Yhtään hakijaa ei ollut. Pikkukunnat eivät houkuttele enää ketään.
Monet tutut suunnittelevat poismuuttoa.
Emme saa,edes kirkkoherraa Sieviin
5
137
Vastaukset 5
- Anonyymi00001
Oho
- Anonyymi00002
Voitasko liittyä Nivalan seurakuntaan?
- Anonyymi00003
No eihän tuosta nyt kannata, eikä ees voikaan, mitään kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä yrittää vetää, jos kirkkoherran virkaan sieviin ei oo yhtään hakijaa.
Kannattaa katsoa karttaa.
Sievi on vähän syrjässä kaikesta.
Ja sehän nyt on ihan normaali ilmiö, että ihmiset suunnittelee muuttamista johonkin muualle.
Muuttoliike on normaali ilmiö.
Isommat kaupungit ja muut kasvukeskukset on kautta vuosisatojen vetäneet ihmisiä puoleensa.
Se mikä nyt on erilaista aiempaan verrattuna on se, että nykyään väestön ikä rakenne on ihan toinen, kuin mitä se on ollut aiemmin.
Väestön keski ikä nousee.
Lapsia syntyy vähemmän kuin aiemmin, ja ihmiset elävät vanhemmaksi, kuin ennen.
Tavallaan "väestö pyramidi" on kääntynyt nykyään ylös alaisin.
Nuoret ja työ elämässä olevat ihmiset muuttaa töiden ja opiskelujen takia isommille paikka kunnille, ja jäävätkin yleensä sinne.
Paluumuuttoa ei paljonkaan tapahdu.
Ulkomailta ei sieviin oo suurtakaan tunkua, vaan lailliset ja laittomat siirtolaiset, sekä pakolaiset muuttaa etupäässä kaupunkeihin.
Jonkun verran sieviinkin on tullut väkeä Thaimaasta ja Ukrainasta. Jos työllisyystilanne olis parempi, ja nimenomaan pieniä vuokra asuntoja, esim yksiöitä, olisi enemmän tarjolla, niin tänne voisi olla enemmänkin tulijoita.
Eläkeläisiä ja muitakin ihmisiä muuttaa parempien palvelujen toivossa esim ylivieskaan, ja Kokkolaan.
Ei tälle asialle oo oikein mitään tehtävissä.
Sievin ja itse asiassa koko Suomen väestö vanhenee, ja ulkomailtakin tänne muuttaa lähinnä vain mamu miehiä, ei läheskään yhtä paljon naisia ja lapsia.
Tuskin Sievi tai Suomikaan nyt sentään kokonaan tyhjenee,
mutta jos haluaa tehdä elämänsä vähän helpommaksi,
niin kannattaa miettiä muuttoa johonkin kehittyvään ja kasvavaan kaupunkiin.
Esim Ylivieskaan, Kokkolaan, Ouluun,
tai peräti johonkin etelä suomen kasvukeskuksiin, esim Helsinki, Tampere, Turku.
Sievin kunnan kannattaisi alkaa neuvottelemaan kuntaliitoksesta jonkun naapuri kaupungin kanssa,
tässähän on niitä melkein joka suunnalla, jotkut lähempänä, jotkut kauempana.
Ylivieska olisi ehkä loogisin vaihto ehto, eikä Nivalakaan huono vaihto ehto oo.
Tosin esim Sievin länsi osista tulis Nivalaan jo turhan pitkä matka asioitaan hoitamaan.
Mutta mun mielestäni kuntaliitos on ainoa asia, mikä tässä nykytilanteessa vois enää auttaa,
tai ainakin antaisi lisä aikaa siihen,
että kunta ei ala kuihtumaan joksikin lähinnä vain eläkeläisten asuttamaksi "ulkoilma museoksi ".
Mutta eihän sievissä kaikki nyt sentään päin mäntyä oo, taikka mee.
Onhan täällä monta isoa ja suht koht hyvin menestyvää tehdasta,
on louetin laskettelu paikka, ja maansydämen järven leirintä alue.
Ja etäisyydet isompiin keskuksiin on kuitenkin suht koht pieniä, ja maatalouskin menestyy suht koht hyvin.
Se mikä nykyään puuttuu on tulevaisuuden usko.
Joskus 80 luvun alussa oli sievissä vähän vastaavan tyylinen tilanne.
Mutta pikkuhiljaa paikkakunnan teollisuudella alkoi menemään paremmin, ja joskus 90 luvun laman jälkeen voitiin puhua jo "sievin ihmeestä".
Nopein ratkaisu nykytilanteessa on tietenkin nostaa kytkintä, ja vaihtaa koko paikkakuntaa.
Mutta ei se asuminen ja eläminen uudella paikkakunnallakaan välttämättä aina helppoa ja mukavaa oo.
Kuntaliitoskin olis moni vuotinen prosessi.
Eikä sekään välttämättä sievin palveluita tai vetovoimaa parantaisi.
Mutta voisi olla kuitenkin miettimisen arvoinen asia.
Ja yhtenä vaihto ehtona on tietenkin yrittää vaan sopeutua tähän nyky tilanteeseen. - Anonyymi00004
Eläkeläisillä on paljon muuttohalukkuutta. Pohde huonontaa koko ajan palveluja. Meidän tutut muuttavat nyt sellaisille paikkakunnille, jossa on päivystys ja sairaala, esim. Ouluun, Kokkolaan, Seinäjoelle, Kuopioon jne. Talo jätetään tyhjäksi, jos kukaan ei osta.
Suomessa on noin 1,7 miljoonaa eläkeläistä ja tämä muuttoliike saattaa vain kiihtyä.
Sievin kaikki palvelut ovat nykyään niin heikot, että kaikkien muuttohalukkuus on kasvussa.
Kohta kaikki ruuat, rakennustarvikkeet ja palvelut on hankittava muualta. - Anonyymi00005
Jaa pitäiskö sitä hakea kirkkoherraks. Vaikkei kirkkoon kuulukaan. Mutta kait sitä höpöjuttua vois hölmöille heitellä jos tili ois kohdillaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS671987Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13850Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.52756Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke43682- 43651
- 47614
- 80606
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35564Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29546- 48531