saanko uskoa

luuleeko cännicala et toi toimii

vilja luulee olevansa kovakin kaveri

kiitos

Anonyymi00007 kirjoitti:

kiitos

Ole hyvä.😇❤️👍

sinä olet sentään uskovainen toisin kuin nämä muut

Anonyymi00046 kirjoitti:

sinä olet sentään uskovainen toisin kuin nämä muut

olit ainoa jonka syntien päästö toimi muilla ei ollut pyhää henkeä

Anonyymi00055 kirjoitti:

olit ainoa jonka syntien päästö toimi muilla ei ollut pyhää henkeä

tyhmän saarnan kautta ei tämän maailman viisaille jolta se on salattu

haluan uskoa

Anonyymi00009 kirjoitti:

haluan uskoa

epäuskosilla käy kateeks

Anonyymi00010 kirjoitti:

epäuskosilla käy kateeks

en tiedä

Vl-mantra ei ole evankeliumi!

Ei voi laskea sen varaan, että suurista synneistä saisi oikean katumuksen, joka on oikean anteeksiannon ja -saamisen edellytys. Vl:ten paljon käyttämän Biblian rekisterissä todetaan, että suuret synnit tuovat hengellisen kuoleman heti, kun ne on tehty, ja mainitaan erikseen murha ja huorinteko. Raiskaus on sekä väkivaltaa että huoruutta - luultavasti hengellinen kuolema on tapahtunut jo ennen kuin ihminen tuollaiseen syntiin lankeaa. Varastaminenkin syntiä, mutta on Raamatussa myös kohta, jossa sanotaan, ettei se niin paha ole, jos köyhä nälissään henkensä pitimiksi varastaa. Ahneudesta varastaminen on aina syntiä ja sitä törkeämpää, mitä enemmän varastaa ja mitä vähemmän tarpeellista, mutta sanonnan mukaan hätä ei lue lakia. Varsin harvoin tulee nyky-Suomessa vastaan, että nälkäänsä tarvitsisi kenenkään varastaa ja jos tulee, yleensä kyse on huonosti suunnitellusta tai toteutetusta rahankäytöstä.

Anonyymi00039 kirjoitti:

Ei voi laskea sen varaan, että suurista synneistä saisi oikean katumuksen, joka on oikean anteeksiannon ja -saamisen edellytys. Vl:ten paljon käyttämän Biblian rekisterissä todetaan, että suuret synnit tuovat hengellisen kuoleman heti, kun ne on tehty, ja mainitaan erikseen murha ja huorinteko. Raiskaus on sekä väkivaltaa että huoruutta - luultavasti hengellinen kuolema on tapahtunut jo ennen kuin ihminen tuollaiseen syntiin lankeaa. Varastaminenkin syntiä, mutta on Raamatussa myös kohta, jossa sanotaan, ettei se niin paha ole, jos köyhä nälissään henkensä pitimiksi varastaa. Ahneudesta varastaminen on aina syntiä ja sitä törkeämpää, mitä enemmän varastaa ja mitä vähemmän tarpeellista, mutta sanonnan mukaan hätä ei lue lakia. Varsin harvoin tulee nyky-Suomessa vastaan, että nälkäänsä tarvitsisi kenenkään varastaa ja jos tulee, yleensä kyse on huonosti suunnitellusta tai toteutetusta rahankäytöstä.

Lue lisää

. "Vl:ten paljon käyttämän Biblian rekisterissä todetaan, että suuret synnit tuovat hengellisen kuoleman heti, kun ne on tehty, ja mainitaan erikseen murha ja huorinteko. Raiskaus on sekä väkivaltaa että huoruutta - luultavasti hengellinen kuolema on tapahtunut jo ennen kuin ihminen tuollaiseen syntiin lankeaa. "

Miten se selitetään, että vl-ihmisten seassa kulkee pedofiilejä, mm. perheiden isiä.
Ne uskoo yleisestä saarnasta synnit anteeksi ja jatkavat taas tekojaan.

Anonyymi00057 kirjoitti:

. "Vl:ten paljon käyttämän Biblian rekisterissä todetaan, että suuret synnit tuovat hengellisen kuoleman heti, kun ne on tehty, ja mainitaan erikseen murha ja huorinteko. Raiskaus on sekä väkivaltaa että huoruutta - luultavasti hengellinen kuolema on tapahtunut jo ennen kuin ihminen tuollaiseen syntiin lankeaa. "

Miten se selitetään, että vl-ihmisten seassa kulkee pedofiilejä, mm. perheiden isiä.
Ne uskoo yleisestä saarnasta synnit anteeksi ja jatkavat taas tekojaan.

Lue lisää

Itse selitän sen niin, että tekonsa salassa tekevät pedofiilit ovat mädänneitä kaloja Jumalan valtakunnan verkoissa, jotka enkelit erottavat terveistä kaloista ajan lopulla. Pyhästä Hengestä vuotaa hyviä tekoja, jollainen lapsen hyväksikäyttö ei ole. Sen voi saada anteeksi, mutta jos todellinen anteeksianto tapahtuu, niin silloin toiminta loppuu siihen paikkaan ja alkaa jälkien korjailu, koska hyvä puu ei voi olla ilman hyviä hedelmiä. Huonosta puusta tulee huonoja hedelmiä, hyväksikäyttö tapahtuu, koska sydän on sairaiden himojen vallassa eikä Pyhän Hengen ohjaama.

Taiat olla jo psykoosin partaalla kirjoituksistasi päätellen,sinuna me isin hakemaan jo apua noihin harhaluuloihisi! Olet taasen olevasi niin hyvä ja oikeassa,että saat viedä toisilta aviopuolisotki ym.paha ihmisen kuvatus olet ja täysin järjestä vapaa...!

Psykologinen ja psykoanalyyttinen analyysi vastaajasta
Psykoanalyyttisesta näkökulmasta katsottuna tämä kommentti toimii ikkunana kirjoittajan sisäiseen maailmaan, defensseihin ja tiedostamattomiin psyykkisiin mekanismeihin. Vaikka teksti esiintyy hengellisenä totuutena, se paljastettaessa paljastaa ihmisen, jonka psyyke on tiukasti suojautunut ahdistukselta.
1. Projektio ja torjuttujen aggressioiden ulkoistaminen
Psykoanalyysissä projektioksi kutsutaan ilmiötä, jossa ihminen siirtää omat, itselleen sietämättömät tai kielletyt tunteensa – kuten vihan, tuomitsevuuden ja tuhoisuuden – muiden kannettavaksi.
* Kirjoittaja syyttää aloittajaa Jumalan pilkkaamisesta, halveksunnasta ja armottomuudesta.
* Psykologisesti katsottuna kirjoittaja saattaa itse kokea syvää sisäistä vihaa, raivoa tai tuomitsevuutta, mutta koska nämä tunteet ovat ristiriidassa hänen oman hurskaan minäkuvansa kanssa, ne täytyy ”pestä pois” ja sijoittaa ulkopuoliseen viholliseen (aloittajaan ja ”valheuskoisiin”). Aloittajasta tulee syntipukki kirjoittajan omille torjutuille aggressioille.
2. Omnipotenssi (Kaikkivoipaisuus) ja minän korottaminen tuomarin paikalle
Kirjoittaja kieltää muilta oikeuden jakaa anteeksiantoa (”valheuskoiset”), mutta asettuu itse ehdottomaksi auktoriteetiksi ilmoittamaan: ”Se, että uskoo... ei tarkoita, että ne olisivat anteeksiannetut, ainakaan Taivaassa” ja ”en tiedä onko tuollisille enää koskaan anteeksiantamusta”.
* Tämä paljastaa tiedostamattoman kaikkivoipaisuuden tarpeen (omnipotenssi). Ihminen, joka kokee sisäisesti suurta avuttomuutta, epävarmuutta tai pelkoa maailman hallitsemattomuudesta, hakee psyykkistä turvaa pukeutumalla erehtymättömän tuomarin viittaan. Määrittelemällä, kuka on sisä- ja kuka ulkopuolella, hän saa hetkellisen illuusion kontrollista ja vallasta eksistentiaalisen kaaoksen keskellä.
3. Tuhon ja hylätyksi tulemisen pelko (Mustavalkoinen psyyke)
Tekstin toistuva teema on ovien sulkeutuminen ja pysyvä hylätyksi tuleminen (”Jos ovi on suljettu, se pysyy suljettuna”, ”ei enää koskaan anteeksiantamusta”).
* Psykoanalyyttisesti tällainen tiukka mustavalkoajattelu (halkominen / splitting) kertoo primitiivisestä puolustusmekanismista. Maailma jaetaan absoluuttiseen hyvään ja absoluuttiseen pahaan, koska psyyke ei kestä harmaan sävyjä tai ajatusta siitä, että elämä ja armo voisivat olla monimutkaisia tai ehdottomia.
* Taustalla voi vaikuttaa syvä, varhainen pelko siitä, että armo ja rakkaus eivät olekaan varmoja, vaan ne voidaan menettää peruuttamattomasti. Kirjoittaja ikään kuin suojelee omaa maailmankuvaansa torjumalla kaiken armon, joka ei sovi hänen tiukkoihin sääntöihinsä.
4. Paranoideja piirteitä ja "riivaajahenki"-retoriikka
Väite siitä, että toisen ihmisen anteeksiannosta ilmenee ”selvä riivaajahenki”, on merkki vainoharhaisesta tai vainotusta maailmankuvasta.
* Kun ulkomaailma koetaan syvästi uhkaavaksi ja saastaiseksi, omaa identiteettiä täytyy puolustaa jatkuvalla puhtausvaatimuksella. Kirjoittaja näkee kaikkialla saatanallista väärennöstä, mikä paljastaa syvän sisäisen turvattomuuden tunteen: mikään ei ole turvassa, ja jokainen hymy tai anteeksiannon ele onkin vihollisen ansa.
Yhteenveto psykoanalyyttisesta profiilista
Kirjoittajan psyykkinen tila on ankarasti kontrolloitu ja puolustuskannalla. Hän elää maailmassa, jossa armo on mitätöity ja tilalle on nostettu armoton sisäinen laki. Tuomitsemalla muita hän yrittää tiedostamattaan pitää kasassa omaa haurasta turvallisuudentunnettaan ja vakuuttaa itselleen, että hän itse on ”oikealla puolella” muuria. Teksti ei kerro niinkään todellisesta hengellisestä varmuudesta, vaan syvästä sisäisestä pelosta, ahdistuksesta ja tarpeesta hallita kaaosta tiukan tuomiopäivän retoriikan kautta.

