi00033 kirjoitti:

https://media.veducation.world/images/undefined/Avadhut Gita.webp

https://www.amazon.in/AVADHUT-GITA-Ever-Free-Matthew-Ernewein-ebook/dp/B0FTTDDVL3
AVADHUT GITA: The Song of the Ever-Free

Anonyymi00034 kirjoitti:

https://www.amazon.in/AVADHUT-GITA-Ever-Free-Matthew-Ernewein-ebook/dp/B0FTTDDVL3
AVADHUT GITA: The Song of the Ever-Free

Lue lisää

Olemassa olevat englanninkieliset käännökset kantavat oman aikakautensa painolastia. Viktoriaanista kieltä. Tulkinnallisia kommentaareja. Akateemista koneistoa, joka asettuu lukijan ja tekstin todellisen, järisyttävän sanoman väliin.

Tämä moderni käännös riisuu kaiken tuon pois. Hari Prasad Shastrin ja Swami Abhayanandan käännöksiin pohjautuen ja Vivekanandan näkemyksellisyyden ohjaamana Ernewein on laatinut version, joka tekee yhden asian: astuu syrjään ja antaa Dattatreyalle puheenvuoron.

Anonyymi00035 kirjoitti:

Olemassa olevat englanninkieliset käännökset kantavat oman aikakautensa painolastia. Viktoriaanista kieltä. Tulkinnallisia kommentaareja. Akateemista koneistoa, joka asettuu lukijan ja tekstin todellisen, järisyttävän sanoman väliin.

Tämä moderni käännös riisuu kaiken tuon pois. Hari Prasad Shastrin ja Swami Abhayanandan käännöksiin pohjautuen ja Vivekanandan näkemyksellisyyden ohjaamana Ernewein on laatinut version, joka tekee yhden asian: astuu syrjään ja antaa Dattatreyalle puheenvuoron.

Lue lisää

Arkaainen englanti on poissa. Sanskritinkieliset termit, joille ei ole todellista englanninkielistä vastinetta — Atman, Brahman, maya — on säilytetty ja määritelty sanastossa. Selkeyttä on suosittu koristeellisuuden sijaan. Kahdeksas luku, jota pidetään yleisesti myöhempänä lisäyksenä, on jätetty pois.

Jäljelle jäävät alkuperäiset seitsemän lukua puhtaalla, suoralla ja modernilla englannilla. Mitään ei ole lisätty. Mitään ei ole kaunisteltu. Teksti on niin paljas kuin Avadhuta itse.

Tämä laitos sisältää kääntäjän esipuheen sekä sanskritinkielisten termien sanaston.

Etsijöille, tutkijoille ja kaikille niille, jotka epäilevät, ettei totuus tarvitse ympärilleen mitään järjestelmää kannattelemaan sitä.

https://www.amazon.in/AVADHUT-GITA-Ever-Free-Matthew-Ernewein-ebook/dp/B0FTTDDVL3
AVADHUT GITA: The Song of the Ever-Free

Anonyymi00036 kirjoitti:

Arkaainen englanti on poissa. Sanskritinkieliset termit, joille ei ole todellista englanninkielistä vastinetta — Atman, Brahman, maya — on säilytetty ja määritelty sanastossa. Selkeyttä on suosittu koristeellisuuden sijaan. Kahdeksas luku, jota pidetään yleisesti myöhempänä lisäyksenä, on jätetty pois.

Jäljelle jäävät alkuperäiset seitsemän lukua puhtaalla, suoralla ja modernilla englannilla. Mitään ei ole lisätty. Mitään ei ole kaunisteltu. Teksti on niin paljas kuin Avadhuta itse.

Tämä laitos sisältää kääntäjän esipuheen sekä sanskritinkielisten termien sanaston.

Etsijöille, tutkijoille ja kaikille niille, jotka epäilevät, ettei totuus tarvitse ympärilleen mitään järjestelmää kannattelemaan sitä.

https://www.amazon.in/AVADHUT-GITA-Ever-Free-Matthew-Ernewein-ebook/dp/B0FTTDDVL3
AVADHUT GITA: The Song of the Ever-Free

Lue lisää

Aṣṭāvakra Gītā – hyvin suora advaita-opetus; minän, maailman ja vapautumisen tarkastelu.
Avadhūta Gītā – erittäin radikaali nondualismi; ei rituaalipainotusta.
Uddhava Gītā – Kṛṣṇan opetuksia Uddhvalle, Bhāgavata Purāṇan yhteydessä.
Ribhu Gītā – voimakkaasti advaitinen teksti, jossa korostetaan Brahmanin ykseyttä.

Anonyymi00037 kirjoitti:

Aṣṭāvakra Gītā – hyvin suora advaita-opetus; minän, maailman ja vapautumisen tarkastelu.
Avadhūta Gītā – erittäin radikaali nondualismi; ei rituaalipainotusta.
Uddhava Gītā – Kṛṣṇan opetuksia Uddhvalle, Bhāgavata Purāṇan yhteydessä.
Ribhu Gītā – voimakkaasti advaitinen teksti, jossa korostetaan Brahmanin ykseyttä.

Lue lisää

Aṣṭāvakra Gītā
ehkä kaikkein suorin teksti: sinä olet puhdas tietoisuus; et ole keho etkä mieli.

Avadhūta Gītā
vielä radikaalimpi. Ei-dualismia ilman juuri minkäänlaista kompromissia.

Ribhu Gītā
jatkuvaa Brahmanin ykseyden tarkastelua. Hyvin intensiivinen.

Vasiṣṭha Gītā
tietoisuus, unenomainen maailma, mieli ja vapautuminen.

Uddhava Gītā
paljon laajempi kokonaisuus, jossa yhdistyvät jñāna, bhakti, vairāgya ja jooga.

Anonyymi00038 kirjoitti:

Aṣṭāvakra Gītā
ehkä kaikkein suorin teksti: sinä olet puhdas tietoisuus; et ole keho etkä mieli.

Avadhūta Gītā
vielä radikaalimpi. Ei-dualismia ilman juuri minkäänlaista kompromissia.

Ribhu Gītā
jatkuvaa Brahmanin ykseyden tarkastelua. Hyvin intensiivinen.

Vasiṣṭha Gītā
tietoisuus, unenomainen maailma, mieli ja vapautuminen.

Uddhava Gītā
paljon laajempi kokonaisuus, jossa yhdistyvät jñāna, bhakti, vairāgya ja jooga.

Lue lisää

Näistä Aṣṭāvakra, Avadhūta ja Ribhu ovat ne, jotka kannattaa ehdottomasti ottaa, jos juuri "Kuka minä olen? Mitä tietoisuus on? Onko todellisuus yksi?" -tyyppinen tutkiminen kiinnostaa.

Anonyymi00039 kirjoitti:

Näistä Aṣṭāvakra, Avadhūta ja Ribhu ovat ne, jotka kannattaa ehdottomasti ottaa, jos juuri "Kuka minä olen? Mitä tietoisuus on? Onko todellisuus yksi?" -tyyppinen tutkiminen kiinnostaa.

Lue lisää

Maailmasta irrottautuminen

Uddhava Gītā käsittelee paljon vairāgyan eli kiintymyksistä vapautumisen merkitystä.

Mutta kyse ei ole yksinkertaisesti siitä, että pitäisi vihata maailmaa tai paeta sitä.

Ajatus on pikemminkin:

Älä pidä muuttuvaa pysyvänä.
Älä pidä kehoa Itsenä.
Älä pidä mieltä Itsenä.
Älä rakenna vapauttasi sen varaan, mikä jatkuvasti muuttuu.

Tässä se alkaa lähestyä Upaniṣadien ja Advaita Vedāntan ajattelua.



Erittäin tärkeä opetus: Avadhūta ja 24 gurua

Uddhava Gītān tunnetuimpia jaksoja on kertomus Avadhūtasta, joka sanoo oppineensa 24 gurulta.

Ja tässä tulee todella kaunis ajatus:

Hän ei oppinut ainoastaan ihmisopettajilta.

Hän oppi luonnosta ja maailmasta.

Esimerkiksi:

maa
ilma
taivas
vesi
tuli
kuu
aurinko
kyyhkynen

jne.

Jokaisesta hän näkee jonkin hengellisen opetuksen.



Perhonen opettaa aistien houkutusten vaarasta.

Piṅgalā opettaa, että kärsimys voi syntyä odotuksesta ja kiintymyksestä — ja että odotuksesta luopuminen voi tuoda rauhan.

Anonyymi00040 kirjoitti:

Maailmasta irrottautuminen

Uddhava Gītā käsittelee paljon vairāgyan eli kiintymyksistä vapautumisen merkitystä.

Mutta kyse ei ole yksinkertaisesti siitä, että pitäisi vihata maailmaa tai paeta sitä.

Ajatus on pikemminkin:

Älä pidä muuttuvaa pysyvänä.
Älä pidä kehoa Itsenä.
Älä pidä mieltä Itsenä.
Älä rakenna vapauttasi sen varaan, mikä jatkuvasti muuttuu.

Tässä se alkaa lähestyä Upaniṣadien ja Advaita Vedāntan ajattelua.



Erittäin tärkeä opetus: Avadhūta ja 24 gurua

Uddhava Gītān tunnetuimpia jaksoja on kertomus Avadhūtasta, joka sanoo oppineensa 24 gurulta.

Ja tässä tulee todella kaunis ajatus:

Hän ei oppinut ainoastaan ihmisopettajilta.

Hän oppi luonnosta ja maailmasta.

Esimerkiksi:

maa
ilma
taivas
vesi
tuli
kuu
aurinko
kyyhkynen

jne.

Jokaisesta hän näkee jonkin hengellisen opetuksen.



Perhonen opettaa aistien houkutusten vaarasta.

Piṅgalā opettaa, että kärsimys voi syntyä odotuksesta ja kiintymyksestä — ja että odotuksesta luopuminen voi tuoda rauhan.

Lue lisää

Uddhava Gītāssa on kertomus Avadhūtasta ja hänen 24 gurustaan.

Anonyymi00041 kirjoitti:

Uddhava Gītāssa on kertomus Avadhūtasta ja hänen 24 gurustaan.

Vasiṣṭha Gītā on tässä yhteydessä erityisen kiinnostava, koska se menee hyvin syvälle siihen, mitä mieli, maailma ja tietoisuus oikeastaan ovat.

Anonyymi00042 kirjoitti:

Vasiṣṭha Gītā on tässä yhteydessä erityisen kiinnostava, koska se menee hyvin syvälle siihen, mitä mieli, maailma ja tietoisuus oikeastaan ovat.

Vasiṣṭha Gītā / Yoga Vāsiṣṭha: Vasiṣṭhan ja prinssi Rāman keskustelu mielestä, todellisuudesta, tietoisuudesta ja vapautumisesta. Sen keskeiset kysymykset ovat: Mikä on mieli? Kuka kokee maailman? Mistä maailma syntyy? Mikä pysyy muuttuvan kokemuksen taustalla? Miten ihminen vapautuu? Maailma nähdään kuin unena: se koetaan todellisena, mutta sen kokeminen riippuu mielestä ja tietoisuudesta.

Anonyymi00043 kirjoitti:

Vasiṣṭha Gītā / Yoga Vāsiṣṭha: Vasiṣṭhan ja prinssi Rāman keskustelu mielestä, todellisuudesta, tietoisuudesta ja vapautumisesta. Sen keskeiset kysymykset ovat: Mikä on mieli? Kuka kokee maailman? Mistä maailma syntyy? Mikä pysyy muuttuvan kokemuksen taustalla? Miten ihminen vapautuu? Maailma nähdään kuin unena: se koetaan todellisena, mutta sen kokeminen riippuu mielestä ja tietoisuudesta.

Lue lisää

Mieli ei vain tulkitse maailmaa, vaan vaikuttaa siihen, millaisena maailma meille ilmenee. Sitten kysytään: Jos voin havaita ajatukseni, tunteeni ja mieleni, olenko todella mikään niistä? Ajatukset tulevat ja menevät, tunteet tulevat ja menevät, keho ja elämä muuttuvat, mutta tietoisuus, joka tietää kaiken tämän, on taustalla. Siksi kysymys muuttuu: "Miten teen elämästäni paremman?" "Kuka minä olen?" Vapautuminen ei tarkoita maailmasta pakenemista, vaan sitä, ettei ihminen ole sisäisesti riippuvainen muuttuvista kokemuksista.

Anonyymi00044 kirjoitti:

Mieli ei vain tulkitse maailmaa, vaan vaikuttaa siihen, millaisena maailma meille ilmenee. Sitten kysytään: Jos voin havaita ajatukseni, tunteeni ja mieleni, olenko todella mikään niistä? Ajatukset tulevat ja menevät, tunteet tulevat ja menevät, keho ja elämä muuttuvat, mutta tietoisuus, joka tietää kaiken tämän, on taustalla. Siksi kysymys muuttuu: "Miten teen elämästäni paremman?" "Kuka minä olen?" Vapautuminen ei tarkoita maailmasta pakenemista, vaan sitä, ettei ihminen ole sisäisesti riippuvainen muuttuvista kokemuksista.

Lue lisää

Vapautuminen ei tarkoita maailmasta pakenemista, vaan sitä, ettei ihminen ole sisäisesti riippuvainen muuttuvista kokemuksista. Tätä kutsutaan jīvanmuktiksi, vapautumiseksi jo tässä elämässä. Bhagavad Gītā - miten toimin oikein maailmassa? Uddhava Gītā - miten elän hengellisesti ja vapaudun? Yoga Vāsiṣṭha - mikä on mieli ja todellisuus? Aṣṭāvakra Gītā - kuka olen syvimmältäni? Avadhūta Gītā -todellisuudessa ei ole kahta, vaan yksi tietoisuus. Yoga Vāsiṣṭhan ydin: maailma - mieli -havaitsija - tietoisuus - vapautuminen.

Anonyymi00045 kirjoitti:

Vapautuminen ei tarkoita maailmasta pakenemista, vaan sitä, ettei ihminen ole sisäisesti riippuvainen muuttuvista kokemuksista. Tätä kutsutaan jīvanmuktiksi, vapautumiseksi jo tässä elämässä. Bhagavad Gītā - miten toimin oikein maailmassa? Uddhava Gītā - miten elän hengellisesti ja vapaudun? Yoga Vāsiṣṭha - mikä on mieli ja todellisuus? Aṣṭāvakra Gītā - kuka olen syvimmältäni? Avadhūta Gītā -todellisuudessa ei ole kahta, vaan yksi tietoisuus. Yoga Vāsiṣṭhan ydin: maailma - mieli -havaitsija - tietoisuus - vapautuminen.

