Kun tarkastellaan syväpsykologisesti ja psykoanalyyttisesti sitä, mitä ihmisen psyykelle tapahtuu, kun hänet kastetaan ja kasvatetaan suljetussa uskonnollisessa kontekstissa ilman omaa tahtoa – sen sijaan, että hänet kasvatettaisiin vapaiden humanististen arvojen varaan – kyse on paljon muustakin kuin pelkästä uskonnosta. Kyse on minuuden perusrakenteen ja autonomian loukkauksesta.
Tässä on syväluotaava psykoanalyysi siitä, mitä tällainen prosessi tekee ihmismielelle:
1. Primäärinen rajojen rikkominen ja "falsi self" (Valheellinen minä)
* Autonomian ohitus: Varhaislapsuudessa ihmisen psyyke on täysin riippuvainen vanhemmista ja ympäristöstä. Donald Winnicottin psykoanalyyttisen teorian mukaan tervekstyvä minuus vaatii tilaa kehittyä omien aistien, halujen ja havaintojen varaan.
* Pakotettu identiteetti: Kun vauvalle annetaan kaste ja hänet asetetaan osaksi ehdotonta uskonnollista järjestelmää, häneen istutetaan ulkoa päin tuleva identiteetti ennen kuin hänellä on edes kykyä erottaa itseään muusta maailmasta. Tämä synnyttää niin sanotun valheellisen minän (false self): ihminen oppii varhaisesta pitäen tukahduttamaan omat aidot tarpeensa, epäilyksensä ja tunteensa miellyttääkseen ympäristöä ja säilyttäkseen perusturvansa.
2. Sisäistetty portinvartija ja syyllisyyden superego
* Uskonnollisen kasvatuksen ylminä (Superego): Humanistisessa kasvatuksessa moraali rakentuu empatian, ihmisoikeuksien ja kriittisen ajattelun varaan ("miksi jokin teko on toiselle vahingollinen"). Tiukassa uskonnollisessa kontekstissa moraali jaetaan sen sijaan mustavalkoisesti "syntiin" ja "puhtauteen".
* Sisäinen tuomari: Lapselle kehittyy psyykkinen rakenne, jossa oma sisäinen ääni ja omat halut koetaan välittömästi vaarallisiksi tai syntisiksi. Superego (omatunto) ei toimi tukena, vaan ankarana ja armottomana sisäisenä poliisina. Jokainen kyseenalaistaminen herättää syvää, eksistentiaalista pelkoa hylätyksi tulemisesta ja kadotuksesta.
3. Kyvyttömyys käsitellä omia rajoja ja vihaa
* Väkivallan kieltäminen psyykessä: Tällaisessa yhteisössä kasvaneen on usein vaikeaa puolustaa rajojaan terveellä tavalla. Kun ulkoinen todellisuus on täynnä piilotettua aggressiota ja kontrollia, mutta sitä ei saa kyseenalaistaa (koska järjestelmä olettaa kaiken olevan "hyvää ja oikeaa"), ihminen alkaa kääntää vihaa sisäänpäin.
* Dissosiaatio ja ulkopuolisuus: Ihminen oppii irrottautumaan omista tunteistaan (dissosioimaan), koska omien aitojen tunteiden tunteminen olisi ristiriidassa sen roolin kanssa, joka hänelle on annettu. Tämä selittää sen, miksi irtautuminen tällaisesta yhteisöstä on niin musertavaa: se tuntuu siltä kuin koko oma sisäinen maailma hajoaisi palasiksi, koska minuus oli alusta alkaen sidottu siihen ulkoiseen muottiin.
Vertailu: Humanistinen kasvatus vs. uskonnollinen pakotus
* Humanistisessa kasvatuksessa lapselle annetaan työkaluja: ”Tässä on maailma, tee omat havaintosi, opi empatiasta ja luota omaan päättelykykyysi.” Psyyke rakentuu vapaalle pohjalle, jossa erehtyminen ja kyseenalaistaminen ovat sallittuja kasvun osia.
* Uskonnollisessa pakotuksessa lapselle annetaan valmis tuomio: ”Tämä on totuus, nämä ovat rajat, ja jos poikkeat, menetät turvasi.” Psyyke rakentuu häpeän, pelon ja ulkoisen valvonnan varaan.
