Onko tilanteenne sekava kuin sekametelisoppa vai selkeää kuin seiväshyppy?
Mitä meneillään
Anonyymi-ap
42382
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Sekava. Tunteet niin pinnassa ettei voida keskustella asiallisesti, vaikka yhteys on. Ehkä joskus. Nyt sattuu liikaa. 😞
Miksi sattuu?
Välitän ja rakastan edelleen. Minun täytyy pysyä pois ja vältellä, että toinen pääsee elämässä eteenpäin. Ei muuta vaihtoehtoa.
Selkea alkaa oleen.Viime viikonloppu oli sineetti.
Tuo on aina hyvä merkki. Kun sekametelisoppa yksinkertaistuu ja siihen jätetään vain maukkaimmat osat, varsinkin ne viimeiset desit ovat tosi maukkaita.
M-naisen kanssa en oikein tiedä missä mennään. Sovittiin täällä mutta sitten viime irl näkemisessä ei kumpikaan oikeastaan tehnyt mitään. Häntä on todella vaikea lukea. Pari hänen kommenttia oli ehkä outoja tai sitten tulkitsin ne eri tavalla.
Suurin virhe mitä nainen voi tehdä, on alkaa pellehtiä toisen miehen kanssa, pienimmässäkin määrin, jos ideana kuitenkin olisi yrittää jotain yhteyttä saada aikaan. Tämän totean vain yleisesti.
Mitä sovitte täällä hänen kanssaan?
Hän ehdotti yhtä asiaa mikä oli vähän ehkä mahdoton mutta luulen sen olleen ennemminkin tunniste. Siinä sovittiin vähän ruokailusta ja mahloista.
Pitikin kysyä 🙄
Minä kun en ole pelehtinyt kenenkään kanssa yli kymmeneen vuoteen ja se on satavarmaa, etten enää koskaan harrasta seksiä kenenkään kanssa!
Minkä seireenin maailma sinussa menettääkään s*ksiMarjatta!
Kiero ku kuopiolainen kanki, pimeä ku Pitkäniemen vanha vankimielisairaala, ja lokkiva ku Lapinlahden laululintuyhdyskunta.
Jostain välistä täytyy taas luovia, ettei vaa jää jalkoihin.
🤔 yhtä mielenkiintoista kuin maalin kuivumisen katsominen.
Onneksi olen alkuperäisten Kuopiolaisten parhaimmistoa niin ei tarvitse samassa sarjassa painia.
Lentävä kalapuukko.
Nimenomaan alasarjalaisten kielenkäyttöä.
Voisi sanoa että rima heilui aika lailla mutta pysyi silti paikoillaan. Kaikki lienee aika selkeää, omia elämiä kumpikin eletään :)
Oliko kyseessä alitus vai ylitys?
Selkeää on. Hänen tarkoitus ollu valehdella kiusata, nöyryyttää, satuttaa, pilkata. Alusta asti ja aina.
Hänen tarkoitus ei vastata mihinkään, joten vastausta ei tullut mihinkään.
Noin juuri olen sen ajatellut aina olevan! Stalkkeri hän oli, vaikka ei itse sitä taida tiedostaakaan!
Vastata no miksi sitten vastasi. Ois ollu vastaamatta.
Mene nyt hoitoon sinäkin. Ketään kiinnosta sua stalkata.
Tosiaan, sellainen ihminen, jonka ei todellakaan tarvitse stalkata tai edes ahdistella ketään, edes lähestyä, jos sellaista ihmistä epäillään stalkkauksesta niin johan päässä viiraa ja pahasti.
Juu no hlvetiäkö sitte jauhat siitä? Ei kiinnosta.
Joku muuhan täällä kaikkialla toitottaa siitä stalkkerista. Joskus vaan tuntuu onkohan puheet joskus ylimitoitettuja. Väitän ettei stalkkeri pysty edes yrittämään mitään normaalia ihmissuhdetta, joten häntä tuskin nähdään tyylikkäänä kavaljeerina jossain tanssilattialla.
En ole kirjoittanut mitään mistään stalkkaamisesta. Ei kiinnosta.
Noin se juuri on ja olisi ollut parempi, että hän olisi osannut lopettaa sen jo aikaisemmin!
Voitko jauhaa tuota muualla kun se ei liity minuun. Haluasin joskus kirjoittaa omiaki ajatuksia ilman jonkun muun väliin tunkemusta.
Kaikki on niin selkeää kuin olla voi! Pidän loppuelämäni ajan siitä kiinni, ettei elämääni tule koskaan yhtäkään uutta miestä, ei edes ystäväksi!
Minun elämääni tulee varmasti nainen, joten lopputulema taitaa olla. Jokainen saa sen mitä haluaa.
Projekti aloitettiin ilman lupaasi!
Minulla on kuvio hyvinkin selkeä. Hänellä "aavistan" olevan tuplasti sekametelisoppaa. Hope she's happy now and later.
Aavistus ei ole kuin aavistus.
Ja sekin vain minun. Nähtäväksi jää.
Ei ole mitään kuvioita eikä tekstuureja.
Tämä mikään satu ollut, ei missään nimessä hiottu fantasia. Vaan polttava, elävä voima, karu reunoilta, outo ja katkeransuloinen. Ja kallisarvoinen.
Todella outo se on todellakin ollut ja sen takia olen voinut hyvin huonosti!
Minun mielestä kaikki on ollut selvää jo monen vuoden ajan, etten koskaan halua olla missään tekemisissä häirikön kanssa! Jo siitä lähtien, kun muutin tähän taloon!
Yksi hemmtin nukketeatteri, josta ei pääse rti, kaikki langat sotkeutuneet, ja kuolleet kiinni elävissä.
Puhuisin enemmän uusien alkujen puolesta tässä tilassa jossa hulluuden, kuoleman jäljet odottaa korjaamistaan, jotta seuraava pari syntyisi paremmalla onnella.