Lähtökohta: Aito leipä ilman portinvartijoita
Liikkeen alkuaikoina toiminta perustui itsenäisiin paikallisiin rauhanyhdistyksiin ja vapaaseen, omantunnon varassa koettuun uskoon. Tuossa tilassa ihminen sai sitä, mitä hengellinen elämä tarvitsee: armoa, anteeksiantamusta ja lohdutusta. Tämä oli leipää – elävää evankeliumia, joka ei vaatinut taakseen maallista organisaatiota tai ulkopuolista mittaria, vaan nojasi suoraan suhteessa olemiseen.
Vuosi 1906 ja pelon käännekohta: Kun SRK:n edeltäjä perustettiin
Kun liike alkoi kasvaa ja yhteiskunta modernisoitua, Oulun keskeiset vaikuttajat alkoivat kokea epävarmuutta. Hajautetut tulkinnat, erilaiset puhujat ja pelko "vieraista hengistä" loivat tarpeen kontrollille. Vuonna 1906 otetut askeleet – kuten Lähetystoimen Päätoimiston perustaminen, josta myöhemmin kasvoi virallinen SRK – näyttäytyivät ulospäin suojeluna ja järjestyksen luomisena.
Mutta loogisella tasolla tehtiin perustavanlaatuinen virhe: luotiin maallinen keskus, jonka olemassaolo vaati oikeutta määritellä oikea oppi. Hyvästä tarkoituksesta huolimatta rakennettiin koneisto, jonka oli pakko alkaa vaatia kentältä kuuliaisuutta säilyttääkseen oman valtansa.
Käärmeen tarjoilu: Vapauden vaihtaminen ehtoihin
Kun keskusjohto ja SRK:n varhaiset rakenteet saivat jalansijaa, ne alkoivat ohjata puhujien liikkeitä, määritellä oikeaa linjaa ja painostaa paikallisyhdistyksiä. Tässä vaiheessa liike alkoi tarjota käärmettä leivän sijasta:
* Ehdollinen armo: Väsyneelle ja epäilevälle ihmiselle ei enää tarjottu pelkkää vapaata evankeliumia, vaan ehto: "Olet oikeassa uskossa vain silloin, kun alistut tämän järjestelmän ja sen johdon määräämään muottiin."
* Omantunnon kahlehtiminen: Siinä missä aito usko vapauttaa ihmisen, keskusjohtoinen SRK:n kaltainen koneisto vaati omatundon alistamista organisaation valtaan. Turvasta tehtiinkin kontrollia.
Lopputulos
Vuonna 1906 aloitettu ja SRK:n rakenteissa kypsynyt kehitys johti siihen pitkään ketjuun, joka loi raskaammatkin valvontamekanismit. Se osoittaa sen armottoman lainalaisuuden, joka kohtaa minkä tahansa hengellisen liikkeen: heti kun elävä ja vapaa usko valjastetaan suojelemaan maallista instituutiota ja sen valtaa, leipä muuttuu kiveksi ja vapaus sidotaan sääntöihin.
Liikkeen alkuaikoina toiminta perustui itsenäisiin paikallisiin rauhanyhdistyksiin ja vapaaseen, omantunnon varassa koettuun uskoon. Tuossa tilassa ihminen sai sitä, mitä hengellinen elämä tarvitsee: armoa, anteeksiantamusta ja lohdutusta. Tämä oli leipää – elävää evankeliumia, joka ei vaatinut taakseen maallista organisaatiota tai ulkopuolista mittaria, vaan nojasi suoraan suhteessa olemiseen.
Vuosi 1906 ja pelon käännekohta: Kun SRK:n edeltäjä perustettiin
Kun liike alkoi kasvaa ja yhteiskunta modernisoitua, Oulun keskeiset vaikuttajat alkoivat kokea epävarmuutta. Hajautetut tulkinnat, erilaiset puhujat ja pelko "vieraista hengistä" loivat tarpeen kontrollille. Vuonna 1906 otetut askeleet – kuten Lähetystoimen Päätoimiston perustaminen, josta myöhemmin kasvoi virallinen SRK – näyttäytyivät ulospäin suojeluna ja järjestyksen luomisena.