Lue lisää

Vapautuminen ei tarkoita maailmasta pakenemista, vaan sitä, ettei ihminen ole sisäisesti riippuvainen muuttuvista kokemuksista. Tätä kutsutaan jīvanmuktiksi, vapautumiseksi jo tässä elämässä.

Anonyymi00046 kirjoitti:

Vapautuminen ei tarkoita maailmasta pakenemista, vaan sitä, ettei ihminen ole sisäisesti riippuvainen muuttuvista kokemuksista. Tätä kutsutaan jīvanmuktiksi, vapautumiseksi jo tässä elämässä.

Lue lisää

Purāṇat ovat valtavia kertomus- ja opetuskokonaisuuksia. Niissä on maailmankaikkeuden syntyä ja tuhoutumista, joogaa, dharmaa, bhaktia ja vapautumisen opetuksia jne. Jos pidät Bhagavad Gītāsta, Uddhava Gītāsta, Avadhūta Gītāsta ja Yoga Vāsiṣṭhasta, Purāṇoista löytyy paljon kiinnostavaa.

Markaṇḍeya Purāṇa on erityisen kiinnostava. Se on yksi vanhoista Purāṇista ja sisältää monenlaisia opetuksia ja kertomuksia.

Anonyymi00047 kirjoitti:

Purāṇat ovat valtavia kertomus- ja opetuskokonaisuuksia. Niissä on maailmankaikkeuden syntyä ja tuhoutumista, joogaa, dharmaa, bhaktia ja vapautumisen opetuksia jne. Jos pidät Bhagavad Gītāsta, Uddhava Gītāsta, Avadhūta Gītāsta ja Yoga Vāsiṣṭhasta, Purāṇoista löytyy paljon kiinnostavaa.

Markaṇḍeya Purāṇa on erityisen kiinnostava. Se on yksi vanhoista Purāṇista ja sisältää monenlaisia opetuksia ja kertomuksia.

Lue lisää

Viṣṇu Purāṇa
Śiva Purāṇa
Skanda Purāṇa
Brahma Purāṇa
jne.
jne.
jne.

Anonyymi00048 kirjoitti:

Viṣṇu Purāṇa
Śiva Purāṇa
Skanda Purāṇa
Brahma Purāṇa
jne.
jne.
jne.

8 Mahāpurāṇaa eli suurta Purāṇaa. Lisäksi on 18 Upapurāṇaa eli pienempää Purāṇaa.

Anonyymi00049 kirjoitti:

8 Mahāpurāṇaa eli suurta Purāṇaa. Lisäksi on 18 Upapurāṇaa eli pienempää Purāṇaa.

Nārada Purāṇa
Mārkaṇḍeya Purāṇa
Agni Purāṇa
Brahmavaivarta Purāṇa
jne.

Anonyymi00046 kirjoitti:

Vapautuminen ei tarkoita maailmasta pakenemista, vaan sitä, ettei ihminen ole sisäisesti riippuvainen muuttuvista kokemuksista. Tätä kutsutaan jīvanmuktiksi, vapautumiseksi jo tässä elämässä.

Lue lisää

Brahma Purāṇa on yksi perinteisistä 18 Mahāpurāṇasta. Nimestään huolimatta se ei ole pelkästään Brahmā-puolijumalaa käsittelevä kirja, vaan erittäin laaja kokoelma.

Anonyymi00051 kirjoitti:

Brahma Purāṇa on yksi perinteisistä 18 Mahāpurāṇasta. Nimestään huolimatta se ei ole pelkästään Brahmā-puolijumalaa käsittelevä kirja, vaan erittäin laaja kokoelma.

Brahma Purāṇa ei ole samalla tavalla suoraviivainen "Kuka minä olen?" -teksti kuin Aṣṭāvakra Gītā tai Avadhūta Gītā. Se opettaa enemmän kertomusten, kosmologian ja uskonnollisen elämän kautta.
Sen maailmankuva menee suunnilleen näin:
maailmankaikkeus syntyy - olennot syntyvät ja jälleensyntyvät - karma sitoo ne maailmaan jne. jne.
Jos kiinnostaa erityisesti tietoisuus, Brahman ja vapautuminen, pitäisin Brahma Purāṇaa vähemmän olennaisena kuin esimerkiksi:
Upaniṣadit - Aṣṭāvakra Gītā - Avadhūta Gītā - Yoga Vāsiṣṭha - Uddhava Gītā - Bhāgavata Purāṇa.

Anonyymi00052 kirjoitti:

Brahma Purāṇa ei ole samalla tavalla suoraviivainen "Kuka minä olen?" -teksti kuin Aṣṭāvakra Gītā tai Avadhūta Gītā. Se opettaa enemmän kertomusten, kosmologian ja uskonnollisen elämän kautta.
Sen maailmankuva menee suunnilleen näin:
maailmankaikkeus syntyy - olennot syntyvät ja jälleensyntyvät - karma sitoo ne maailmaan jne. jne.
Jos kiinnostaa erityisesti tietoisuus, Brahman ja vapautuminen, pitäisin Brahma Purāṇaa vähemmän olennaisena kuin esimerkiksi:
Upaniṣadit - Aṣṭāvakra Gītā - Avadhūta Gītā - Yoga Vāsiṣṭha - Uddhava Gītā - Bhāgavata Purāṇa.

Lue lisää

Mārkaṇḍeya Purāṇa: Śakti/Devī, Māyā, karma, dharma ja vapautuminen. Tunnetuin osa on Devī Māhātmya jne..

Nārada Purāṇa: bhakti, Viṣṇu/Kṛṣṇa,dharma ja vapautuminen jne.

Ero: Mārkaṇḍeya - Śakti ja Māyā. Nārada - Bhakti ja Viṣṇu/Kṛṣṇa.

Anonyymi00053 kirjoitti:

Mārkaṇḍeya Purāṇa: Śakti/Devī, Māyā, karma, dharma ja vapautuminen. Tunnetuin osa on Devī Māhātmya jne..

Nārada Purāṇa: bhakti, Viṣṇu/Kṛṣṇa,dharma ja vapautuminen jne.

Ero: Mārkaṇḍeya - Śakti ja Māyā. Nārada - Bhakti ja Viṣṇu/Kṛṣṇa.

Lue lisää

Mārkaṇḍeya Purāṇa on yksi 18 Mahāpurāṇasta ja erityisen tärkeä Śakti-perinteessä. Se käsittelee, maailman syntymistä ja tuhoutumista, karmaa, jälleensyntymää, dharmaa, Māyaa, jumalallista voimaa ja vapautumista. Sen nimi tulee viisas Mārkaṇḍeyasta, joka toimii tekstissä hengellisen tiedon välittäjänä. Maailmankaikkeus kuvataan syklisenä: maailma syntyy, säilyy, tuhoutuu ja ilmestyy uudelleen.

Anonyymi00054 kirjoitti:

Mārkaṇḍeya Purāṇa on yksi 18 Mahāpurāṇasta ja erityisen tärkeä Śakti-perinteessä. Se käsittelee, maailman syntymistä ja tuhoutumista, karmaa, jälleensyntymää, dharmaa, Māyaa, jumalallista voimaa ja vapautumista. Sen nimi tulee viisas Mārkaṇḍeyasta, joka toimii tekstissä hengellisen tiedon välittäjänä. Maailmankaikkeus kuvataan syklisenä: maailma syntyy, säilyy, tuhoutuu ja ilmestyy uudelleen.

Lue lisää

Voitte itse tutkia Mārkaṇḍeyan kokemusta kuoleman, pralayan ja tietoisuuden kautta. Sen keskeinen ajatus on, että kuolemanpelko syntyy siitä, että ihminen samastuu kehoon ja muuttuviin aineellisiin asioihin. Kun kaikki ulkoiset tukipilarit – keho, omaisuus, asema, ihmissuhteet ja identiteetit – nähdään väliaikaisina, huomio voi kääntyä siihen, mikä niiden taustalla on pysyvää: tietoisuuteen ja omaan todelliseen olemukseen.

Mārkaṇḍeyan kohtaama pralayan valtameri toimii tässä voimakkaana vertauskuvana: kaikki tuttu katoaa ja jäljelle jää vain se, mikä ei ole riippuvainen aineellisista olosuhteista,todellinen viisaus ei ole kuoleman välttämistä vaan sen ymmärtämistä.

Anonyymi00055 kirjoitti:

Voitte itse tutkia Mārkaṇḍeyan kokemusta kuoleman, pralayan ja tietoisuuden kautta. Sen keskeinen ajatus on, että kuolemanpelko syntyy siitä, että ihminen samastuu kehoon ja muuttuviin aineellisiin asioihin. Kun kaikki ulkoiset tukipilarit – keho, omaisuus, asema, ihmissuhteet ja identiteetit – nähdään väliaikaisina, huomio voi kääntyä siihen, mikä niiden taustalla on pysyvää: tietoisuuteen ja omaan todelliseen olemukseen.

Mārkaṇḍeyan kohtaama pralayan valtameri toimii tässä voimakkaana vertauskuvana: kaikki tuttu katoaa ja jäljelle jää vain se, mikä ei ole riippuvainen aineellisista olosuhteista,todellinen viisaus ei ole kuoleman välttämistä vaan sen ymmärtämistä.

Lue lisää

Mārkaṇḍeyan kohtaama pralayan valtameri toimii tässä voimakkaana vertauskuvana: kaikki tuttu katoaa ja jäljelle jää vain se, mikä ei ole riippuvainen aineellisista olosuhteista,todellinen viisaus ei ole kuoleman välttämistä vaan sen ymmärtämistä.

Anonyymi00056 kirjoitti:

Mārkaṇḍeyan kohtaama pralayan valtameri toimii tässä voimakkaana vertauskuvana: kaikki tuttu katoaa ja jäljelle jää vain se, mikä ei ole riippuvainen aineellisista olosuhteista,todellinen viisaus ei ole kuoleman välttämistä vaan sen ymmärtämistä.

Lue lisää

Analysoimme lisää:

Kuolemaa ei silloin nähdä olemassaolon lopullisena tuhoutumisena vaan muutoksena. Sama ajatus voidaan liittää tavalliseen elämään: kriisit, läheisen kuolema, sairaus, työn menetys tai muu suuri muutos voivat paljastaa, kuinka paljon identiteettimme perustuu asioihin, jotka eivät ole pysyviä. Mietimme pelkoon perustuvaa uskonnollisuutta, jossa ikuisella helvetillä, maailmanlopulla tai ikuisella rangaistuksella ohjataan ihmisiä. Sen sijaan korostetaan tietoa, itseoivallusta ja tietoisuuden tutkimista. Ajatus on, että pelko voi pakottaa ihmisen tottelemaan, mutta se ei vielä synnytä viisautta. Syvempi ymmärrys syntyy, kun ihminen alkaa kysyä, kuka hän todella on kehon, mielen, roolien ja muuttuvien kokemusten takana. Paramparan filosofian näkökulmasta todellinen pelottomuus ei siis perustu pelottavien asioiden kieltämiseen, vaan oman todellisen olemuksen oivaltamiseen.

Anonyymi00057 kirjoitti:

Analysoimme lisää:

Kuolemaa ei silloin nähdä olemassaolon lopullisena tuhoutumisena vaan muutoksena. Sama ajatus voidaan liittää tavalliseen elämään: kriisit, läheisen kuolema, sairaus, työn menetys tai muu suuri muutos voivat paljastaa, kuinka paljon identiteettimme perustuu asioihin, jotka eivät ole pysyviä. Mietimme pelkoon perustuvaa uskonnollisuutta, jossa ikuisella helvetillä, maailmanlopulla tai ikuisella rangaistuksella ohjataan ihmisiä. Sen sijaan korostetaan tietoa, itseoivallusta ja tietoisuuden tutkimista. Ajatus on, että pelko voi pakottaa ihmisen tottelemaan, mutta se ei vielä synnytä viisautta. Syvempi ymmärrys syntyy, kun ihminen alkaa kysyä, kuka hän todella on kehon, mielen, roolien ja muuttuvien kokemusten takana. Paramparan filosofian näkökulmasta todellinen pelottomuus ei siis perustu pelottavien asioiden kieltämiseen, vaan oman todellisen olemuksen oivaltamiseen.

Lue lisää

Siksi väite siitä, että ihminen olisi helposti peloteltavissa katastrofeilla tai kuolemalla, ei enää osu samaan ihmiseen sen jälkeen, kun hän on todella alkanut vapautua pelosta. Kuolema ei enää hallitse hänen elämäänsä. Hän ei tarvitse kuolemattomuuden lupausta voidakseen olla rohkea, eikä hänen tarvitse kieltää kuolemaa voidakseen elää vapaasti. Hän voi yksinkertaisesti lakata pakenemasta. Ehkä juuri siinä alkaa todellinen muutos: ihminen lakkaa rakentamasta elämäänsä sen ympärille, mitä hän pelkää menettävänsä, ja alkaa elää sen mukaan, mitä hän todella pitää arvokkaana. Kun pelko ei enää määrää suuntaa, elämä muuttuu. Ja kun ihminen on nähnyt todellisen pelottomuuden läheltä, vanhaan tapaan elää voi olla vaikea palata. Silloin kuolemakaan ei enää ole uhka, jolla ihmistä voidaan hallita. Se on vain raja, jonka jokainen lopulta kohtaa. Ja jos se tulee joka tapauksessa, miksi käyttäisin koko elämäni sitä paeten? Parempi on oppia elämään niin, ettei sen varjo enää määrää, miten elän.

Anonyymi00058 kirjoitti:

Siksi väite siitä, että ihminen olisi helposti peloteltavissa katastrofeilla tai kuolemalla, ei enää osu samaan ihmiseen sen jälkeen, kun hän on todella alkanut vapautua pelosta. Kuolema ei enää hallitse hänen elämäänsä. Hän ei tarvitse kuolemattomuuden lupausta voidakseen olla rohkea, eikä hänen tarvitse kieltää kuolemaa voidakseen elää vapaasti. Hän voi yksinkertaisesti lakata pakenemasta. Ehkä juuri siinä alkaa todellinen muutos: ihminen lakkaa rakentamasta elämäänsä sen ympärille, mitä hän pelkää menettävänsä, ja alkaa elää sen mukaan, mitä hän todella pitää arvokkaana. Kun pelko ei enää määrää suuntaa, elämä muuttuu. Ja kun ihminen on nähnyt todellisen pelottomuuden läheltä, vanhaan tapaan elää voi olla vaikea palata. Silloin kuolemakaan ei enää ole uhka, jolla ihmistä voidaan hallita. Se on vain raja, jonka jokainen lopulta kohtaa. Ja jos se tulee joka tapauksessa, miksi käyttäisin koko elämäni sitä paeten? Parempi on oppia elämään niin, ettei sen varjo enää määrää, miten elän.

