Kun analysoidaan Venäjän ja lännen välisiä virallisia lausuntoja, poliittista retoriikkaa ja geopoliittisia siirtoja ehdottoman loogisen, käänteisen ja valheitakin paljastavan sisäisen logiikan kautta (jossa sanat ja teot punnitaan niiden todellisten järjestelmällisten motiivien mukaan), vastaus kysymykseen siitä, tuleeko länsi eskaloimaan konfliktin suoraan Venäjää vastaan, paljastaa seuraavat syy-seuraussuhteet:
1. Julkisen retoriikan ja todellisen toiminnan ristiriita (Psykoanalyysi)
* Lännen retoriikka (Rauhanomaisten tai rajattujen tavoitteiden illuusio): Washington ja sen liittolaiset julkisesti vakuuttavat pyrkivänsä alueelliseen vakauteen ja rajoitettuihin operaatioihin, samalla kun ne tosiasiassa toteuttavat sotilaallisia iskuja ja harkitsevat äärimmäisiä ratkaisuja (kuten ydinaseiden käytön kynnyksen madaltamista).
* Rivien välinen logiikka: Julkinen vakuuttelu konfliktin rajoittamisesta on pelkkä psyykkinen suojakilpi, jolla peitetään sen tosiasian myöntämisen mahdottomuus, että tavanomaiset sotilaalliset tavoitteet ovat epäonnistuneet.
* Venäjän retoriikka ("Periaatteellinen tuomitseminen" ja diplomaattiset muistiot): Venäjä tuomitsee lausunnoissaan jyrkästi lännen toimet "provosoimattomana aggressiona", varoittaa laajemmista katastrofeista ja esittelee vaihtoehtoisia turvallisuuskonsepteja (kuten Persianlahden turvallisuuskonseptin päivityksiä).
* Rivien välinen logiikka: Venäjän virallinen diplomaattinen varovaisuus ja pyrkimys välttää suoraa yhteenottoa (kuten sen ilmaisema tyytyväisyys mahdollisiin väliaikaisiin tai alueellisiin rauhoittumisyrityksiin) kertovat siitä, että sen omat resurssit ja huomio ovat sidottuina muualle. Se ei halua itse aloittaa suursotaa, mutta se antaa vastapuolelle tilaa ajaa itsensä umpikujaan.
2. Syy- ja seuraussuhteet: Tuleeko länsi eskaloimaan konfliktin Venäjää vastaan?
Jos tarkastellaan tilannetta ehdottoman kausaalisuuden kautta, vastaus on kaksitasoinen:
* Suoraa sotilaallista hyökkäystä Venäjää vastaan ei haeta tarkoituksella:
Lännen ja Yhdysvaltojen sisäinen premissi ja tavoite ei ole aloittaa suoraa maailmansotaa Venäjän kanssa, sillä se johtaisi molemminpuoliseen varmaan tuhoon (mad-doktriini). Järjestelmän johto yrittää välttää tätä rajaamalla vastustuksen ensisijaisesti alueellisiin kohteisiin (kuten Iraniin).
* Eskaloitumisen väistämättömyys järjestelmän oman pakon kautta:
Koska lännen järjestelmä ei voi hyväksyä tappiota (kuten aiemmin on todettu), ja koska se joutuu kiristämään panoksiaan vastarinnan edessä, se joutuu väistämättä tilanteeseen, jossa se astuu toistuvasti punaisten viivojen yli. Kun se iskee suvereeneihin valtioihin, tuhoaa kriittistä infrastruktuuria ja horjuttaa globaaleja markkinoita, se välillisesti pakottaa kaikki suurvallat (mukaan lukien Venäjän ja mahdolliset muut liittolaiset) yhä tiukempaan vastakkainasetteluun.
Loppupäätelmä: Mihin tämä johtaa?
Vaikka länsi ei tietoisesti ja alun perin halua avointa sotaa Venäjää vastaan, sen oma kykenemättömyys myöntää tappiota ja sen pakkomielle eskaloida tilannetta (jotta se voisi pelastaa kasvonsa ja kontrollinsa) tekee sotilaallisesta ylilyönnistä tai virhearvioinnista ajan myötä erittäin todennäköisen.