Anonyymi00018 kirjoitti:

Psykologinen ja psykoanalyyttinen analyysi vastaajasta
Psykoanalyyttisesta näkökulmasta katsottuna tämä kommentti toimii ikkunana kirjoittajan sisäiseen maailmaan, defensseihin ja tiedostamattomiin psyykkisiin mekanismeihin. Vaikka teksti esiintyy hengellisenä totuutena, se paljastettaessa paljastaa ihmisen, jonka psyyke on tiukasti suojautunut ahdistukselta.
1. Projektio ja torjuttujen aggressioiden ulkoistaminen
Psykoanalyysissä projektioksi kutsutaan ilmiötä, jossa ihminen siirtää omat, itselleen sietämättömät tai kielletyt tunteensa – kuten vihan, tuomitsevuuden ja tuhoisuuden – muiden kannettavaksi.
* Kirjoittaja syyttää aloittajaa Jumalan pilkkaamisesta, halveksunnasta ja armottomuudesta.
* Psykologisesti katsottuna kirjoittaja saattaa itse kokea syvää sisäistä vihaa, raivoa tai tuomitsevuutta, mutta koska nämä tunteet ovat ristiriidassa hänen oman hurskaan minäkuvansa kanssa, ne täytyy ”pestä pois” ja sijoittaa ulkopuoliseen viholliseen (aloittajaan ja ”valheuskoisiin”). Aloittajasta tulee syntipukki kirjoittajan omille torjutuille aggressioille.
2. Omnipotenssi (Kaikkivoipaisuus) ja minän korottaminen tuomarin paikalle
Kirjoittaja kieltää muilta oikeuden jakaa anteeksiantoa (”valheuskoiset”), mutta asettuu itse ehdottomaksi auktoriteetiksi ilmoittamaan: ”Se, että uskoo... ei tarkoita, että ne olisivat anteeksiannetut, ainakaan Taivaassa” ja ”en tiedä onko tuollisille enää koskaan anteeksiantamusta”.
* Tämä paljastaa tiedostamattoman kaikkivoipaisuuden tarpeen (omnipotenssi). Ihminen, joka kokee sisäisesti suurta avuttomuutta, epävarmuutta tai pelkoa maailman hallitsemattomuudesta, hakee psyykkistä turvaa pukeutumalla erehtymättömän tuomarin viittaan. Määrittelemällä, kuka on sisä- ja kuka ulkopuolella, hän saa hetkellisen illuusion kontrollista ja vallasta eksistentiaalisen kaaoksen keskellä.
3. Tuhon ja hylätyksi tulemisen pelko (Mustavalkoinen psyyke)
Tekstin toistuva teema on ovien sulkeutuminen ja pysyvä hylätyksi tuleminen (”Jos ovi on suljettu, se pysyy suljettuna”, ”ei enää koskaan anteeksiantamusta”).
* Psykoanalyyttisesti tällainen tiukka mustavalkoajattelu (halkominen / splitting) kertoo primitiivisestä puolustusmekanismista. Maailma jaetaan absoluuttiseen hyvään ja absoluuttiseen pahaan, koska psyyke ei kestä harmaan sävyjä tai ajatusta siitä, että elämä ja armo voisivat olla monimutkaisia tai ehdottomia.
* Taustalla voi vaikuttaa syvä, varhainen pelko siitä, että armo ja rakkaus eivät olekaan varmoja, vaan ne voidaan menettää peruuttamattomasti. Kirjoittaja ikään kuin suojelee omaa maailmankuvaansa torjumalla kaiken armon, joka ei sovi hänen tiukkoihin sääntöihinsä.
4. Paranoideja piirteitä ja "riivaajahenki"-retoriikka
Väite siitä, että toisen ihmisen anteeksiannosta ilmenee ”selvä riivaajahenki”, on merkki vainoharhaisesta tai vainotusta maailmankuvasta.
* Kun ulkomaailma koetaan syvästi uhkaavaksi ja saastaiseksi, omaa identiteettiä täytyy puolustaa jatkuvalla puhtausvaatimuksella. Kirjoittaja näkee kaikkialla saatanallista väärennöstä, mikä paljastaa syvän sisäisen turvattomuuden tunteen: mikään ei ole turvassa, ja jokainen hymy tai anteeksiannon ele onkin vihollisen ansa.
Yhteenveto psykoanalyyttisesta profiilista
Kirjoittajan psyykkinen tila on ankarasti kontrolloitu ja puolustuskannalla. Hän elää maailmassa, jossa armo on mitätöity ja tilalle on nostettu armoton sisäinen laki. Tuomitsemalla muita hän yrittää tiedostamattaan pitää kasassa omaa haurasta turvallisuudentunnettaan ja vakuuttaa itselleen, että hän itse on ”oikealla puolella” muuria. Teksti ei kerro niinkään todellisesta hengellisestä varmuudesta, vaan syvästä sisäisestä pelosta, ahdistuksesta ja tarpeesta hallita kaaosta tiukan tuomiopäivän retoriikan kautta.

Lue lisää

Teologinen ja uskonnollinen analyysi vastaajasta
Tämä kommenttiteksti edustaa puhtaimmillaan hengellistä legalismia, tuomioistuinteologiaa ja tuonpuoleista portinvartijuutta. Siinä missä psykologinen analyysi katsoo kirjoittajan mielen sisään, teologinen analyysi paljastaa, millaista uskonnollista oppia ja kuvaa Jumalasta ja armosta teksti edustaa.
1. Armon korvaaminen ehdottomalla lailla (Legalismi)
Kristillisen ydinsanoman ytimessä on perinteisesti armo, joka on ansaitsematon ja annettu Kristuksen tähden. Tässä tekstissä armo sen sijaan sidotaan tiukkoihin ihmisen (tai ryhmän) määrittämiin menettelytapoihin:
* Kirjoittaja toteaa: ”Se, että uskoo saaneensa synnit anteeksi ei tarkoita, että ne olisivat anteeksiannetut, ainakaan Taivaassa.”
* Teologisesti tämä tekee tyhjäksi armojärjestelmän ja asettaa tilalle hengellisen suorittamisen ja oikeaoppisuuden vaatimuksen. Kirjoittaja ei usko armon riittävykseen, vaan vaatii, että synnit on pyydettävä juurikin tietyllä, oikealla tavalla ja ”Itse Jumalalta” ilman, että kukaan ulkopuolinen voi niitä julistaa – vaikka Raamatussa valtuutus syntien anteeksiantamukseen ja sitomiseen annetaan nimenomaan seurakunnalle (esim. Joh. 20:23).
2. Oikeassa olemisen ja tuomarin roolin anastaminen
Kommentissa kirjoittaja nostaa itsensä ikään kuin taivaallisen tuomioistuimen prokuroriksi tai portinvartijaksi.
* Raamatullisesta näkökulmasta ihmisen tehtävänä on julistaa evankeliumia ja armoa, ei jakaa lopullisia tuomioita siitä, kenen synnit ovat anteeksiannetut ja kenen eivät (”en tiedä onko tuollisille enää koskaan anteeksiannosta”).
* Kirjoittaja rikkoo itse sitä periaatetta vastaan, josta varoittaa: hän asettuu tuomitsemaan toisen ihmisen sydämen tilan, vaikka Raamattu kehottaa olemaan tuomitsematta, jottei itse joutuisi tuomituksi.
3. Eksytysretoriikka ja ”pienen jäännöksen” mentaliteetti (Sektserismi)
Tekstissä leimataan muut toimijat oitis vaarallisiksi: ”valheuskoisiksi”, ”valhejuutalaisiksi”, joissa on ”selvä riivaajahenki”.
* Tämä on tyypillistä äärimmäiselle fundamentalismille ja laitaoikeistolaiselle uskonnollisuudelle, jossa ainoa oikea usko koetaan olevan vain hyvin pienellä, vainotulla sisäpiirillä (tässä kirjoittajalla itsellään ja hänen kaltaisillaan).
* Kaikki muu kristillinen toiminta, laupeus tai armoneleiden jakaminen tulkitaan suoraan Saatanan eksytykseksi. Hengellinen todellisuus nähdään mustavalkoisena taistelukenttänä, jossa toinen osapuoli on aina Jumalan pilkkaaja ja toinen ”totuuden puolustaja”.
4. Pelon ja tuomion teologia armon kustannuksella
Kristinuskon nimissä puhuttaessa evankeliumi (hyvä sanoma) on perinteisesti tarkoitettu vapauttamaan synnistä ja pelosta. Tässä tekstissä päällimmäisenä on pelottelu ja porttien sulkeminen: ”Jos ovi on suljettu, se pysyy suljettuna, lupailevat valheuskoiset sitten mitä tahansa.”
* Jumala kuvataan tässä armottomana byrokraattina tai korvaamattomana tuomarina, jonka luo on vaikea päästä, ja jonka anteeksianto on kiven takana. Armo typistetään ehdolliseksi etuoikeudeksi, jonka portinvartijana kirjoittaja itse toimii.
Yhteenveto teologisesta profiilista
Uskonnolliselta kannalta katsottuna tämä kirjoitus edustaa faarisealaista hurskautta, jossa ulkoinen oppipuhtaus, tiukat rajat ja muiden tuomitseminen ovat korvanneet rakkauden, laupeuden ja armon. Kirjoittaja käyttää uskonnollista kieltä ja hengellisiä termejä (synnit, parannus, Jumala, riivaajahenki), mutta käyttää niitä lyömäaseena muiden ihmisten ulossulkemiseen sen sijaan, että hän kutsuisi ketään todelliseen sovitukseen.

Anonyymi00019 kirjoitti:

Teologinen ja uskonnollinen analyysi vastaajasta
Tämä kommenttiteksti edustaa puhtaimmillaan hengellistä legalismia, tuomioistuinteologiaa ja tuonpuoleista portinvartijuutta. Siinä missä psykologinen analyysi katsoo kirjoittajan mielen sisään, teologinen analyysi paljastaa, millaista uskonnollista oppia ja kuvaa Jumalasta ja armosta teksti edustaa.
1. Armon korvaaminen ehdottomalla lailla (Legalismi)
Kristillisen ydinsanoman ytimessä on perinteisesti armo, joka on ansaitsematon ja annettu Kristuksen tähden. Tässä tekstissä armo sen sijaan sidotaan tiukkoihin ihmisen (tai ryhmän) määrittämiin menettelytapoihin:
* Kirjoittaja toteaa: ”Se, että uskoo saaneensa synnit anteeksi ei tarkoita, että ne olisivat anteeksiannetut, ainakaan Taivaassa.”
* Teologisesti tämä tekee tyhjäksi armojärjestelmän ja asettaa tilalle hengellisen suorittamisen ja oikeaoppisuuden vaatimuksen. Kirjoittaja ei usko armon riittävykseen, vaan vaatii, että synnit on pyydettävä juurikin tietyllä, oikealla tavalla ja ”Itse Jumalalta” ilman, että kukaan ulkopuolinen voi niitä julistaa – vaikka Raamatussa valtuutus syntien anteeksiantamukseen ja sitomiseen annetaan nimenomaan seurakunnalle (esim. Joh. 20:23).
2. Oikeassa olemisen ja tuomarin roolin anastaminen
Kommentissa kirjoittaja nostaa itsensä ikään kuin taivaallisen tuomioistuimen prokuroriksi tai portinvartijaksi.
* Raamatullisesta näkökulmasta ihmisen tehtävänä on julistaa evankeliumia ja armoa, ei jakaa lopullisia tuomioita siitä, kenen synnit ovat anteeksiannetut ja kenen eivät (”en tiedä onko tuollisille enää koskaan anteeksiannosta”).
* Kirjoittaja rikkoo itse sitä periaatetta vastaan, josta varoittaa: hän asettuu tuomitsemaan toisen ihmisen sydämen tilan, vaikka Raamattu kehottaa olemaan tuomitsematta, jottei itse joutuisi tuomituksi.
3. Eksytysretoriikka ja ”pienen jäännöksen” mentaliteetti (Sektserismi)
Tekstissä leimataan muut toimijat oitis vaarallisiksi: ”valheuskoisiksi”, ”valhejuutalaisiksi”, joissa on ”selvä riivaajahenki”.
* Tämä on tyypillistä äärimmäiselle fundamentalismille ja laitaoikeistolaiselle uskonnollisuudelle, jossa ainoa oikea usko koetaan olevan vain hyvin pienellä, vainotulla sisäpiirillä (tässä kirjoittajalla itsellään ja hänen kaltaisillaan).
* Kaikki muu kristillinen toiminta, laupeus tai armoneleiden jakaminen tulkitaan suoraan Saatanan eksytykseksi. Hengellinen todellisuus nähdään mustavalkoisena taistelukenttänä, jossa toinen osapuoli on aina Jumalan pilkkaaja ja toinen ”totuuden puolustaja”.
4. Pelon ja tuomion teologia armon kustannuksella
Kristinuskon nimissä puhuttaessa evankeliumi (hyvä sanoma) on perinteisesti tarkoitettu vapauttamaan synnistä ja pelosta. Tässä tekstissä päällimmäisenä on pelottelu ja porttien sulkeminen: ”Jos ovi on suljettu, se pysyy suljettuna, lupailevat valheuskoiset sitten mitä tahansa.”
* Jumala kuvataan tässä armottomana byrokraattina tai korvaamattomana tuomarina, jonka luo on vaikea päästä, ja jonka anteeksianto on kiven takana. Armo typistetään ehdolliseksi etuoikeudeksi, jonka portinvartijana kirjoittaja itse toimii.
Yhteenveto teologisesta profiilista
Uskonnolliselta kannalta katsottuna tämä kirjoitus edustaa faarisealaista hurskautta, jossa ulkoinen oppipuhtaus, tiukat rajat ja muiden tuomitseminen ovat korvanneet rakkauden, laupeuden ja armon. Kirjoittaja käyttää uskonnollista kieltä ja hengellisiä termejä (synnit, parannus, Jumala, riivaajahenki), mutta käyttää niitä lyömäaseena muiden ihmisten ulossulkemiseen sen sijaan, että hän kutsuisi ketään todelliseen sovitukseen.

Lue lisää

Tässä "anteeksiantamuksessa" ei siis ollut mitään Jumalaa pilkkaavaa:

>>Demokrates
2026-08-14 16:47:01

No totta vitussa saat!🍑<< ?

Anonyymi00021 kirjoitti:

Tässä "anteeksiantamuksessa" ei siis ollut mitään Jumalaa pilkkaavaa:

>>Demokrates
2026-08-14 16:47:01

No totta vitussa saat!🍑<< ?

Aidosti kristilisessä ripissä ripittäytyjä tulee, mieluiten papin luokse keskustelemaan asiallisesti omasta tilanteestaan, useinkin luetellen edes joitain niitä syntejä joita väittää katuvansa. Hän käyttäytyy kunnioittavasti Jumalan ja papin edessä ja hänellä on vilpitön halu ja aikomus parannukseen.

Kyseinen aloittaja on pilkkaaja, hänellä ei ole aitoa synnintuntoa, hän ei ilmaise katumusta vaan heittää jatkettuja, kevytmielisiä kyselyjään alatyyliselle nettiyleisölle joka sitten vastaa kuten mm. edellisessä lainauksessa: jakelee "vitulla" muka Jumalan anteeksiantoja. Vakaasti uskon kyseessä olevan mahd. riivaajahengen.

Anonyymi00021 kirjoitti:

Tässä "anteeksiantamuksessa" ei siis ollut mitään Jumalaa pilkkaavaa:

>>Demokrates
2026-08-14 16:47:01

No totta vitussa saat!🍑<< ?

Analyysi tästä toisesta vastaajasta (Demokrates-kommentin arvostelijasta)
Tämä tyyppi – joka saapui paikalle kauhistelemaan ja tuomitsemaan tuota rehellistä ”No totta vitussa saat!🍑” -kuittausta – edustaa aivan omanlaistaan, internetin keskustelupalstoilta tuttua ihmistyyppiä.
Kun katsotaan sitä, miten hän tarttui tilanteeseen, tässä on hänen profiilinsa:
1. Huumorin ja rosoisen inhimillisyyden sietämättömyys
Kommentti ”No totta vitussa saat!🍑” on tyyliltään täysin kansanomainen, rosoinen, lämmin ja helpottava. Siinä ei kumarrella kaavioita.
* Tämä vastaaja ei kuitenkaan kestä sitä. Hänen todellisuudessaan hengellisten tai vakavien asioiden pitää tapahtua tietyn kaavan, virallisen sanaston ja ryppyotsaisen hurskauden kautta.
* Heti kun joku käyttää arkikieltä (tai saati sitten heittää perään persikka-emojin), se tulkitaan automaattisesti pyhäinhäväistykseksi, koska hän ei osaa tulkita huumoria, lämpöä tai rentoutta siellä, missä hänen mielestään pitäisi olla vain pelkoa ja vakavuutta.
2. Pakkomielle päästä "oikeaan" ja nostaa itsensä yläpuolelle
Tämän tyypin motiivina ei ole totuuden etsiminen, vaan moraalinen ylemmyydentunto.
* Hän lukee keskustelua mikroskoopin kanssa etsien jotain, mihin voi tarttua, jotta pääsee sanomaan ”katsokaa nyt tuota, miten väärin se teki”.
* Kun Demokrates vastasi rennosti ”Ole hyvä”, se oli liikaa, koska se rikkoi tuon ulkopuolelta tulevan poliisin säännöt. Hänen on pakko tulkita tilanne niin, että kyseessä on joku ”valheuskovainen” tai ”riivaajahenki”, koska ilman tuota demonisointia hän joutuisi myöntämään, että kyseessä oli vain kaksi tavallista ihmistä jakamassa inhimillistä helpotusta.
3. Kyvyttömyys lukea rivien välistä (Sokeus sävylle)
Ihminen, joka takertuu tuolla tavalla kirjaimellisesti sanoihin ja kiroiluihin välittämättä siitä, mikä tilanteen todellinen tunne ja merkitys oli (että toinen sai aidon helpotuksen ja kiitti sydämestään), kärsii vakavasta empatian ja tilannetajun puutteesta.
* Hän näkee kirjaimet, mutta ei ihmistä niiden takana.
* Hänelle säännöt ja niiden vahtiminen ovat tärkeämpiä kuin se, että joku sai lohtua raskaaseen hetkeensä.
Yhteenveto
Tämä vastaaja on netin virallinen pikkupoliisi ja sääntöjenvahti, joka ei siedä sitä, että asioita tehdään ilman hänen lupaansa tai hänen sääntökirjansa ulkopuolella. Siinä missä ensimmäinen tyyppi pelkäsi porttien sulkeutumista, tämä toinen tyyppi seisoo siinä portin pielessä metrin mitan kanssa ja mittailee, oliko toisen askeleessa tarpeeksi hurskas kulma. Hänen kommenttinsa paljastavat ennen kaikkea syvää jäykkyyttä ja täydellistä elämän ja armon ymmärtämättömyyttä.

Anonyymi00021 kirjoitti:

Tässä "anteeksiantamuksessa" ei siis ollut mitään Jumalaa pilkkaavaa:

>>Demokrates
2026-08-14 16:47:01

No totta vitussa saat!🍑<< ?

Teologinen ja uskonnollinen analyysi: Kirjaimellisuuden ja farisealaisuuden ansa
Kun tarkastellaan tämän ”pikkupoliisi”-vastaajan kommenttia ja sen taustalla vaikuttavaa uskonnollista vakaumusta, kyseessä ei ole pelkkä luonteenlaatu, vaan syvästi rakentunut teologinen järjestelmä. Hänen reaktionsa paljastaa uskonnollisuuden lajin, jolla on hyvin tarkat tunnusmerkit:
1. Pyhän ja arjen keinotekoinen erottaminen (Gnostilaisis-farisealainen leima)
Kirjoittaja edustaa vakaumusta, jossa Jumala ja hengellinen todellisuus on vangittu täysin tiettyyn, vakavaan ja ”puhtaaseen” muotoon.
* Kun anteeksiannon yhteydessä käytetään inhimillistä kieltä, kirosanoja ja huumoria (”No totta vitussa saat!🍑”), tämä uskonnollinen vakaumus kokee sen välittömästi pyhäinhäväistykseksi.
* Teologisesti tämä on kuitenkin sokeaa: se unohtaa, että kristinuskon ydin on lihaksi tulossa – siinä, että Jumala tulee keskelle rosoista, rumaa ja tavallista ihmiselämää. Kirjoittajan vakaumus vaatii, että armo voidaan ottaa vastaan vain virallisten kaavojen kautta, ikään kuin Jumala ei kuulisi tai hyväksyisi mitään, mikä ei läpäise hurskauden seulaa.
2. Muodollinen vanhurskaus sisällön sijaan
Vakaumuksen keskiössä on oikeaoppinen muoto (ortodoksia suppeimmassa mielessä) korvattuna sisäisellä armolla.
* Kirjoittajalle on elintärkeää, miten asiat sanotaan, ei se, mitä ne tarkoittavat. Vaikka lopputuloksena oli se, että ihminen sai hädän keskellä lohtua ja kiitti sydämestään (”kiitos”), kirjoittaja ei näe siinä mitään hyvää, koska muoto ei miellyttänyt häntä.
* Tämä muistuttaa tarkalleen Jeesuksen kritisoimia fariseuksia, jotka vaativat sääntöjen, puhtausoppien ja rituaalien pilkuntarkkaa noudattamista, mutta missasivat täysin sen, missä armossa ja laupeudessa oli kyse.
3. Eksklusiivinen portinvartijuus (Meillä on yksinoikeus totuuteen)
Tällaisen uskonnollisen vakaumuksen omaava ihminen katsoo olevansa korkeammalla hengellisellä tasolla kuin muut.
* Hän uskoo, että Jumalan valtakunnalla on tietyt tarkat portit ja rajat, joita hän on kutsuttu vartioimaan.
* Jokainen, joka toimii näiden rajojen ulkopuolella – heittää vitsiä, käyttää ronskia kieltä tai ei kumarra ryppyotsaista sakramentalismia – leimataan automaattisesti hengellisesti ulkopuoliseksi. Vakaumuksen pohjalla on pelko siitä, että jos armo olisikin niin suuri, että se voisi toimia myös rosoisen ihmiskielen ja huumorin kautta, koko hänen oma kontrolloitu uskonnollinen järjestelmänsä romahtaisi.
Yhteenveto uskonnollisesta vakaumuksesta
Tämän vastaajan uskonnollinen vakaumus on lakihenkistä, pelonomaista ja ulkokohtaista. Siinä usko ei ole vapauttava evankeliumi tai ilosanoma, vaan sääntökokoelma, poliisityötä ja jatkuvaa muiden vahtaamista. Jumala kuvataan siinä pikkutarkkana tarkastajana, joka loukkaantuu siitä, että ihminen sanoo "vitussa" kiitoksen ja huojennuksen hetkellä – vaikka todellisuudessa tuollainen rehellinen ja rosoinen inhimillisyys on usein paljon lähempänä aitoa elämää kuin mikään teeskennelty hurskaus.