Lue lisää

Sellaisen "idän oppien" seuraajan poistuminen, joka on elänyt syvästi tämän tietoisuuden varassa, vaikuttaa läsnäolijoihin tavalla, jota mikään teoria ei pysty korvaamaan. Kun näkee ihmisen kohtaavan viimeiset hetkensä ilman paniikkia, ilman epätoivoista takertumista ja ilman tarvetta paeta, oma käsitys kuolemasta alkaa muuttua.

Anonyymi00059 kirjoitti:

Sellaisen "idän oppien" seuraajan poistuminen, joka on elänyt syvästi tämän tietoisuuden varassa, vaikuttaa läsnäolijoihin tavalla, jota mikään teoria ei pysty korvaamaan. Kun näkee ihmisen kohtaavan viimeiset hetkensä ilman paniikkia, ilman epätoivoista takertumista ja ilman tarvetta paeta, oma käsitys kuolemasta alkaa muuttua.

Lue lisää

Huomata pelottomuus ihan kuoleman hetkellä ja terävän älykkyyden loppuun asti, sellainen kokemus poistaa viimeisetkin pelon rippeet kaikista niistä, jotka ovat olleet vierellä, ja täydellistää jo olemassa olevan pelottomuuden.

Ei mikään yksittäinen tapaus.

Sen jälkeen elämä on muuttunut lopullisesti - idän suuntaan.

Anonyymi00060 kirjoitti:

Huomata pelottomuus ihan kuoleman hetkellä ja terävän älykkyyden loppuun asti, sellainen kokemus poistaa viimeisetkin pelon rippeet kaikista niistä, jotka ovat olleet vierellä, ja täydellistää jo olemassa olevan pelottomuuden.

Ei mikään yksittäinen tapaus.

Sen jälkeen elämä on muuttunut lopullisesti - idän suuntaan.

Lue lisää

Herää vain kysymys: miksi ihan kaikilla kristityillä ei suinkaan ole sellaista pelottomuutta kuoleman hetkellä, jos he palvovat "oikeaa" Jumalaa?

Anonyymi00061 kirjoitti:

Herää vain kysymys: miksi ihan kaikilla kristityillä ei suinkaan ole sellaista pelottomuutta kuoleman hetkellä, jos he palvovat "oikeaa" Jumalaa?

Kristillisdramaturgi kirjoitti:

"Tässä tärkeää tietoa idän miehille. Voitte kertoa muillekin idän uskonnoista innostuneille.

Maailma on suurten katastrofien edessä.

Suuret Sodat ja vakavat sairaudet ym. järkyttävät vitsaukset ovat vyörymässä ihmiskunnan päälle ennen näkemättömällä tavalla. Yhteiskuntarauha Suomessakin säröilee. Mellakat eivät ole kaukana. Miten kauan rauha kestää, sitä emme tiedä.

Koko maailma on nyt varustautumassa sotaan. Tämän kaiken on Raamattu kertonut tapahtuvaksi. Mm. Matt. 24:6-13.

Ihmiskunnan viimeinen murhenäytelmä ennen Jeesuksen takaisin tuloa on jo alkanut!

Tässä vaiheessa pitää laittaa asiat kuntoon Jumalan kanssa. Hän tahtoo antaa syntisi anteeksi. Rukoile, että pelastut, ja että monet muutkin löytävät Jeesuksen! Sovinto Jumalan kanssa on ihmiselämän tärkein asia."


Vastaus:

Turha yrittää pelotella idän miehiä, he eivät pelkää katastrofeja, maanjäristyksiä, sotia tai ”maailmanloppuja". He eivät pelkää yhtään mitään, kaikkein vähiten kuolemaa.


On selvää, ettet tiedä mitään muinaisesta historiasta. Katastrofeja on ollut aina, kokonaisia sivilisaatioita on tuhoutunut maan päältä katastrofien seurauksena, myös ydinsota tapahtui Kurukshetrassa 5000 vuotta sitten. On huomata, et tunne historiaa.


Ensimmäinen asia, joka tapahtui, kun me, entiset kristityt (meitä on paljon) tutustuivat ”idän saatanallisiin oppeihin” - ensimmäinen asia, joka hävisi, oli pelko. Joten yrityksesi pelotella idän miehiä katastrofeilla tai kuolemalla on sama kuin antaisit heille karkkia, me emme pelkää mitään - me, entiset kristityt, ja kaikkein vähiten kuolemaa.

Tervetuloa, kuolema!


Vaishnavan poistuminen planeetaltamme on ylevä tapahtuma.
Läsnäolijoiden elämä ei ole koskaan ollut samanlaista tuon tapahtuman jälkeen, tällaisen ihmisen elämässä tapahtuu suuria muutoksia ”idän oppien” suuntaan - aina ja poikkeuksetta.

Olla vierellä, huomata ylevien vaishnavojen pelottomuus ihan kuoleman hetkellä ja terävän älykkyyden loppuun asti, sellainen kokemus poistaa viimeisetkin pelon rippeet kaikista niistä, jotka ovat olleet vierellä, ja täydellistää jo olemassa olevan pelottomuuden.

Ei mikään yksittäinen tapaus.

Sen jälkeen elämä on muuttunut lopullisesti - idän suuntaan.

Anonyymi00062 kirjoitti:

Kristillisdramaturgi kirjoitti:

"Tässä tärkeää tietoa idän miehille. Voitte kertoa muillekin idän uskonnoista innostuneille.

Maailma on suurten katastrofien edessä.

Suuret Sodat ja vakavat sairaudet ym. järkyttävät vitsaukset ovat vyörymässä ihmiskunnan päälle ennen näkemättömällä tavalla. Yhteiskuntarauha Suomessakin säröilee. Mellakat eivät ole kaukana. Miten kauan rauha kestää, sitä emme tiedä.

Koko maailma on nyt varustautumassa sotaan. Tämän kaiken on Raamattu kertonut tapahtuvaksi. Mm. Matt. 24:6-13.

Ihmiskunnan viimeinen murhenäytelmä ennen Jeesuksen takaisin tuloa on jo alkanut!

Tässä vaiheessa pitää laittaa asiat kuntoon Jumalan kanssa. Hän tahtoo antaa syntisi anteeksi. Rukoile, että pelastut, ja että monet muutkin löytävät Jeesuksen! Sovinto Jumalan kanssa on ihmiselämän tärkein asia."


Vastaus:

Turha yrittää pelotella idän miehiä, he eivät pelkää katastrofeja, maanjäristyksiä, sotia tai ”maailmanloppuja". He eivät pelkää yhtään mitään, kaikkein vähiten kuolemaa.


On selvää, ettet tiedä mitään muinaisesta historiasta. Katastrofeja on ollut aina, kokonaisia sivilisaatioita on tuhoutunut maan päältä katastrofien seurauksena, myös ydinsota tapahtui Kurukshetrassa 5000 vuotta sitten. On huomata, et tunne historiaa.


Ensimmäinen asia, joka tapahtui, kun me, entiset kristityt (meitä on paljon) tutustuivat ”idän saatanallisiin oppeihin” - ensimmäinen asia, joka hävisi, oli pelko. Joten yrityksesi pelotella idän miehiä katastrofeilla tai kuolemalla on sama kuin antaisit heille karkkia, me emme pelkää mitään - me, entiset kristityt, ja kaikkein vähiten kuolemaa.

Tervetuloa, kuolema!


Vaishnavan poistuminen planeetaltamme on ylevä tapahtuma.
Läsnäolijoiden elämä ei ole koskaan ollut samanlaista tuon tapahtuman jälkeen, tällaisen ihmisen elämässä tapahtuu suuria muutoksia ”idän oppien” suuntaan - aina ja poikkeuksetta.

Olla vierellä, huomata ylevien vaishnavojen pelottomuus ihan kuoleman hetkellä ja terävän älykkyyden loppuun asti, sellainen kokemus poistaa viimeisetkin pelon rippeet kaikista niistä, jotka ovat olleet vierellä, ja täydellistää jo olemassa olevan pelottomuuden.

Ei mikään yksittäinen tapaus.

Sen jälkeen elämä on muuttunut lopullisesti - idän suuntaan.

Lue lisää

Kristityt kirjoittavat siitä, kuinka kaikki ei-kristityt ovat niin kauhuissaan kuoleman hetkellä, koska he eivät palvo "oikeaa" jumalaa.

EI MITÄÄN SELLAISTA.

EI EDES LÄHELLEKÄÄN MITÄÄN SELLAISTA..

Anonyymi00063 kirjoitti:

Kristityt kirjoittavat siitä, kuinka kaikki ei-kristityt ovat niin kauhuissaan kuoleman hetkellä, koska he eivät palvo "oikeaa" jumalaa.

EI MITÄÄN SELLAISTA.

EI EDES LÄHELLEKÄÄN MITÄÄN SELLAISTA..

Lue lisää

Kristityt kirjoittavat siitä, kuinka kaikki ei-kristityt ovat niin kauhuissaan kuoleman hetkellä, koska he eivät palvo "oikeaa" jumalaa.

EI MITÄÄN SELLAISTA.

EI EDES LÄHELLEKÄÄN MITÄÄN SELLAISTA..


Herää vain kysymys: miksi ihan kaikilla kristityillä ei suinkaan ole sellaista pelottomuutta kuoleman hetkellä, jos he palvovat "oikeaa" Jumalaa?


Miten kristityt ekstremistit selittävät sen, että ”idän saatanallisten oppien” seuraajilla on AINA pelottomuus ihan kuoleman hetkellä?

Tiedän, että he selittävät sen saatanan eksytyksellä, mutta se olemattoman saatanan eksytys ei kelpaa tässä tapauksessa?

Miksi heillä ei ole koskaan pelkoa? Se on todistettu monta kertaa läsnäolijoiden toimesta – ei kaukaisesta historiasta, vaan aivan muutaman viime vuosikymmenen aikana. Läsnäolijat ovat itse todistaneet sen.

Anonyymi00064 kirjoitti:

Kristityt kirjoittavat siitä, kuinka kaikki ei-kristityt ovat niin kauhuissaan kuoleman hetkellä, koska he eivät palvo "oikeaa" jumalaa.

EI MITÄÄN SELLAISTA.

EI EDES LÄHELLEKÄÄN MITÄÄN SELLAISTA..


Herää vain kysymys: miksi ihan kaikilla kristityillä ei suinkaan ole sellaista pelottomuutta kuoleman hetkellä, jos he palvovat "oikeaa" Jumalaa?


Miten kristityt ekstremistit selittävät sen, että ”idän saatanallisten oppien” seuraajilla on AINA pelottomuus ihan kuoleman hetkellä?

Tiedän, että he selittävät sen saatanan eksytyksellä, mutta se olemattoman saatanan eksytys ei kelpaa tässä tapauksessa?

Miksi heillä ei ole koskaan pelkoa? Se on todistettu monta kertaa läsnäolijoiden toimesta – ei kaukaisesta historiasta, vaan aivan muutaman viime vuosikymmenen aikana. Läsnäolijat ovat itse todistaneet sen.

Lue lisää

Kristinuskonnollista pelkoa käytetään vallankäytön välineenä. Jos ihmiselle opetetaan, että ”väärän” Jumalan palvominen johtaa ikuiseen kihutukseen, hänet voidaan saada toimimaan ennen kaikkea rangaistuksen pelosta eikä oman ymmärryksen perusteella. Tällöin uskonnollinen järjestelmä voi muuttua hengellisen totuuden etsimisestä pelkoon perustuvaksi kontrolliksi. Erityisen voimakas muoto on ajatus: "Jos et usko kuten me opetamme, joudut helvettiin." Se tekee uskonnollisesta erimielisyydestä eksistentiaalisen uhkan.

Mutta tässä kaikessa on ironinen vastakkainasettelu: ekstremistiset kristityt voivat väittää, että ei-kristittyjen kuolemanpelottomuus on saatanan eksytystä, mutta samalla kristityn oma kuolemanpelottomuus voidaan tulkita todisteeksi hänen uskonsa totuudesta. Tällainen selitysmalli voi muuttua järjestelmäksi, jossa kaikki havainnot tulkitaan oman opin hyväksi: jos kristitty kuolee rauhallisesti, se todistaa uskosta; jos hän pelkää, hän on vain inhimillinen; jos ei-kristitty kuolee rauhallisesti, se voidaan selittää eksytykseksi; jos hän pelkää, se taas voidaan nähdä todisteena siitä, että hän ei tunne "oikeaa" Jumalaa.

MUTTA MITEN SE SELITTÄÄ SEN, ETTÄ PAHAT HINDUT EIVÄT KOSKAAN PELKÄÄ, MUTTA KRISTITYT JOSKUS PELKÄÄVÄT KUOLEMAN HETKELLÄ, VAIKKA PALVOVAT ”OIKEAA” JUMALAA?


Tämä on filosofisesti kiinnostava ongelma, koska silloin väitettä ei ole helppo kumota millään havainnolla. Sama tapahtuma saa eri selityksen riippuen siitä, kuka sen kokee.

Pelkoon perustuvassa uskonnollisessa pakottamisessa olennaista ei siis ole vain helvettioppi itsessään, vaan se, käytetäänkö helvetin pelkoa ihmisen painostamiseen: usko, tottele, liity, älä kyseenalaista – tai kärsit ikuisesti. Tällainen toimintatapa voi estää ihmistä tutkimasta asioita vapaasti, koska epäilystäkin tehdään pelottava asia.

Anonyymi00065 kirjoitti:

Kristinuskonnollista pelkoa käytetään vallankäytön välineenä. Jos ihmiselle opetetaan, että ”väärän” Jumalan palvominen johtaa ikuiseen kihutukseen, hänet voidaan saada toimimaan ennen kaikkea rangaistuksen pelosta eikä oman ymmärryksen perusteella. Tällöin uskonnollinen järjestelmä voi muuttua hengellisen totuuden etsimisestä pelkoon perustuvaksi kontrolliksi. Erityisen voimakas muoto on ajatus: "Jos et usko kuten me opetamme, joudut helvettiin." Se tekee uskonnollisesta erimielisyydestä eksistentiaalisen uhkan.

