Mitä pitäisi miehen / naisen / yksinäisen lapsen osata selviytyäkseen elossa esim. Suomen olosuhteissa?
- Rakentaa kelvollinen asumus.
- Tehdä tuli.
- Metsästää, kalastaa, jopa viljellä jotakin.
- Osata vaatettaa itsensä.
- Myydä, ostaa, kerjätä, "varastaa".
- Pärjätä erilaisille vihollisille, ihmisille ja eläimille, ihan kotiympäristössään.
- Puolustaa paljain käsin sekä asein itseään.
- Toimia ajattelevasti, myös huijata.
- Omata eläimelliset aistit.
Mitä vielä?
Eli olla melko eläimellinen taidoiltaan, hiukan sutta tai karhua osaavampi.
Kun ihmisellä on aidosti nälkä ja ruuan saanti on vaikeaa, nk. sivistys alkaa kaikota ja ihminen muuttuu nopeasti eläimeksi. Olen kokenut.
Elämä 10 000 vuotta sitten
61
154
Vastaukset 61
- Anonyymi00001
10 000 Vuotta sitten suurin osa suomen maaperästä oli vedenalla, saamelaiset eivät vielä olleet saapuneet, ilmasto oli lämpimämpi kasvoi tammea, pähkinäpensaita saattoi kasvaa viinirypäleitä. Suomalaisia isää ja äitiä piti odottaa vielä 8000 vuotta saapuvaksi, olivat vasta matkalla volgan mutkalle jossai uralin tuolla puolen Lena-joen varrella kera Aslak poroineen.
- Anonyymi00002
Tulivatko suomalaiset tänne vasta 2000 vuotta sitten? Uskoisin, että himppa pidempään olemme täällä olleet.
- Anonyymi00003
Anonyymi00002 kirjoitti:
Tulivatko suomalaiset tänne vasta 2000 vuotta sitten? Uskoisin, että himppa pidempään olemme täällä olleet.
Sitähän minäkin. Goottien "Suomen historiaa" edellä.
Tekoäly vastaa seuraavaa:
>>Suomen alue asutettiin pysyvästi viimeisen jääkauden jälkeen noin 10 000–11 000 vuotta sitten (noin 8850–9000 vuotta ennen ajanlaskun alkua).
Ensimmäiset ihmiset saapuivat pyyntimatkoille idästä, etelästä ja pohjoisesta jään sulaessa. Tuolloin ei ollut vielä yhtenäistä suomalaista kansaa tai kieltä.
Ensimmäiset asukkaat ja saapuminen
Ajoitus: Noin 8850 eaa. alkaen.Suunnat: Tulijat saapuivatkaakon, idän ja etelän alueilta sekä Norjan rannikolta.
Vanhimmat paikat: Merkkejä varhaisesta asutuksesta on löydetty esimerkiksi Pohjois-Karjalasta.
Kulttuurin ja kansan synty
Kivikausi: Alkoi jääkauden jälkeen; ihmiset elivät liikkuvassa pyyntikulttuurissa.Heimot: Vuosituhansien kuluessa alueelle muutti lisää väkeä, ja syntyi erillisiä ryhmiä sekä heimoja (kuten hämäläiset ja karjalaiset).
Kieli ja suomalaisuus: Varsinainen suomalainen kansa ja yhtenäinen kansallinen identiteetti alkoivat kehittyä vasta pitkän esihistorian ja keskiajan jälkeen.
Jos haluat, voin kertoa lisää:
Miten varhaiset ihmiset elivät Suomen luonnossa?
Mistä kielistä suomen kieli on saanut alkunsa?
WikipediaSuomen asutushistoria - Wikipedia
Jääkauden jälkeen Jääkausi päättyi Suomessa noin 11 000 vuotta sitten, minkä jälkeen ensimmäiset asukkaat saapuivat Etelä-Suomeen koillisesta tai etelästä, luul...
YleSuomen asuttaminen | Oppiminen - Yle12.2.2013 —
Ensimmäiset asukkaat tulivat Suomen maaperälle noin 10.000 -11.000 vuotta sitten. Itäisille ja pohjoisille seuduille oli useita muuttoreittejä kaakon ja idän su...Superprof Suomi<< - Anonyymi00004
Anonyymi00003 kirjoitti:
Sitähän minäkin. Goottien "Suomen historiaa" edellä.
Tekoäly vastaa seuraavaa:
>>Suomen alue asutettiin pysyvästi viimeisen jääkauden jälkeen noin 10 000–11 000 vuotta sitten (noin 8850–9000 vuotta ennen ajanlaskun alkua).
Ensimmäiset ihmiset saapuivat pyyntimatkoille idästä, etelästä ja pohjoisesta jään sulaessa. Tuolloin ei ollut vielä yhtenäistä suomalaista kansaa tai kieltä.