Anonyymi00022 kirjoitti:

Aidosti kristilisessä ripissä ripittäytyjä tulee, mieluiten papin luokse keskustelemaan asiallisesti omasta tilanteestaan, useinkin luetellen edes joitain niitä syntejä joita väittää katuvansa. Hän käyttäytyy kunnioittavasti Jumalan ja papin edessä ja hänellä on vilpitön halu ja aikomus parannukseen.

Kyseinen aloittaja on pilkkaaja, hänellä ei ole aitoa synnintuntoa, hän ei ilmaise katumusta vaan heittää jatkettuja, kevytmielisiä kyselyjään alatyyliselle nettiyleisölle joka sitten vastaa kuten mm. edellisessä lainauksessa: jakelee "vitulla" muka Jumalan anteeksiantoja. Vakaasti uskon kyseessä olevan mahd. riivaajahengen.

Lue lisää

1. Portinvartijuus ja muotouskovaisuus
Kommentoija nojaa puhtaasti institutionalisoituun ja ulkoiseen muotoon. Hänen maailmassaan hengellisyydellä, synnintunnolla ja katumuksella on oltava tietty, tarkasti säädelty rituaalinen kehys (kirkko, pappi, muodollinen kunnioitus, oikea sanasto). Kun joku tuo saman tematiikan – synnin, anteeksiannon ja armon – internetin anonyymiin, rosoiseen ja alatyyliseen todellisuuteen, kommentoija kokee sen pyhäinhäväistykseksi. Hänen analyysinsä pysähtyy täysin pintaan: koska muoto on väärä, koko sisältö tuomitaan arvottomaksi.
2. Mustavalkoinen ja demonisoiva selitysmalli
Sen sijaan, että kommentoija yrittäisi ymmärtää keskustelun psykologista tai sosiaalista dynamiikkaa (kuten miksi netissä provosoidaan tai miten suuria teemoja käsitellään ironian kautta), hän turvautuu äärimmäiseen selitykseen: kyse on pilkkaajasta ja riivaajahengestä.
* Tämä on klassinen psyykkinen ja retorinen puolustuskeino. Kun todellisuus on liian monimutkainen tai se herättää ahdistusta rikkomalla omia henkisiä rajoja, ilmiö on helpompi ulkoistaa ja leimata puhtaaksi pahuudeksi.
* Se tekee vastapuolesta ihmisen, jota ei tarvitse eikä saa kuunnella, mikä vapauttaa kommentoijan velvotteesta aidolle vuoropuhelulle.
3. Kyvyttömyys sietää kontekstien sekoittumista
Kommentoija edustaa ajattelua, joka vaatii puhtaita vesialtaita. Hän ei kestä sitä, että internetin kyynisyys ja kaaos kohtaavat syvät teologiset kysymykset (kuten Jeesuksen, synnin ja armon). Digitaalinen todellisuus, jossa pyhä ja profaani lyövät kättä ja jossa ihmiset purkavat turhautumistaan karkeasti, on hänelle sietämätön ajatus. Siksi hän sulkee silmänsä siltä, että suodattamattoman puheen alta saattaisi silti löytyä aito tarve käsitellä eksistentiaalisia kysymyksiä – vaikka tyyli on kaukana kirkollisesta liturgiasta.
Yhteenveto
Kommentoijan analyysi ei kerro niinkään varsinaisesta keskustelun sisällöstä, vaan hänestä itsestään: siitä ahdistuksesta, jota herkkäsuhde pyhään kokee kohdatessaan nykymaailman digitaalisen sekasorron. Hän tarvitsee tiukat rajat, auktoriteetit (pappi) ja selkeät roolit pysyäkseen turvassa omassa maailmankuvassaan, eikä hän kestä sitä, että suuret totuudet heitetään keskelle internetin torikokousta.

Anonyymi00027 kirjoitti:

1. Portinvartijuus ja muotouskovaisuus
Kommentoija nojaa puhtaasti institutionalisoituun ja ulkoiseen muotoon. Hänen maailmassaan hengellisyydellä, synnintunnolla ja katumuksella on oltava tietty, tarkasti säädelty rituaalinen kehys (kirkko, pappi, muodollinen kunnioitus, oikea sanasto). Kun joku tuo saman tematiikan – synnin, anteeksiannon ja armon – internetin anonyymiin, rosoiseen ja alatyyliseen todellisuuteen, kommentoija kokee sen pyhäinhäväistykseksi. Hänen analyysinsä pysähtyy täysin pintaan: koska muoto on väärä, koko sisältö tuomitaan arvottomaksi.
2. Mustavalkoinen ja demonisoiva selitysmalli
Sen sijaan, että kommentoija yrittäisi ymmärtää keskustelun psykologista tai sosiaalista dynamiikkaa (kuten miksi netissä provosoidaan tai miten suuria teemoja käsitellään ironian kautta), hän turvautuu äärimmäiseen selitykseen: kyse on pilkkaajasta ja riivaajahengestä.
* Tämä on klassinen psyykkinen ja retorinen puolustuskeino. Kun todellisuus on liian monimutkainen tai se herättää ahdistusta rikkomalla omia henkisiä rajoja, ilmiö on helpompi ulkoistaa ja leimata puhtaaksi pahuudeksi.
* Se tekee vastapuolesta ihmisen, jota ei tarvitse eikä saa kuunnella, mikä vapauttaa kommentoijan velvotteesta aidolle vuoropuhelulle.
3. Kyvyttömyys sietää kontekstien sekoittumista
Kommentoija edustaa ajattelua, joka vaatii puhtaita vesialtaita. Hän ei kestä sitä, että internetin kyynisyys ja kaaos kohtaavat syvät teologiset kysymykset (kuten Jeesuksen, synnin ja armon). Digitaalinen todellisuus, jossa pyhä ja profaani lyövät kättä ja jossa ihmiset purkavat turhautumistaan karkeasti, on hänelle sietämätön ajatus. Siksi hän sulkee silmänsä siltä, että suodattamattoman puheen alta saattaisi silti löytyä aito tarve käsitellä eksistentiaalisia kysymyksiä – vaikka tyyli on kaukana kirkollisesta liturgiasta.
Yhteenveto
Kommentoijan analyysi ei kerro niinkään varsinaisesta keskustelun sisällöstä, vaan hänestä itsestään: siitä ahdistuksesta, jota herkkäsuhde pyhään kokee kohdatessaan nykymaailman digitaalisen sekasorron. Hän tarvitsee tiukat rajat, auktoriteetit (pappi) ja selkeät roolit pysyäkseen turvassa omassa maailmankuvassaan, eikä hän kestä sitä, että suuret totuudet heitetään keskelle internetin torikokousta.

Lue lisää

Profiilianalyysi: Ennakkoluulojen ja pelon muovaama suojapanssari
Kun tarkastellaan tätä tyyppiä syvällisemmin hänen omien sanojensa ja reaktioidensa kautta, hänestä hahmottuu hyvin tyypillinen psykologinen ja henkinen asetelma. Kyse ei ole vain satunnaisesta eriavasta mielipiteestä, vaan ihmisestä, jonka koko maailmankuva vaatii toimiakseen tiukkoja rajoja ja ulkoisia tukirakenteita.
Tässä on tarkempi analyysi siitä, millaisesta tyypistä on kyse:
1. Muotokeskeinen ja jäykkä todellisuudenhaffi
Tämä tyyppi elää maailmassa, jossa muoto on sisällön herra. Hänelle kaikki todellisuuden arvokkuus on sidottu tiettyihin hyväksyttyihin symboleihin, rooleihin ja instituutioihin (kuten pappi, kirkko, säädelty rippi ja hienostunut kieli).
* Jos jokin asia ei sovi tähän valmiiksi puunattuun ja turvalliseen kehykseen – jos se esitetäänkin netin rosoisella, suodattamattomalla ja alatyylisellä kielellä – hänen järjestelmänsä sakkaa.
* Hän ei kykene näkemään ihmistä tai aitoa eksistentiaalista hätää tai kysymystä muodon läpi. Hänelle ruma sana tai epäsovinainen tyyli mitätöi kaiken, koska hänen maailmansa ei kestä ristiriitoja.
2. Mustavalkoinen ja demonisoiva suojamekanismi
Koska todellinen elämä ja ihmisten sisäinen hätä ovat usein sotkuisia, kipeitä ja vaikeasti hallittavia, tällainen ihminen turvautuu äärimmäiseen mustavalkoisuuteen.
* Kaikki, mikä haastaa hänen mukavuusalueensa tai rikkoo hänen pyhiksi kokemiaan sääntöjä, leimataan heti pahuudeksi, pilkaksi tai suoraan riivaajahengeksi.
* Tämä on klassinen psyykkinen puolustusreaktio (projisointi ja ulkoistaminen). Kun jokin ilmiö pelottaa tai herättää sisäistä hämmennystä, se on helpompi leimata saatanalliseksi kuin myöntää, että ihmiset kamppailevat olemassaolon kysymysten kanssa aivan muissa foorumeissa kuin kirkkosalin penkillä.
3. Ehdoton tarve kontrolloida ja torjua totuus
Hänen syvin pelkonsa ei ole se, että joku puhuisi rumasti, vaan se, että hänen rakentamansa kulissit voisivat murtua.
* Jos hän joutuisi myöntämään, että armo, hätä tai totuus voivat kohdata ihmisen myös silloin, kun kieli on karkeaa ja ympäristö sekava, hänen koko tarkasti vartioitu moraalinen jalustansa horjuisi.
* Siksi hän vetää ympärilleen näkymättömän muurin: hän kieltäytyy kuuntelemasta, kieltäytyy analysoimasta ja tuomitsee kaiken ulkopuolisen vääräksi.
Yhteenveto tyypistä
Tämä tyyppi on ihminen, joka on vaihtanut aidon elämän ja todellisuuden kohtaamisen turvallisiin ennakkoluuloihin. Hänelle on tärkeämpää pitää yllä illuusiota omasta hengellisestä tai moraalisesta ylemmyydestään kuin katsoa suoraan sitä kaaosta, missä ihmiset oikeasti elävät. Hän on sulkeutunut oman järjestelmänsä vankiin – pelon ja muotojen maailmaan, joka pakenee todellisuutta viimeiseen asti.

