https://www.mtvuutiset.fi/videot/video/prog21146494
Näin sanoo Purra tuolla videolla. Veroja ei nosteta kaikki 9 miljardia otetaan säästöillä, ja leikkaamalla.
Tällä hallituskaudella sopeutettiin vain reilu kaksi miljardia joten ensivaalikaudella leikkaukset ovat moninkertaiset. Purra haluaa suojella varakkaita, koska he ovat jo hänet nimenneet suosituimmaksi pääministeriksi.
Purra : Veron maksajaa suojellaan saksilla.
112
279
Vastaukset 112
- Anonyymi00001
Toinen vaihtoehtohan on se, että pidetään menot ennallaan tai kasvatetaan niitä kuten viime hallituskaudella ja otetaan syntyvä valtion kassavaje veronmaksajilta. Suomen julkisia menoja olisi leikattava rajusti, että oltaisiin väkilukuun nähden edes jollain tapaa vertailukelpoisia muuhun Eurooppaan nähden.
- Anonyymi00005
Puolueet ovat sopineet velkajarrusta, joten velkaa otetaan vain sallittu määrä. Jos verotukseen ei kosketa edessä on kansan lopullinen kurjistaminen.
Jo tällä hallituskaudella sairaaloita suljettiin, yöpäivystyksiä lakkautettiin, ruokajonot kasvoivat.
Rikkaiden verotus pieneni tuhansia euroja vuodessa, tuloerot kasvoivat rajusti. Nyt Purra ei petä samoin kuin viime vaaleissa kun sanoi että köyhiltä ei leikata.
Nyt Purra lupaa että saksilla on käyttöä. Sen hän sanoo videolla aidosti.
- Anonyymi00002
Porvari ei halua maksaa veroja.
- Anonyymi00003
Köyhiltä voi leikata lissee
- Anonyymi00004
Ei oo kohta enää mitään mitä leikata hyvin on Purran porukka tyhjentänyt taskut .
- Anonyymi00007
Anonyymi00004 kirjoitti:
Ei oo kohta enää mitään mitä leikata hyvin on Purran porukka tyhjentänyt taskut .
Kansalaisten ostovoima on kasvanut.
Send them back ❤ - Anonyymi00008
Anonyymi00004 kirjoitti:
Ei oo kohta enää mitään mitä leikata hyvin on Purran porukka tyhjentänyt taskut .
Kotitalouksilla enempi rahaa kuin koskaan.
https://www.sttinfo.fi/tiedote/71718590/kotitalouksien-talletuskanta-oli-kaikkien-aikojen-suurin-marraskuussa-2025?publisherId=1865&lang=fi - Anonyymi00009
Anonyymi00008 kirjoitti:
Kotitalouksilla enempi rahaa kuin koskaan.
https://www.sttinfo.fi/tiedote/71718590/kotitalouksien-talletuskanta-oli-kaikkien-aikojen-suurin-marraskuussa-2025?publisherId=1865&lang=fi - Anonyymi00010
Anonyymi00008 kirjoitti:
Kotitalouksilla enempi rahaa kuin koskaan.
https://www.sttinfo.fi/tiedote/71718590/kotitalouksien-talletuskanta-oli-kaikkien-aikojen-suurin-marraskuussa-2025?publisherId=1865&lang=fiVassareilla ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin valehdella ja valittaa.
- Anonyymi00006
Saxia tarvitaan edelleen ja se on oikea linja sillä Perussuomalaisten kannatus nousee jatkuvasti.
Ei enää yhtään verojen korotuksia vaan päin vastoin.