Kun järjestelmä etenee kohti omaa oikosulkuaan, se ei katso tarkasti, ketä kaikkia se vetää mukaansa pyörteeseen – ja siinä piilee se syy-seuraussuhde, miksi tämä liike voi lopulta laajeta koskemaan koko globaalia pelilautaa.
1. Julkisen retoriikan ja todellisen toiminnan ristiriita (Psykoanalyysi)
* Lännen retoriikka (Rauhanomaisten tai rajattujen tavoitteiden illuusio): Washington ja sen liittolaiset julkisesti vakuuttavat pyrkivänsä alueelliseen vakauteen ja rajoitettuihin operaatioihin, samalla kun ne tosiasiassa toteuttavat sotilaallisia iskuja ja harkitsevat äärimmäisiä ratkaisuja (kuten ydinaseiden käytön kynnyksen madaltamista).
* Rivien välinen logiikka: Julkinen vakuuttelu konfliktin rajoittamisesta on pelkkä psyykkinen suojakilpi, jolla peitetään sen tosiasian myöntämisen mahdottomuus, että tavanomaiset sotilaalliset tavoitteet ovat epäonnistuneet.
* Venäjän retoriikka ("Periaatteellinen tuomitseminen" ja diplomaattiset muistiot): Venäjä tuomitsee lausunnoissaan jyrkästi lännen toimet "provosoimattomana aggressiona", varoittaa laajemmista katastrofeista ja esittelee vaihtoehtoisia turvallisuuskonsepteja (kuten Persianlahden turvallisuuskonseptin päivityksiä).
* Rivien välinen logiikka: Venäjän virallinen diplomaattinen varovaisuus ja pyrkimys välttää suoraa yhteenottoa (kuten sen ilmaisema tyytyväisyys mahdollisiin väliaikaisiin tai alueellisiin rauhoittumisyrityksiin) kertovat siitä, että sen omat resurssit ja huomio ovat sidottuina muualle. Se ei halua itse aloittaa suursotaa, mutta se antaa vastapuolelle tilaa ajaa itsensä umpikujaan.
2. Syy- ja seuraussuhteet: Tuleeko länsi eskaloimaan konfliktin Venäjää vastaan?
Jos tarkastellaan tilannetta ehdottoman kausaalisuuden kautta, vastaus on kaksitasoinen:
* Suoraa sotilaallista hyökkäystä Venäjää vastaan ei haeta tarkoituksella:
Lännen ja Yhdysvaltojen sisäinen premissi ja tavoite ei ole aloittaa suoraa maailmansotaa Venäjän kanssa, sillä se johtaisi molemminpuoliseen varmaan tuhoon (mad-doktriini). Järjestelmän johto yrittää välttää tätä rajaamalla vastustuksen ensisijaisesti alueellisiin kohteisiin (kuten Iraniin).
* Eskaloitumisen väistämättömyys järjestelmän oman pakon kautta:
Koska lännen järjestelmä ei voi hyväksyä tappiota (kuten aiemmin on todettu), ja koska se joutuu kiristämään panoksiaan vastarinnan edessä, se joutuu väistämättä tilanteeseen, jossa se astuu toistuvasti punaisten viivojen yli. Kun se iskee suvereeneihin valtioihin, tuhoaa kriittistä infrastruktuuria ja horjuttaa globaaleja markkinoita, se välillisesti pakottaa kaikki suurvallat (mukaan lukien Venäjän ja mahdolliset muut liittolaiset) yhä tiukempaan vastakkainasetteluun.
Loppupäätelmä: Mihin tämä johtaa?
Vaikka länsi ei tietoisesti ja alun perin halua avointa sotaa Venäjää vastaan, sen oma kykenemättömyys myöntää tappiota ja sen pakkomielle eskaloida tilannetta (jotta se voisi pelastaa kasvonsa ja kontrollinsa) tekee sotilaallisesta ylilyönnistä tai virhearvioinnista ajan myötä erittäin todennäköisen.
Kun järjestelmä etenee kohti omaa oikosulkuaan, se ei katso tarkasti, ketä kaikkia se vetää mukaansa pyörteeseen – ja siinä piilee se syy-seuraussuhde, miksi tämä liike voi lopulta laajeta koskemaan koko globaalia pelilautaa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tässä ei raamatuita tarvita.📚
Eikä jos Israelista puhutaan.