Anonyymi00030 kirjoitti:

Profiilianalyysi: Ennakkoluulojen ja pelon muovaama suojapanssari
Kun tarkastellaan tätä tyyppiä syvällisemmin hänen omien sanojensa ja reaktioidensa kautta, hänestä hahmottuu hyvin tyypillinen psykologinen ja henkinen asetelma. Kyse ei ole vain satunnaisesta eriavasta mielipiteestä, vaan ihmisestä, jonka koko maailmankuva vaatii toimiakseen tiukkoja rajoja ja ulkoisia tukirakenteita.
Tässä on tarkempi analyysi siitä, millaisesta tyypistä on kyse:
1. Muotokeskeinen ja jäykkä todellisuudenhaffi
Tämä tyyppi elää maailmassa, jossa muoto on sisällön herra. Hänelle kaikki todellisuuden arvokkuus on sidottu tiettyihin hyväksyttyihin symboleihin, rooleihin ja instituutioihin (kuten pappi, kirkko, säädelty rippi ja hienostunut kieli).
* Jos jokin asia ei sovi tähän valmiiksi puunattuun ja turvalliseen kehykseen – jos se esitetäänkin netin rosoisella, suodattamattomalla ja alatyylisellä kielellä – hänen järjestelmänsä sakkaa.
* Hän ei kykene näkemään ihmistä tai aitoa eksistentiaalista hätää tai kysymystä muodon läpi. Hänelle ruma sana tai epäsovinainen tyyli mitätöi kaiken, koska hänen maailmansa ei kestä ristiriitoja.
2. Mustavalkoinen ja demonisoiva suojamekanismi
Koska todellinen elämä ja ihmisten sisäinen hätä ovat usein sotkuisia, kipeitä ja vaikeasti hallittavia, tällainen ihminen turvautuu äärimmäiseen mustavalkoisuuteen.
* Kaikki, mikä haastaa hänen mukavuusalueensa tai rikkoo hänen pyhiksi kokemiaan sääntöjä, leimataan heti pahuudeksi, pilkaksi tai suoraan riivaajahengeksi.
* Tämä on klassinen psyykkinen puolustusreaktio (projisointi ja ulkoistaminen). Kun jokin ilmiö pelottaa tai herättää sisäistä hämmennystä, se on helpompi leimata saatanalliseksi kuin myöntää, että ihmiset kamppailevat olemassaolon kysymysten kanssa aivan muissa foorumeissa kuin kirkkosalin penkillä.
3. Ehdoton tarve kontrolloida ja torjua totuus
Hänen syvin pelkonsa ei ole se, että joku puhuisi rumasti, vaan se, että hänen rakentamansa kulissit voisivat murtua.
* Jos hän joutuisi myöntämään, että armo, hätä tai totuus voivat kohdata ihmisen myös silloin, kun kieli on karkeaa ja ympäristö sekava, hänen koko tarkasti vartioitu moraalinen jalustansa horjuisi.
* Siksi hän vetää ympärilleen näkymättömän muurin: hän kieltäytyy kuuntelemasta, kieltäytyy analysoimasta ja tuomitsee kaiken ulkopuolisen vääräksi.
Yhteenveto tyypistä
Tämä tyyppi on ihminen, joka on vaihtanut aidon elämän ja todellisuuden kohtaamisen turvallisiin ennakkoluuloihin. Hänelle on tärkeämpää pitää yllä illuusiota omasta hengellisestä tai moraalisesta ylemmyydestään kuin katsoa suoraan sitä kaaosta, missä ihmiset oikeasti elävät. Hän on sulkeutunut oman järjestelmänsä vankiin – pelon ja muotojen maailmaan, joka pakenee todellisuutta viimeiseen asti.

Lue lisää

Kun mennään kaikkien ulkoisten puolustusten, hurskaiden sanojen ja tiukkojen opillisten muurien taakse, tuon ihmisen todellinen mielen maisema paljastuu hyvin yksinäiseksi, hauraaksi ja raskaaksi paikaksi. Sitä hallitsevat elementit, joita ulospäin ei koskaan näytetä:
1. Syvä häpeän ja riittämättömyyden tunne
* Mitä on piilotettu: Alitajunnan pohjalla kytee herkeämätön pelko siitä, että hän on pohjimmiltaan kelvoton, likainen tai vääränlainen.
* Miten se vaikuttaa: Koska tämä häpeä on liian kipeä kohdattavaksi sellaisenaan, se on pakko torjua ja peittää täydellisesti. Sen tilalle on pakko rakentaa vastakohta: ehdoton, erehtymätön ja muita moraalissa ylemmpänä oleva kulissi. Häpeä muutetaan ulospäin vihaksi ja tuomioksi, koska on helpompi tuomita muut kuin kohdata oma sisäinen rikkinäisyytensä.
2. Kontrollin pakonomainen tarve (Kaaoksen pelko)
* Mitä on piilotettu: Sisäinen, hallitsematon tyhjiö ja pelko siitä, että jos hän hellittää otettaan edes hetkeksi, hän romahtaa.
* Miten se vaikuttaa: Siksi mielen maisemassa vallitsee ankara kuri. Kaiken on oltava lokeroitua, säännösten mukaista ja ennakoitavaa. Epävarmuus, rosoisuus, huumori tai suodattamaton inhimillinen todellisuus koetaan hengenvaarallisina, koska ne uhkaavat repiä auki sen hauraan kontrollin, jolla hän pitää mielensä kasassa.
3. Eristyneisyys ja yksinäisyyden vankila
* Mitä on piilotettu: Syvä kokemus siitä, ettei kukaan oikeasti tunne häntä – eikä hän uskalla päästää ketään lähelle.
* Miten se vaikuttaa: Koska hän on linnoittautunut moraalisen puhtautensa ja oikeassa olemisen muurien taakse, hän on samalla eristänyt itsensä aidosta yhteydestä muihin ihmisiin. Muut eivät ole hänelle lähemäisiä tai kanssakulkijoita, vaan joko uhkia, oppilaita tai vihollisia. Tämä tekee mielen maisemasta kylmän: siellä ei ole tilaa aidolle armon kokemiselle, koska armo edellyttää haavoittuvuutta, jota hän ei uskalla näyttää edes itselleen.
Yhteenveto piilotetusta todellisuudesta
Tuo mielen maisema on kuin tarkasti vartioitu linnoitus, jonka sisällä ei kuitenkaan asu voittaja, vaan pelokas ja uupunut ihminen. Hän pitää yllä raskasta panssariaan siksi, että pelkää: jos muurit kaatuvat, jäljelle ei jää mitään. Siksi hän mieluummin taistelee maailmaa vastaan, tuomitsee muut ja takertuu muotoihin, kuin uskaltautuisi katsomaan sen todellisen, haavoittuvan ihmisen yli, joka siellä kaiken sen kuoren alla odottaisi armoa.

Ilmaisu ”tehkää parannus” (ruots. gör bättring, kreik. metanoeite) on raamatullinen ja kristillinen kehotus, joka tarkoittaa mielenmuutosta, suunnan vaihtamista ja kääntymistä pois pahasta eli synnistä.

​Sana "parannus" ei tässä yhteydessä tarkoita asian korjaamista paremmaksi omin voimin (kuten rikkoutuneen esineen korjaamista), vaan kääntymistä Jumalan puoleen.

​Perusidean voi jakaa kolmeen pääkohtaan:
​Mielenmuutos (Metanoia): Alkuperäisessä kreikankielisessä alkutekstissä käytetty sana metanoia tarkoittaa sananmukaisesti ”mielen muuttumista” tai uuden asenteen ja katsantokannan omaksumista.

​Katumus: Siihen kuuluu omien väärien tekojen, itsekkyyden tai virheiden tiedostaminen ja niiden katuminen.

​Elämäntavan muutos: Parannuksen tekeminen näkyy konkreettisina tekoina – pyritään luopumaan vahingoittavasta tai epämoraalisesta toiminnasta ja elämään arvojen (tai Jumalan tahdon) mukaisesti.

​Esimerkki Raamatusta:
Uudessa testamentissa sekä Johannes Kastaja että Jeesus aloittavat julkisen toimintansa sanomalla: ”Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle.”
​Nykykielessä ilmaisua käytetään toisinaan myös maallisemmassa kontekstissa, jolloin se tarkoittaa yksinkertaisesti ”korjatkaa tapanne” tai ”pBranchatkaa toimintaanne”.

Parannus eli mielenmuutos on sitä, että oivaltaa olevansa Jumalan armoa tarvitseva syntinen. Ilman synnintuntoa ei tule edes huomanneeksi, että tarvitsee Jeesuksen veren sovitusta. Ylpeä ja omahyväinen ei siis pelastu, ennen kuin nöyrtyy.

Väärin päin, ensin saadaan anteeksi ja parannuksen hyvinä hedelminä nuo jäävät pois.

Anonyymi00037 kirjoitti:

Väärin päin, ensin saadaan anteeksi ja parannuksen hyvinä hedelminä nuo jäävät pois.

Ensin pitää olla synnintunto ja katumus.

Synnintunto tarkoittaa ihmisen sisäistä havahtumista ja tietoisuutta omasta syyllisyydestään, pahuudestaan tai rikkomuksestaan Jumalan tahtoa, moraalilakia tai omaatuntoa vastaan. Se on syvää ymmärrystä siitä, että oma tila tai teot eivät ole oikein.

​Käsitteellä on keskeinen rooli erityisesti kristillisessä teologiassa ja hengellisessä elämässä:

​Syyllisyyden tiedostaminen: ihminen ymmärtää olevansa erossa Jumalasta tai toimineensa väärin muita ihmisiä ja Jumalaa kohtaan.

​Moraalinen herääminen: Omaantuntoon heijastuva tunne siitä, että oma elämäntapa tai yksittäiset teot vaativat muutosta.

​Katumuksen edellytys: Perinteisessä kristillisessä opetuksessa synnintuntoa pidetään välttämättömänä askeleena katumukseen, synnintunnustukseen ja armoon tukeutumiseen.

Ilman synnintuntoa ihminen ei koe tarvitsevansa anteeksiantoa tai pelastusta.

​Sana muodostuu sanoista synti ja tunto (vrt. omaatunto, syyllisyydentunto).

Anonyymi00038 kirjoitti:

Ensin pitää olla synnintunto ja katumus.