T. Duunari - Anonyymi00011
Jos yrittäjiä verotetaan liikaa, se tekee yrittäjien toiminnan vaikeaksi ja se näkyy mm. hinnoissa, koska yritykset pyrkivät saamaan tämän menetetyn osuuden takaisin. Ja kun hinnat nousevat, asiakkaat katoavat ja liikevaihto laskee ja yritys tekee tappiota. Tällöin yritykset lopettavat toimintansa tai siirtävät sen edullisimpiin maihin kuten Viroon. Kun taas palkansaajaa eli veronmaksajaa verotetaan heillä jää entistä vähemmän rahaa käytettäväksi. Siitä on seurausta etteivät he kuluta, joka tekee taas omalta osaltaan yrityksille tappiota. Kyse on palkansaajista, ei työttömistä koska he eivät maksa tuloistaan veroja. Verovaroista annetut tuet eivät ole tuloa toisin kuin itse tienattu palkka tai sijoituksilla ja liiketoiminnalla saatu voitto.
Tätä kaikkea SDP ja etenkin vasemmistoliittto haluaisi, eli lisää veroja yrityksille ja kansalaisille joilla kuvitellaan maan nousevan. Suomi on jo valmiiksi maailman verotetuimpia maita. Vasemmistoliitossa yrittäjyys ja yrittäjät nähdään pahiksena, joita kohtaan olisi erityisesti hyökättävä veroilla jotta kukaan ei tienaisi enempää kuin köyhempi väestö. Vasemmistoliitossa ei vain ymmärretä että juuri yrittäjät ja yritykset ja veronmaksajat maksavat sosiaalietuudet, tarjoavat palvelut ja mm. ruokkivatkin heidät sillä ruoka ei tule ruokakauppoihin itsestään. Joku sen ruoan valmistaa työkseen, joku kuljettaa sen kauppoihin työkseen ja joku myy sen vasemmistolaisille työkseen jotta vasemmistolainen voi ostaa sen rahoilla jotka yllämainitut ovat hänelle ne mahdollistaneet.- Anonyymi00012
Pienyritysten veroja ei ole varaa nostaa. Kuitenkin sinulla jäi huomaamatta, että varakkaiden henkilöiden verotusta pudottiin tuhansia euroja vuodessa.
Yhteisöveroa on pudotettu alle Euroopan kesitason, jopa ekonomistit lyttäävät tämän veron joka ei edistä työllisyyttä.
Purra on yhdistetty varakkaiden edunvalvojaksi, eihän muuten Kokoomuksen oikeistosiipi vuotaisi Persuihin. - Anonyymi00013
Anonyymi00012 kirjoitti:
Pienyritysten veroja ei ole varaa nostaa. Kuitenkin sinulla jäi huomaamatta, että varakkaiden henkilöiden verotusta pudottiin tuhansia euroja vuodessa.
Yhteisöveroa on pudotettu alle Euroopan kesitason, jopa ekonomistit lyttäävät tämän veron joka ei edistä työllisyyttä.
Purra on yhdistetty varakkaiden edunvalvojaksi, eihän muuten Kokoomuksen oikeistosiipi vuotaisi Persuihin.Jos ollenkaan luit ajatuksella kommenttiani niin minäpä otinkin kantaa siihen mitä SDP ja vasemmistoliitto ovat viime aikoina esittäneet eli veronkiristyksiä sen sijaan mitä tähän mennessä on tapahtunut.
Varakkaat ovat muuten ne mitkä täällä mahdollistavat työn ja toimeentulon keskiluokalle ja työväestölle yleensä. Nimeä yksikin varaton yrittäjä joka tuo Suomeen työllisyyttä ja pitää maan pystyssä. Sellaistahan ei ole. Eli jos tätä rikasta osaa joka omistaa yritykset ja pyörittää niitä verotetaan, saa aikaan sen että yritysten toiminta vaikeutuu, ja sitten näemme seurauksena kuinka ne kaatuvat tai ne siirtävät toimintansa pois Suomesta. Suomi ei jo nyt houkuttele ulkomaisia sijoittajia eikä ole yrittäjäystävällinen maa eikä se kaipaa tossllakaan sitä mitä oppositio ehdottaa. En minäkään kannata suoraan nykyistä hallitusta mutta se sentään ymmärtää sen päälle että toimivat yritykset tuovat maahan sitä työtä ja samalla tuloja mikä on kaikkien etu. Vasemmistoliitto varsinkin on aivan pihalla siitä miten markkinatalous toimii. Luulisi heille olevan selvää ettei kommunismi toimi. Vaikka se olisikin kuinka vaikeaa myöntää niin rikkaat ovat ne mitkä voivat luoda tähän maahan työtä. - Anonyymi00014
Anonyymi00013 kirjoitti:
Jos ollenkaan luit ajatuksella kommenttiani niin minäpä otinkin kantaa siihen mitä SDP ja vasemmistoliitto ovat viime aikoina esittäneet eli veronkiristyksiä sen sijaan mitä tähän mennessä on tapahtunut.
