En lopulta kyennyt pysymään päätöksessäni katkaista välejä. Ei vaan voimat riittäneet, se kun olisi tarkoittanut samalla toisesta rakkaasta asiasta luopumista. Se painoi lopulta vaakakupissa enemmän. Nyt sitten on vaan kärvisteltävä näiden tunteiden kanssa kai hamaan tappiin saakka. Ja tietynlaisen nöyryytyksen kanssa, mitä päätöksen pyörtäminen aiheutti. Kaiken lisäksi olen aika varma että nämä tunteet ei ole vain oman pääni sisällä. Se tästä tekeekin niin vaikeaa, kun pieni liekki kytee koko ajan, mutta mitään ei tule koskaan tapahtumaan. Voikun voisi vain oppia nauttimaan yhteisistä hetkistä ja unohtaa sitten erossa ollessa toisen olemassaolon. Sen kanssa voisin elää.
Kohtalona ikuinen limbotila?
Anonyymi-ap
0123
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.