Ylivieskaan avautuu jotain 200 uutta työpaikkaa, kun uudet kaupat avautuvat.
Kaikkea ei ole edes vielä kerrottu mitä City-Markettiin tulee. Se on vielä salaista.
Taitaa tulla hiljainen joulukuu Sievissä joulukaupan suhteen, kun väki ryntää Ylivieskaan.
Ylivieska rakentaa myös aivan uusia vuokrataloja lähelle keskustaa. Siellä myös vuokrat ovat edullisempia kuin Sievissä.
Ylivieska kehittyy ja kasvaa
16
158
Vastaukset 16
- Anonyymi00001
No eipä ole Sievissä saanut jouluostoksia tehtyä vuosikausiin, muutoin kuin ruuan osalta. Saamme kiittää entistä teknisen johtajaa, hän ei ollut aikoinaan kuulemma hyväksynyt Kärkkäisen liikeideaa Sieviin.
- Anonyymi00003
Vaikea kuvitella, että Kärkkäinen olisi tullut Sieviin. Eikö sen kaikki kaupat sijaitse suuremmissa paikoissa. Tietty jos jostain syystä Kärkkäinen olisi halunnut Sieviin sivuliikkeen lähinnä sieviläisten tarpeisiin ikään kuin kotiseuturakkaudesta.
- Anonyymi00004
Anonyymi00003 kirjoitti:
Vaikea kuvitella, että Kärkkäinen olisi tullut Sieviin. Eikö sen kaikki kaupat sijaitse suuremmissa paikoissa. Tietty jos jostain syystä Kärkkäinen olisi halunnut Sieviin sivuliikkeen lähinnä sieviläisten tarpeisiin ikään kuin kotiseuturakkaudesta.
Ensimmäinen liike se olisi ollutkin. Juhan vaimo on syntyjään Sieviläinen.
- Anonyymi00002
Tällä hetkellä puuttuvat kaikki ideat päättäjiltä, miten Sieviä voitaisiin kehittää.
- Anonyymi00005
Kuntalaisten ehdotuksetkin torpataan. Vain tuulimyllyt ja datakeskukset kiinnostaa nykyisiä kuntapäättäjiä.
- Anonyymi00007
Anonyymi00005 kirjoitti:
Kuntalaisten ehdotuksetkin torpataan. Vain tuulimyllyt ja datakeskukset kiinnostaa nykyisiä kuntapäättäjiä.
Karmeaa
- Anonyymi00006
Data keskukset ei tuo työpaikkoja. Koneet hurisee hallissa itsekseen. Yhden talonmiehen voi palkata joka hoitaa myös vartiointi hommat.
- Anonyymi00008
Näin on. Mainosmiehet myyvät datakeskusidean kuntapäättäjille, jotka uskovat kaiken höpinän kritiikittä. Niinpä KUNNILLA EI SAISI OLLA VALTAA PÄÄTTÄÄ DATAKESKUKSISTA, EI TUULIVOIMALOISTA, EI AURINKOVOIMALOISTA.
Noihin päätöksiin vastuullisesti tehtyinä tarvitaan OSAAMISTA. Sitä harvoin muutamalla äänellä valituilta kuntapäättäjiltä löytyy. Vai mitähän mieltä Sievin kuntapäättäjät itse ovat. Esim. kuinka moni kunnanvaltuutettu jaksaa ajatuksella lukea läpi selostukset datakeskus/tuulivoimahankkeista, joissa käsitellään tietoja, joiden haltuunotto edellyttää laajaa tietämystä eri aloilta. Sorry tästä, mutta arvelen, että hyvin hyvin harva tekee niin.
- Anonyymi00009
Kyllä Sievi on nykyään nukkumalähiö. Muualla ollaan töissä ja kotona käydään nukkumassa.
- Anonyymi00010
Ei avaudu. 😂
- Anonyymi00011
Mitä uusia liikkeitä Ylivieskaan tulee Cittarin lisäksi vai tuleeko vain Cittari?
- Anonyymi00012
Rusta, Puuilo, S-markettia rakennetaan jo keskustaan, vaikka siellä on Prismakin.
- Anonyymi00013
Anonyymi00012 kirjoitti:
Rusta, Puuilo, S-markettia rakennetaan jo keskustaan, vaikka siellä on Prismakin.
Hyvä!
- Anonyymi00014
Ylivieskaan on tulossa lisää liikkeitä uuden Cittarin lisäksi Kalajoen tien varteen.
- Anonyymi00015
Ylivieska on mukava kauppakeskittymä alueella. Käynti siellä on kiva siirtymä arjesta. Mieli virkistyy. Ei tarvitse ostaakaan kummempaa.
- Anonyymi00016
Me ostamme kaiken Ylivieskasta. Kaikki on siellä edullisempaa kuin Sievissä. Ilolla tervehdimme uusia kauppoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu521187- 16825
- 68732
- 63725
- 47704
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69688Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131615Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31585Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.9540Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i8510Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45508Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24473- 4472
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �104469Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113434- 16431
Olet pelottava ilme vakavana
Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳26427- 36415
- 34404
- 35399