Mutta tässä kaikessa on ironinen vastakkainasettelu: ekstremistiset kristityt voivat väittää, että ei-kristittyjen kuolemanpelottomuus on saatanan eksytystä, mutta samalla kristityn oma kuolemanpelottomuus voidaan tulkita todisteeksi hänen uskonsa totuudesta. Tällainen selitysmalli voi muuttua järjestelmäksi, jossa kaikki havainnot tulkitaan oman opin hyväksi: jos kristitty kuolee rauhallisesti, se todistaa uskosta; jos hän pelkää, hän on vain inhimillinen; jos ei-kristitty kuolee rauhallisesti, se voidaan selittää eksytykseksi; jos hän pelkää, se taas voidaan nähdä todisteena siitä, että hän ei tunne "oikeaa" Jumalaa.

MUTTA MITEN SE SELITTÄÄ SEN, ETTÄ PAHAT HINDUT EIVÄT KOSKAAN PELKÄÄ, MUTTA KRISTITYT JOSKUS PELKÄÄVÄT KUOLEMAN HETKELLÄ, VAIKKA PALVOVAT ”OIKEAA” JUMALAA?


Tämä on filosofisesti kiinnostava ongelma, koska silloin väitettä ei ole helppo kumota millään havainnolla. Sama tapahtuma saa eri selityksen riippuen siitä, kuka sen kokee.

Pelkoon perustuvassa uskonnollisessa pakottamisessa olennaista ei siis ole vain helvettioppi itsessään, vaan se, käytetäänkö helvetin pelkoa ihmisen painostamiseen: usko, tottele, liity, älä kyseenalaista – tai kärsit ikuisesti. Tällainen toimintatapa voi estää ihmistä tutkimasta asioita vapaasti, koska epäilystäkin tehdään pelottava asia.

Lue lisää

MUTTA MITEN SE SELITTÄÄ SEN, ETTÄ PAHAT HINDUT EIVÄT KOSKAAN PELKÄÄ, MUTTA KRISTITYT JOSKUS PELKÄÄVÄT KUOLEMAN HETKELLÄ, VAIKKA PALVOVAT ”OIKEAA” JUMALAA?

Anonyymi00066 kirjoitti:

MUTTA MITEN SE SELITTÄÄ SEN, ETTÄ PAHAT HINDUT EIVÄT KOSKAAN PELKÄÄ, MUTTA KRISTITYT JOSKUS PELKÄÄVÄT KUOLEMAN HETKELLÄ, VAIKKA PALVOVAT ”OIKEAA” JUMALAA?

Miten he selittävät sen, että "idän saatanallisten oppien" seuraajilla on pelottomuus kuoleman hetkellä? Tiedän, että he selittävät sen saatanan eksytyksellä, mutta miksi heillä ei ole koskaan pelkoa? Se on todistettu monta kertaa läsnäolijoiden toimesta – ei kaukaisesta historiasta, vaan aivan muutaman viime vuosikymmenen aikana. Läsnäolijat ovat itse todistaneet sen.

MUTTA MITEN SE SELITTÄÄ SEN, ETTÄ PAHAT HINDUT EIVÄT KOSKAAN PELKÄÄ, MUTTA KRISTITYT JOSKUS PELKÄÄVÄT KUOLEMAN HETKELLÄ, VAIKKA PALVOVAT ”OIKEAA” JUMALAA?

Anonyymi00067 kirjoitti:

Miten he selittävät sen, että "idän saatanallisten oppien" seuraajilla on pelottomuus kuoleman hetkellä? Tiedän, että he selittävät sen saatanan eksytyksellä, mutta miksi heillä ei ole koskaan pelkoa? Se on todistettu monta kertaa läsnäolijoiden toimesta – ei kaukaisesta historiasta, vaan aivan muutaman viime vuosikymmenen aikana. Läsnäolijat ovat itse todistaneet sen.

MUTTA MITEN SE SELITTÄÄ SEN, ETTÄ PAHAT HINDUT EIVÄT KOSKAAN PELKÄÄ, MUTTA KRISTITYT JOSKUS PELKÄÄVÄT KUOLEMAN HETKELLÄ, VAIKKA PALVOVAT ”OIKEAA” JUMALAA?

Lue lisää

Aivan!

Anonyymi00004 kirjoitti:

En voi olla laittamatta tätä teille. Tässä on katkelmia transkriptiosta, muutamia lauseita ja viisaita sanoja. Pitää jakaa ne kanssanne, muutama lause eri paikoista. Käännösvirheet suomen kielellä.

Muutama lause täältä:
Voitte laittaa automaattisen käännöksen päälle, asetukset nappi oikealla alakulmassa.

https://www.youtube.com/watch?v=-bG-TjRVMA4
Alkaen 1 tunti ja 5 minuutiia.


Dattātreya, joka tarkkaili tätä tai sai tietää tästä kertomuksesta, muotoili suuren periaatteen: ”Toivo on suurin kärsimys, ja toivottomuus on suurin onnellisuus.”
Kuulostaa paradoksaaliselta, eikö totta? Olemme tottuneet pitämään toivoa hyveenä, mutta halujen yhteydessä toivo on kahle, joka pitää meidät jännityksessä.
Niin kauan kuin Piṅgalā toivoi, hän kärsi. Heti kun hän katkaisi toivon — sanskritiksi tätä kutsutaan nimellä vairāgya — rauha tuli hänen luokseen.
Hän ymmärsi, että todellinen rakastettu, joka ei koskaan petä ja on aina lähellä, on Jumala hänen sydämessään, ei kadulla kulkeva ohikulkija.
Toinen tämän sarjan opettaja oli lintu nimeltä Kurara. Dattātreya näki, kuinka tämä lintu lensi taivaalla pitäen nokassaan suurta lihapalaa.

Lue lisää

Kovin mielenkiinoinen video, kiitos! Vaikea ymmärtää tekstityksen kanssa,mutta kuvat ovat kauniita!

Anonyymi00070 kirjoitti:

Kovin mielenkiinoinen video, kiitos! Vaikea ymmärtää tekstityksen kanssa,mutta kuvat ovat kauniita!

Mitä Avadhuta oikeastaan tarkoittaa?

Anonyymi00071 kirjoitti:

Mitä Avadhuta oikeastaan tarkoittaa?

Jos maailmaa pidetään illuusiona, onko maailmalla silloin mitään todellisuutta?
Mitä tarkoittaa “neti neti” – ei tämä, ei tuo?

Mitä Purana kertoo Maitrejan tulemisesta? Onko Maitreja sama kuin buddhalaisuuden Maitreja-buddha?

Anonyymi00074 kirjoitti:

Mitä Purana kertoo Maitrejan tulemisesta? Onko Maitreja sama kuin buddhalaisuuden Maitreja-buddha?

Onko Maitreja historiallinen henkilö vai tulevaisuuden hahmo?

Yes!

Anonyymi00075 kirjoitti:

Onko Maitreja historiallinen henkilö vai tulevaisuuden hahmo?

On historiallinen!

Anonyymi00072 kirjoitti:

Jos maailmaa pidetään illuusiona, onko maailmalla silloin mitään todellisuutta?
Mitä tarkoittaa “neti neti” – ei tämä, ei tuo?

Avadhūta tarkoittaa ihmistä, joka on ravistellut pois aineelliset sidokset ja tavanomaiset identiteetit. Meillä aailmaa ei pidetä olemattomana, vaan muuttuvana todellisuutena, johon ei pidä takertua.

Neti neti tarkoittaa ”ei tämä, ei tämä” ja auttaa ymmärtämään, ettemme ole keho, mieli tai muuttuvat olosuhteet. Koska jīva on kuitenkin ikuinen persoonallinen olento, ei persoonaton Brahman. Siksi neti neti voi olla alku irtipäästämiselle, mutta bhakti antaa myös positiivisen vastauksen siihen, mitä todella olemme.

Anonyymi00074 kirjoitti:

Mitä Purana kertoo Maitrejan tulemisesta? Onko Maitreja sama kuin buddhalaisuuden Maitreja-buddha?

Purāṇoissa Maitreya on ennen kaikkea ṛṣi ja viisas opettaja, ei sama hahmo kuin buddhalaisuuden tuleva Maitreya-buddha.

Buddhalaisuudessa Maitreya tarkoittaa tulevaa buddhaksi tulevaa olentoa, kun taas paramparamme filosofiassa Maitreya tunnetaan erityisesti opettajana. Purāṇien aspektista Maitreya on siis perinteessä esiintyvä ṛṣi, ei yksinkertaisesti tulevaisuudessa ilmestyvä hahmo. Hänet esitetään esimerkiksi Viduralle opetuksia antavana viisaana. Siksi nämä kaksi Maitreyaa kannattaa pitää erillään, vaikka nimet ja tulevaisuuteen liittyvät kertomukset ovatkin synnyttäneet sekaannusta.

Anonyymi00079 kirjoitti:

Purāṇoissa Maitreya on ennen kaikkea ṛṣi ja viisas opettaja, ei sama hahmo kuin buddhalaisuuden tuleva Maitreya-buddha.

Buddhalaisuudessa Maitreya tarkoittaa tulevaa buddhaksi tulevaa olentoa, kun taas paramparamme filosofiassa Maitreya tunnetaan erityisesti opettajana. Purāṇien aspektista Maitreya on siis perinteessä esiintyvä ṛṣi, ei yksinkertaisesti tulevaisuudessa ilmestyvä hahmo. Hänet esitetään esimerkiksi Viduralle opetuksia antavana viisaana. Siksi nämä kaksi Maitreyaa kannattaa pitää erillään, vaikka nimet ja tulevaisuuteen liittyvät kertomukset ovatkin synnyttäneet sekaannusta.

Lue lisää

Maitreya-buddha on eri hahmo, buddhalainen tulevaisuuden Buddha, joten näitä kahta ei pidä yhdistää ilman perustetta.

Anonyymi00080 kirjoitti:

Maitreya-buddha on eri hahmo, buddhalainen tulevaisuuden Buddha, joten näitä kahta ei pidä yhdistää ilman perustetta.

Buddhalaisuuden Maitreya on tulevaisuuden Buddha. Buddhalaisen perinteen mukaan hän syntyy maailmaan tulevana aikana, saavuttaa buddhuuden ja opettaa uudelleen Buddhan dharman sen jälkeen, kun nykyisen Buddha Śākyamunin opetus on kadonnut. Hän ei siis ole sama henkilö kuin Purāṇien Maitreya-ṛṣi. Historiallisena henkilönä tulevaa Maitreyaa ei tietenkään voida todentaa, koska hänen uskotaan kuuluvan tulevaisuuteen.

Anonyymi00081 kirjoitti:

Buddhalaisuuden Maitreya on tulevaisuuden Buddha. Buddhalaisen perinteen mukaan hän syntyy maailmaan tulevana aikana, saavuttaa buddhuuden ja opettaa uudelleen Buddhan dharman sen jälkeen, kun nykyisen Buddha Śākyamunin opetus on kadonnut. Hän ei siis ole sama henkilö kuin Purāṇien Maitreya-ṛṣi. Historiallisena henkilönä tulevaa Maitreyaa ei tietenkään voida todentaa, koska hänen uskotaan kuuluvan tulevaisuuteen.

Lue lisää

Jos Maitreya-buddha ilmestyy tulevaisuudessa. Hänen eläessään hän olisi nykyhetken näkökulmasta tulevaisuuden henkilö, mutta hänen kuolemansa jälkeen hänestä voisi tulla historiallinen henkilö tuleville sukupolville. Historiallisuus tarkoittaa siis eri asiaa kuin se, että henkilö olisi olemassa juuri nyt. Tällä hetkellä Maitreya-buddha on buddhalaisen perinteen mukaan tulevaisuuden hahmo.

Anonyymi00082 kirjoitti:

Jos Maitreya-buddha ilmestyy tulevaisuudessa. Hänen eläessään hän olisi nykyhetken näkökulmasta tulevaisuuden henkilö, mutta hänen kuolemansa jälkeen hänestä voisi tulla historiallinen henkilö tuleville sukupolville. Historiallisuus tarkoittaa siis eri asiaa kuin se, että henkilö olisi olemassa juuri nyt. Tällä hetkellä Maitreya-buddha on buddhalaisen perinteen mukaan tulevaisuuden hahmo.

Lue lisää

Purāṇien Maitreya-ṛṣiä on historiallinen henkilö.

Aivan!

Anonyymi00004 kirjoitti:

En voi olla laittamatta tätä teille. Tässä on katkelmia transkriptiosta, muutamia lauseita ja viisaita sanoja. Pitää jakaa ne kanssanne, muutama lause eri paikoista. Käännösvirheet suomen kielellä.

Muutama lause täältä:
Voitte laittaa automaattisen käännöksen päälle, asetukset nappi oikealla alakulmassa.

https://www.youtube.com/watch?v=-bG-TjRVMA4
Alkaen 1 tunti ja 5 minuutiia.


Dattātreya, joka tarkkaili tätä tai sai tietää tästä kertomuksesta, muotoili suuren periaatteen: ”Toivo on suurin kärsimys, ja toivottomuus on suurin onnellisuus.”
Kuulostaa paradoksaaliselta, eikö totta? Olemme tottuneet pitämään toivoa hyveenä, mutta halujen yhteydessä toivo on kahle, joka pitää meidät jännityksessä.
Niin kauan kuin Piṅgalā toivoi, hän kärsi. Heti kun hän katkaisi toivon — sanskritiksi tätä kutsutaan nimellä vairāgya — rauha tuli hänen luokseen.
Hän ymmärsi, että todellinen rakastettu, joka ei koskaan petä ja on aina lähellä, on Jumala hänen sydämessään, ei kadulla kulkeva ohikulkija.
Toinen tämän sarjan opettaja oli lintu nimeltä Kurara. Dattātreya näki, kuinka tämä lintu lensi taivaalla pitäen nokassaan suurta lihapalaa.

Lue lisää

Jännää!

Anonyymi00086 kirjoitti:

Jännää!

Onko se totta mitä täällä joskus on sanottu, että niistä teksteissä puhutaan mitä vauva tuntee kohdussa?

Anonyymi00087 kirjoitti:

Onko se totta mitä täällä joskus on sanottu, että niistä teksteissä puhutaan mitä vauva tuntee kohdussa?

