Mieheni lähti matkalle, viikon kuluttua näemme kun menen hänen perässään lomailemaan mukaan viikoksi.
En ymmärrä miten voi olla näin ikävä ja ahdistunut olo:( Olemme seurustelleet kolme vuotta, ja aina kun hän lähtee tuntuu ihan orvolta. Yleensä käy kesällä viikon tai kahden mittaisella lomareissulla jossakin ja muutaman kerran vuodessa on yön tai pari poissa festareilla tmv. Olemme toki muulloinkin erossa toisistamme, töissä ymv. mutta jotenkin tuntuu niin inhottavalta. On eri asia tietää että näkee kymmenen tunnin päästä kun että näkee viikon päästä. Tuntuu tyhmältä katsoa tv:tä kun on tottunut puhumaan hänelle ohjelmista, samoin en jaksa tehdä ruokaa vain itselleni. Kaipaan tuhottomasti seuraa, mutta en jaksaisi nähdä ystäviäni, jotenkin ei ole nyt sellainen fiilis...
Toivon vain ajan kuluvan mahdollisimman nopeasti. Tiedän että tämä on ihan sairasta, mten voi olla näin kova ikävä?! Rakastan häntä niin paljon:) Yleensä nautin siitä kun saan olla yksin, lueskella rauhassa ja puuhailla omia juttujani. Mutta nyt olo on jotenkin levoton, en pysty keskittymään mihinkään:( Kai tässä on vai kärsittävä, rahatkin niin vähissä, ettei parane lähteä kaupungille shoppaamaan, eikä oikeastaan edes huvita... Ja olen tosiaan jo reilusti yli parikymppinen, en mikään teini, vaikka juttuni siltä taitaa kuulosta, kun sen tuossa äsken lukaisin läpi...;)
En ymmärrä miten voi olla näin ikävä ja ahdistunut olo:( Olemme seurustelleet kolme vuotta, ja aina kun hän lähtee tuntuu ihan orvolta. Yleensä käy kesällä viikon tai kahden mittaisella lomareissulla jossakin ja muutaman kerran vuodessa on yön tai pari poissa festareilla tmv. Olemme toki muulloinkin erossa toisistamme, töissä ymv. mutta jotenkin tuntuu niin inhottavalta. On eri asia tietää että näkee kymmenen tunnin päästä kun että näkee viikon päästä. Tuntuu tyhmältä katsoa tv:tä kun on tottunut puhumaan hänelle ohjelmista, samoin en jaksa tehdä ruokaa vain itselleni. Kaipaan tuhottomasti seuraa, mutta en jaksaisi nähdä ystäviäni, jotenkin ei ole nyt sellainen fiilis...
Toivon vain ajan kuluvan mahdollisimman nopeasti. Tiedän että tämä on ihan sairasta, mten voi olla näin kova ikävä?! Rakastan häntä niin paljon:) Yleensä nautin siitä kun saan olla yksin, lueskella rauhassa ja puuhailla omia juttujani. Mutta nyt olo on jotenkin levoton, en pysty keskittymään mihinkään:( Kai tässä on vai kärsittävä, rahatkin niin vähissä, ettei parane lähteä kaupungille shoppaamaan, eikä oikeastaan edes huvita... Ja olen tosiaan jo reilusti yli parikymppinen, en mikään teini, vaikka juttuni siltä taitaa kuulosta, kun sen tuossa äsken lukaisin läpi...;)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Voit olla jotenkin riippuvainen miehestäsi, mutta käsite läheisriippuvuus on eri asia.
Jokainenhan me totumme kumppaniimme ja tulee outo olo, jos hän ei ole luonamme. Mutta ehkä siihen vähän tuollaisessa tapauksessa liittyy sitäkin, että jossain päässä miettii, mitäköhän hän mahtaa tehdä, muistaako hän jne, ts epävarmuutta itsestä ja omasta asemasta. Mutta se on ihan normaalia. Itselläni oli nuorempana sama ongelma, olin jotenkin niin kiinni miehessäni, kai se oli turvallisuusjuttu. Lyhyet ajat eivät olleet ongelma, kun oli tieto siitä, että hän tulee piakkoin, mutta yksinjäänti oli jotenkin vaikeaa pitemmiksi ajoiksi. Se meni ohi :) Ongelma katosi ja rupesin odottamaan niitä aikoja, joilla sain olla itsekseni, no tietysti lasten syntymät sotkivat kuviota vielä ihan uusiksi.
Turhaa huolehdit siitä, onko se normaalia.
On se, elämä on kasvua ja totuttautumista tilanteisiin. Eikä ne ongelmat teini-ikään lopu, ei ne lopu koskaan, aina tulee uutta :)
kaikesta on tehty epänormaalia ja "sairasta".Rakasta ja ikävöi kaikessa rauhassa,se on edelleenkin tervettä ja sallittua.
Se on ihmisyyttä.
uskollisena siellä?Siihen kannattaa aina varautua että joku puutteessa oleva nainen saa helpotusta mieheltäsi juuri nyt.
Luotan mieheeni, siitä ei ole kysymys:)