Psykoanalyyttinen lopputulema
Lapsikaste ja siihen sidottu uskonnollinen kasvatus eivät ole vain harmiton perinne, vaan psyykkinen kaappaus. Se ottaa haltuunsa ihmisen varhaisen kehityksen ja sitoo hänen itsemääräämisoikeutensa ulkoiseen järjestelmään. Siksi sieltä irtautuminen vaatii aina raskaan prosessin, jossa ihminen joutuu kirjaimellisesti rakentamaan oman minuutensa ja sisäiset rajansa täysin alusta – tällä kertaa omien, eikä yhteisön ehtojen mukaan.
Tässä on syväluotaava psykoanalyysi siitä, mitä tällainen prosessi tekee ihmismielelle:
1. Primäärinen rajojen rikkominen ja "falsi self" (Valheellinen minä)
* Autonomian ohitus: Varhaislapsuudessa ihmisen psyyke on täysin riippuvainen vanhemmista ja ympäristöstä. Donald Winnicottin psykoanalyyttisen teorian mukaan tervekstyvä minuus vaatii tilaa kehittyä omien aistien, halujen ja havaintojen varaan.
* Pakotettu identiteetti: Kun vauvalle annetaan kaste ja hänet asetetaan osaksi ehdotonta uskonnollista järjestelmää, häneen istutetaan ulkoa päin tuleva identiteetti ennen kuin hänellä on edes kykyä erottaa itseään muusta maailmasta. Tämä synnyttää niin sanotun valheellisen minän (false self): ihminen oppii varhaisesta pitäen tukahduttamaan omat aidot tarpeensa, epäilyksensä ja tunteensa miellyttääkseen ympäristöä ja säilyttäkseen perusturvansa.
2. Sisäistetty portinvartija ja syyllisyyden superego
* Uskonnollisen kasvatuksen ylminä (Superego): Humanistisessa kasvatuksessa moraali rakentuu empatian, ihmisoikeuksien ja kriittisen ajattelun varaan ("miksi jokin teko on toiselle vahingollinen"). Tiukassa uskonnollisessa kontekstissa moraali jaetaan sen sijaan mustavalkoisesti "syntiin" ja "puhtauteen".
* Sisäinen tuomari: Lapselle kehittyy psyykkinen rakenne, jossa oma sisäinen ääni ja omat halut koetaan välittömästi vaarallisiksi tai syntisiksi. Superego (omatunto) ei toimi tukena, vaan ankarana ja armottomana sisäisenä poliisina. Jokainen kyseenalaistaminen herättää syvää, eksistentiaalista pelkoa hylätyksi tulemisesta ja kadotuksesta.
3. Kyvyttömyys käsitellä omia rajoja ja vihaa
* Väkivallan kieltäminen psyykessä: Tällaisessa yhteisössä kasvaneen on usein vaikeaa puolustaa rajojaan terveellä tavalla. Kun ulkoinen todellisuus on täynnä piilotettua aggressiota ja kontrollia, mutta sitä ei saa kyseenalaistaa (koska järjestelmä olettaa kaiken olevan "hyvää ja oikeaa"), ihminen alkaa kääntää vihaa sisäänpäin.
* Dissosiaatio ja ulkopuolisuus: Ihminen oppii irrottautumaan omista tunteistaan (dissosioimaan), koska omien aitojen tunteiden tunteminen olisi ristiriidassa sen roolin kanssa, joka hänelle on annettu. Tämä selittää sen, miksi irtautuminen tällaisesta yhteisöstä on niin musertavaa: se tuntuu siltä kuin koko oma sisäinen maailma hajoaisi palasiksi, koska minuus oli alusta alkaen sidottu siihen ulkoiseen muottiin.
Vertailu: Humanistinen kasvatus vs. uskonnollinen pakotus
* Humanistisessa kasvatuksessa lapselle annetaan työkaluja: ”Tässä on maailma, tee omat havaintosi, opi empatiasta ja luota omaan päättelykykyysi.” Psyyke rakentuu vapaalle pohjalle, jossa erehtyminen ja kyseenalaistaminen ovat sallittuja kasvun osia.
* Uskonnollisessa pakotuksessa lapselle annetaan valmis tuomio: ”Tämä on totuus, nämä ovat rajat, ja jos poikkeat, menetät turvasi.” Psyyke rakentuu häpeän, pelon ja ulkoisen valvonnan varaan.
