Kaikkien heidän

jotka olivat aloittamassa projektia pitäisi mennä itseensä, koska ette osanneet ottaa huomioon ollenkaan sitä mahdollisuuutta, että minulla voisi olla sellaisia sairauksia jotka vaikuttavat elämääni huonontavasti! Siksi juuri en kokenut mitään tarvetta löytää uutta miestä elämääni! Ja juuri siksi koin, että minulla olisi ollut paljon annettavaa ja saatavaa työelämässä! Olen jo kauan sitten kirjoittanut täällä, että ainoa asia mitä todella olisin halunnut oli saada tehdä töitä itselle mieluisassa työpaikassa! Teitte oikein emämunauksen, kun ette osanneet ottaa kaikkea huomioon! Sairaudet puhkesivat osittain varmasti juuri siksikin, koska en pitkään aikaan ymmärtänyt mitä ihmeen esitystä ympärilläni käytiin! Osaatteko ollenkaan kuvitella, miten kauheita minun vuoteni ovat olleet jo yli kymmenen vuoden ajan! Ette varmasti, koska muuten olisitte jo lopettaneet sen! Hyi teitä, kun pilasitte elämääni, koska ette huomioineet sitä kaikkea mitä minä olisin halunnut eli tehdä töitä! Kyllä minulta olisi pitänyt osata kysyä todella monia kysymyksiä ja jos olisitte sen tehneet projektia tuskin olisi aloitettu koskaan! Olen voinut valtavan huonosti koko projektin ajan ja nyt on sen aika loppua! Kunpa osasitte vihdoinkin asettua minun asemaani ja minun kärsimyksiini yli kymmenen vuoden ajalta! En voi koskaan olla kiitollinen sellaisesta mikä pilasi elämääni aivan liian kauan! Teillä on oikeus lopettaa projekti, koska te sen aloititte! LOPETTAKAA SE ENNEN KUIN MENETÄN ELÄMÄNHALUNI LOPULLISESTI!!
680
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Sinun kannattaa mennä itsesi kannalta itseesi ja poistua tältä palstalta. Suojaa itsesi.

Äänestä
  • Mitä mieltä oot viimeisen sanan mumisija siitä mitä kirjoitin aapeeguben projektimarjatta- roolista siinä ketjussa johon oot taas viisastellut kovasti? T naiselta

    Äänestä

Poistu koneen ääreltä ainakin vuorokaudeksi.
Metsäpolku on raikas ja kuullas aamulla.
Tarvittaessa sadeasu ja kumpparit.
Ties vaikka olisi sieniä tai marjoja.

Äänestä

Mies, olet rakas mulle❤️

Äänestä

Usein nauran sulle

Äänestä

Projektitrolli…?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

jotka olivat aloittamassa projektia pitäisi mennä itseensä, koska ette osanneet ottaa huomioon ollenkaan sitä mahdollisuuutta, että minulla voisi olla sellaisia sairauksia jotka vaikuttavat elämääni huonontavasti! Siksi juuri en kokenut mitään tarvetta löytää uutta miestä elämääni! Ja juuri siksi koin, että minulla olisi ollut paljon annettavaa ja saatavaa työelämässä! Olen jo kauan sitten kirjoittanut täällä, että ainoa asia mitä todella olisin halunnut oli saada tehdä töitä itselle mieluisassa työpaikassa! Teitte oikein emämunauksen, kun ette osanneet ottaa kaikkea huomioon! Sairaudet puhkesivat osittain varmasti juuri siksikin, koska en pitkään aikaan ymmärtänyt mitä ihmeen esitystä ympärilläni käytiin! Osaatteko ollenkaan kuvitella, miten kauheita minun vuoteni ovat olleet jo yli kymmenen vuoden ajan! Ette varmasti, koska muuten olisitte jo lopettaneet sen! Hyi teitä, kun pilasitte elämääni, koska ette huomioineet sitä kaikkea mitä minä olisin halunnut eli tehdä töitä! Kyllä minulta olisi pitänyt osata kysyä todella monia kysymyksiä ja jos olisitte sen tehneet projektia tuskin olisi aloitettu koskaan! Olen voinut valtavan huonosti koko projektin ajan ja nyt on sen aika loppua! Kunpa osasitte vihdoinkin asettua minun asemaani ja minun kärsimyksiini yli kymmenen vuoden ajalta! En voi koskaan olla kiitollinen sellaisesta mikä pilasi elämääni aivan liian kauan! Teillä on oikeus lopettaa projekti, koska te sen aloititte! LOPETTAKAA SE ENNEN KUIN MENETÄN ELÄMÄNHALUNI LOPULLISESTI!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu