odottaa, vaan se on tässä ja nyt. Se ei ala sitten, kun oman rakkaansa joskus toivottavasti lopulta kohtaa. Se on jo alkanut.
Elämä on suuri lahja, mutta erityisen suuri lahja se on heille, jotka ovat oman puolikkaansa kohdanneet. Hän, jonka olemassaolo saa oman moniulotteisen minuuden sekä siinä olevat suurempien asioiden merkityksettömyyden reiät hiljalleen peittymään kestävän suojeluksen verkkoon.
Sitä ei toinen sinulle tee, mutta toinen tekee sen sinulle mahdolliseksi merkittävänä osana suurinta mahdollista lahjaa. Silti se vaatii jokapäiväistä henkistä työtä, tuskaa, matkaa, jonka varrella koetaan moneen kertaan tunneskaalan kaikki mahdolliset sävyt.
Niin elämässä kuin luonnossa kaikessa on kyse tasapainosta. Herkälle sielulle elämä ja puolikkaan löytäminen ovat satumaisesti henkeä ravitsevia lahjoja, mutta juuri heille tasapaino on myös vastaavasti tavallista vaikeampi taito oppia monessa mielessä. Tämä on erittäinen olennaista mielestäni, sen avulla vastaavasti koko elämä voi aueta tai tulla vain varjoksi itsestään.
Esimerkkejä tasapainosta:
* Olisi valmis heittäytymään aivan täysillä toisen syliin, mutta miten silti pitää oma pysyvä identiteetti?
* Miten olla mahdollisimman hyvä toiselle ja vastata toiveisiin, mutta samalla olla unohtamatta ja pitää merkittävinä omia toiveita ja olla häkeltymättä, jos toinen toinen niitä haluaa toteuttaa?
* Miten olla mahdollisimman ymmärtäväinen toisen virheistä, mutta samalla olla sinut omista vajavaisuuksista?
* Minkä verran antaa anteeksi ja missä menee omat rajat, jotka eivät ole armottomuutta, vaan itsevarmaa ja tervettä rakkautta, niin suhteessa itseen kuin toisiinkin?
* Miten objektiivisen tasapuolisesti, reilusti ja samalla mittarilla arvioida niin omaa itseä kuin toistakin?
https://www.youtube.com/watch?v=ywT1HitkpcU
Elämä on suuri lahja, mutta erityisen suuri lahja se on heille, jotka ovat oman puolikkaansa kohdanneet. Hän, jonka olemassaolo saa oman moniulotteisen minuuden sekä siinä olevat suurempien asioiden merkityksettömyyden reiät hiljalleen peittymään kestävän suojeluksen verkkoon.
Sitä ei toinen sinulle tee, mutta toinen tekee sen sinulle mahdolliseksi merkittävänä osana suurinta mahdollista lahjaa. Silti se vaatii jokapäiväistä henkistä työtä, tuskaa, matkaa, jonka varrella koetaan moneen kertaan tunneskaalan kaikki mahdolliset sävyt.
Niin elämässä kuin luonnossa kaikessa on kyse tasapainosta. Herkälle sielulle elämä ja puolikkaan löytäminen ovat satumaisesti henkeä ravitsevia lahjoja, mutta juuri heille tasapaino on myös vastaavasti tavallista vaikeampi taito oppia monessa mielessä. Tämä on erittäinen olennaista mielestäni, sen avulla vastaavasti koko elämä voi aueta tai tulla vain varjoksi itsestään.
Esimerkkejä tasapainosta:
* Olisi valmis heittäytymään aivan täysillä toisen syliin, mutta miten silti pitää oma pysyvä identiteetti?
* Miten olla mahdollisimman hyvä toiselle ja vastata toiveisiin, mutta samalla olla unohtamatta ja pitää merkittävinä omia toiveita ja olla häkeltymättä, jos toinen toinen niitä haluaa toteuttaa?
* Miten olla mahdollisimman ymmärtäväinen toisen virheistä, mutta samalla olla sinut omista vajavaisuuksista?
* Minkä verran antaa anteeksi ja missä menee omat rajat, jotka eivät ole armottomuutta, vaan itsevarmaa ja tervettä rakkautta, niin suhteessa itseen kuin toisiinkin?
* Miten objektiivisen tasapuolisesti, reilusti ja samalla mittarilla arvioida niin omaa itseä kuin toistakin?
https://www.youtube.com/watch?v=ywT1HitkpcU
Vastaukset 25
Vanhimmat
En oo juuri koskaan välittänyt kenestäkään kovinkaan paljon ja olen vaan oikeasti piittaamaton muista ihmisistä ja toisinaan ne ärsyttävät minua myös. En jaksa huomioida tai priorisoida laisinkaan toisten tarpeita
Et kyllä varmasti tunne myöskään onnen tunteita.
Pysähdyin tekstiseinäsi kohtaan lahja, enkä lukenut eteenpäin. LAHJA!? Ai vittu tää on lahja vai? No voi vittu jos joku on elänyt sellaisen elämän että siltä tuntuu niin onneksi olkoon. Mutta silloin on parempi pitää turpansa kiinni. Kaikki eivät ole.
Hyvää yötä.🩷
Oletko onnistunut noissa itse?
Verrattuna aikaisempaan, olen edistynyt huomattavasti. Mutta vielä on tehtävää ja paljon. -ap ❤️
Ei ki nos ta rakkaus hö mppä
Energistä nuorta rakkautta💓. Keski-ikäinen wanha mutsi fanittaa vienosti hymyillen.
Ei ollut varmaan se, joka sai paljon itkemään, eli en ole lunastanut lahjaani. Tämä elämä menee yksinäisyydessä, halusin tai en.
Tuohon tasapainon esimerkkeihin piti lisätä vielä yksi, joka on tärkeä mahdollisista traumoista tai henkisistä lukoista irtautumisessa. Sen voi tulkita myös yleisenä taitona, eikä tasapainon muotona:
On tärkeää käsitellä omaa historiaa ja kaivaa kivuliaita kohtia esiin, jos niitä ei ole vielä käsitellyt mielessään. Mutta yhtä tärkeää on antaa niiden sen jälkeen myös jättää taakseen, eikä jäädä niihin kärvistelemään. Miten löytää tähän juuri se oikea balanssi kipeiden asioiden käsittelylle ja niiden jättämiseen taakse?
Hyvää yötä vielä kerran! ❤️ -ap
Olen eri mieltä tuosta kaivamisesta. Itselläni noussut pintaan vanhat traumat, joidenkin tapahtumien yhteydessä. Ei sellaista pidä lähteä kaivamaan, mitä ei vielä ole valmis kohtaamaan. Mielestäni trauma kyllä joskus ilmoittaa itsestään ja silloin sille on tehtävä jotain, jotta voi jatkaa elämää. Se vaan että sieltä voi nousta niin paljon ja pahoja, että lyö kyllä maihin ajoittain. Itse sairastuin c-PTSD:hen, kun kiusaajaien takia nousi vanhoja, pelottavia tunnemuistoja. Menetin toimintakykyni lähes kokonaan. Elämä muuttui joksikin muuksi, en pystynyt enää laskemaan mitään oman toimintani varaan, kun pelkkä olemassaolo tuotti tuskaa. Se on hyvin vaikeaa ihmiselle, joka on aina luottanut siihen, että omin keinoin ja omalla työllä pärjää. Trauma asuu kehossa, eikä keskustelut niitä aina paranna. Vaikka kuinka kaivelisi ja puhuisi, koska se on se tunne kehossa. Mutta psyko-fyysiset harjoitukset voivat tuoda avun. Tämän kanssa nyt mennään välillä ihan minuutti kerrallaan, elämä on muuttunut täysin.
Aivan totta, että kaikkia kipeimpiä asioita ei tarvitse tai kannata kerralla nostaa esiin. Riippuu trauman syvyydestä ainakin. Ehkä ilmaisin tämän liian pelkistetysti. Tässäkin voisi sanoa, että pitää tasapainoilla, että kuinka paljon niitä kipeitä kohtia nostaa esiin missäkin vaiheessa, jotta pääsee kuitenkin painolasteista eroon. Pidemmällä aikavälillä oman itsen henkisen työstämisen varrella olisi kuitenkin normaalisti ihanteellisinta, jos jossain vaiheessa pääsisi kiinni vaikeimpiinkin kohtiin. Mutta tämä menee nyt ehkä sivuraiteelle ja näitä tärkeitä asioita kannattaa keskustella muualla, kuten ammattilaisten kanssa. ❤️ -ap
Enimmäkseen kirjoitit asiaa, kiitos siitä ❤️ Mutta oma sairastuminen tosiaan tuli vähän "puskista". Tunsin olevani terve ja voimissani, kunnes en sitä enää ollut. Sairastuin ja jäin tk-eläkkeelle. Ja silloin kun on eläkkeellä, ei yhteiskunta valitettavasti kustanna terapioita. Minulle kustannettiin joskus ennen 60% ja ainoa terapeutti jonka sain, oli ratkaisukeskeinen. Auttoi siinä kohtaa elämässä pysymään pystyssä, mutta ei ollut pidemmän päälle mitään annettavaa minulle. Olin hakemassa vaikeaa lääkinnällistä kuntoutusta, kun tuli tuo mahdollisuus jäädä eläkkeelle. Olisin hakenut traumaterapiaa, josta en olisi joutunut maksamaan mitään, jos olisin saanut hakemuksen läpi. Katsoin kuitenkin paremmaksi jäädä oravanpyörästä pois, vielä kun se oli mahdollista. Ja juuri tuon jälkeen myös ne pahimmat peikot sieltä nousikin pintaan. Mutta olin tyytyväinen, että en ollut enää psykiatrian lääkärin talutusnuorassa. Oli siis helpotus, ettei tullut sieltä psykalta painetta. Käsittääkseni Kelan korvaamaan terapiaan on myös vaikeaa päästä tänä päivänä tai siis saada sieltä se terapeutti. Lukemattomia hakemuksia laitoin ennen, kuin sain tuon ratkaisukeskeisen, joka ei ollut itselleni riittävä.
Tuohon terapeutin haluun tarvittaisiinkin ihan asiantuntijan apua. Omalla kohdalla luulen ettei oikeaa terapiamuotoa ole (vielä) keksittykään. Terapeuttiseksi koin kuitenkin esim. Tunnustuksen ja tunnistuksen ettei Suomessa noudateta lasten oikeuksia ja siihen piti sitten muodostaa oma professuuri. :)
On olemassa asioita joista ei puhumalla selviä
Kaikesta voi puhua. Sivusta.
Kaikesta voinee puhua, mutta kaikesta EI SELVIÄ puhumalla. Sivu
Ei se auta, jos toinen pelkää. Joskus menin pariterapiaan toisen ehdotuksesta ja hän vain valehteli sielläkin.
Elät elämääs kuin muutkin elää omaamsa.
Siitä se lähtee.
Siitä se lähtee ei jää paikalleen
Harva jää paikalleen
Näin luulis
Lahja? Vai kirous? Vai onko se molemmat?
Se on mielestäni aina lahja, mutta kuinka ottaa se vastaan ja kuinka elää päivittäin sen kanssa? Ei ihan kaikista helpoin tehtävä. -ap
Hänellä olisi minuun parantava vaikutus uskokaa minua. Kaipaan nyt jos koskaan sitä kuplaa. Se tuntuisi siltä miltä kuuluu kaiken kamaluuden jälkeen. Hän olisi minun kanssani hetken aikaa 24/7 ja se olis enemmän kun ok. Vierottuisikohan palstasta