Säästöt köyhiltä

Anonyymi-ap

Noin miljoona ihmistä joilta on leikattu etuuksia ovat masentuneet koteihinsa koska se satanen minkä saivat aiemmin mahdollisti käynnit muuallakin kuin punalappukaupassa. Miten kalliiksi uskotte tämän hallituksen säästötoimenpiteen vielä koituvan? Eihän nämä ihmiset mene enää mihinkään eivät edes hamnaslääkäriin. Aiheutti myös samalla konkurssiaallon kun nämä rahat lähti pois kierrosta. Nämäkin yrittäjät ovat nyt kotona peiton alla.

19

81

    Vastaukset 19

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Oho! Aika paljon masentuneita. Ehdotetaanko tässä että muut kustantavat heidän elämisensä koska heitä ei kiinnostanut koulujen käynti ja työnteko silloin kun olisi pitänyt?

      • Anonyymi00002

        Meinaatko että kun kaikki olisivat insinöörejä niin kaikki olisivat konttoritöissä hyvillä palkoilla eikä kukaan enää tekisi suorittavaa työtä?
        Tuolta kun kuuluu sellaistakin juttua että koulutetut ei saa töitä ja opintolainat menee ulosottoon ja insinjööri makaa peiton alla. Kuka tekee siivoustyöt jos kaikki on lääkäreitä? Tähän kun saisi joskus vastauksen näiltä viisastelijoilta mutta eipä tunnu saavan.


      • Anonyymi00010
        Anonyymi00002 kirjoitti:

        Meinaatko että kun kaikki olisivat insinöörejä niin kaikki olisivat konttoritöissä hyvillä palkoilla eikä kukaan enää tekisi suorittavaa työtä?
        Tuolta kun kuuluu sellaistakin juttua että koulutetut ei saa töitä ja opintolainat menee ulosottoon ja insinjööri makaa peiton alla. Kuka tekee siivoustyöt jos kaikki on lääkäreitä? Tähän kun saisi joskus vastauksen näiltä viisastelijoilta mutta eipä tunnu saavan.

        Sun mielestä kaikki lääkäreitä? Epäilen


      • Anonyymi00011
        Anonyymi00010 kirjoitti:

        Sun mielestä kaikki lääkäreitä? Epäilen

        Ei ole vastaus.


    • Anonyymi00003

      Oho aika paljon masentuneita. Niinpä. Joka kymmenes suomalainen syö masennuslääkkeitä. Nuorista joka viides. Ja kaikki masentuneet eivät edes syö niitä. Oho.

    • Anonyymi00004

      Aika iso ongelma on luotu nämä ihmiset on syrjäytetty pikkuhilujen takia. Heitä ei sitten autettukaan töihin kuten Petteri lupasi. Vaikka tuet joskus nousisivatkin inhimilliselle rajalle kuten EU: kin vaatii, nämä ihmiset eivät enää kykene edes siivoamaan kämppäänsä. Miljardiluokan kulut miljoonaluokan säästöistä. Hienoa työtä Petteri & Riikka.

    • Anonyymi00005

      Älkää keskittykö vääriin asioihin !?

      Tässä näkyy syy siihen miksi Suomessa ei talous kasva pitkällä aikavälillä ja alemmassa tilastossa näkyy seuraus siitä kun talous ei kasva !?

      Liian suuret julkiset menot ovat seurausta vuosikymmenien aikana eduskunnassa tehdyistä menopäätöksistä lainsäädännön kautta !? Lähinnä vasemmiston toimesta !?

      Suomen julkinen velka on nyt tasoa 250 miljardia Euroa joka kasvaa vuosittain ja on peräisin ulkomailta !?

      Tiedoksi kaikille Suomalaisille !

      Alla näkyvillä Suomen numeroilla me Suomalaiset etenemme vain kriisistä toiseen !?


      Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen
      Esimerkkejä !

      Suomi 57-58% (maailman korkein luku) ?
      Ranska 57%
      Itävalta 55%
      Ruotsi 50%
      Saksa 49%
      Norja 49%
      Tanska 47%
      Islanti 46%
      Espanja 45%
      Israel 45%
      UK 44%
      USA 33%
      Sveitsi 32%
      Irlanti 21%


      Keskim varallisuus aikuista kohti. USD

      .🇨🇭 Switzerland: $910,000
      2.🇺🇸 USA: $696,000
      3.🇱🇺 Luxembourg: $655,000
      4.🇭🇰 Hong Kong SAR: $648,000
      5.🇦🇺 Australia: $616,000
      6.🇸🇬 Singapore: $527,000
      7.🇩🇰 Denmark: $523,000
      8.🇳🇿 New Zealand: $450,000
      9.🇳🇴 Norway: $425,000
      10.🇳🇱 Netherlands: $415,000
      11.🇧🇪 Belgium: $408,000
      12.🇸🇪 Sweden: $406,000
      13.🇨🇦 Canada: $400,000
      14.🇩🇪 Germany: $347,000
      15.🇫🇷 France: $341,000
      16.🇹🇼 Taiwan: $333,000
      17.🇮🇪 Ireland: $314,000
      18.🇮🇱 Israel: $312,000
      19.🇰🇷 South Korea: $311,000
      20.🇪🇸 Spain: $306,000
      21.🇬🇧 UK: $293,000
      22.🇦🇹 Austria: $280,000
      23.🇮🇹 Italy: $279,000
      24.🇯🇵 Japan: $212,000
      25.🇫🇮 Finland: $209,000
      26.🇵🇹 Portugal: $196,000
      27.🇶🇦 Qatar: $189,000
      28.🇲🇹 Malta: $164,000
      29.🇦🇪 UAE: $158,000
      30.🇬🇷 Greece: $143,000

    • Anonyymi00006

      Julkiset menot ovat Kokoomus sontaa. On kaikenlaisia konsultteja ja toimitusjohtajia ja kehittäjiä ja veikkaus ja yle ja kelajohtajia ja heillä sata pikkujohtajaa sotejohtajia ja yksityistäminen rahastaa ja kaverin rakennusbisnekset rahastaa ja helsinkigardenit rahastaa ja miljoonan kultaisia vessoja ja ties mitä pukukoppeja. Hoitoala kuppaa yhteiskuntaa minkä kerkiää.

      • Anonyymi00007

        Hys hys tästä nyt vaan, sovitaanko nyt vaan että kyllä se on vasemmisto kun on kaikenlaisia turhia peräsuolen seulontoja keksinyt.


    • Anonyymi00009

      Kaverikapitalismi on aivan eri asia ja hyödyttää kansantaloutta.

      • Anonyymi00012

        Vähäiset on kyllä sen hyödyt yhteiskunnalle. Ja monihan tulee lisäksi menettämään rahansa, kun maailma on käymässä epävakaaksi ei mistään ole takeita.


    • Anonyymi00013

      Kyllähän sen häleenlinnassa näkee mitkä kaupat on AHNEITA asiakkaista sen huomaa. ne loppuu

      • Anonyymi00014

        Saisko saman selkosuomella, kiitos!


      • Anonyymi00015
        Anonyymi00014 kirjoitti:

        Saisko saman selkosuomella, kiitos!

        Etkö sä kansakoulusuomea ymmärrä?


    • Anonyymi00016

      "Eihän nämä ihmiset mene enää mihinkään"

      Aloin tuntea, että omalle jatkuvalle persaukisuudelle pitää tehdä jotain.
      Lähdin Pohjois-Norjaan töihin. 2.5 vuotta ja velat maksettu, yksiön verran rahaa tilillä.
      Sen verran hyvin viihdyn - varsinkin nyt, kun kielikin alkaa jotenkin sujua, että saa nähdä tulenko enää takaisin muuten kuin lomilla tuoretta Volvoa suvulle näyttään.

      • Anonyymi00017

        Ei otettu mua. Yritin joskus hakea kanssa.


      • Anonyymi00019
        Anonyymi00017 kirjoitti:

        Ei otettu mua. Yritin joskus hakea kanssa.

        Joo valokuvan perusteella kyllä ottivat joskus.


      • Anonyymi00020
        Anonyymi00019 kirjoitti:

        Joo valokuvan perusteella kyllä ottivat joskus.

        Onneksi oikeisto hallitus saa jatkaa vaikka vasemmisto voittaisi vaalit


    • Anonyymi00021

      Niimpä, kauhea melskaaminen vassareilla, siitä, että on leikatttu köyhiltä.

      Ottais ensin selvää, että mitä on leikattu, köyhillähän ei ole mitään leikattavaa, vaan ovat rikkaitten tukien varassa.

      Faktoja pöytään?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      73
      1949
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1219
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1018
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      23
      991
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      89
      695
    6. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      107
      679
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      44
      665
    8. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      652
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      59
      635
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      58
      580
    Aihe