Ensimmäiset asukkaat ja saapuminen
Ajoitus: Noin 8850 eaa. alkaen.Suunnat: Tulijat saapuivatkaakon, idän ja etelän alueilta sekä Norjan rannikolta.
Vanhimmat paikat: Merkkejä varhaisesta asutuksesta on löydetty esimerkiksi Pohjois-Karjalasta.
Kulttuurin ja kansan synty
Kivikausi: Alkoi jääkauden jälkeen; ihmiset elivät liikkuvassa pyyntikulttuurissa.Heimot: Vuosituhansien kuluessa alueelle muutti lisää väkeä, ja syntyi erillisiä ryhmiä sekä heimoja (kuten hämäläiset ja karjalaiset).
Kieli ja suomalaisuus: Varsinainen suomalainen kansa ja yhtenäinen kansallinen identiteetti alkoivat kehittyä vasta pitkän esihistorian ja keskiajan jälkeen.
Jos haluat, voin kertoa lisää:
Miten varhaiset ihmiset elivät Suomen luonnossa?
Mistä kielistä suomen kieli on saanut alkunsa?
WikipediaSuomen asutushistoria - Wikipedia
Jääkauden jälkeen Jääkausi päättyi Suomessa noin 11 000 vuotta sitten, minkä jälkeen ensimmäiset asukkaat saapuivat Etelä-Suomeen koillisesta tai etelästä, luul...
YleSuomen asuttaminen | Oppiminen - Yle12.2.2013 —
Ensimmäiset asukkaat tulivat Suomen maaperälle noin 10.000 -11.000 vuotta sitten. Itäisille ja pohjoisille seuduille oli useita muuttoreittejä kaakon ja idän su...Superprof Suomi<<Mulla on juuria mm. itäsuomalaiseen, lähinnä eteläsavolaiseen Vihavainen-sukuun. Mistä tuo nimi on peräisin, mitä tarkoittaa?
Yksi selitys on, että saattoi alkujaan juontaa muinaisuskoisuutemme ajoilta, ennen kristinuskoa tai (suomalaisalueillemme jo ennen 500 jKr saapuneen) ortodoksisen uskon aikanakin, mahd. muinais-heimopäällikkö Vihavainon nimestä ("vihavaiset"). Tuolloin nuo eri heimomme olivat eri pyhien eläinten hallitsemia, oli karhun kansaa, hirven kansaa, ilm. sotkan / vesilinnun kansaa (joutsen? Eestiläiset?). Jne. - Anonyymi00005
Anonyymi00004 kirjoitti:
Mulla on juuria mm. itäsuomalaiseen, lähinnä eteläsavolaiseen Vihavainen-sukuun. Mistä tuo nimi on peräisin, mitä tarkoittaa?
Yksi selitys on, että saattoi alkujaan juontaa muinaisuskoisuutemme ajoilta, ennen kristinuskoa tai (suomalaisalueillemme jo ennen 500 jKr saapuneen) ortodoksisen uskon aikanakin, mahd. muinais-heimopäällikkö Vihavainon nimestä ("vihavaiset"). Tuolloin nuo eri heimomme olivat eri pyhien eläinten hallitsemia, oli karhun kansaa, hirven kansaa, ilm. sotkan / vesilinnun kansaa (joutsen? Eestiläiset?). Jne.Olin Eestissä ("Viro") juhannuksen aikoihin 2024 ja katselin hotellin tv:stä ohjelmaa Tarton laulujuhlilta. Koko valtava kuoro esiintyi Eestin kansallispuvuissa.
Tämä video on vuodelta 2014, Tallinnasta:
https://youtu.be/467jPkaVy9Q?si=ql_Y41cJ6fGw_UdI
🦢 - Anonyymi00030
Anonyymi00005 kirjoitti:
Olin Eestissä ("Viro") juhannuksen aikoihin 2024 ja katselin hotellin tv:stä ohjelmaa Tarton laulujuhlilta. Koko valtava kuoro esiintyi Eestin kansallispuvuissa.
Tämä video on vuodelta 2014, Tallinnasta:
https://youtu.be/467jPkaVy9Q?si=ql_Y41cJ6fGw_UdI
🦢Suuria laulujuhlia ollu siellä.
- Anonyymi00006
Mun lähellä naapurina asui alkoholisoitunut Vihavainen, syntyjään Joroisista.
- Anonyymi00007
Saattaa olla etäistä sukua.
- Anonyymi00008
Ruotsiin saapui ensimmäiset ihmiset etelän suunnasta, historia kertoo näitten ihon väri oli tumma, tulivat samaa reittiä kuin 2015.
- Anonyymi00009
Ilm. turha edes pyytää linkkiä.