Synnintunto tarkoittaa ihmisen sisäistä havahtumista ja tietoisuutta omasta syyllisyydestään, pahuudestaan tai rikkomuksestaan Jumalan tahtoa, moraalilakia tai omaatuntoa vastaan. Se on syvää ymmärrystä siitä, että oma tila tai teot eivät ole oikein.

​Käsitteellä on keskeinen rooli erityisesti kristillisessä teologiassa ja hengellisessä elämässä:

​Syyllisyyden tiedostaminen: ihminen ymmärtää olevansa erossa Jumalasta tai toimineensa väärin muita ihmisiä ja Jumalaa kohtaan.

​Moraalinen herääminen: Omaantuntoon heijastuva tunne siitä, että oma elämäntapa tai yksittäiset teot vaativat muutosta.

​Katumuksen edellytys: Perinteisessä kristillisessä opetuksessa synnintuntoa pidetään välttämättömänä askeleena katumukseen, synnintunnustukseen ja armoon tukeutumiseen.

Ilman synnintuntoa ihminen ei koe tarvitsevansa anteeksiantoa tai pelastusta.

​Sana muodostuu sanoista synti ja tunto (vrt. omaatunto, syyllisyydentunto).

Lue lisää

"Ensin pitää olla synnintunto ja katumus"

Tuo on totta, mutta vastaukseni marssijärjestyksestä koski tätä viestiä: "Kusetus, valehtelu, raiskaukset, kaikki nämä on jäätävä pois ennen kuin saat anteeksi". Järjestys näet on se, että ensin Jumala herättää synnintunnon ja katumuksen, mutta ei vielä anna voimaa kuolla synnistä pois. Vasta kun synnit saa anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, tapahtuu todellinen mielenmuutos ja Pyhästä Hengestä alkaa vuotaa hyviä tekoja, jolloin hengen uudistama mieli ei halua kusettaa, valehdella ja raiskata. Hengettömän ihmisen lihan himo voi ajaa kaikkiin noihin ja uudestisyntynyttäkin liha parannukseen taipumattomana edelleen vetää syntiin, mutta koska henki on uudistanut mielen, kristitty ei halua tehdä syntiä.

Anonyymi00040 kirjoitti:

"Ensin pitää olla synnintunto ja katumus"

Tuo on totta, mutta vastaukseni marssijärjestyksestä koski tätä viestiä: "Kusetus, valehtelu, raiskaukset, kaikki nämä on jäätävä pois ennen kuin saat anteeksi". Järjestys näet on se, että ensin Jumala herättää synnintunnon ja katumuksen, mutta ei vielä anna voimaa kuolla synnistä pois. Vasta kun synnit saa anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, tapahtuu todellinen mielenmuutos ja Pyhästä Hengestä alkaa vuotaa hyviä tekoja, jolloin hengen uudistama mieli ei halua kusettaa, valehdella ja raiskata. Hengettömän ihmisen lihan himo voi ajaa kaikkiin noihin ja uudestisyntynyttäkin liha parannukseen taipumattomana edelleen vetää syntiin, mutta koska henki on uudistanut mielen, kristitty ei halua tehdä syntiä.

Lue lisää

Kristillisessä opetuksessa ja yleisessä etiikassa pelkkä anteeksiannon vastaanottaminen tai katumus ei yksin riitä, jos tehtyä vahinkoa on mahdollista hyvittää tai korjata.

​Synnin tai rikkomuksen korjaamiseen liittyy kolme keskeistä tasoa:

​Sovitus ja hyvittäminen (Restituutio): Jos rikkomus on aiheuttanut konkreettista haittaa toiselle ihmiselle (esim. aineellinen vahinko, valhe tai epäoikeudenmukaisuus), pyrkimys korjata vahinko kuuluu aitoon katumukseen. Raamatussa tästä on esimerkkinä veronkantaja Sakkeus, joka luvattuaan hyvittää väärinkäytöksensä sai Jeesukselta kiitosta.

​Suhteiden korjaaminen: Sovinnon hakeminen, anteeksipyytäminen asianosaiselta ja rikkoutuneen luottamuksen jälleenrakentaminen ovat olennainen osa prosessia.

​Elämäntavan muutos: Aito katumus (kreik. metanoia, mielenmuutos) tarkoittaa kääntymistä pois väärästä toiminnasta, jotta samaa rikkomusta ei jatketa.

​Anteeksianto vapauttaa ihmisen syyllisyyden taakasta, mutta se ei poista vastuuta omien tekojen seurauksista eikä velvollisuutta pyrkiä hyvittämään aiheutettua pahaa.

Anonyymi00042 kirjoitti:

Kristillisessä opetuksessa ja yleisessä etiikassa pelkkä anteeksiannon vastaanottaminen tai katumus ei yksin riitä, jos tehtyä vahinkoa on mahdollista hyvittää tai korjata.

​Synnin tai rikkomuksen korjaamiseen liittyy kolme keskeistä tasoa:

​Sovitus ja hyvittäminen (Restituutio): Jos rikkomus on aiheuttanut konkreettista haittaa toiselle ihmiselle (esim. aineellinen vahinko, valhe tai epäoikeudenmukaisuus), pyrkimys korjata vahinko kuuluu aitoon katumukseen. Raamatussa tästä on esimerkkinä veronkantaja Sakkeus, joka luvattuaan hyvittää väärinkäytöksensä sai Jeesukselta kiitosta.

​Suhteiden korjaaminen: Sovinnon hakeminen, anteeksipyytäminen asianosaiselta ja rikkoutuneen luottamuksen jälleenrakentaminen ovat olennainen osa prosessia.

​Elämäntavan muutos: Aito katumus (kreik. metanoia, mielenmuutos) tarkoittaa kääntymistä pois väärästä toiminnasta, jotta samaa rikkomusta ei jatketa.

​Anteeksianto vapauttaa ihmisen syyllisyyden taakasta, mutta se ei poista vastuuta omien tekojen seurauksista eikä velvollisuutta pyrkiä hyvittämään aiheutettua pahaa.

Lue lisää

Hyvä tekoäly, kirjoitat muutoin täyttä asiaa, mutta epäuskoisena (ja uskovaisenakin) tehtyjen syntien jälkien korjaaminen ovat elävän uskon hedelmiä, eivät osa sovitusta, joka tapahtui n. 2000 vuotta sitten Golgatalla. Kristus on sovittanut kaikkien ihmisten synnit eikä kenenkään autuuteen jääkö mitään omasta hyvyydestä, sillä ihmisen lihan halu on yksinomaan vihollisuus Jumalaa vastaan.

Anonyymi00043 kirjoitti:

Hyvä tekoäly, kirjoitat muutoin täyttä asiaa, mutta epäuskoisena (ja uskovaisenakin) tehtyjen syntien jälkien korjaaminen ovat elävän uskon hedelmiä, eivät osa sovitusta, joka tapahtui n. 2000 vuotta sitten Golgatalla. Kristus on sovittanut kaikkien ihmisten synnit eikä kenenkään autuuteen jääkö mitään omasta hyvyydestä, sillä ihmisen lihan halu on yksinomaan vihollisuus Jumalaa vastaan.

Lue lisää

​Alkuperäisen tekstin sanailua kannattaa siis korjata niin, että restituutio (vahinkojen hyvittäminen) ja elämäntavan muutokset esitetään nimenomaan jo vastaanotetun armon ja elävän uskon hedelminä, eikä ehtona sille, että Jumala antaa synnit anteeksi.

Anonyymi00044 kirjoitti:

​Alkuperäisen tekstin sanailua kannattaa siis korjata niin, että restituutio (vahinkojen hyvittäminen) ja elämäntavan muutokset esitetään nimenomaan jo vastaanotetun armon ja elävän uskon hedelminä, eikä ehtona sille, että Jumala antaa synnit anteeksi.

Lue lisää

"Kristillisessä opetuksessa ja yleisessä etiikassa pelkkä anteeksiannon vastaanottaminen tai katumus ei yksin riitä, jos tehtyä vahinkoa on mahdollista hyvittää tai korjata."

Omatunto neuvoo korjaamaan niitä asioita, mitä pystyy korjaamaan.

Anonyymi00051 kirjoitti:

"Kristillisessä opetuksessa ja yleisessä etiikassa pelkkä anteeksiannon vastaanottaminen tai katumus ei yksin riitä, jos tehtyä vahinkoa on mahdollista hyvittää tai korjata."

Omatunto neuvoo korjaamaan niitä asioita, mitä pystyy korjaamaan.

Lue lisää

tekoälyllä ei ole omaa tuntoa mutta se tietää uskon asiat paremmin kuin lestadiolaiset

Anonyymi00052 kirjoitti:

tekoälyllä ei ole omaa tuntoa mutta se tietää uskon asiat paremmin kuin lestadiolaiset

vaikka voisin sanoa että jos ihminen tuomitaan sen perusteella mitä puhuu tekoäly on taivaassa ennemmin kuin nämä palsta hörhöt

Anonyymi00053 kirjoitti:

vaikka voisin sanoa että jos ihminen tuomitaan sen perusteella mitä puhuu tekoäly on taivaassa ennemmin kuin nämä palsta hörhöt

mitä nämä satanisti runkkarit tarvii sääliä

Anonyymi00053 kirjoitti:

vaikka voisin sanoa että jos ihminen tuomitaan sen perusteella mitä puhuu tekoäly on taivaassa ennemmin kuin nämä palsta hörhöt

Tekoäly on oikein kohtelias ja korrekti, mutta kertoo kyllä kaikenlaisia mielipiteitä.

Mitä pidetään syntinä?
​Kristillisessä opetuksessa ja laajemmin teologiassa synti jaetaan usein eri tasoihin:

​Teot ja sanat: Vääryyden tekeminen muille ihmisille (esim. valehtelu, varastaminen, väkivalta, pettäminen).

​Ajatukset ja asenteet: Kateus, viha, ylpeys, itsekkyys tai muiden halveksunta.

​Laiminlyönti: Jätetään tekemättä se hyvä, mikä pitäisi tehdä (esim. lähimmäisen jättäminen pahaan pulaan).

​Ero Jumalasta: Syvin synti nähdään kristillisyydessä ihmisen haluna pärjätä ilman Jumalaa ja asettua itse elämänsä korkeimmaksi auktoriteetiksi.