Kyllä — erilaisissa Veda teksteissä kuvataan YKSITYISKOHTAISESTI sitä, mitä kohdussa oleva sikiö kokee tai tiedostaa ja että sikiöllä olisi kohdussa tietoisuus ja jopa muistoja aikaisemmista elämistä. Tätä käsitystä on käsitelty myös nykyisessä tutkimuksessa.
Mahābhāratassa ja erityisesti filosofiamme kirjallisuudessa on todella kohtia, joissa kuvataan kohdussa olevan elävän olennon tietoisuutta.
Śrīmad-Bhāgavatam 3. luku, 31. luku. Siinä kerrotaan, että:
kohdussa oleva olento kärsii erilaisista ruumiillisista vaivoista
hänellä on tietoisuus viimeistään seitsemännestä kuukaudesta alkaen
hän voi tekstin mukaan muistaa aikaisempien syntymien tapahtumia
hän ymmärtää olevansa karmansa sitoma
hän rukoilee Korkeinta Herraa ja syntymän jälkeen tämä muistaminen unohtuu.
Seitsemännestä kuukaudesta lähtien hän on saavuttanut tietoisuuden…
Mutta tässä on tärkeä aspekti: se ei tarkoita, että jīva olisi ennen seitsemättä kuukautta kokonaan vailla tietoisuutta. Jīva eli sielu on luonnostaan tietoinen. Jakeessa kuvataan pikemminkin sitä, että sikiön tietoisuus tulee siinä vaiheessa ilmi / hän tulee tietoiseksi tilanteestaan.
Ja heti edellisessä jakeessa 3.31.9 sanotaan vielä hämmästyttävämpi asia: kohdussa oleva olento voi tekstin mukaan muistaa edellisten sadan syntymän tapahtumia, jos hänelle suodaan tämä kyky.


Mahābhāratan Aśvamedhika-parvanin Anugītā-osassa on myös kuvaus siitä, kuinka sielu tulee sikiöön ja kuinka tietoisuus ilmenee sikiössä. Siinä ei kuitenkaan ole aivan samanlaista pitkää kuvausta sikiön rukouksesta ja aikaisempien syntymien muistamisesta kuin Bhāgavatamissa.
Ja tässä on yksi tärkeä tarkennus: Śrīmad-Bhāgavatam kuuluu purāṇakirjallisuuteen.
3.31.7 – äidin ruoka vaikuttaa sikiöön
Tekstin mukaan äidin syömä hyvin tulinen, karvas, hapan, suolainen tai muuten voimakas ruoka aiheuttaa sikiölle kipua.
Eli tekstissä sikiö ei ole täysin erillään äidistä, vaan äidin ravinto vaikuttaa siihen.
3.31.8 – erittäin vaikea asema
Sikiö kuvataan hyvin ahtaassa ja epämukavassa asennossa. Sen liikkuminen on rajoitettua ja se kärsii kohdun olosuhteista.
3.31.9 – aikaisempien syntymien muistaminen
Tämä on yksi koko kohdan kiinnostavimmista jakeista.
Tekstin mukaan kohdussa oleva elävä olento voi muistaa aikaisempien syntymien tekojaan ja kokemuksiaan. Hän ymmärtää olevansa karmaansa sitoutunut.
3.31.10 – seitsemäs kuukausi
Teksti sanoo, että seitsemännestä kuukaudesta lähtien kohdussa oleva olento on labdha-bodha — hän on saavuttanut/tullut tietoiseksi ja kokee tilansa. Samassa yhteydessä hän vapisee ja kärsii.

Tekstin mukaan sikiön tietoisuus tulee tässä vaiheessa selvästi ilmi.
Ei välttämättä: “sielu saa tietoisuuden vasta seitsemännessä kuussa.”

Filosofiassamme jīva on jo itsessään tietoinen; kyse on tietoisuuden ilmenemisestä tässä ruumiillisessa tilanteessa.

3.31.23 – syntymä ja muistamisen menetys
Tämä on todella tärkeä loppukohta.
Kun synnytys alkaa, lapsi joutuu tekstin mukaan voimakkaan paineen alaiseksi, tulee ulos pää alaspäin, hengästyy ja menettää muistinsa.
Sanskritissa on tässä sana smṛti, “muisti/muistaminen”. Jakeen lopussa on hata-smṛtiḥ — kirjaimellisesti suunnilleen “muistinsa menettänyt”.

Jos tiivistämme tekstin oman näkemyksen, siinä esitetään hyvin poikkeuksellinen kuvaus:
syntyy ja unohtaa tämän kaiken.
Tämä on siis paljon enemmän kuin väite siitä, että “vauva tuntee jotain kohdussa.” Teksteissä väitetään, että kohdussa oleva jīva on hengellisesti tietoinen persoona, joka pystyy jopa rukoilemaan Jumalaa.


Eli kyseisen kohdussa olevan jīvan kykyä tunnistaa/nähdä sisällään oleva Paramātmā.
Esimerkiksi selitystraditiossa korostetaan, että tietoisuus itsessään on jīvassa aina, vaikka sen tietoisuus omasta tilanteestaan tulee esiin myöhemmin.

Anonyymi00088 kirjoitti:

Kyllä — erilaisissa Veda teksteissä kuvataan YKSITYISKOHTAISESTI sitä, mitä kohdussa oleva sikiö kokee tai tiedostaa ja että sikiöllä olisi kohdussa tietoisuus ja jopa muistoja aikaisemmista elämistä. Tätä käsitystä on käsitelty myös nykyisessä tutkimuksessa.
Mahābhāratassa ja erityisesti filosofiamme kirjallisuudessa on todella kohtia, joissa kuvataan kohdussa olevan elävän olennon tietoisuutta.
Śrīmad-Bhāgavatam 3. luku, 31. luku. Siinä kerrotaan, että:
kohdussa oleva olento kärsii erilaisista ruumiillisista vaivoista
hänellä on tietoisuus viimeistään seitsemännestä kuukaudesta alkaen
hän voi tekstin mukaan muistaa aikaisempien syntymien tapahtumia
hän ymmärtää olevansa karmansa sitoma
hän rukoilee Korkeinta Herraa ja syntymän jälkeen tämä muistaminen unohtuu.
Seitsemännestä kuukaudesta lähtien hän on saavuttanut tietoisuuden…
Mutta tässä on tärkeä aspekti: se ei tarkoita, että jīva olisi ennen seitsemättä kuukautta kokonaan vailla tietoisuutta. Jīva eli sielu on luonnostaan tietoinen. Jakeessa kuvataan pikemminkin sitä, että sikiön tietoisuus tulee siinä vaiheessa ilmi / hän tulee tietoiseksi tilanteestaan.
Ja heti edellisessä jakeessa 3.31.9 sanotaan vielä hämmästyttävämpi asia: kohdussa oleva olento voi tekstin mukaan muistaa edellisten sadan syntymän tapahtumia, jos hänelle suodaan tämä kyky.


Mahābhāratan Aśvamedhika-parvanin Anugītā-osassa on myös kuvaus siitä, kuinka sielu tulee sikiöön ja kuinka tietoisuus ilmenee sikiössä. Siinä ei kuitenkaan ole aivan samanlaista pitkää kuvausta sikiön rukouksesta ja aikaisempien syntymien muistamisesta kuin Bhāgavatamissa.
Ja tässä on yksi tärkeä tarkennus: Śrīmad-Bhāgavatam kuuluu purāṇakirjallisuuteen.
3.31.7 – äidin ruoka vaikuttaa sikiöön
Tekstin mukaan äidin syömä hyvin tulinen, karvas, hapan, suolainen tai muuten voimakas ruoka aiheuttaa sikiölle kipua.
Eli tekstissä sikiö ei ole täysin erillään äidistä, vaan äidin ravinto vaikuttaa siihen.
3.31.8 – erittäin vaikea asema
Sikiö kuvataan hyvin ahtaassa ja epämukavassa asennossa. Sen liikkuminen on rajoitettua ja se kärsii kohdun olosuhteista.
3.31.9 – aikaisempien syntymien muistaminen
Tämä on yksi koko kohdan kiinnostavimmista jakeista.
Tekstin mukaan kohdussa oleva elävä olento voi muistaa aikaisempien syntymien tekojaan ja kokemuksiaan. Hän ymmärtää olevansa karmaansa sitoutunut.
3.31.10 – seitsemäs kuukausi
Teksti sanoo, että seitsemännestä kuukaudesta lähtien kohdussa oleva olento on labdha-bodha — hän on saavuttanut/tullut tietoiseksi ja kokee tilansa. Samassa yhteydessä hän vapisee ja kärsii.

Tekstin mukaan sikiön tietoisuus tulee tässä vaiheessa selvästi ilmi.
Ei välttämättä: “sielu saa tietoisuuden vasta seitsemännessä kuussa.”

Filosofiassamme jīva on jo itsessään tietoinen; kyse on tietoisuuden ilmenemisestä tässä ruumiillisessa tilanteessa.

3.31.23 – syntymä ja muistamisen menetys
Tämä on todella tärkeä loppukohta.
Kun synnytys alkaa, lapsi joutuu tekstin mukaan voimakkaan paineen alaiseksi, tulee ulos pää alaspäin, hengästyy ja menettää muistinsa.
Sanskritissa on tässä sana smṛti, “muisti/muistaminen”. Jakeen lopussa on hata-smṛtiḥ — kirjaimellisesti suunnilleen “muistinsa menettänyt”.

Jos tiivistämme tekstin oman näkemyksen, siinä esitetään hyvin poikkeuksellinen kuvaus:
syntyy ja unohtaa tämän kaiken.
Tämä on siis paljon enemmän kuin väite siitä, että “vauva tuntee jotain kohdussa.” Teksteissä väitetään, että kohdussa oleva jīva on hengellisesti tietoinen persoona, joka pystyy jopa rukoilemaan Jumalaa.


Eli kyseisen kohdussa olevan jīvan kykyä tunnistaa/nähdä sisällään oleva Paramātmā.
Esimerkiksi selitystraditiossa korostetaan, että tietoisuus itsessään on jīvassa aina, vaikka sen tietoisuus omasta tilanteestaan tulee esiin myöhemmin.

Lue lisää

Jīva kuuluu tietoisuuden todellisuuteen.
Se on cit-periaatetta, tietoisuuden hiukkanen. Aine ei tuota tietoisuutta, vaan tietoisuus elävöittää aineen.

Jīva joutuu kosketuksiin aineellisen todellisuuden kanssa.
Se ei tarkoita, että jīva muuttuisi aineeksi. Jīva säilyy tietoisuutena, mutta se alkaa samastua niihin todellisuuden tasoihin, joiden kanssa se joutuu kosketuksiin.

Fyysinen keho ja mieli ovat välineitä, joiden kautta tämä yhteys tapahtuu.
Voimme tarkastella luomakuntaa niiden eri ulottuvuuksien kautta, joiden kanssa olemme kosketuksissa "fyysisen kehon ja mielemme kautta".

Anonyymi00089 kirjoitti:

Jīva kuuluu tietoisuuden todellisuuteen.
Se on cit-periaatetta, tietoisuuden hiukkanen. Aine ei tuota tietoisuutta, vaan tietoisuus elävöittää aineen.

Jīva joutuu kosketuksiin aineellisen todellisuuden kanssa.
Se ei tarkoita, että jīva muuttuisi aineeksi. Jīva säilyy tietoisuutena, mutta se alkaa samastua niihin todellisuuden tasoihin, joiden kanssa se joutuu kosketuksiin.

Fyysinen keho ja mieli ovat välineitä, joiden kautta tämä yhteys tapahtuu.
Voimme tarkastella luomakuntaa niiden eri ulottuvuuksien kautta, joiden kanssa olemme kosketuksissa "fyysisen kehon ja mielemme kautta".

Lue lisää

Eli sielu siirtyy isän siemenen kautta uuden äidin kohtuun. Sielu on hienojakoisen kehon sisällä, ja pikkuhiljaa alkaa muodostua fyysinen keho sielun ympärille. Fyysinen keho muodostuu sielun ympärille, mutta se on monimutkaisempi kokonaisuus, sillä sielu itse on toisessa ulottuvuudessa. Se heijastuu tänne.

Anonyymi00090 kirjoitti:

Eli sielu siirtyy isän siemenen kautta uuden äidin kohtuun. Sielu on hienojakoisen kehon sisällä, ja pikkuhiljaa alkaa muodostua fyysinen keho sielun ympärille. Fyysinen keho muodostuu sielun ympärille, mutta se on monimutkaisempi kokonaisuus, sillä sielu itse on toisessa ulottuvuudessa. Se heijastuu tänne.

Lue lisää

"Reinkarnaatio on uskomus, jonka mukaan ihmisen kuollessa hänen henkensä siirtyy toiseen ruumiiseen ja syntyy vauvana uudelleen maailmaan"

"Siis tässä on vastakkaiset näkemykset:
Raamatun mukaan elävä ihminen tai eläin ON sielu, kun taas hindu-uskomuksen mukaan ihmiseLLÄ on sielu!"

Ilmoita teksti sanskritin kielellä, ja anna se teksti, jossa se on kirjoitettu, ilmoita myös jakeen numero ja tekstin nimi sekä se, mistä ”totuus on otettu”.

NIIN TAPAHTUU, JOS LUOTTAA TEKOÄLYYN JA VÄÄRIIN KÄÄNNÖKSIIN.


PÄINVASTOIN, HINDUJEN MUKAAN (MITÄ IKINÄ SANA HINDU TARKOITTAAKAAN) ELÄVÄ OLENTO ON ITSE SIELU, JA SIELULLA ON FYYSISEN KEHO

HINDUIJEN MUKAAN IHMISELLÄ EI OLE SIELUA, MUTTA SIELULLA ON IHMISRUUMIS.´


Kaiken tämän lisäksi sielu ei ole edes tässä ulottuvuudessa, sielu on kokonaan toisessa ulottuvuudessa, ja se heijastuu toisesta ulottuvuudesta sydömen alueelle, se ei edes ole fyysisessä sydämessä, vaan metafyysisessä.

Anonyymi00091 kirjoitti:

"Reinkarnaatio on uskomus, jonka mukaan ihmisen kuollessa hänen henkensä siirtyy toiseen ruumiiseen ja syntyy vauvana uudelleen maailmaan"

"Siis tässä on vastakkaiset näkemykset:
Raamatun mukaan elävä ihminen tai eläin ON sielu, kun taas hindu-uskomuksen mukaan ihmiseLLÄ on sielu!"

Ilmoita teksti sanskritin kielellä, ja anna se teksti, jossa se on kirjoitettu, ilmoita myös jakeen numero ja tekstin nimi sekä se, mistä ”totuus on otettu”.

NIIN TAPAHTUU, JOS LUOTTAA TEKOÄLYYN JA VÄÄRIIN KÄÄNNÖKSIIN.


PÄINVASTOIN, HINDUJEN MUKAAN (MITÄ IKINÄ SANA HINDU TARKOITTAAKAAN) ELÄVÄ OLENTO ON ITSE SIELU, JA SIELULLA ON FYYSISEN KEHO

HINDUIJEN MUKAAN IHMISELLÄ EI OLE SIELUA, MUTTA SIELULLA ON IHMISRUUMIS.´


Kaiken tämän lisäksi sielu ei ole edes tässä ulottuvuudessa, sielu on kokonaan toisessa ulottuvuudessa, ja se heijastuu toisesta ulottuvuudesta sydömen alueelle, se ei edes ole fyysisessä sydämessä, vaan metafyysisessä.

Lue lisää

Käännän nyt muutaman katkelman täältä, katkelmia eri paikoista, erittäin paljon käännösvirheitä suomen kielellä.

--------------------
Chaitanya Saraswat Math International
https://scsmathinternational.com/

Nimānanda Dāsa Adhikārī
Sielunvaellus
(Osa 1)
Artikkeli The Harmonist -lehdestä,
jota julkaistiin Śrīla Bhaktisiddhānta Sarasvatī Ṭhākuran toimituksella 1920–1930-luvuilla.
(XXV vuosikerta, nro 10, maaliskuu 1928)

…
...
Koska sielunvaelluksen ymmärtäminen liittyy erottamattomasti itse sielun olemukseen, tarkastelkaamme ensin, mikä sielu todellisuudessa on.
Monet tämän maailman filosofit ovat turhaan vaivanneet mieltään yrittäessään ratkaista tätä suurta arvoitusta. Lukemattomien tutkimusten tuloksena on kuitenkin syntynyt ainoastaan hämmennystä ja sekavuutta. Kukin on pyrkinyt ymmärtämään ja selittämään tätä aihetta omien aistiensa välityksellä saadun tiedon pohjalta ottamatta lainkaan huomioon pyhien kirjoitusten ilmoitusta tästä asiasta. Kun yritämme tunkeutua alueelle, jota järkemme ei kykene tavoittamaan, seurauksena on väistämättä vain hämmennys ja epäselvyys. Kaikki tällaiset yritykset johtavat samaan lopputulokseen. Menetämme lujan perustan jalkojemme alta ja alamme jahdata pelkkää varjoa.

Anonyymi00092 kirjoitti:

Käännän nyt muutaman katkelman täältä, katkelmia eri paikoista, erittäin paljon käännösvirheitä suomen kielellä.

--------------------
Chaitanya Saraswat Math International
https://scsmathinternational.com/

Nimānanda Dāsa Adhikārī
Sielunvaellus
(Osa 1)
Artikkeli The Harmonist -lehdestä,
jota julkaistiin Śrīla Bhaktisiddhānta Sarasvatī Ṭhākuran toimituksella 1920–1930-luvuilla.
(XXV vuosikerta, nro 10, maaliskuu 1928)

…
...
Koska sielunvaelluksen ymmärtäminen liittyy erottamattomasti itse sielun olemukseen, tarkastelkaamme ensin, mikä sielu todellisuudessa on.
Monet tämän maailman filosofit ovat turhaan vaivanneet mieltään yrittäessään ratkaista tätä suurta arvoitusta. Lukemattomien tutkimusten tuloksena on kuitenkin syntynyt ainoastaan hämmennystä ja sekavuutta. Kukin on pyrkinyt ymmärtämään ja selittämään tätä aihetta omien aistiensa välityksellä saadun tiedon pohjalta ottamatta lainkaan huomioon pyhien kirjoitusten ilmoitusta tästä asiasta. Kun yritämme tunkeutua alueelle, jota järkemme ei kykene tavoittamaan, seurauksena on väistämättä vain hämmennys ja epäselvyys. Kaikki tällaiset yritykset johtavat samaan lopputulokseen. Menetämme lujan perustan jalkojemme alta ja alamme jahdata pelkkää varjoa.

Lue lisää

Kun todellinen minä omasta tahdostaan ilmenee tässä acit-maailmassa, sen on pukeuduttava kahteen katoavaan verhokerrokseen: karkeaan (fyysinen keho) ja hienovaraiseen (mieli ja äly). Näin māyān lamaannuttama jīva ei enää kykene toimimaan cit-maailmassa, vaan aloittaa vaelluksensa acit-maailmassa avuttomana olentona, joka näyttää vaihtavan kehoa loputtomassa syntymien ja kuolemien ketjussa. Unohtaessaan oman henkisen luontonsa jīva tavoittelee aineellisia saavutuksia, jotka lakkaamatta houkuttelevat ja viettelevät sitä. Vaikka se saavuttaisikin ne, se ei kykene löytämään pysyvää tyydytystä.
Mutta siirtyykö sielu todella uuteen kehoon? Ei. Se ei siirry, sillä sillä ei ole kykyä liikkua tässä maailmassa. Svarūpe sabāra haya Golokete sthiti — "Jokaisen jīvan todellinen olemus sijaitsee cit-maailmassa, Golokassa."
Jīva-sielu on ikuisesti muuttumaton, eivätkä sellaiset muutokset kuin syntymä ja kuolema kosketa sitä. Mitkään tässä katoavaisessa maailmassa tapahtuvat muutokset eivät voi vaikuttaa jīvan henkiseen luontoon.
Ajatelkaamme esimerkiksi junassa matkustavaa ihmistä. Sanomme hänen siirtyvän paikasta toiseen. Todellisuudessa hän voi kuitenkin istua koko matkan täysin liikkumatta. Liikkeessä on juna, mutta liike luetaan ihmisen ominaisuudeksi. Samalla tavoin liike luetaan virheellisesti myös sielulle, todelliselle minällemme. Kaikki muutokset, kuten syntymä ja kuolema, liitetään sieluun vain näennäisesti, vaikka todellisuudessa niillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa.
Tällainen harhakäsitys johtuu tietämättömyydestämme. Māyān harhauttamina unohdamme todellisen minämme ja petämme itseämme sanomalla: "Minä siirryn, hän siirtyy. Tuo jīva siirtyi kissan, puun tai jonkin muun olennon kehoon."

Anonyymi00093 kirjoitti:

Kun todellinen minä omasta tahdostaan ilmenee tässä acit-maailmassa, sen on pukeuduttava kahteen katoavaan verhokerrokseen: karkeaan (fyysinen keho) ja hienovaraiseen (mieli ja äly). Näin māyān lamaannuttama jīva ei enää kykene toimimaan cit-maailmassa, vaan aloittaa vaelluksensa acit-maailmassa avuttomana olentona, joka näyttää vaihtavan kehoa loputtomassa syntymien ja kuolemien ketjussa. Unohtaessaan oman henkisen luontonsa jīva tavoittelee aineellisia saavutuksia, jotka lakkaamatta houkuttelevat ja viettelevät sitä. Vaikka se saavuttaisikin ne, se ei kykene löytämään pysyvää tyydytystä.
Mutta siirtyykö sielu todella uuteen kehoon? Ei. Se ei siirry, sillä sillä ei ole kykyä liikkua tässä maailmassa. Svarūpe sabāra haya Golokete sthiti — "Jokaisen jīvan todellinen olemus sijaitsee cit-maailmassa, Golokassa."
Jīva-sielu on ikuisesti muuttumaton, eivätkä sellaiset muutokset kuin syntymä ja kuolema kosketa sitä. Mitkään tässä katoavaisessa maailmassa tapahtuvat muutokset eivät voi vaikuttaa jīvan henkiseen luontoon.
Ajatelkaamme esimerkiksi junassa matkustavaa ihmistä. Sanomme hänen siirtyvän paikasta toiseen. Todellisuudessa hän voi kuitenkin istua koko matkan täysin liikkumatta. Liikkeessä on juna, mutta liike luetaan ihmisen ominaisuudeksi. Samalla tavoin liike luetaan virheellisesti myös sielulle, todelliselle minällemme. Kaikki muutokset, kuten syntymä ja kuolema, liitetään sieluun vain näennäisesti, vaikka todellisuudessa niillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa.
Tällainen harhakäsitys johtuu tietämättömyydestämme. Māyān harhauttamina unohdamme todellisen minämme ja petämme itseämme sanomalla: "Minä siirryn, hän siirtyy. Tuo jīva siirtyi kissan, puun tai jonkin muun olennon kehoon."

Lue lisää

Mutta siirtyykö sielu todella uuteen kehoon? Ei. Se ei siirry, sillä sillä ei ole kykyä liikkua tässä maailmassa....
Jīva-sielu on ikuisesti muuttumaton, eivätkä sellaiset muutokset kuin syntymä ja kuolema kosketa sitä. Mitkään tässä katoavaisessa maailmassa tapahtuvat muutokset eivät voi vaikuttaa jīvan henkiseen luontoon.

Anonyymi00094 kirjoitti:

Mutta siirtyykö sielu todella uuteen kehoon? Ei. Se ei siirry, sillä sillä ei ole kykyä liikkua tässä maailmassa....
Jīva-sielu on ikuisesti muuttumaton, eivätkä sellaiset muutokset kuin syntymä ja kuolema kosketa sitä. Mitkään tässä katoavaisessa maailmassa tapahtuvat muutokset eivät voi vaikuttaa jīvan henkiseen luontoon.

Lue lisää

Samalla emme kuitenkaan voi kieltää sellaisten ilmiöiden kuin syntymän ja kuoleman olemassaoloa. Meidän on myönnettävä, että siirrymme uuteen kehoon. Mutta jos todellinen minämme ei siirry kehosta toiseen, silloin siirtyjänä täytyy olla jokin muu. Mikä tuo jokin sitten on? Se on näennäinen minämme. Juuri näennäinen minä siirtyy kehosta toiseen, vaikka virheellisesti pidämmekin sitä todellisen minämme toimintana.
Kaiken, mitä teemme miehenä tai naisena, hinduna tai muslimina...
...
... tekee näennäinen minämme. Todellinen minämme sitä vastoin ei osallistu näihin toimintoihin lainkaan.
Mutta mitä tämä näennäinen minä oikeastaan on? Vaikka māyā ulottaa vaikutuksensa baddha-jīvan ( māyān sitoman jīvan ) todelliseen minään, se ei kykene koskettamaan sen henkistä olemusta. Sen sijaan näennäinen minä – tai tarkemmin sanottuna sen osatekijät, nykyinen keho ja mieli – ovat māyān luomia ja siten aineellisia.
Kuinka siis keho ja mieli, jotka ovat jaḍa eli acit – alun perin täysin elottomia – näyttävät olevan eläviä? Mistä niissä ilmenevä elämä on peräisin?
Todellisuudessa ne ovat itsessään elottomia. Elämän ilmeneminen johtuu yksinomaan todellisen minän läheisyydestä. Niin kauan kuin todellinen minä on läsnä kehossa ja mielessä, niissä ilmenee elämää.
Voimme havainnollistaa tätä esimerkillä. Jos kirkas kristalli asetetaan ruusun viereen, se näyttää saavan ruusun värin. Mutta heti kun ruusu poistetaan, kristalli palaa omaan alkuperäiseen väriinsä. Samalla tavoin sielun eli todellisen minän elämä läpäisee kehon ja mielen, saaden ne näyttämään eläviltä. Näin syntyy vaikutelma yksilöllisestä olennosta, jolla näyttää olevan oma erillinen persoonallisuutensa.

Anonyymi00095 kirjoitti:

Samalla emme kuitenkaan voi kieltää sellaisten ilmiöiden kuin syntymän ja kuoleman olemassaoloa. Meidän on myönnettävä, että siirrymme uuteen kehoon. Mutta jos todellinen minämme ei siirry kehosta toiseen, silloin siirtyjänä täytyy olla jokin muu. Mikä tuo jokin sitten on? Se on näennäinen minämme. Juuri näennäinen minä siirtyy kehosta toiseen, vaikka virheellisesti pidämmekin sitä todellisen minämme toimintana.
Kaiken, mitä teemme miehenä tai naisena, hinduna tai muslimina...
...
... tekee näennäinen minämme. Todellinen minämme sitä vastoin ei osallistu näihin toimintoihin lainkaan.
Mutta mitä tämä näennäinen minä oikeastaan on? Vaikka māyā ulottaa vaikutuksensa baddha-jīvan ( māyān sitoman jīvan ) todelliseen minään, se ei kykene koskettamaan sen henkistä olemusta. Sen sijaan näennäinen minä – tai tarkemmin sanottuna sen osatekijät, nykyinen keho ja mieli – ovat māyān luomia ja siten aineellisia.
Kuinka siis keho ja mieli, jotka ovat jaḍa eli acit – alun perin täysin elottomia – näyttävät olevan eläviä? Mistä niissä ilmenevä elämä on peräisin?
Todellisuudessa ne ovat itsessään elottomia. Elämän ilmeneminen johtuu yksinomaan todellisen minän läheisyydestä. Niin kauan kuin todellinen minä on läsnä kehossa ja mielessä, niissä ilmenee elämää.
Voimme havainnollistaa tätä esimerkillä. Jos kirkas kristalli asetetaan ruusun viereen, se näyttää saavan ruusun värin. Mutta heti kun ruusu poistetaan, kristalli palaa omaan alkuperäiseen väriinsä. Samalla tavoin sielun eli todellisen minän elämä läpäisee kehon ja mielen, saaden ne näyttämään eläviltä. Näin syntyy vaikutelma yksilöllisestä olennosta, jolla näyttää olevan oma erillinen persoonallisuutensa.

Lue lisää

Samalla emme kuitenkaan voi kieltää sellaisten ilmiöiden kuin syntymän ja kuoleman olemassaoloa. Meidän on myönnettävä, että siirrymme uuteen kehoon. Mutta jos todellinen minämme ei siirry kehosta toiseen, silloin siirtyjänä täytyy olla jokin muu. Mikä tuo jokin sitten on? Se on näennäinen minämme. Juuri näennäinen minä siirtyy kehosta toiseen, vaikka virheellisesti pidämmekin sitä todellisen minämme toimintana.
Kaiken, mitä teemme miehenä tai naisena, hinduna tai muslimina...
...
... tekee näennäinen minämme. Todellinen minämme sitä vastoin ei osallistu näihin toimintoihin lainkaan.