Varakkaat ovat muuten ne mitkä täällä mahdollistavat työn ja toimeentulon keskiluokalle ja työväestölle yleensä. Nimeä yksikin varaton yrittäjä joka tuo Suomeen työllisyyttä ja pitää maan pystyssä. Sellaistahan ei ole. Eli jos tätä rikasta osaa joka omistaa yritykset ja pyörittää niitä verotetaan, saa aikaan sen että yritysten toiminta vaikeutuu, ja sitten näemme seurauksena kuinka ne kaatuvat tai ne siirtävät toimintansa pois Suomesta. Suomi ei jo nyt houkuttele ulkomaisia sijoittajia eikä ole yrittäjäystävällinen maa eikä se kaipaa tossllakaan sitä mitä oppositio ehdottaa. En minäkään kannata suoraan nykyistä hallitusta mutta se sentään ymmärtää sen päälle että toimivat yritykset tuovat maahan sitä työtä ja samalla tuloja mikä on kaikkien etu. Vasemmistoliitto varsinkin on aivan pihalla siitä miten markkinatalous toimii. Luulisi heille olevan selvää ettei kommunismi toimi. Vaikka se olisikin kuinka vaikeaa myöntää niin rikkaat ovat ne mitkä voivat luoda tähän maahan työtä.Nykyisellä hallituksella suurin haave on saada Suomeen halpatyömarkkinat. Työmarkkina lakeja on heikennetty. Ay liikettä yritetään kaikin voimin saada nurin.
Lisäksi Suomeen on tämän hallituksen aikana tullut ennätysmäärä maahanmuuttajia, vaikka toisin halutaan puhua.
Jos olet aikaisempiin ketjuihin tutustunut maahanmuuttajien tulosta löytyy virallista tietoa, eikä ne Marinin hommaamia. - Anonyymi00015
Anonyymi00014 kirjoitti:
Nykyisellä hallituksella suurin haave on saada Suomeen halpatyömarkkinat. Työmarkkina lakeja on heikennetty. Ay liikettä yritetään kaikin voimin saada nurin.
Lisäksi Suomeen on tämän hallituksen aikana tullut ennätysmäärä maahanmuuttajia, vaikka toisin halutaan puhua.
Jos olet aikaisempiin ketjuihin tutustunut maahanmuuttajien tulosta löytyy virallista tietoa, eikä ne Marinin hommaamia.Väännät nyt aihetta väkisin muualle. Eihän hallitus ole ajamassa mitään halpatyötä Suomeen, sillä se ei kannata pitkässä juoksussa valtiossamme. Halpatyö ei ole talouden kannalta järkevää sillä miten luulet varattoman pienellä palkalla työtä tekevän työväestön ostavan rikkaiden yritysten palveluita? Jos kansalla ei ole varaa ostaa ei pyöri yrityksetkään. Ja siihen ei auta myöskään himoverotus jota vasemmisto haluaa. Ei hallitus ole laskemassa palkkoja tai ajamassa AY liikkeitä alas. Se on pelkkää propagandaa. Ja mitä maahanmuuttoon tulee SDP on vaatinut kovaan ääneen työperäisen maahanmuuton lisäämistä itsekin nyt oppositiossa ollessaan. Etkö lue uutisia? Jos syytät hallitusta maahanmuutosta syytä samalla SDP:täkin sillä se on moittinut hallitusta ettei nykyinen maahanmuutto riitä vaan sitä jopa pitäisi lisätä.