Mutta loogisella tasolla tehtiin perustavanlaatuinen virhe: luotiin maallinen keskus, jonka olemassaolo vaati oikeutta määritellä oikea oppi. Hyvästä tarkoituksesta huolimatta rakennettiin koneisto, jonka oli pakko alkaa vaatia kentältä kuuliaisuutta säilyttääkseen oman valtansa.
Käärmeen tarjoilu: Vapauden vaihtaminen ehtoihin
Kun keskusjohto ja SRK:n varhaiset rakenteet saivat jalansijaa, ne alkoivat ohjata puhujien liikkeitä, määritellä oikeaa linjaa ja painostaa paikallisyhdistyksiä. Tässä vaiheessa liike alkoi tarjota käärmettä leivän sijasta:
* Ehdollinen armo: Väsyneelle ja epäilevälle ihmiselle ei enää tarjottu pelkkää vapaata evankeliumia, vaan ehto: "Olet oikeassa uskossa vain silloin, kun alistut tämän järjestelmän ja sen johdon määräämään muottiin."
* Omantunnon kahlehtiminen: Siinä missä aito usko vapauttaa ihmisen, keskusjohtoinen SRK:n kaltainen koneisto vaati omatundon alistamista organisaation valtaan. Turvasta tehtiinkin kontrollia.
Lopputulos
Vuonna 1906 aloitettu ja SRK:n rakenteissa kypsynyt kehitys johti siihen pitkään ketjuun, joka loi raskaammatkin valvontamekanismit. Se osoittaa sen armottoman lainalaisuuden, joka kohtaa minkä tahansa hengellisen liikkeen: heti kun elävä ja vapaa usko valjastetaan suojelemaan maallista instituutiota ja sen valtaa, leipä muuttuu kiveksi ja vapaus sidotaan sääntöihin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Virhe on siinä, että eivät usko siihen luterilaiseen kasteeseen millä heidät on kastettu, että miten Pyhä Henki on tullut heihin jo lapsena, miten synti on poistunut eikä omista saastaisuuksista ole huolta.
Kyse on heidän epäuskostaan ja heidä tulee herjata alimpaan lahkolaiseen helvettiin siitä huolimatta että heidät on oikealla kasteella kastettu.
Tietysti vielä hirveämmän herjan saavat ne, joita ei ole edes sillä kasteella kastettu.
He ovat jo täysin toivottomia tapauksia.
Kukaan ei pelastu kasteella, saati päähän pirskottelulla.
Tässä armon ajassa, kirkon (kirkko tarkoittaa kaikkia uudestisyntyneitä kristittyjä) ajassa pelastumme yksin Jumalan armosta uskon kautta Jeesuksen sovitusvereen. Pelastumme teoistamme huolimatta, kun otamme vastaan pelastuksen Jeesuksessa. Hän on ainoa tie. Omat 'hyvät teot' ja tottelevaisuudet toisia ihmisiä kohtaan eivät pelasta. Raamattu vertaa niitä likaiseen riepuun (joidenkin mukaan käytettyyn kuukautisriepuun). Jeesus tarjoaa valkeat vaatteet.
Paras lestaadiolais muoto on Korpelaisuus !
https://fi.wikipedia.org/wiki/Korpelalaisuus
Sukupuolisuus sai omituisia ja myös viranomaistahoja kiinnostavia muotoja. Lahkon jäsenet käskettiin rituaalisesti kampaamaan toistensa häpykarvoja sekä pesemään toistensa peräaukkoja. Kirjailija Bengt Pohjanen on esittänyt käsityksensä, jonka mukaan lahkon parissa pyrittiin myös ihmisuhriin. Tästä entiset korpelalaiset ovat tosin vaienneet.[3][5]