Anonyymi00096 kirjoitti:

Samalla emme kuitenkaan voi kieltää sellaisten ilmiöiden kuin syntymän ja kuoleman olemassaoloa. Meidän on myönnettävä, että siirrymme uuteen kehoon. Mutta jos todellinen minämme ei siirry kehosta toiseen, silloin siirtyjänä täytyy olla jokin muu. Mikä tuo jokin sitten on? Se on näennäinen minämme. Juuri näennäinen minä siirtyy kehosta toiseen, vaikka virheellisesti pidämmekin sitä todellisen minämme toimintana.
Kaiken, mitä teemme miehenä tai naisena, hinduna tai muslimina...
...
... tekee näennäinen minämme. Todellinen minämme sitä vastoin ei osallistu näihin toimintoihin lainkaan.

Lue lisää

Mutta mitä tämä näennäinen minä oikeastaan on? Vaikka māyā ulottaa vaikutuksensa baddha-jīvan ( māyān sitoman jīvan ) todelliseen minään, se ei kykene koskettamaan sen henkistä olemusta. Sen sijaan näennäinen minä – tai tarkemmin sanottuna sen osatekijät, nykyinen keho ja mieli – ovat māyān luomia ja siten aineellisia.
Kuinka siis keho ja mieli, jotka ovat jaḍa eli acit – alun perin täysin elottomia – näyttävät olevan eläviä? Mistä niissä ilmenevä elämä on peräisin?
Todellisuudessa ne ovat itsessään elottomia. Elämän ilmeneminen johtuu yksinomaan todellisen minän läheisyydestä. Niin kauan kuin todellinen minä on läsnä kehossa ja mielessä, niissä ilmenee elämää.

Anonyymi00097 kirjoitti:

Mutta mitä tämä näennäinen minä oikeastaan on? Vaikka māyā ulottaa vaikutuksensa baddha-jīvan ( māyān sitoman jīvan ) todelliseen minään, se ei kykene koskettamaan sen henkistä olemusta. Sen sijaan näennäinen minä – tai tarkemmin sanottuna sen osatekijät, nykyinen keho ja mieli – ovat māyān luomia ja siten aineellisia.
Kuinka siis keho ja mieli, jotka ovat jaḍa eli acit – alun perin täysin elottomia – näyttävät olevan eläviä? Mistä niissä ilmenevä elämä on peräisin?
Todellisuudessa ne ovat itsessään elottomia. Elämän ilmeneminen johtuu yksinomaan todellisen minän läheisyydestä. Niin kauan kuin todellinen minä on läsnä kehossa ja mielessä, niissä ilmenee elämää.

Lue lisää

Heti kun sielu poistuu kehosta, keho palaa välittömästi elottomaan tilaansa. Tarkempi tarkastelu paljastaa lisäksi, että keho on ainoastaan väline, jota mieli ohjaa. Ilman mieltä keho ei kykene toimimaan tässä fyysisessä maailmassa. Sielun läsnäolo elävöittää mielen, ja juuri mielestä tulee se näennäinen minä, joka siirtyy uuteen kehoon.
Kuinka tämä siirtyminen sitten tapahtuu?
Liikkeellepanevana voimana on jīvan toiminta eli karma. Koska näennäinen minä on māyān luomus, se joutuu helposti sen houkutusten uhriksi. Näiden houkutusten ohjaamat teot synnyttävät vastavaikutuksia, jotka puolestaan johtavat uusiin tekoihin. Näiden seurausten toteutuminen edellyttää uusia syntymiä. Näin teot synnyttävät uusia tekoja, ja syntymä johtaa aina uusiin syntymiin. Tällä tavoin jīva näyttää vaeltavan lakkaamatta syntymän ja kuoleman kiertokulussa.
Se jīva, joka on nyt saanut ihmiskehon, voi tekojensa seurauksena syntyä ... Jokainen syntymä määrää seuraavan karman mukaisesti.
Tämä on luonnon laki, joka säätelee kaikkia ruumiillistumisiamme tässä aineellisessa maailmassa. Sitä ei voida muuttaa eikä sitä voi väistää. Se on ehdoton ja vastustamaton. Kaikki ovat tämän luonnonlain alaisia – kaikkein suurimmasta ihmisestä kaikkein pienimpään elävään olentoon.

Anonyymi00098 kirjoitti:

Heti kun sielu poistuu kehosta, keho palaa välittömästi elottomaan tilaansa. Tarkempi tarkastelu paljastaa lisäksi, että keho on ainoastaan väline, jota mieli ohjaa. Ilman mieltä keho ei kykene toimimaan tässä fyysisessä maailmassa. Sielun läsnäolo elävöittää mielen, ja juuri mielestä tulee se näennäinen minä, joka siirtyy uuteen kehoon.
Kuinka tämä siirtyminen sitten tapahtuu?
Liikkeellepanevana voimana on jīvan toiminta eli karma. Koska näennäinen minä on māyān luomus, se joutuu helposti sen houkutusten uhriksi. Näiden houkutusten ohjaamat teot synnyttävät vastavaikutuksia, jotka puolestaan johtavat uusiin tekoihin. Näiden seurausten toteutuminen edellyttää uusia syntymiä. Näin teot synnyttävät uusia tekoja, ja syntymä johtaa aina uusiin syntymiin. Tällä tavoin jīva näyttää vaeltavan lakkaamatta syntymän ja kuoleman kiertokulussa.
Se jīva, joka on nyt saanut ihmiskehon, voi tekojensa seurauksena syntyä ... Jokainen syntymä määrää seuraavan karman mukaisesti.
Tämä on luonnon laki, joka säätelee kaikkia ruumiillistumisiamme tässä aineellisessa maailmassa. Sitä ei voida muuttaa eikä sitä voi väistää. Se on ehdoton ja vastustamaton. Kaikki ovat tämän luonnonlain alaisia – kaikkein suurimmasta ihmisestä kaikkein pienimpään elävään olentoon.

Lue lisää

Heti kun sielu poistuu kehosta, keho palaa välittömästi elottomaan tilaansa. Tarkempi tarkastelu paljastaa lisäksi, että keho on ainoastaan väline, jota mieli ohjaa. Ilman mieltä keho ei kykene toimimaan tässä fyysisessä maailmassa. Sielun läsnäolo elävöittää mielen, ja juuri mielestä tulee se näennäinen minä, joka siirtyy uuteen kehoon.
Kuinka tämä siirtyminen sitten tapahtuu?
Liikkeellepanevana voimana on jīvan toiminta eli karma. Koska näennäinen minä on māyān luomus, se joutuu helposti sen houkutusten uhriksi. Näiden houkutusten ohjaamat teot synnyttävät vastavaikutuksia, jotka puolestaan johtavat uusiin tekoihin. Näiden seurausten toteutuminen edellyttää uusia syntymiä.

Anonyymi00099 kirjoitti:

Heti kun sielu poistuu kehosta, keho palaa välittömästi elottomaan tilaansa. Tarkempi tarkastelu paljastaa lisäksi, että keho on ainoastaan väline, jota mieli ohjaa. Ilman mieltä keho ei kykene toimimaan tässä fyysisessä maailmassa. Sielun läsnäolo elävöittää mielen, ja juuri mielestä tulee se näennäinen minä, joka siirtyy uuteen kehoon.
Kuinka tämä siirtyminen sitten tapahtuu?
Liikkeellepanevana voimana on jīvan toiminta eli karma. Koska näennäinen minä on māyān luomus, se joutuu helposti sen houkutusten uhriksi. Näiden houkutusten ohjaamat teot synnyttävät vastavaikutuksia, jotka puolestaan johtavat uusiin tekoihin. Näiden seurausten toteutuminen edellyttää uusia syntymiä.

Lue lisää

Mieleemme voi luonnollisesti nousta kysymys: millaista karmāa sielu suoritti ennen aineelliseen maailmaan joutumistaan, ja mikä rikkomus johti sen lankeamiseen tähän surun ja kärsimyksen maailmaan?
On ymmärrettävä, että olemassaolo kuuluu sielun omaan olemukseen, ja että taipumus toimia väärin on täysin vastoin sen ehdotonta puhtautta. Silti syyn täytyy olla sielussa itsessään. Siinä on eräs synnynnäinen ominaisuus, joka ei millään tavoin johdu ulkoisista olosuhteista eikä liity kehosta toiseen siirtymiseen. Se kuuluu yksinomaan cit-periaatteeseen, itse ātman luontoon, joka on vapaa kaikista aineellisista epäpuhtauksista.
Yksilöllinen sielu on aṇu-cit – äärettömän pieni citin osanen. Tulesta irtoavan kipinän tavoin sillä on sen vähäisestä koosta johtuva luonnollinen rajoittuneisuus. Tämän pysyvän ominaisuuden vuoksi sielu voi omasta vapaasta tahdostaan langeta māyān eli acit-maailman houkutuksiin.
Samoin se voi halutessaan astua cit-maailmaan...
...
... jīvaa kuvataan sanalla taṭastha, mikä tarkoittaa, että sillä on mahdollisuus suuntautua joko cit-maailmaan tai acit-maailmaan. Sen alkutila on näiden kahden alueen rajalla, missä sillä on mahdollisuus valita, kumman niistä se haluaa.
Jos jīva valitsee aineellisen nautinnon, se joutuu māyān orjuuteen. ...
...
...
...

Kuinka näennäinen minä sitten siirtyy uuteen kehoon?
Edellä on jo selvästi selitetty, että näennäinen minä, jota vääristyneen egon itsekkäät vaikuttimet ohjaavat, muodostaa epäoikeutetun suhteen aineeseen ja pitää itseään sen nauttijana. Tämän askeleen seuraukset sitovat elävän olennon. Kuten sananlaskussa sanotaan: "Mitä kylvät, sitä niität."
Karma eli yhden syntymän toiminta muodostaa ja ohjaa seuraavaa ruumiillistumaa. Psyykkinen keho eli mieli säilyttää toiminnan siemenet hienovaraisessa muodossa ja kuljettaa ne seuraavaan ruumiillistumaan.
Nämä toiminnan siemenet eivät kuitenkaan ole ratkaiseva tekijä, joka määrittäisi näennäisen minän kehon tyypin seuraavassa syntymässä. Ne ainoastaan hahmottavat uuden toimintalinjan, jota elävä olento tulee seuraavassa ruumiillistumassaan noudattamaan.
Näin toiminta johtaa uuteen ruumiillistumaan, ja syntymä puolestaan muodostuu uuden toiminnan syyksi. Tämän vuoksi ei ole loppua syntymien ja kuolemien katkeamattomalle ketjulle, joka on kuin aaltojen liike tässä lakkaamattomassa toiminnan virrassa. Tällainen on muuttumaton ja väistämätön karman laki.
Kuitenkin tämä näennäisesti loputon toiminnan ketju katkeaa, kun jīva löytää todellisen itsensä ...
...
...kaikkia houkutuksia ja seurata uutta toimintalinjaa, jossa ilmenee kaksi uutta ominaisuutta:
ensinnäkin se ei enää johda uusiin syntymiin, ja toiseksi se heikentää aikaisempien ruumiillistumien toimintojen voimaa.
Tätä kutsutaan vapautumiseksi.
Se tarkoittaa yhtäältä sielun irtautumista materialistisista taipumuksista, mikä johtaa kaikkien aineellisten nautintojen etsimisen täydelliseen lakkaamiseen. ...
...

-------------------
Muutaman katkelman täältä, katkelmia eri paikoista, erittäin paljon käännösvirheitä suomen kielellä.

--------------------
Chaitanya Saraswat Math International
https://scsmathinternational.com/

Nimānanda Dāsa Adhikārī
Sielunvaellus
(Osa 1)
Artikkeli The Harmonist -lehdestä,
jota julkaistiin Śrīla Bhaktisiddhānta Sarasvatī Ṭhākuran toimituksella 1920–1930-luvuilla.
(XXV vuosikerta, nro 10, maaliskuu 1928)

Anonyymi00100 kirjoitti:

Mieleemme voi luonnollisesti nousta kysymys: millaista karmāa sielu suoritti ennen aineelliseen maailmaan joutumistaan, ja mikä rikkomus johti sen lankeamiseen tähän surun ja kärsimyksen maailmaan?
On ymmärrettävä, että olemassaolo kuuluu sielun omaan olemukseen, ja että taipumus toimia väärin on täysin vastoin sen ehdotonta puhtautta. Silti syyn täytyy olla sielussa itsessään. Siinä on eräs synnynnäinen ominaisuus, joka ei millään tavoin johdu ulkoisista olosuhteista eikä liity kehosta toiseen siirtymiseen. Se kuuluu yksinomaan cit-periaatteeseen, itse ātman luontoon, joka on vapaa kaikista aineellisista epäpuhtauksista.
Yksilöllinen sielu on aṇu-cit – äärettömän pieni citin osanen. Tulesta irtoavan kipinän tavoin sillä on sen vähäisestä koosta johtuva luonnollinen rajoittuneisuus. Tämän pysyvän ominaisuuden vuoksi sielu voi omasta vapaasta tahdostaan langeta māyān eli acit-maailman houkutuksiin.
Samoin se voi halutessaan astua cit-maailmaan...
...
... jīvaa kuvataan sanalla taṭastha, mikä tarkoittaa, että sillä on mahdollisuus suuntautua joko cit-maailmaan tai acit-maailmaan. Sen alkutila on näiden kahden alueen rajalla, missä sillä on mahdollisuus valita, kumman niistä se haluaa.
Jos jīva valitsee aineellisen nautinnon, se joutuu māyān orjuuteen. ...
...
...
...

Kuinka näennäinen minä sitten siirtyy uuteen kehoon?
Edellä on jo selvästi selitetty, että näennäinen minä, jota vääristyneen egon itsekkäät vaikuttimet ohjaavat, muodostaa epäoikeutetun suhteen aineeseen ja pitää itseään sen nauttijana. Tämän askeleen seuraukset sitovat elävän olennon. Kuten sananlaskussa sanotaan: "Mitä kylvät, sitä niität."
Karma eli yhden syntymän toiminta muodostaa ja ohjaa seuraavaa ruumiillistumaa. Psyykkinen keho eli mieli säilyttää toiminnan siemenet hienovaraisessa muodossa ja kuljettaa ne seuraavaan ruumiillistumaan.
Nämä toiminnan siemenet eivät kuitenkaan ole ratkaiseva tekijä, joka määrittäisi näennäisen minän kehon tyypin seuraavassa syntymässä. Ne ainoastaan hahmottavat uuden toimintalinjan, jota elävä olento tulee seuraavassa ruumiillistumassaan noudattamaan.
Näin toiminta johtaa uuteen ruumiillistumaan, ja syntymä puolestaan muodostuu uuden toiminnan syyksi. Tämän vuoksi ei ole loppua syntymien ja kuolemien katkeamattomalle ketjulle, joka on kuin aaltojen liike tässä lakkaamattomassa toiminnan virrassa. Tällainen on muuttumaton ja väistämätön karman laki.
Kuitenkin tämä näennäisesti loputon toiminnan ketju katkeaa, kun jīva löytää todellisen itsensä ...
...
...kaikkia houkutuksia ja seurata uutta toimintalinjaa, jossa ilmenee kaksi uutta ominaisuutta:
ensinnäkin se ei enää johda uusiin syntymiin, ja toiseksi se heikentää aikaisempien ruumiillistumien toimintojen voimaa.
Tätä kutsutaan vapautumiseksi.
Se tarkoittaa yhtäältä sielun irtautumista materialistisista taipumuksista, mikä johtaa kaikkien aineellisten nautintojen etsimisen täydelliseen lakkaamiseen. ...
...

