Perhon rauhanyhdistykseltä kuuluu kummia

Tekevät parannusta. Paha olo kun saadaan pois, voimaannutaan ja paiskotaan tuoleja.

Olisko sattunut jollekulle selvempi päivä, uskonhuuruista meinaan.

Voisiko aloittaja selventää, mitä sieltä kuuluu kummia? Muuten vaikuttaa vähän keksityltä jutulta.

Perhon rauhanyhdistyksen seinien sisällä vallitsi pitkään näkymätön, mutta musertava jännite. Yhteisön tiukat normit edellyttivät kaikilta jäseniltä ulkoista sopua, hillittyä käytöstä ja virheetöntä kulissia. Pinnan alla kuitenkin kyti: yksilöt – joiden joukossa olivat esimerkiksi Jarkko ja Mika – kantoivat syvää kuormaa, ulkopuolisuuden tunnetta ja ratkaisemattomia ristiriitoja, joita ei voitu käsitellä avoimesti, koska yhteisössä ei ollut tilaa epäilylle tai inhimilliselle heikkoudelle.
Tämä tukahdutettu paine kasvoi päivä päivältä, kunnes se saavutti kriittisen pisteen rauhanyhdistyksen tiloissa. Kun tilanne kärjistyi avoimeksi konfrontaatioksi, vanha kaava aktivoitui: yhteisö pyrki palauttamaan järjestyksen perinteisellä tavalla vaatimalla välitöntä parannuksen tekoa ja soinnun löytämistä.
Mutta tällä kertaa painekattila oli jo ylittänyt kestävyytensä rajat. Kun patoutunutta vihaa ja moraalista krapulaa yritettiin väkisin pakottaa perinteisen hengellisen muotin läpi ilman aitoa, ihmisen sisäistä hätää kuuntelevaa kohtaamista, järjestelmä petti. Sanat menettivät merkityksensä, eivätkä opilliset vaatimukset enää pidättäneet patoa.
Seurasi hallitsematon ja raju purkaus. Kulissit murtuivat kertaheitolla, kun turhautuminen ja viha ryöpsähtivät ulos primitiivisenä aggressiona: huutona, riehuntana ja tuolien paiskomisena. Hetki, jonka piti olla parannuksen ja rauhan paikka, muuttui fyysiseksi kollisioksi.
Kun pöly tiloissa laskeutui, jäljellä oli shokki. Tieto poikkeuksellisesta välikohtauksesta vuoti ulkopuolelle, herättäen netissä hämmennystä, epäuskoa ja sarkastisia kuittailuja ("tekevät parannusta ja paiskovat tuoleja"). Koko ketju paljasti aukottomasti sen, mitä tapahtuu silloin, kun kontrolloitu ja ihmisen tunteet kieltävä yhteisö törmää siihen raakaan todellisuuteen, että patoutunut inhimillinen hätä ei purkaudu hiljaisuudessa – vaan se repii seinät auki, kunnes totuus on pakko kohdata.

Ei se ole helpompaa irrottautua pyöräkerhostakaan. Fyysinen koskemattomuuskin on kyseenalaista. Lestatiolaiset koettelee psyykettä mutta eivät ennen ainakaan käsiksi käyneet.

Rauha meni mutta yhdistys jäi.

Ze on menoa kun matkatstävöt alkaa lipuntarkastajiksi.

Jeesuksella oli kaikki valta mutta hän tyytyi kysymään, tahdotteko tekin mennä pois!

Voisiko perhon lestat antaa jeesuksen hoidella lampaansa ja laittaa keritsimet naulaan.

Pienenä poikana näin vastaavan välikohtauksen.

Kolme tummissa olevaa miestä kurvailla autollaan mummon pihaan.
Kaksi meni sisälle ja yksi kiipesi katolle ja alkoi vääntää tv antennia irti savupiipusta.
Keksi miestä tuli ulos puoljuoksua ja kohta mummo perässä ja paiskasi hellapuun perään.

Kattomies yhtyi kiireeseen ja auto kaasutti matkoihinsa.

Siinä suomalaista uskomisen vapautta!

Lopun ajan merkkejä nyrkkitappelut. Ennen miehet heilutti jortikkaa nyrkkien sijaa.

Saatana riehuu Perhossa rahan varastamisen kylkiäisenä.

Birkenau, Perho, Tampere, Kokkola, Ranua. :'(

Hiljaiseksi vetää tämä Holokausti, kansanmurha.

Pyhähenki ei perhossa lepää vaan toimii. Täytyy olla valittu kansanosa.

Mäiske mikä rauhanyhdistykseltä kuuluu on kilvoittelua taivaspaikoista. Siis ihan tavanomaista ikuisen elämän tavoittelua.