Nk. ruotsalaisia eli gootteja he kuitenkaan eivät olleet. Gootit saapuivat sinne vasta 900 jKr. Anonyymi00009 kirjoitti:
Ilm. turha edes pyytää linkkiä.
Nk. ruotsalaisia eli gootteja he kuitenkaan eivät olleet. Gootit saapuivat sinne vasta 900 jKr.TV YLE tuli ohjelma ruotsin historiasta, asutus levisi sinne samoihin aikoihin kuin Suomeen, vain eri suunnasta.
Suomalais/ugrilaisperimämme on samaa mitä Siperiasta lähti länttä kohti, Euroopassa asettuivat nykyisille sijoille. Kielellisiä yhtäläisyyksiä löytyy, Suomen kieli muodostui vähitellen että tuhat vuotta sitten puhuttua kieltä saattaisimme jotenkin ymmärtää.- Anonyymi00010
Pertikki kirjoitti:
TV YLE tuli ohjelma ruotsin historiasta, asutus levisi sinne samoihin aikoihin kuin Suomeen, vain eri suunnasta.
Suomalais/ugrilaisperimämme on samaa mitä Siperiasta lähti länttä kohti, Euroopassa asettuivat nykyisille sijoille. Kielellisiä yhtäläisyyksiä löytyy, Suomen kieli muodostui vähitellen että tuhat vuotta sitten puhuttua kieltä saattaisimme jotenkin ymmärtää.Se oli se suomalaisasutus, eli tuleva Kainuun kuningaskunta, joka oli tosi laaja, ulottui yli meiltä 900 jKr. jälkeen vallatun ja hävitetyn nyky-Ruotsin ja -Norjan, ulottui pitkälle Venäjän puolelle ja juuri osaa siitähän Suomi viime sodassa pyrki saksalaisten tuella meille uudelleen valtaamaan, kunnes Kansainliitto ja Liittoutuneet laittoivat sille pisteen: Suomi pakotettiin pysähtymään sekä pakotettiin rauhaan. Koko tuolloinen länsimaailma oli meitä vastaan.
Onkin kaksi erillistä tuon sota-ajan historiaa:
- nk. Suomenruotsalaisten natsisotaherrojen "totuus" sekä toinen,
- nk. Liittoutuneiden "totuus".
Olen kuullut molemmat. Lapsena ja nuorena uskoin tuon meille kerrotun ensimmäisen "totuuden" mukaisesti. Sittemmin maailmaa kierrellessäni kuullut tuon myös toisen ja uskon nyt tässä asiassa enemmän Liittoutuneita.
Norja-nimi tulee erään muinaiskuninkaamme pojan, Norrin hallitseman alueen mukaan: Norja, Norrin maa.
Nuo toiset, vanhan kuningaskuntamme alueet ovat nyt Venäjää, venäläisten ym, tuon maan alkuperäiskansojen asuttamaa ja saavat ainakin minun puolestani jatkossakin kuulua heille. He loivat tuosta maasta suuren yhteiskunnan. Uutta, entisen kaltaista, suomalaisheimojen Kainuun kuningaskuntaa ei voi enää syntyä, väestö on muuttunut. Suur-Suomi voi elää kulttuurin kautta, jota ruotsalaiset ovat vinhasti mitätöineet, vähätelleet.
Suomalaisuuden juhliminen Suomessa on Rkp:n mukaan rasismia heitä (miehittäjiä!) kohtaan, joten se on jo monta vuosikymmentä ollut kiellettyä mm. medioissamme, televisiossa jne. Tästäkö syystä myöskään Taiteiden yöstä ei medioissa ennalta ilmoiteta, jotta se rajottaisi kävijöitä?
Mutta muutoin yhteistyötä Venäjän federaation suomalaiskansojen välillä kannatan silti. Venäjällä on suuria Suomalaisugrilaisia kulttuurikeskuksia mm. Petroskoissa (Финно-угорский культурный центр).
Aunuksen karjalan kieltä. Kuinka moni ymmärtää? (Itse ainakin):
Santtu Karhu - Čibi- čibi linduine:
https://www.youtube.com/watch?v=CcOFak5poLA
Komin kieli:
Komi-permjakilainen laulu Njol von (Neljä veljestä):
https://www.youtube.com/watch?v=1QfUTuqbx74&list=RD1QfUTuqbx74&start_radio=1
Nenetsi-laulu: Sengakoza (laulun sanoman ymmärtää vaikkei ymmärtäisi sanaakaan):
https://www.youtube.com/watch?v=Y_fMJnmu-O0&list=RDY_fMJnmu-O0&start_radio=1
🦢 - Anonyymi00011
Anonyymi00010 kirjoitti:
Se oli se suomalaisasutus, eli tuleva Kainuun kuningaskunta, joka oli tosi laaja, ulottui yli meiltä 900 jKr. jälkeen vallatun ja hävitetyn nyky-Ruotsin ja -Norjan, ulottui pitkälle Venäjän puolelle ja juuri osaa siitähän Suomi viime sodassa pyrki saksalaisten tuella meille uudelleen valtaamaan, kunnes Kansainliitto ja Liittoutuneet laittoivat sille pisteen: Suomi pakotettiin pysähtymään sekä pakotettiin rauhaan. Koko tuolloinen länsimaailma oli meitä vastaan.