-------------------
Muutaman katkelman täältä, katkelmia eri paikoista, erittäin paljon käännösvirheitä suomen kielellä.

--------------------
Chaitanya Saraswat Math International
https://scsmathinternational.com/

Nimānanda Dāsa Adhikārī
Sielunvaellus
(Osa 1)
Artikkeli The Harmonist -lehdestä,
jota julkaistiin Śrīla Bhaktisiddhānta Sarasvatī Ṭhākuran toimituksella 1920–1930-luvuilla.
(XXV vuosikerta, nro 10, maaliskuu 1928)

Lue lisää

Sielusta on kiistelty toistuvasti: onko se olemassa ja millä tavoin? ...on jopa väitelty siitä, onko eläimillä sielu. René Descartes esimerkiksi kutsui eläviä olentoja mekaanisiksi järjestelmiksi. On myös käyty keskusteluja siitä, onko naisilla sielu.

... vuonna 585 pidettiin pieni piispojen kokous, jossa pohdittiin, onko naisilla sielu. Yhden äänen enemmistöllä voitti näkemys, että naisilla on sielu. Voimme pitää tätä iloisena tapahtumana.

Kun puhe siirtyy kasveihin, epäilykset ovat vielä suurempia. Tiedämme kuitenkin, että kasvit reagoivat ympäristöönsä: ne kurottuvat kohti valoa ja niin edelleen. Siksi vedat sanovat, että siellä missä on havaittavissa tietoisuuden ja elämän merkkejä, siellä on myös sielu.

Sanskritissa on useita sanoja, jotka tarkoittavat sielua. Kaksi yleisintä ovat jīva ja ātman. Sana jīva kuuluu indoeurooppalaiseen sanastoon ja liittyy moniin samankaltaisiin sanoihin.


Sanskritissa on itse asiassa useita sanoja sielulle. Kaksi yleisintä ovat jīva ja ātman. Sana jīva on indoeurooppalaista alkuperää ja liittyy esimerkiksi slaavilaisiin sanoihin kuten “elämä” ja “elää”. Näin jīva viittaa sieluun elämän hiukkasena, elävänä periaatteena.

Toinen nimitys sielulle on ātman. Se tarkoittaa itseyttä – “minää”. Ātman viittaa itsetietoisuuteen, kokemukseen “minä olen, minä olen olemassa”. Se on olemuksemme ydin, persoonallisuutemme syvin keskus.

Ne elämät, joita elämme jälleensyntymien eli reinkarnaation kautta, ovat kuin lukemattomia unia, joita sielu näkee. Tästä herää kysymys: kuka jää, kuka näkee nämä unet? Juuri sana ātman viittaa tähän kaikkein syvimpään, rakkaimpaan osaan meissä – todelliseen minään.

Vedisen maailmankuvan mukaan sielu, ātman, on pyhä keskuksemme, sisin olemuksemme. Sen sanotaan sijaitsevan sydämessä – ei fyysisessä sydämessä, johon tehdään leikkauksia, vaan eräänlaisessa mystisessä keskuksessa olemuksemme sisällä.

Tämä samaistumisen mekanismi on hyvin voimakas. Sielu on tietoisuuden hiukkanen. Filosofisesta näkökulmasta, aivan kuten fotonit ovat auringonvalon osasia, samoin koko maailmankaikkeus on universaalin henkisen periaatteen läpäisemä, jota kutsutaan Brahmaniksi. Yksilöllinen sielu on tämän Brahmanin kipinä – kuin säteilyä hohtava yksittäinen tietoisuuden hiukkanen.

Jos fotoni on osa auringonvaloa, samoin sielu on osa tietoisuuden valoa. Siksi sielu on tietoisuuden hiukkanen, ja tietoisuuden ominaisuus on, että se on kuolematon. Lisäksi tietoisuudelle on ominaista se, että se samaistuu siihen todellisuuteen, jossa se kulloinkin sijaitsee.

(S. Prabhun luennosta, eri paikoista. Käännösvirheet suomen kielellä.

S. Prabhu- on filosofi ja orientalistisen tutkimuksen asiantuntija, professori. Hänen keskeisiä tutkimusalojaan ovat indoeurooppalaisten sivilisaatio, vedinen kulttuuri ja maailmankuva sekä kulttuurien keskinäinen vuorovaikutus. Luennoillaan hän esittää monipuolista havainnollistavaa aineistoa, hypoteesien tarkastelusta ja päätyen jälleensyntymisoppiin maailman uskonnoissa. Muinainen vedinen kulttuuria - kaikkien maapallon kulttuurien perusta.)

Anonyymi00101 kirjoitti:

Sielusta on kiistelty toistuvasti: onko se olemassa ja millä tavoin? ...on jopa väitelty siitä, onko eläimillä sielu. René Descartes esimerkiksi kutsui eläviä olentoja mekaanisiksi järjestelmiksi. On myös käyty keskusteluja siitä, onko naisilla sielu.

... vuonna 585 pidettiin pieni piispojen kokous, jossa pohdittiin, onko naisilla sielu. Yhden äänen enemmistöllä voitti näkemys, että naisilla on sielu. Voimme pitää tätä iloisena tapahtumana.

Kun puhe siirtyy kasveihin, epäilykset ovat vielä suurempia. Tiedämme kuitenkin, että kasvit reagoivat ympäristöönsä: ne kurottuvat kohti valoa ja niin edelleen. Siksi vedat sanovat, että siellä missä on havaittavissa tietoisuuden ja elämän merkkejä, siellä on myös sielu.

Sanskritissa on useita sanoja, jotka tarkoittavat sielua. Kaksi yleisintä ovat jīva ja ātman. Sana jīva kuuluu indoeurooppalaiseen sanastoon ja liittyy moniin samankaltaisiin sanoihin.


Sanskritissa on itse asiassa useita sanoja sielulle. Kaksi yleisintä ovat jīva ja ātman. Sana jīva on indoeurooppalaista alkuperää ja liittyy esimerkiksi slaavilaisiin sanoihin kuten “elämä” ja “elää”. Näin jīva viittaa sieluun elämän hiukkasena, elävänä periaatteena.

Toinen nimitys sielulle on ātman. Se tarkoittaa itseyttä – “minää”. Ātman viittaa itsetietoisuuteen, kokemukseen “minä olen, minä olen olemassa”. Se on olemuksemme ydin, persoonallisuutemme syvin keskus.

Ne elämät, joita elämme jälleensyntymien eli reinkarnaation kautta, ovat kuin lukemattomia unia, joita sielu näkee. Tästä herää kysymys: kuka jää, kuka näkee nämä unet? Juuri sana ātman viittaa tähän kaikkein syvimpään, rakkaimpaan osaan meissä – todelliseen minään.

Vedisen maailmankuvan mukaan sielu, ātman, on pyhä keskuksemme, sisin olemuksemme. Sen sanotaan sijaitsevan sydämessä – ei fyysisessä sydämessä, johon tehdään leikkauksia, vaan eräänlaisessa mystisessä keskuksessa olemuksemme sisällä.

Tämä samaistumisen mekanismi on hyvin voimakas. Sielu on tietoisuuden hiukkanen. Filosofisesta näkökulmasta, aivan kuten fotonit ovat auringonvalon osasia, samoin koko maailmankaikkeus on universaalin henkisen periaatteen läpäisemä, jota kutsutaan Brahmaniksi. Yksilöllinen sielu on tämän Brahmanin kipinä – kuin säteilyä hohtava yksittäinen tietoisuuden hiukkanen.

Jos fotoni on osa auringonvaloa, samoin sielu on osa tietoisuuden valoa. Siksi sielu on tietoisuuden hiukkanen, ja tietoisuuden ominaisuus on, että se on kuolematon. Lisäksi tietoisuudelle on ominaista se, että se samaistuu siihen todellisuuteen, jossa se kulloinkin sijaitsee.

(S. Prabhun luennosta, eri paikoista. Käännösvirheet suomen kielellä.

S. Prabhu- on filosofi ja orientalistisen tutkimuksen asiantuntija, professori. Hänen keskeisiä tutkimusalojaan ovat indoeurooppalaisten sivilisaatio, vedinen kulttuuri ja maailmankuva sekä kulttuurien keskinäinen vuorovaikutus. Luennoillaan hän esittää monipuolista havainnollistavaa aineistoa, hypoteesien tarkastelusta ja päätyen jälleensyntymisoppiin maailman uskonnoissa. Muinainen vedinen kulttuuria - kaikkien maapallon kulttuurien perusta.)

Lue lisää

Vedisen maailmankuvan mukaan sielu, ātman, on pyhä keskuksemme, sisin olemuksemme. Sen sanotaan sijaitsevan sydämessä – ei fyysisessä sydämessä, johon tehdään leikkauksia, vaan eräänlaisessa mystisessä keskuksessa olemuksemme sisällä.

Tämä samaistumisen mekanismi on hyvin voimakas. Sielu on tietoisuuden hiukkanen. Filosofisesta näkökulmasta, aivan kuten fotonit ovat auringonvalon osasia, samoin koko maailmankaikkeus on universaalin henkisen periaatteen läpäisemä, jota kutsutaan Brahmaniksi. Yksilöllinen sielu on tämän Brahmanin kipinä – kuin säteilyä hohtava yksittäinen tietoisuuden hiukkanen.

Jos fotoni on osa auringonvaloa, samoin sielu on osa tietoisuuden valoa. Siksi sielu on tietoisuuden hiukkanen, ja tietoisuuden ominaisuus on, että se on kuolematon. Lisäksi tietoisuudelle on ominaista se, että se samaistuu siihen todellisuuteen, jossa se kulloinkin sijaitsee.

Anonyymi00101 kirjoitti:

Sielusta on kiistelty toistuvasti: onko se olemassa ja millä tavoin? ...on jopa väitelty siitä, onko eläimillä sielu. René Descartes esimerkiksi kutsui eläviä olentoja mekaanisiksi järjestelmiksi. On myös käyty keskusteluja siitä, onko naisilla sielu.

... vuonna 585 pidettiin pieni piispojen kokous, jossa pohdittiin, onko naisilla sielu. Yhden äänen enemmistöllä voitti näkemys, että naisilla on sielu. Voimme pitää tätä iloisena tapahtumana.

Kun puhe siirtyy kasveihin, epäilykset ovat vielä suurempia. Tiedämme kuitenkin, että kasvit reagoivat ympäristöönsä: ne kurottuvat kohti valoa ja niin edelleen. Siksi vedat sanovat, että siellä missä on havaittavissa tietoisuuden ja elämän merkkejä, siellä on myös sielu.

Sanskritissa on useita sanoja, jotka tarkoittavat sielua. Kaksi yleisintä ovat jīva ja ātman. Sana jīva kuuluu indoeurooppalaiseen sanastoon ja liittyy moniin samankaltaisiin sanoihin.


Sanskritissa on itse asiassa useita sanoja sielulle. Kaksi yleisintä ovat jīva ja ātman. Sana jīva on indoeurooppalaista alkuperää ja liittyy esimerkiksi slaavilaisiin sanoihin kuten “elämä” ja “elää”. Näin jīva viittaa sieluun elämän hiukkasena, elävänä periaatteena.

Toinen nimitys sielulle on ātman. Se tarkoittaa itseyttä – “minää”. Ātman viittaa itsetietoisuuteen, kokemukseen “minä olen, minä olen olemassa”. Se on olemuksemme ydin, persoonallisuutemme syvin keskus.

Ne elämät, joita elämme jälleensyntymien eli reinkarnaation kautta, ovat kuin lukemattomia unia, joita sielu näkee. Tästä herää kysymys: kuka jää, kuka näkee nämä unet? Juuri sana ātman viittaa tähän kaikkein syvimpään, rakkaimpaan osaan meissä – todelliseen minään.

Vedisen maailmankuvan mukaan sielu, ātman, on pyhä keskuksemme, sisin olemuksemme. Sen sanotaan sijaitsevan sydämessä – ei fyysisessä sydämessä, johon tehdään leikkauksia, vaan eräänlaisessa mystisessä keskuksessa olemuksemme sisällä.

Tämä samaistumisen mekanismi on hyvin voimakas. Sielu on tietoisuuden hiukkanen. Filosofisesta näkökulmasta, aivan kuten fotonit ovat auringonvalon osasia, samoin koko maailmankaikkeus on universaalin henkisen periaatteen läpäisemä, jota kutsutaan Brahmaniksi. Yksilöllinen sielu on tämän Brahmanin kipinä – kuin säteilyä hohtava yksittäinen tietoisuuden hiukkanen.

Jos fotoni on osa auringonvaloa, samoin sielu on osa tietoisuuden valoa. Siksi sielu on tietoisuuden hiukkanen, ja tietoisuuden ominaisuus on, että se on kuolematon. Lisäksi tietoisuudelle on ominaista se, että se samaistuu siihen todellisuuteen, jossa se kulloinkin sijaitsee.

(S. Prabhun luennosta, eri paikoista. Käännösvirheet suomen kielellä.

S. Prabhu- on filosofi ja orientalistisen tutkimuksen asiantuntija, professori. Hänen keskeisiä tutkimusalojaan ovat indoeurooppalaisten sivilisaatio, vedinen kulttuuri ja maailmankuva sekä kulttuurien keskinäinen vuorovaikutus. Luennoillaan hän esittää monipuolista havainnollistavaa aineistoa, hypoteesien tarkastelusta ja päätyen jälleensyntymisoppiin maailman uskonnoissa. Muinainen vedinen kulttuuria - kaikkien maapallon kulttuurien perusta.)

Lue lisää

Kyllä!