Minusta tuntuu siltä,

ettet arvosta minua yhtään. Olenhan kuitenkin selvinnyt monesta asiasta ja aina yritän, enkä anna periksi. Olen myös miettinyt että haenko sinulta jotain korvaavaa tunnetta, kun tiedät varmaan ettei ollut kokonaan onnellinen lapsuus. On tarvitsevuutta, mutta yritän olla itsenäinen. Se on vaikeaa, kun ei ole sellaista lujaa perustaa. En halua olla taakka kenellekään ikinä. Mutta ystävyyttä toivon ja rakkautta. Olisiko minua vaikea rakastaa? Osaisinko olla ymmärtävä itse ja rakastaa sinua sellaisena, kuin olet? En voi sille mitään, että jäin sinuun kiinni, toivottavasti se ei ärsytä.