- Anonyymi00016
Anonyymi00015 kirjoitti:
Väännät nyt aihetta väkisin muualle. Eihän hallitus ole ajamassa mitään halpatyötä Suomeen, sillä se ei kannata pitkässä juoksussa valtiossamme. Halpatyö ei ole talouden kannalta järkevää sillä miten luulet varattoman pienellä palkalla työtä tekevän työväestön ostavan rikkaiden yritysten palveluita? Jos kansalla ei ole varaa ostaa ei pyöri yrityksetkään. Ja siihen ei auta myöskään himoverotus jota vasemmisto haluaa. Ei hallitus ole laskemassa palkkoja tai ajamassa AY liikkeitä alas. Se on pelkkää propagandaa. Ja mitä maahanmuuttoon tulee SDP on vaatinut kovaan ääneen työperäisen maahanmuuton lisäämistä itsekin nyt oppositiossa ollessaan. Etkö lue uutisia? Jos syytät hallitusta maahanmuutosta syytä samalla SDP:täkin sillä se on moittinut hallitusta ettei nykyinen maahanmuutto riitä vaan sitä jopa pitäisi lisätä.
Puhut paskaa valehtelijapersu. SDP ei ole koskaan vaatinut maahanmuuton lisäämistä. Onko lääkkeet ottamatta taas kun puhut aivan sekavia?
- Anonyymi00017
Yritykset eivät menesty jos niitä verotetaan liikaa. Se näkyy myös palveluiden ja tuotteiden hinnoissa. Tappiota tekevä yritys ei menesty eikä myöskään työllistä ketään. Veroalet yrityksiin ja yrittäjille jotka työllistävät työtä tekevän kansan, ja muutenkin yrittäjien ja yritysten asemaa tulisi parantaa koska sitä kautta syntyy jatkossakin työllisyyttä ja verotuloja valtiolle joka tuo talouskasvua . Demareilla on tämä himoverotus sellainen taikatemppu jolla heidän mielestään saadaan kaikki asiat korjattua, aivan kuin yrittäjien varallisuus olisi rajaton josta aina voi kahmia milloin minkäkin tekosyyn nimellä rahaa. Vasemmistoliitto on nyt taas perinteisesti katkera yrittäjille ja se pitää yrittämistä rikollisuutena. Heitä ei onneksi saada koskaan pääministeripaikalle.
- Anonyymi00018
Anonyymi00017 kirjoitti:

Kyllä mielestäni varakkaitakin on syytä verottaa kovemmi ja samoin menestyviä voittoa tuottavia yrityksiä. Köyhien ja vähäosaisten taskut on jo tyhjennetty nyt on rikkaiden vuoro maksaa.
- Anonyymi00019
Anonyymi00018 kirjoitti:
Kyllä mielestäni varakkaitakin on syytä verottaa kovemmi ja samoin menestyviä voittoa tuottavia yrityksiä. Köyhien ja vähäosaisten taskut on jo tyhjennetty nyt on rikkaiden vuoro maksaa.
Et ymmärrä että rikkaat ne maksavat köyhien tuet. Mistä luulet sen rahan tulevan sosiaalitukiin?? Kun loppuu sosiaalitukien maksajat sitten köyhät vasta vinkuukin kun massia ei enää kerry valtion kassaan sosiaalitukiin eikä tule tilille toimeentulotukea. Eikä se jää siihen vaan sitten työttömyyskin lisääntyy kun rikkaat yritysten omistajat siirtävät tuotannon sellaisiin maihin jossa ei ole vasemmistolaisia yrittäjävihamielisiä ja yritykset irtisanovat henkilöstöä. Sitten köyhät vinkuu kun ei ole työpaikkoja. Vasemmisto on aina kateellinen yrittäjille jotka tosiasiassa pitävät maata pystyssä ja mahdollistaa sen että sosiaalitukien muodossa köyhät saa sen leivän pöytään. Joo, kyllä kannattaa karkoittaa yritykset pois Suomesta jotta kaikilla on tasapuolisesti yhtä kurjaa.
Sosiaalitukiin ei muuten ole nyt varaa siksi, koska edellisen hallituksen vasemmisto tuhlasi niin hillitysti rahaa ja sitoi Suomen talouden riskialttiisti pakollisiin menolisäyksiin velkavetoisella politiikallaan, jonka vuoksi nyt säästetään kun rahaa ei ole. Eikä ole muuten jatkossakaan. Varmasti on demareilla katkeraa myöntää se että tämän tilanteen takana on Marinin hallituksen osamaaton ja vastuuton pelleily. - Anonyymi00020
Anonyymi00019 kirjoitti:
Et ymmärrä että rikkaat ne maksavat köyhien tuet. Mistä luulet sen rahan tulevan sosiaalitukiin?? Kun loppuu sosiaalitukien maksajat sitten köyhät vasta vinkuukin kun massia ei enää kerry valtion kassaan sosiaalitukiin eikä tule tilille toimeentulotukea. Eikä se jää siihen vaan sitten työttömyyskin lisääntyy kun rikkaat yritysten omistajat siirtävät tuotannon sellaisiin maihin jossa ei ole vasemmistolaisia yrittäjävihamielisiä ja yritykset irtisanovat henkilöstöä. Sitten köyhät vinkuu kun ei ole työpaikkoja. Vasemmisto on aina kateellinen yrittäjille jotka tosiasiassa pitävät maata pystyssä ja mahdollistaa sen että sosiaalitukien muodossa köyhät saa sen leivän pöytään. Joo, kyllä kannattaa karkoittaa yritykset pois Suomesta jotta kaikilla on tasapuolisesti yhtä kurjaa.
Sosiaalitukiin ei muuten ole nyt varaa siksi, koska edellisen hallituksen vasemmisto tuhlasi niin hillitysti rahaa ja sitoi Suomen talouden riskialttiisti pakollisiin menolisäyksiin velkavetoisella politiikallaan, jonka vuoksi nyt säästetään kun rahaa ei ole. Eikä ole muuten jatkossakaan. Varmasti on demareilla katkeraa myöntää se että tämän tilanteen takana on Marinin hallituksen osamaaton ja vastuuton pelleily.Sosiaaklitukiin ei ole varaa koska ahnje porvariyrittäjä riistä köyhiä. Siksi ei ole rahaa. Kunnon sakko ja vero yrittäjille 50% väh
- Anonyymi00021
Anonyymi00016 kirjoitti:
Puhut paskaa valehtelijapersu. SDP ei ole koskaan vaatinut maahanmuuton lisäämistä. Onko lääkkeet ottamatta taas kun puhut aivan sekavia?
Kyllä on vaatinut ja vaatii edelleen mamuja vain ja ainoastaan äänestämään SDP:tä.
Suomalaiset eivät enää äänestä SDP:tä. - Anonyymi00022
Anonyymi00021 kirjoitti:
Kyllä on vaatinut ja vaatii edelleen mamuja vain ja ainoastaan äänestämään SDP:tä.
Suomalaiset eivät enää äänestä SDP:tä.Ei ole vaatinut. Persut ne on ottaneet ennätysajassa ennätysmäärän velkaa ja ennätysajassa työttömyyden.
- Anonyymi00024
Anonyymi00022 kirjoitti:
Ei ole vaatinut. Persut ne on ottaneet ennätysajassa ennätysmäärän velkaa ja ennätysajassa työttömyyden.
Ova ottaneet velkaa, ja myös maahanmuuttajia.