Onkin kaksi erillistä tuon sota-ajan historiaa:
- nk. Suomenruotsalaisten natsisotaherrojen "totuus" sekä toinen,
- nk. Liittoutuneiden "totuus".
Olen kuullut molemmat. Lapsena ja nuorena uskoin tuon meille kerrotun ensimmäisen "totuuden" mukaisesti. Sittemmin maailmaa kierrellessäni kuullut tuon myös toisen ja uskon nyt tässä asiassa enemmän Liittoutuneita.
Norja-nimi tulee erään muinaiskuninkaamme pojan, Norrin hallitseman alueen mukaan: Norja, Norrin maa.
Nuo toiset, vanhan kuningaskuntamme alueet ovat nyt Venäjää, venäläisten ym, tuon maan alkuperäiskansojen asuttamaa ja saavat ainakin minun puolestani jatkossakin kuulua heille. He loivat tuosta maasta suuren yhteiskunnan. Uutta, entisen kaltaista, suomalaisheimojen Kainuun kuningaskuntaa ei voi enää syntyä, väestö on muuttunut. Suur-Suomi voi elää kulttuurin kautta, jota ruotsalaiset ovat vinhasti mitätöineet, vähätelleet.
Suomalaisuuden juhliminen Suomessa on Rkp:n mukaan rasismia heitä (miehittäjiä!) kohtaan, joten se on jo monta vuosikymmentä ollut kiellettyä mm. medioissamme, televisiossa jne. Tästäkö syystä myöskään Taiteiden yöstä ei medioissa ennalta ilmoiteta, jotta se rajottaisi kävijöitä?
Mutta muutoin yhteistyötä Venäjän federaation suomalaiskansojen välillä kannatan silti. Venäjällä on suuria Suomalaisugrilaisia kulttuurikeskuksia mm. Petroskoissa (Финно-угорский культурный центр).
Aunuksen karjalan kieltä. Kuinka moni ymmärtää? (Itse ainakin):
Santtu Karhu - Čibi- čibi linduine:
https://www.youtube.com/watch?v=CcOFak5poLA
Komin kieli:
Komi-permjakilainen laulu Njol von (Neljä veljestä):
https://www.youtube.com/watch?v=1QfUTuqbx74&list=RD1QfUTuqbx74&start_radio=1
Nenetsi-laulu: Sengakoza (laulun sanoman ymmärtää vaikkei ymmärtäisi sanaakaan):
https://www.youtube.com/watch?v=Y_fMJnmu-O0&list=RDY_fMJnmu-O0&start_radio=1
🦢Sengakoza = Pieni kello.
Pieni kello soittaa porovaljakossa ja... - Anonyymi00038
Pertikki kirjoitti:
TV YLE tuli ohjelma ruotsin historiasta, asutus levisi sinne samoihin aikoihin kuin Suomeen, vain eri suunnasta.
Suomalais/ugrilaisperimämme on samaa mitä Siperiasta lähti länttä kohti, Euroopassa asettuivat nykyisille sijoille. Kielellisiä yhtäläisyyksiä löytyy, Suomen kieli muodostui vähitellen että tuhat vuotta sitten puhuttua kieltä saattaisimme jotenkin ymmärtää.Ei kaikki aina ole varmaa.
- Anonyymi00040
tyrmäys
- Anonyymi00012
Näinä päivinä - nykyaikana - on aivan muut ja erilaiset tavat etsiä ja saada ruokaa ja muita perustarpeita kuin 10 000 tai edes 1 000 vuotta sitten. Ei tarvitse muuttua eläimeksi, mutta täytyy osata puhua ja ilmaista itseään.
- Anonyymi00013
Nykyään ei tartte osata mitään oikeastaan.
- Anonyymi00014
Tuollainen toteamus on hyvä perustella. Kunnolla.
- Anonyymi00015
Anonyymi00014 kirjoitti:
Tuollainen toteamus on hyvä perustella. Kunnolla.
Katso ympärillesi vaikka, tyhjäntoimittajia on kaikkialla.
- Anonyymi00020
Anonyymi00015 kirjoitti:
Katso ympärillesi vaikka, tyhjäntoimittajia on kaikkialla.
