Elämänkokemuksia ja niiden seuraamuksia.

55 vuotias mies erittäin aktiivisesti tuo esille tällä matkailupalstalla lapsuuttaan ja nuoruuttaan Lahdessa.

Antaa kuvan kuin Lahti Lahtelaisineen olisi jokin syy omaan toimintaansa ja puolustukseensa sille, että on ollut osallisena käsittämättömän järjettömään määrään väkivaltatilanteita.

Juuri tuollaisten henkilöiden johdosta tervepäiset nuoret niin tytöt kuin pojatkin hakeutuvat itsepuolustuslajien pariin, mutta tämä kyseinen edustaa mainittujen lajien häpeäpilkkuna pohjasakkaa.

Käsittämätöntä että Lahtelaisseura on hyväksynyt kyseisen henkilön nuorison esikuvaksi ja jopa junioreiden valmentajaksi.

Tapauksia / tapahtumia on niin runsaslukuisesti että ei ole mahdollista tuollaista määrää aikaansaada ilman että on itse provosoinut ne aluilleen.

Tosin mainittu ei ole mikään yllätys kun Dillen käytöksen taso on selvinnyt perinpohjaisesti tällä palstalla.

9

62

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Sinut on aktivoitu. Kiitos tässähän nuorentui hetkessä neljä vuotta että heilahti!

      Suhteellisuudentaju sinulla on edelleen onneton ja ajatusmaailmasi on kuin suoraan teiniltä joka on katsellut telkkaria koko ikänsä ja ihaillut Karate Kidiä, pelännyt väkivaltaa.

      Minä olen aina ollut kiinnostunut kamppailusta ja puhun siitä mielelläni. Aivan sieltä viisivuotiaasta alkaen aina pohdittiin kuka vetää ketäkin "tulpaan". Minulla oli ärrävika.

      Velipoika kävi sen verran nyrkkeilemässä että toi varusteita kotiin. Olin sitten jos siinä 9 vuotiaana hänen nyrkkisäkkinään ja tuli ihan kovaakin osumaa. Ihailin broidia koska hän oli isokokoinen ja pelätty poika joka ei väistellyt tappeluita.

      Velipoika tyrmäsi kerran suunsoittajan potkaisemalla viiden metrin päästä puukengän jalastaan joka osui otsaan. Se oli aivan legendaarinen temppu josta puhuttiin kauan.

      Oli broidillakin joskus silmä mustana kun oli mennyt vähän huonommin sitten. Armeijassa hän sai kunnolla turpaansa ja rauhoittui aika lailla.

      Ihan sama oli minulla että armeijan jälkeen meni kaikki uusiksi. Uusi kunnollinen tyttöystävä hyvästä perheestä, uudet kaverit harrastuksien pareista eikä enää niitä kaupungilla hengailijoita.

      Örvellykset vaihtui seurusteluun, työhön ja sporttiin. Pian myös talonrakennukseen.
      Ne vei niin paljon aikaa että en käynyt juuri lainkaan enää poikien riennoissa.

      Ohoh tuli menoa, kirjoitan hieman lisää myöhemmin, niin ehkä ymmärrät että kyse ei ole action-elokuvasta vaan poikain nahinoista ja opetuksien antamisista niille jotka eivät kunnioita pelisääntöjä.

      Minua paljon kuumempi kaveri löytyy Suomen korkeimmalta jakkaralta karatessa tänä päivänä. Siellä on niitä kuuluisia daneja vaikka muille jakaa.

      2010

      • En pidä lukua sinun iästäsi sorry että en sitä tee.
        Joo telkkarilla on monia vaikutuksia kuten olet kertonut että sulla alkas stondaan jo pentuna kun katsoit Teija Sopasta.
        Taas paljon sanoja pikkusielulta.
        Sinua kuumempi .... ??? Onko myös sinua sairaampi?


      • Anonyymi00002

        Mistä ammennat voita satujasi, lääkepurkistako.


      • Anonyymi00003
        Anonyymi00002 kirjoitti:

        Mistä ammennat voita satujasi, lääkepurkistako.

        Selvisi ainakin koulukiusaamisen syyt:
        Ärrävika, puukenkäbroidi, lumppusysteri, sbugefaija, köyhyys, 9 vuotias nyrkkeilijä, minäminäminä, ulkohuussi, kaverittomuus, käytös ylipäätään joka ilmennyt tällä palstalla.


      • Anonyymi00004
        Anonyymi00003 kirjoitti:

        Selvisi ainakin koulukiusaamisen syyt:
        Ärrävika, puukenkäbroidi, lumppusysteri, sbugefaija, köyhyys, 9 vuotias nyrkkeilijä, minäminäminä, ulkohuussi, kaverittomuus, käytös ylipäätään joka ilmennyt tällä palstalla.

        Oletko minkä ikäinen?


      • Anonyymi00005
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Oletko minkä ikäinen?

        Sen ikäinen että ei ole tarvetta tarinoida lapsuuttaan ja nuoruuttaan tuntemattomille internetissä.


      • Anonyymi00006
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        Sen ikäinen että ei ole tarvetta tarinoida lapsuuttaan ja nuoruuttaan tuntemattomille internetissä.

        Vietät kuitenkin elämäsi täällä.


      • Anonyymi00007
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Vietät kuitenkin elämäsi täällä.

        Sinun kanssasi rakas.


    • Anonyymi00008

      Kyllähän nuo väkivalta ongelmat, on peräisen opitusta kaavasta, jotka vanhemmat ovat opettaneet, minulla ei ole ollut väkivaltaista lapsuutta, ei pentuna eikä koskaan, ei ole ollut tarvetta mihinkään itsepuolustukseen, enkä ymmärrä sitä että eivät hae apua itseleen, minulla on Touko niminen kaveri, jonka isä oli sodassa, ja pieksi lapsiaan aina kun voi, mitä vähimmästä syystä, myös vaimoaan, Touko sai sen takia narkolepsian, aivot eivät kestä mitä tahansa, pari suhteet eivät kestä, toistuvaa väkivaltaa, kolme puolisoa kolme lasta, vain yhteen tapaamisoikeus, vanhimpaan tyttäreen joka on jo 35 vuotias, kaikilla puolisoillaan on ollut vakavia mielenterveysongelmia, yksikään hänen suhteistaan ei ole kestänyt yli 3 vuotta, ero ja lähestymiskielto,

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      93
      845
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      148
      797
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      60
      682
    4. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      664
    5. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      663
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      634
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      44
      597
    8. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      29
      532
    9. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      531
    10. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      523
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      27
      516
    12. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      479
    13. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      476
    14. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      404
      470
    15. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      30
      446
    16. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      441
    17. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      29
      431
    18. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      63
      420
    19. En laita sulle viestiä

      Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii
      Ikävä
      39
      414
    20. Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä

      Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole
      Tanssii tähtien kanssa
      4
      401
    Aihe