Petteri Orpon hallituskaudella (20. kesäkuuta 2023 alkaen) Suomeen on
muuttanut ulkomailta arviolta noin 135 000–140 000 ihmistä.Tilastokeskuksen virallisten vuositilastojen ja vuoden 2026 ennakkotietojen pohjalta kokonaissumma muodostuu seuraavasti:Vuosi 2023 (loppuvuosi): Koko vuoden maahanmuuttomäärä oli historian suurin, 73 236 henkeä. Tästä Orpon hallituksen kaudelle (kesä–joulukuu) sijoittuu noin 40 000–45 000 maahanmuuttoa.Vuosi 2024: Suomeen muutti 63 049 ihmistä.Vuosi 2025: Maahanmuuttojen määrä laski edellisvuosista, mutta oli silti korkea: 50 060 henkeä.Vuosi 2026 (alkuvuosi): Tammi–heinäkuun välisenä aikana Suomeen on muuttanut ennakkotietojen mukaan 23 602 henkeä.Keskeiset maahanmuuton ilmiöt hallituskaudellaNettomaahanmuutto: Kun maahanmuutosta vähennetään Suomesta pois muuttaneet, on Tilastokeskuksen mukaan pelkästään vuosina 2024–2025 Suomi jäänyt voitolle yhteensä noin 93 000 ihmisen verran.Tulijoiden taustat: Suurin yksittäinen maahanmuuttajaryhmä ovat olleet tilapäistä suojelua hakeneet ja kotikunnan saaneet ukrainalaiset. Työ- ja opiskeluperäinen muutto on puolestaan painottunut vahvasti Aasian maihin, kuten Filippiineille, Nepaliin ja Intiaan.Turvapaikanhakijat: Varsinaisten kansainvälistä suojelua hakevien turvapaikanhakijoiden määrät ovat olleet hallituskaudella reilussa laskussa.Haluatko tietää tark - Anonyymi00026
Anonyymi00024 kirjoitti:
Ova ottaneet velkaa, ja myös maahanmuuttajia.
Petteri Orpon hallituskaudella (20. kesäkuuta 2023 alkaen) Suomeen on
muuttanut ulkomailta arviolta noin 135 000–140 000 ihmistä.Tilastokeskuksen virallisten vuositilastojen ja vuoden 2026 ennakkotietojen pohjalta kokonaissumma muodostuu seuraavasti:Vuosi 2023 (loppuvuosi): Koko vuoden maahanmuuttomäärä oli historian suurin, 73 236 henkeä. Tästä Orpon hallituksen kaudelle (kesä–joulukuu) sijoittuu noin 40 000–45 000 maahanmuuttoa.Vuosi 2024: Suomeen muutti 63 049 ihmistä.Vuosi 2025: Maahanmuuttojen määrä laski edellisvuosista, mutta oli silti korkea: 50 060 henkeä.Vuosi 2026 (alkuvuosi): Tammi–heinäkuun välisenä aikana Suomeen on muuttanut ennakkotietojen mukaan 23 602 henkeä.Keskeiset maahanmuuton ilmiöt hallituskaudellaNettomaahanmuutto: Kun maahanmuutosta vähennetään Suomesta pois muuttaneet, on Tilastokeskuksen mukaan pelkästään vuosina 2024–2025 Suomi jäänyt voitolle yhteensä noin 93 000 ihmisen verran.Tulijoiden taustat: Suurin yksittäinen maahanmuuttajaryhmä ovat olleet tilapäistä suojelua hakeneet ja kotikunnan saaneet ukrainalaiset. Työ- ja opiskeluperäinen muutto on puolestaan painottunut vahvasti Aasian maihin, kuten Filippiineille, Nepaliin ja Intiaan.Turvapaikanhakijat: Varsinaisten kansainvälistä suojelua hakevien turvapaikanhakijoiden määrät ovat olleet hallituskaudella reilussa laskussa.Haluatko tietää tarkNämä ovat tulleet Sannan kakarahallituksen järjen vastaisen päätöksen takia.