Psykoanalyyttinen lopputulema
Lapsikaste ja siihen sidottu uskonnollinen kasvatus eivät ole vain harmiton perinne, vaan psyykkinen kaappaus. Se ottaa haltuunsa ihmisen varhaisen kehityksen ja sitoo hänen itsemääräämisoikeutensa ulkoiseen järjestelmään. Siksi sieltä irtautuminen vaatii aina raskaan prosessin, jossa ihminen joutuu kirjaimellisesti rakentamaan oman minuutensa ja sisäiset rajansa täysin alusta – tällä kertaa omien, eikä yhteisön ehtojen mukaan.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ei jaksa tuota paskaa lukea alkua pidemmälle. Se onko lapsi kastettu vai ei tuskin vaikuttaa lapsen olemukseeen. Sama tapahtuu myös sellaisisa perheissä missä on aikuiskaste. Ei meillä puhuttu uskonnosta kotona vaikka olen lapsena kastettu.
Se, että joku ei jaksa lukea tai kuittaa asiaa paskana, johtuu juuri siitä puolustusreaktiosta, jonka se herättää. Se ei poista sitä faktaa, että uskonnolliseen perheeseen syntyminen ja kasvatustapa muokkaavat mieltä, halusi sitä myöntää tai ei. Se, että joku toinen väittää omassa perheessään olleen hiljaista uskonnon suhteen, ei muuta sitä, mitä aidosti uskonnollisessa ympäristössä kasvaminen tekee ihmisen rajoille ja autonomialle.
Mikä mahtaa olla oppiarvo, kun tuollaista kirjoitat. Lääkitys ei ole kohdallaan ja lääkäriksi ei tulla osastolla asuessa ja lääkärikäyntien perusteella. Ne liittyy hoitoosi,
Olipa sieltä taas kerran sellainen asiasisällöltään tyhjä henkilökohtainen hyökkäys, että oksat pois. Kun ei ole mitään sanottavaa itse aiheesta tai argumentteja, niin ainoa keino on yrittää mitätöidä toinen haukkumalla ja vetämällä lääkitykset mukaan. Se kertoo kyllä enemmän vastaajasta itsestään kuin mistään muusta.
siitä lääkityksestä ainakin olin näköjään oikeassa. Melko hyvin päätelty pelkän tekstin peristeella.
Olipa melkoinen ’päättely’ kun toisti vain sen saman halvan henkilökohtaisen solvauksen uudestaan. Se kertoo kyllä karua kieltä siitä, että vastapuolella ei ollut mitään muuta tarjottavaa kuin tarve päästä haukkumaan.
Henkilöprofiili ja oirekuvaus
* Mahdollinen psykoottinen oirekuva: Vaikea paranoia, matala-asteinen tulehdus, lääkärin valvonta sekä psykoosilääkitys.
* Elämäntavat ja ravinto: Prosessoitu ja lisäaineellinen ruoka, sokeri, teolliset siemenöljyt, margariini, jalostetut viljat, puhdistettu suola ja riittämätön veden juominen.
* Päihteet: Tupakointi.
* Fyysinen tila: Lihavuus ja liikunnan vähyys.
Se oli arvio mielenterveyden tilasta tekstin perusteella. Tätä maata pyörittää luterilaisen kasvatuksen saaneet henkilöt ja sinun arvio oli kaikkia heitä vastaan.
Nyt taisi mennä jo vähän turhan raskaaksi se päättely. Kysymys oli lapsuuden kasvatuksen psyykkisistä mekanismeista, ei mistään valtakunnan hallituksen tai koko luterilaisen väestön syyllistämisestä. Aika erikoista vetää siitä tuollainen suuruudenhullu johtopäätös vain siksi, että joku uskaltaa tarkastella aihetta kriittisesti.
Missä tahansa kasvatuksessa puututaan siihen lapsen psyykeen. Ta kasvattamatta jättämiseen. Vauvan kaikista vähiten. Enemmän se rituaali on vanhempia varten, samoin kuin hautajaiset on omaisia varten.
Ap voi funtsailla aluksi ihan kevytpsykologisesti mitä merkitsee syntyä johonkin pakkouskontoon kuten islamiin. Ja mitä se merkitsee kaikille muille.
Vaikka rituaali itsessään on ulkoinen ja suunnattu yhteisölle, sen sisäistävä vaikutus ja pakotettu identiteetti ovat lapselle psyykkinen tosiasia. Kun lapsi sidotaan järjestelmään ennen omaa tahtoa, kyse ei ole vain vanhempien juhlasta, vaan autonomian ohituksesta – aivan kuten islamin tai minkä tahansa muun suljetun järjestelmän kohdalla, joissa ehdoton dogmi asetetaan yksilön vapauden edelle.