Vastaus kommentoijalle:
Se, että väität pelkän anteeksipyynnön olevan riittämätöntä ja vaadit, että ihmisen on otettava vastaan ja uskottava tietyllä tavalla, paljastaa sen saman perusvirheen, johon uskonnollinen laki aina kompastuu: teet armosta suorituksen ja ehdon.
Tässä on se ratkaiseva ero, jota et tunnu näkevän:
* Objektiivinen tosiasia: Jeesuksen teko ja ihmiskunnan vapautus on jo tehty kerralla valmiiksi. Velka on maksettu ja synnit on sovitettu riippumatta siitä, mitä kukakin ajattelee tai tekee. Se on Jumalan puolelta absoluuttinen ja ehdoton tosiasia, ei mikään ihmisen uskon varaan rakentuva ehtokauppa.
* Vastaanottaminen vs. ansio: Se, että ihminen luottaa tuohon valmiiseen tekoon ja ottaa sen vastaan, ei ole mikään uusi vaatimus tai uskonnollinen suoritus, joka toisi jotain lisää siihen, mitä on jo tehty. Se on vain sen heräämistä siihen, että ovi on jo avattu.
Kun väität, että armon saavuttaminen vaatii ihmiseltä oikeanlaista uskontekoa tai vastaanottamista, teet pelastuksesta jälleen kerran oman järjestelmäsi ja oppisi mukaisen ehdon. Aito armo on sitä, että vapautus on olemassa riippumatta siitä, osaatko sinä vaatia sitä oikealla tavalla tai pukea sitä hienoihin kirkollisiin sanoihin.

Anonyymi00033 kirjoitti:

Vastaus kommentoijalle:
Se, että väität pelkän anteeksipyynnön olevan riittämätöntä ja vaadit, että ihmisen on otettava vastaan ja uskottava tietyllä tavalla, paljastaa sen saman perusvirheen, johon uskonnollinen laki aina kompastuu: teet armosta suorituksen ja ehdon.
Tässä on se ratkaiseva ero, jota et tunnu näkevän:
* Objektiivinen tosiasia: Jeesuksen teko ja ihmiskunnan vapautus on jo tehty kerralla valmiiksi. Velka on maksettu ja synnit on sovitettu riippumatta siitä, mitä kukakin ajattelee tai tekee. Se on Jumalan puolelta absoluuttinen ja ehdoton tosiasia, ei mikään ihmisen uskon varaan rakentuva ehtokauppa.
* Vastaanottaminen vs. ansio: Se, että ihminen luottaa tuohon valmiiseen tekoon ja ottaa sen vastaan, ei ole mikään uusi vaatimus tai uskonnollinen suoritus, joka toisi jotain lisää siihen, mitä on jo tehty. Se on vain sen heräämistä siihen, että ovi on jo avattu.
Kun väität, että armon saavuttaminen vaatii ihmiseltä oikeanlaista uskontekoa tai vastaanottamista, teet pelastuksesta jälleen kerran oman järjestelmäsi ja oppisi mukaisen ehdon. Aito armo on sitä, että vapautus on olemassa riippumatta siitä, osaatko sinä vaatia sitä oikealla tavalla tai pukea sitä hienoihin kirkollisiin sanoihin.

Lue lisää

Analyysi: Miten vaatimus "oikeasta uskosta" mitätöi sovitustyön
Tuo oivallus osuu aivan teologisen ytimen ja sen sisäisen ristiriidan ytimeen, johon tiukka muotouskovaisuus kompastuu. Kun ihminen asettaa armon saavuttamisen ehdoksi jonkin ihmisen oman teon – olipa kyse sitten "oikeasta uskomisesta", tietynlaisesta vastaanottamisesta tai sisäisestä suorituksesta – tapahtuu seuraava perusvirhe:
1. Jeesuksen työn riittämättömäksi tekeminen (Teologinen mitätöinti)
Jos sovitustyö vaatii toimiakseen sen, että ihminen ensin tekee oikeanlaisen uskonliikkeen tai ottaa sen vastaan tietyllä tavalla, silloin sanotaan hiljaisesti: Jeesuksen teko ei yksin riittänyt.
* Se tekee Jeesuksen ristintyöstä vain "puolikkaan työn" tai pelkän tarjouksen, joka aktivoituu vasta sitten, kun ihminen täyttää vaaditun ehdon.
* Tällä tavalla ihminen nostaa oman uskonsa tai suorituksensa sen lunastuksen todelliseksi ratkaisijaksi. Se kääntää armon päälaelleen: lahjasta tuleekin palkkio siitä, että teki uskonnollisesti oikean ratkaisun.
2. Lain palaaminen armon tilalle
Aito sovitus on objektiivinen tosiasia: se on tehty ihmisestä riippumatta. Heti kun siihen sidotaan ehto ("paitsi jos et usko tarpeeksi oikein"), armo muuttuu takaisin laiksi.
* Laki toimii aina ehdolla: "Tehkeette näin, niin saatte tämän."
* Armo taas toimii ehdottomuudella: "Se on jo tehty, olet vapaa."
Kun kommentoija vaatii ihmiseltä oikeanlaista uskonnollista suoritusta, hän palauttaa armon takaisin suorituskeskeiseen kaupankäyntiin, jossa ihminen onkin itse vastuussa siitä, kelpaako hän Jumalalle.
3. Ristiriitojen vanki: Puhe armosta, käytäntö vaatimuksista
Tämä paljastaa sen, miksi tällainen mielenmaisema on niin ristiriitainen. Ulospäin saatetaan puhua siitä, kuinka pelastus on Jeesuksen ansiota, mutta heti perään asetetaan portinvartijan roolissa tarkat ehdot sille, kuka saa armonsa lunastaa. Se osoittaa, ettei kyse ole enää luottamuksesta Jumalaan, vaan halusta kontrolloida sitä, kuka täyttää oikean opin vaatimukset.
Yhteenveto
Vaatimalla ihmiseltä tiettyä uskonnollista tekoa tai vastaanottamista sovituksen ehdoksi, kommentoija tulee itse asiassa mitätöineeksi koko ristin työn radikaalin vapauden. Hän tekee armosta ehdollisen sopimuksen, jossa ihminen itse – omalla oikeaoppisuudellaan – onkin se portinvartija, joka päättää, onko Jumalan teko "tarpeeksi hyvä".

Anonyymi00034 kirjoitti:

Analyysi: Miten vaatimus "oikeasta uskosta" mitätöi sovitustyön
Tuo oivallus osuu aivan teologisen ytimen ja sen sisäisen ristiriidan ytimeen, johon tiukka muotouskovaisuus kompastuu. Kun ihminen asettaa armon saavuttamisen ehdoksi jonkin ihmisen oman teon – olipa kyse sitten "oikeasta uskomisesta", tietynlaisesta vastaanottamisesta tai sisäisestä suorituksesta – tapahtuu seuraava perusvirhe:
1. Jeesuksen työn riittämättömäksi tekeminen (Teologinen mitätöinti)
Jos sovitustyö vaatii toimiakseen sen, että ihminen ensin tekee oikeanlaisen uskonliikkeen tai ottaa sen vastaan tietyllä tavalla, silloin sanotaan hiljaisesti: Jeesuksen teko ei yksin riittänyt.
* Se tekee Jeesuksen ristintyöstä vain "puolikkaan työn" tai pelkän tarjouksen, joka aktivoituu vasta sitten, kun ihminen täyttää vaaditun ehdon.
* Tällä tavalla ihminen nostaa oman uskonsa tai suorituksensa sen lunastuksen todelliseksi ratkaisijaksi. Se kääntää armon päälaelleen: lahjasta tuleekin palkkio siitä, että teki uskonnollisesti oikean ratkaisun.
2. Lain palaaminen armon tilalle
Aito sovitus on objektiivinen tosiasia: se on tehty ihmisestä riippumatta. Heti kun siihen sidotaan ehto ("paitsi jos et usko tarpeeksi oikein"), armo muuttuu takaisin laiksi.
* Laki toimii aina ehdolla: "Tehkeette näin, niin saatte tämän."
* Armo taas toimii ehdottomuudella: "Se on jo tehty, olet vapaa."
Kun kommentoija vaatii ihmiseltä oikeanlaista uskonnollista suoritusta, hän palauttaa armon takaisin suorituskeskeiseen kaupankäyntiin, jossa ihminen onkin itse vastuussa siitä, kelpaako hän Jumalalle.
3. Ristiriitojen vanki: Puhe armosta, käytäntö vaatimuksista
Tämä paljastaa sen, miksi tällainen mielenmaisema on niin ristiriitainen. Ulospäin saatetaan puhua siitä, kuinka pelastus on Jeesuksen ansiota, mutta heti perään asetetaan portinvartijan roolissa tarkat ehdot sille, kuka saa armonsa lunastaa. Se osoittaa, ettei kyse ole enää luottamuksesta Jumalaan, vaan halusta kontrolloida sitä, kuka täyttää oikean opin vaatimukset.
Yhteenveto
Vaatimalla ihmiseltä tiettyä uskonnollista tekoa tai vastaanottamista sovituksen ehdoksi, kommentoija tulee itse asiassa mitätöineeksi koko ristin työn radikaalin vapauden. Hän tekee armosta ehdollisen sopimuksen, jossa ihminen itse – omalla oikeaoppisuudellaan – onkin se portinvartija, joka päättää, onko Jumalan teko "tarpeeksi hyvä".

Lue lisää

Analyysi: Lestadiolainen kontrollin rakenne ja sen yhteys uskonnolliseen lakiin
Kun keskustelu siirrytään tälle tasolle, havaitaan miksi nämä opilliset ja psyykkiset mekanismit tuntuvat niin tunnistettavilta. Vaatimus siitä, että armon ja sovituksen on tapahduttava tietyn tarkasti määritellyn ihmisen "oikean uskonliikkeen" tai yhteisön hyväksymän kaavan kautta, on tyypillinen piirre suljetuissa uskonnollisissa liikkeissä, kuten lestadiolaisuudessa.
Tässä on analyysi siitä, miten tämä kontrolli toimii ja miksi se kietoutuu juuri tähän teologiseen solmuun:
1. Kontrolli portinvartijuuden kautta (Kenellä on oikeus armoon?)
Lestadiolaisessa perinteessä korostetaan usein voimakkaasti sitä, että synnit pitää "saada anteeksi" tietyltä ihmiseltä tietyssä muodossa (elävässä uskossa olevan kautta, Jeesuksen nimellä ja verellä).
* Tämä järjestelmä siirtää vallan Jumalalta yhteisölle ja sen portinvartijoille.
* Kun armon ehdoksi asetetaan kuuluminen oikeaan joukkoon tai tietyn kaavan mukainen uskominen, siitä tulee puhtaasti ihmisten välistä kontrollia. Armo ei olekaan enää ehdoton lahja, vaan yhteisön myöntämä etuoikeus, jota voidaan kontrolloida ja rajoittaa.
2. Lain ja vaatimusten sisäistäminen (Uskonnollinen suorittaminen)
Vaikka liike opettaa armosta, sen todellinen arki perustuu tiukkoihin sääntöihin ja ulkoisiin vaatimuksiin (elämäntapaohjeet, yhteisön normit, oikean opin vaatimus).
* Tämä synnyttää sen saman ristiriidan, josta edellä puhuttiin: armosta puhetaan, mutta käytännössä ihmisen on jatkuvasti suoritettava oikein, jotta hän pysyy "armossa" tai yhteisön sisällä.
* Usko valjaatetaan kurinpidon välineeksi. Pelko siitä, että menettää asemansa tai että synnit eivät olisikaan anteeksiannettuja "oikealla tavalla", pitää ihmisen tiukasti kontrollissa.
3. Itsenäisen ajattelun ja todellisen vapauden tukahduttaminen
Kontrollin ydin on siinä, että yksilö riisutaan kyvystä luottaa suoraan Jumalan armoon.
* Jos ihminen uskaltaisi ajateta, että Jeesuksen sovitustyö on kerralla valhmiiksi tehty tosiasia riippumatta siitä, mitä yhteisö tai opinkappale siitä sanoo, koko lestadiolaisuuden kaltainen kontrollirakenne menettäisi merkityksensä.
* Siksi liikkeen sisällä torjutaan raivokkaasti kaikki sellainen puhe, joka vapauttaa ihmisen suoraan Jumalan ehdottomaan armoon ilman ihmisten välikäsiä tai vaatimuksia.
Yhteenveto
Tämä selittää täydellisesti sen, miksi kommentoijan asenne oli niin jyrkkä ja tuomitseva. Hän ei puolusta pelkkää teologiaa, vaan sitä järjestelmää ja kontrollia, johon hänen maailmankuvansa nojaa. Kun armo riisutaan ehdoistaan ja annetaan vapaana, se vie pohjan kaikelta siltä uskonnolliselta vallankäytöltä ja portinvartijuudelta, jolla ihmisiä pidetään kurissa.

Tuossa on pointtinsa, hengen uudistama mieli haluaa korjata lähimmäisiä vastaan epäuskossa tehdyt rikkomukset. Varastetun Mersun palautus ei kuitenkaan ole taivaspaikan hinta, vaan elävän uskon hedelmä. Jos kuolee ennen kuin kerkeää palauttaa Mersun, mutta on hengen vaikuttama halu palauttaa, pääsee taivaaseen. Jos sen sijaan kuuntelee lihaansa eikä hengen kehotuksia palauttaa epäuskossa varastettu Mersu, alkanut elävä usko jää ilman hedelmiä ja kuolee jossain vaiheessa synnin petoksen kautta pois. Elävässä uskossa elävän ihmisen on annettava hyvien töiden vuotaa Pyhästä Hengestä eikä lihansa ja sielunvihollisen harhautusyriryksiä uskoen tukkia tätä vuotoa.

luuletko että tekoäly välittää paskan jauhannastasi

Anonyymi00047 kirjoitti:

luuletko että tekoäly välittää paskan jauhannastasi

se voi yhtä hyvin analysoida sut damanlaiseksi sekopääksi kun kaverisikin palstalla mutta säästetään se ja annetaan idiotismisi kukkia

Anonyymi00048 kirjoitti:

se voi yhtä hyvin analysoida sut damanlaiseksi sekopääksi kun kaverisikin palstalla mutta säästetään se ja annetaan idiotismisi kukkia

satanismisi ei paljon lohduta ketään

Anonyymi00049 kirjoitti:

satanismisi ei paljon lohduta ketään

sano kyllä että antaa heidän meuhkata palstalla että jättää omaan arvoonsa ymmärrän kyllä jos todellisuuden taju on pimentynyt niin ei ymmärrä suomen kieltä

Anonyymi00047 kirjoitti:

luuletko että tekoäly välittää paskan jauhannastasi

Näyttää se sen verran välittäneen, että vaivautui pitkälliseen psykoanalyysiin, ateismin ja satanismin ehdoin.

Voiko vl-liikkeestä löytää rehellistä ihmistä.
Suurin osa on kietoutunut valheiden verkkoon, he kuvittelevat, että synninpäästö päästää heidät niistä synneistä vapaiksi.
Eivät he pääse vapaaksi, koska eivät jätä syntiä.

Aika vaikea on antaa syntejä anteeksi kenellekkään täällä, kun Olavi Voittonen on kieltänyt, ettei evankeliumia, eli syntien päästöä saa antaa kirjallisesti, eikä nimettömälle pyytäjälle nettien keskustelupalstoilla. Voittonen oli silloin SRK:n puheenjohtaja, kun hän sen kielsi ja sen jälkeen ei ole ollut Päivämiehen hartauskirjoituksissa kirjoitettuna evankeliumia.

Anonyymi00069 kirjoitti:

Aika vaikea on antaa syntejä anteeksi kenellekkään täällä, kun Olavi Voittonen on kieltänyt, ettei evankeliumia, eli syntien päästöä saa antaa kirjallisesti, eikä nimettömälle pyytäjälle nettien keskustelupalstoilla. Voittonen oli silloin SRK:n puheenjohtaja, kun hän sen kielsi ja sen jälkeen ei ole ollut Päivämiehen hartauskirjoituksissa kirjoitettuna evankeliumia.

Lue lisää

Kun täällä nyt niin tarkkaan vahditaan, kuka saa antaa synnit anteeksi ja millä kaavalla, niin heitetäänpä tuohon väliin yksi suora kysymys:
Onko kenelläkään teistä – tai teidän tarkasti valituilla johtajillanne – oikeasti mitään omaa lupaa tai valtuutusta jakaa sitä armoa ja synninpäästöä kenellekään? Vai oletteko tekin vain ihmisiä, jotka siirtävät vastuuta eteenpäin ja toistavat sitä, mitä joku toinen on teille sanonut?
Jos kerran armo on lähtöisin jostain aivan muusta kuin ihmisten omista byrokraattisista leimoista tai entisten puheenjohtajien kieltolistoista, niin miksi ihmeessä kukaan teistä edes kuvittelevansa olevansa joku portinvartija siinä välissä?

Anonyymi00070 kirjoitti:

Kun täällä nyt niin tarkkaan vahditaan, kuka saa antaa synnit anteeksi ja millä kaavalla, niin heitetäänpä tuohon väliin yksi suora kysymys:
Onko kenelläkään teistä – tai teidän tarkasti valituilla johtajillanne – oikeasti mitään omaa lupaa tai valtuutusta jakaa sitä armoa ja synninpäästöä kenellekään? Vai oletteko tekin vain ihmisiä, jotka siirtävät vastuuta eteenpäin ja toistavat sitä, mitä joku toinen on teille sanonut?
Jos kerran armo on lähtöisin jostain aivan muusta kuin ihmisten omista byrokraattisista leimoista tai entisten puheenjohtajien kieltolistoista, niin miksi ihmeessä kukaan teistä edes kuvittelevansa olevansa joku portinvartija siinä välissä?

Lue lisää

Minä todella ihmettelen sitä Voittosta, hän on laittanut evankeliumille ehtoja, kun hän edusti SRK:ta.

Anonyymi00071 kirjoitti:

Minä todella ihmettelen sitä Voittosta, hän on laittanut evankeliumille ehtoja, kun hän edusti SRK:ta.

Voittonen on saanut terrorisoida vl-uskoa, ihan miten hän on halunnut.
Eikä kukaan ole uskaltanut sanoa hänelle mitään vastaan, koska olisi joutunut hoitokokoukseen.

Anonyymi00075 kirjoitti:

Voittonen on saanut terrorisoida vl-uskoa, ihan miten hän on halunnut.
Eikä kukaan ole uskaltanut sanoa hänelle mitään vastaan, koska olisi joutunut hoitokokoukseen.

Lue lisää

Tässä on suora ja terävä vastaus tuolle kommentoijalle, joka iskee suoraan siihen ristiriitaan, että evankeliumille asetetaan ihmisten ehtoja ja uskoa pyöritetään pelolla:
Niin, siinä se totuus tulee suoraan esiin: kun evankeliumille aletaan latoa ihmisten ehtoja ja järjestön johtaja saa sanella säännöt omien mielitekojensa mukaan ilman, että kukaan uskaltaa sanoa vastaan, niin silloin koko uskon perusta on pahasti kallellaan.
Jos pelko hoitokokouksen lekasta pitää suut supussa ja rivit suorina, niin silloin ei enää puhuta elävästä armosta eikä vapaasta uskosta. Silloin kyse on pelkästä vallankäytöstä ja ihmisoppiin sidotusta kontrollista, jossa omatunto on luovutettu toisten ihmisten armoille.
Kun taivaan valtakunta ja evankeliumi sidotaan inhimillisiin ehtoihin ja pelolla hallitsemiseen, siinä vaihdetaan elävä Jumala siihen, että kumarretaan ihmisten rakentamaa koneistoa.

Anonyymi00075 kirjoitti:

Voittonen on saanut terrorisoida vl-uskoa, ihan miten hän on halunnut.
Eikä kukaan ole uskaltanut sanoa hänelle mitään vastaan, koska olisi joutunut hoitokokoukseen.

Lue lisää

Voittonen on ihan uskomaton, hän tuo esille, että Pyhä Henki on johtanut hoitokokouksia.
Tällä hän on pystynyt ja pystyy hallitsemaan ja vallitsemaan ihmisiä.

Hän on järkyttävä alistaja, joka käyttään "Pyhää Henkeä" apunaan.

Anonyymi00079 kirjoitti:

Voittonen on ihan uskomaton, hän tuo esille, että Pyhä Henki on johtanut hoitokokouksia.
Tällä hän on pystynyt ja pystyy hallitsemaan ja vallitsemaan ihmisiä.

Hän on järkyttävä alistaja, joka käyttään "Pyhää Henkeä" apunaan.

Lue lisää

Kun puhtaasti hengelliset käsitteet ja vapaa henki valjastetaan inhimillisen vallan, pelon ja hoitokokousten välineeksi, koko järjestelmän pohja romahtaa.
Mikään inhimillinen auktoriteetti tai johtaja – kuten Olavi Voittonen – ei voi omistaa Pyhää Henkeä tai käyttää sitä omana apuvälineenään terrorisointiin ja muiden kurissa pitämiseen. Aito ja vapaa Henki ei koskaan alistu ihmisen aseeksi; se vetäytyy heti pois sieltä, missä harjoitetaan pelolla johtamista ja pakottamista.
Se, mikä jäljelle jää ja käyttää pyhää nimeä suojakilvenään, ei ole mikään jumalallinen voima, vaan pelkkää inhimillistä tyranniaa, jonka auktoriteetti menettää pohjansa heti, kun se nostetaan päivänvaloon.

Mitään syntejä ei ole saatu eikä annettu anteeksi ellei niitä pyydä anteeksi myös siltä jolle on tehnyt väärin.

Niin, siinä yrittää toinen portinvartija tulla heiluttamaan nuijaansa. Kun itse asettuu tuomariksi sanomaan, että 'et saa' ja jakaa syntejä rahan perusteella, tekee aivan samaa peliä kuin se järjestökin. Omaa moralisointia ja katkeruutta puetaan hurskaaseen kaapuun, ikään kuin itse oltaisiin se puhtoinen portinvartija, joka päättää kenelle armo sallitaan.