Ja jos ensi talvesta tulee "kylmä", kuten Stubb ennustaa, saattaa hän tuolla viitata mahd. suurempaan sotaan Euroopassa.
Erkko-mediat ovat vihjailleet "Venäjän aikeista miehittää Baltia". Se on se mitä erkot asiasta sanovat. Mutta jos Venäjällä joitain hyökkäysaikeita olisikin, niin ihan loogisesti, sotilaallisesti ajateltuna... Hmmm.
No, Baltian miehitys pitäisi Itämeren Venäjälle avoinna, mutta meripuolustuksen kannalta myös etelä- ja keski-Suomen miehitys saattaisi olla heille tärkeää: pitää Suomenlahti avoinna.
Eli mahd. tulevassa hässäkässä pitää suomalaisten tulla omassa henk.koht.elämässään melkolailla omillaan toimeen: ruoka, vesi, lämpö, valo, lääkkeet, ensiapu, patteriradio ja pattereita jne. Eli näitä tarvikkeita pitäisi himppa hamstrata. Ei kohtuuttomasti, mutta tarpeeksi. - Anonyymi00025
Anonyymi00020 kirjoitti:
Ja jos ensi talvesta tulee "kylmä", kuten Stubb ennustaa, saattaa hän tuolla viitata mahd. suurempaan sotaan Euroopassa.
Erkko-mediat ovat vihjailleet "Venäjän aikeista miehittää Baltia". Se on se mitä erkot asiasta sanovat. Mutta jos Venäjällä joitain hyökkäysaikeita olisikin, niin ihan loogisesti, sotilaallisesti ajateltuna... Hmmm.
No, Baltian miehitys pitäisi Itämeren Venäjälle avoinna, mutta meripuolustuksen kannalta myös etelä- ja keski-Suomen miehitys saattaisi olla heille tärkeää: pitää Suomenlahti avoinna.
Eli mahd. tulevassa hässäkässä pitää suomalaisten tulla omassa henk.koht.elämässään melkolailla omillaan toimeen: ruoka, vesi, lämpö, valo, lääkkeet, ensiapu, patteriradio ja pattereita jne. Eli näitä tarvikkeita pitäisi himppa hamstrata. Ei kohtuuttomasti, mutta tarpeeksi.Baltian miehitys on mahdotonta, se olis suursota jos Kremlin sinne lähtee, kyllä Nato pitää sotahullutkin aisoissa.
- Anonyymi00027
Anonyymi00015 kirjoitti:
Katso ympärillesi vaikka, tyhjäntoimittajia on kaikkialla.
On hyvä huolehtia kuitenkin vain itsestään ja omasta osaamisestaan. Tyhjäntoimittajakin voi osata jotain, mitä sinä et.
- Anonyymi00055
Anonyymi00027 kirjoitti:
On hyvä huolehtia kuitenkin vain itsestään ja omasta osaamisestaan. Tyhjäntoimittajakin voi osata jotain, mitä sinä et.
Huolta on pidetty.
- Anonyymi00016
Kaikkea ei voi koskaan tietää varmasti.
- Anonyymi00021
No ei tietenkään. Mutta päätellä voi.
- Anonyymi00017
Älä perusta kuvitelmasi valheisiin joiuta zionisti ruotsin khasaari mafia sepittänyt.
Totuus tullaan tietämättömien mm roisto Ruotsista.- Anonyymi00018
Vähennä raivoamistasi, tuo on noloa käytöstä.
- Anonyymi00019
Sitkeitä olivat silloin ihmiset.
- Anonyymi00022
Oma, toinen vaarini lähti Hkiin töitä etsimään. Mummuni oli raskaana ja lähti miehen perään, häntä ei kylille yksin lapsen kanssa jätetä! Ensimmäisessä kodissaan heillä ei ollut kuin paljas huone. Ei sänkyä, edes pöytää. Mummuni leipoi leivän paljaalla lattialla. Siitä työläisparin elämä sitten hitaasti koheni.
- Anonyymi00023
Anonyymi00022 kirjoitti:

Tuntien mummuni, arvaan sen lattian olleen vitipuhtaaksi hangattu.
- Anonyymi00028
Anonyymi00022 kirjoitti:
Oma, toinen vaarini lähti Hkiin töitä etsimään. Mummuni oli raskaana ja lähti miehen perään, häntä ei kylille yksin lapsen kanssa jätetä! Ensimmäisessä kodissaan heillä ei ollut kuin paljas huone. Ei sänkyä, edes pöytää. Mummuni leipoi leivän paljaalla lattialla. Siitä työläisparin elämä sitten hitaasti koheni.
Silloin sai töitä kunhan viitsi hakea ja kysyä.
- Anonyymi00029
Anonyymi00028 kirjoitti:
Silloin sai töitä kunhan viitsi hakea ja kysyä.
Vielä 1970-80-luvuillakin löytyi. Itse olen tehnyt elämässäni yli 30 erilaista työtä. Katselin kadulla ympärilleni mitä näkyi. Sitten soitin eri firmoihin ja kysyin onko työtä ja aina sain. Monet töistä eivät olleet kovin pitkäaikaisia, kyllästyin ja keksin jotain muuta. Varsinaisessa ammatissani tein kyllä pääasiassa pitkäaikaiset työni.
- Anonyymi00032
Anonyymi00029 kirjoitti:
Vielä 1970-80-luvuillakin löytyi. Itse olen tehnyt elämässäni yli 30 erilaista työtä. Katselin kadulla ympärilleni mitä näkyi. Sitten soitin eri firmoihin ja kysyin onko työtä ja aina sain. Monet töistä eivät olleet kovin pitkäaikaisia, kyllästyin ja keksin jotain muuta. Varsinaisessa ammatissani tein kyllä pääasiassa pitkäaikaiset työni.
Kyllä, mut 90-luvulle tultaessa asiat muuttui, ja senjälkeen on ollut aina vain vaikeampaa työnsaaminen.
- Anonyymi00024
10000 vuotta sitten loppui jääkausi ja ikijäätiköt alkoivat sulamaan, varsinkin Grönlannissa. Tämä puolestaan nosti vedenpintaa hyvin korkeaksi ja mantereet alkoivat irtautua toisistaan nopeammalla vauhdilla.
- Anonyymi00026
Kaikkia noita aloituksessa mainittuja taitoja harjoitettiin ryhmissä. Metsästäjä-keräilijän elämä ei ole yksinäisen suden touhua. Muutaman kymmenen hengen klaanissa se homma hoituu.
- Anonyymi00031
Kokenutta porukkaa tällä palstalla.
- Anonyymi00033
10.000 v sitten luolamies kalautti naista nuijalla ja raahas luolaansa. Ja naimisis oltiin.
- Anonyymi00035
Siksi(kö?) nykyliitot ovat vähän saman tyylisiä. Väkivaltaisia.
- Anonyymi00036
Anonyymi00035 kirjoitti:
Siksi(kö?) nykyliitot ovat vähän saman tyylisiä. Väkivaltaisia.
Nykyliitot ei ole väkivaltaisia.
- Anonyymi00037
Anonyymi00036 kirjoitti:
Nykyliitot ei ole väkivaltaisia.
Mitä muuta sulta on jäänyt väliin?
- Anonyymi00039
Anonyymi00037 kirjoitti:
Mitä muuta sulta on jäänyt väliin?
Ladan oven väliin jäi peukalo kerran.
- Anonyymi00041
Anonyymi00039 kirjoitti:
Ladan oven väliin jäi peukalo kerran.
Wauh. Ja se estää sua näkemästä ja hahmottamasta kaikkea sitä, mitä muoalimassa tapahtuu.
- Anonyymi00042
Anonyymi00041 kirjoitti:
Wauh. Ja se estää sua näkemästä ja hahmottamasta kaikkea sitä, mitä muoalimassa tapahtuu.
Näen ikäväkseni huumorintajuttomuutesi. Piristy, syyskuukin jo alkaa...
- Anonyymi00043
Anonyymi00042 kirjoitti:
Näen ikäväkseni huumorintajuttomuutesi. Piristy, syyskuukin jo alkaa...
Juuri sitä et näe. Jotta miten olis ihan ittesi piristämisen laita.
- Anonyymi00044
Anonyymi00043 kirjoitti:
Juuri sitä et näe. Jotta miten olis ihan ittesi piristämisen laita.
Olet kummallinen kun yleistät liitot väkivaltaisiksi, ja kun joku oikaisee, alat pottuilla pikkumaisesti, hyi.
- Anonyymi00045
Anonyymi00044 kirjoitti:
Olet kummallinen kun yleistät liitot väkivaltaisiksi, ja kun joku oikaisee, alat pottuilla pikkumaisesti, hyi.
Vielä kummallisempaa on se, että joku nykyihminen ei tiedä, miten väkivaltaisia liitot voivat olla. Siitä ei ole kauan, kun asiasta käytiin julkista polemiikkia, kun tv:ta tuli se sarja L/over ikuisesti minun. Lienetkö kuullutkaan.
- Anonyymi00046
Anonyymi00045 kirjoitti:
Vielä kummallisempaa on se, että joku nykyihminen ei tiedä, miten väkivaltaisia liitot voivat olla. Siitä ei ole kauan, kun asiasta käytiin julkista polemiikkia, kun tv:ta tuli se sarja L/over ikuisesti minun. Lienetkö kuullutkaan.
Valtaosa, suuri enemmistö liitoista ei ole väkivaltaisia. Tv-ohjelmissa ei vaan niistä kerrota, koska se ei myy. Muista tämä tohkeissasi.
- Anonyymi00048
Anonyymi00046 kirjoitti:
Valtaosa, suuri enemmistö liitoista ei ole väkivaltaisia. Tv-ohjelmissa ei vaan niistä kerrota, koska se ei myy. Muista tämä tohkeissasi.
Mitähän withua varten höpiset valtaosista? Väkivaltaisia liittoja on liikaa, kun niitä ei pitäisi olla olemassa ollenkaan. Mikä hlvt:n idea alistaa ja lyödä?
- Anonyymi00049
Heh. Tulee mieleen muuan poikaystäväni ja suhteemme alku.
- Anonyymi00051
Anonyymi00048 kirjoitti:
Mitähän withua varten höpiset valtaosista? Väkivaltaisia liittoja on liikaa, kun niitä ei pitäisi olla olemassa ollenkaan. Mikä hlvt:n idea alistaa ja lyödä?
Puhun järkeä, hyväksy tai ole tollo.
- Anonyymi00053
Anonyymi00051 kirjoitti:
Puhun järkeä, hyväksy tai ole tollo.
Minkälaisella järjellä ihminen ei näe, kuule eikä hahmota, mitä ympärillä tapahtuu? Jotta ...
- Anonyymi00054
Anonyymi00053 kirjoitti:
Minkälaisella järjellä ihminen ei näe, kuule eikä hahmota, mitä ympärillä tapahtuu? Jotta ...
Lopeta naurettava asioiden yleistäminen.
- Anonyymi00034
pornolehdet oli piirrettynä luolan seinään
- Anonyymi00047
Ei tarvitse tehdä mitään. Suomi oli jään peitossa ja eikä täällä ollut mitään, paitsi paljon grogilasiin jäitä.
- Anonyymi00057
Olikohan vaan....
- Anonyymi00050
Alkeellisen elämän esimskua alaikäisenä.
Oli 13v ikäinen poika jonka vanhemmat laittoivat propsien ja tukkien kuorintaan yhden heidän tuttavatilallisensa savottaan saareen noin 3:n kilometrin vesimatkan päähän.
Maanantai aamuisin soudellen savotalle johon olin ensimmäisenä manantaina rakentanut propsipinon viereen havumajan yöpymistä varten. Varusteina yksi huopa ja paksuja vaatteita. Kenttäpakki, voita, sokeria, näkkileipää, irtoteetä ja herkkuna illin halvinta säilykettä, silavoitua hevosenlihaa. Yksi purkki/viikko.
Petkele, kuorimarauta, kirves ja tietenkin puukko.
Aamuisin keittelin teen näkkileivän kaveriksi. Kuorin pöllejä. Katsoin auringon asemasta ruokapaussini suunnilleen. Saattoi kestää ehkä puolisen tuntia. Kelloahan minulla ei tietenkään ollut. Iltaisin ongin pienehköjä kaloja. Etupäässä särkiä mutta joukossa muutama ahvenkin. Olivat hyvänä sapuskan lisänä.
Ilmat olivat hyviä muutamaa poikkeutta lukuun ottamatta joten useimpana ruokapaussina ja joskus iltaisin uin sen suuren järven suojaisessa lahdessa. Pääsin uimasilleni suoraan asuntoni rannasta.
Yhdellä uimareisulla opin vapaauintia. Vedellessäni alkeellista rinulia lähestyi minua edestä loivasti mutkitteleva, pieni "tappi2 jonka pian ymmärsin käämeen pääksi. Kauhoin rantaa piene paniikin vallassa. Rinuli oli unohtunut ja totesin oppineen kroolia. En muista ehdinkö hengittämään koska rantaan oli matkaa muutama kymmenen metriä
Läähättäessäni rannalla, se hölmö otus tuli samaan paikkaan kuivattelemaan. Peto osoittautui noin 30cm - 40cm lyhyeksi kyyksi. Tapoin sen siihen.
Seurauksena paksunsin makuualustani kuusenhavu kerrosta tuntuvasti.
Silloin olivat lauantait 5h työpäiviä joten minäkin soutelin silloin venerantaan ja pyöräilin kotiin syömään, saunomaan ja vaihtamaan vaatteita ja maanantaiaamuisin uusi reisu.
Ensimmäisenä lauantaina nukahdin kammarin lattialle heti kotiin päästyäni.
Savotta oli saatava valmiiksi kesäkuun loppuun mennessä ja agraari katsoin työtehoni niin vaatimattomaksi, että ko. saaren asukki jotui varmistamaan aikataulun.
Jälkeen päin kävi mielessä entä jos olisin vaikkapa kirvellä tempaissut polveeni pahemmin niin vitsit olisivat olleet vähissä.
Tiesin, että saaressa on kaksi maataloa mutta missä ja millaisen matkan päässä?!
Sen kesän loput 2 kuukautta olivat viimeiset kesälomani ennen 27v ikää.
Tuosta, ja seuraavista, täysin kesälomttomien päivien verokirjallisista, tosin ennekkovapaista töistä, en saanut itse pitää killinkiäkään ennen kuin muutamat kuukaudet ennen inttiin lähtö jolloin selvisin ruokarahalla. Heti vapaaehtoisen intin jälkeen häivyin siitä pesästä Ruotsiin jossa sain urakkatöistä ansaitsemani, ruhtinaallisen palkan itse.
3:n vuoden jälkeen palasin Suomeen opiskelemaan mutta siiloinkin kävin 4kk pitkät kesälomat Ruotsin viimeisimmässä työpaikassani hankkimassa seuraavan talven opiskurahaa.
4:n vuoden aikana minulle tuli opiskelua varten pankkilainaa 1000mk. 1968.
Olen niin itserakas, että kuvittelen omaavani ainakin mukautuvia geenejä joten en voine aivan kaikesta syyttää vanhempiani joista äitini oli se pääperkele koska sille ei kelvannut, eikä riittänyt mikään minun tekemiseni.- Anonyymi00052
Geenit vaikuttavat neljäsosan. Muut vaikuttavat tekijät ovat elämäntapavalinnat, ympäristö ja sattuma. Älä siis turhaan syytä mutsia.
- Anonyymi00056
Anonyymi00052 kirjoitti:
Geenit vaikuttavat neljäsosan. Muut vaikuttavat tekijät ovat elämäntapavalinnat, ympäristö ja sattuma. Älä siis turhaan syytä mutsia.
Kukapa nyt elämästään äitiään syyttäisi.
- Anonyymi00058
Anonyymi00056 kirjoitti:
Kukapa nyt elämästään äitiään syyttäisi.
En ole varma oliko tuo äidiksi kutsuttu nainen biologinen äitini.
Kesken vanhempieni riitelyn kuulin ullakolle hänen sanovan "jos tuota ( minua ) ei olisi niin ei meillä näin vaikeaa olisikaan.
Olen syntynyt 1943 joulukuussa vuoden päivät isäni sotilassairaalasta kotiutumisen jälkeen.
Jo aikanaan kävi mielessäni josko olen joku "sivutuote".
Ainakin asenne minua 9 vuotta vanhempaan veljeeni oli täysin erilainen!
Oli sotaleskiä ja sotaorpoja sekä sosiaaliturva eri luokkaa kuin nykyään. - Anonyymi00059
Anonyymi00056 kirjoitti:
Kukapa nyt elämästään äitiään syyttäisi.
Aika hemmetin moni.
- Anonyymi00060
Anonyymi00058 kirjoitti:
En ole varma oliko tuo äidiksi kutsuttu nainen biologinen äitini.
Kesken vanhempieni riitelyn kuulin ullakolle hänen sanovan "jos tuota ( minua ) ei olisi niin ei meillä näin vaikeaa olisikaan.
Olen syntynyt 1943 joulukuussa vuoden päivät isäni sotilassairaalasta kotiutumisen jälkeen.
Jo aikanaan kävi mielessäni josko olen joku "sivutuote".
Ainakin asenne minua 9 vuotta vanhempaan veljeeni oli täysin erilainen!
Oli sotaleskiä ja sotaorpoja sekä sosiaaliturva eri luokkaa kuin nykyään.Nii...
Ehkä kyseessä oli "pakkoavioliitto"?
Tai mahd. joku toinen oli oikea isäsi?
Toisen ihmisen elämää ja menneisyyttä ei voi arvata. Itselläni on ollut melko hurjanpuoleinen elämä, ollut monenlaista. Mutta ei sitä minua katseleva ulkopuolinen mitenkään voisi arvata. Rauhallisen näköinen mummonalku pihapenkillä...
Näin on varmasti monilla muillakin täällä. Vanhempiemme elämääkään emme voisi kaikista kohdin arvata.
Itsellänikin on muutamia vastaamattomia kysymyksiä omien vanhempieni kohdalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää62763Ampuminen kylpylässä
Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa25720- 153717
Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27698Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.98692Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua93667Kerro minulle totuus
Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒193626- 22582
- 61562
VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN
Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisikalaumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa40539Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!
Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks34508- 39445
- 57435
- 70423
Useita poliisiautoja kunnantalolla
Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.9419Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?
Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.25417sinulle....
Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.74402- 53399
On kyllä tosi surullista
jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais68397- 40397