- Anonyymi00036
Anonyymi00019 kirjoitti:
Et ymmärrä että rikkaat ne maksavat köyhien tuet. Mistä luulet sen rahan tulevan sosiaalitukiin?? Kun loppuu sosiaalitukien maksajat sitten köyhät vasta vinkuukin kun massia ei enää kerry valtion kassaan sosiaalitukiin eikä tule tilille toimeentulotukea. Eikä se jää siihen vaan sitten työttömyyskin lisääntyy kun rikkaat yritysten omistajat siirtävät tuotannon sellaisiin maihin jossa ei ole vasemmistolaisia yrittäjävihamielisiä ja yritykset irtisanovat henkilöstöä. Sitten köyhät vinkuu kun ei ole työpaikkoja. Vasemmisto on aina kateellinen yrittäjille jotka tosiasiassa pitävät maata pystyssä ja mahdollistaa sen että sosiaalitukien muodossa köyhät saa sen leivän pöytään. Joo, kyllä kannattaa karkoittaa yritykset pois Suomesta jotta kaikilla on tasapuolisesti yhtä kurjaa.
Sosiaalitukiin ei muuten ole nyt varaa siksi, koska edellisen hallituksen vasemmisto tuhlasi niin hillitysti rahaa ja sitoi Suomen talouden riskialttiisti pakollisiin menolisäyksiin velkavetoisella politiikallaan, jonka vuoksi nyt säästetään kun rahaa ei ole. Eikä ole muuten jatkossakaan. Varmasti on demareilla katkeraa myöntää se että tämän tilanteen takana on Marinin hallituksen osamaaton ja vastuuton pelleily.Puhut täyttä paskaa. Rikkaat ei maksa mitään sosiaalitukia vaan pitävät rahat itsellään eivätkä osallistu verojen maksuun.
- Anonyymi00069
Anonyymi00036 kirjoitti:
Puhut täyttä paskaa. Rikkaat ei maksa mitään sosiaalitukia vaan pitävät rahat itsellään eivätkä osallistu verojen maksuun.
Ovat osallistuneet jopa siinämäärin, että monet ovat laittaneet yrityksensä lihoiksi ja muuttaneet palmujen alle. Jos yrittämisen ainoa tarkoitus on maksaa max. veroja ym. kuluja syö se kaiken motivaation.
- Anonyymi00023
Kateus, katkeruus ja viha yrittäjiä ja ahkeruutta kohtaan on vasemmistolaisten kantava voima.
- Anonyymi00025
Onhan selvyys järjellä ajateltuna että säästämällä ja leikkaamalla, ei puolustus ja sosiaalimenoja pysty hoitamaan. Tämän hallituksen aikana jo köyhät on kurjestettu henkihieveriin, eikä sopeutusta ole saatu kuin 2,6 miljardia.
Purran tyyli näyttää olevan että käy heikompien niskaan ja jakaa rahat rikkaille.
Nyt Purra oli reilu kun sanoi mitä hän aikoo. Saksilla suojellaan veronmaksajia. - Anonyymi00027
Anonyymi00025 kirjoitti:
Onhan selvyys järjellä ajateltuna että säästämällä ja leikkaamalla, ei puolustus ja sosiaalimenoja pysty hoitamaan. Tämän hallituksen aikana jo köyhät on kurjestettu henkihieveriin, eikä sopeutusta ole saatu kuin 2,6 miljardia.
Purran tyyli näyttää olevan että käy heikompien niskaan ja jakaa rahat rikkaille.
Nyt Purra oli reilu kun sanoi mitä hän aikoo. Saksilla suojellaan veronmaksajia.Tämän hallituksen aikana palkansaajien nimellisansiot kasvoivat nyt huhti-kesäkuussa 3,4 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna Tilastokeskuksen mukaan. Ansiotason vuosinousu oli toisella neljänneksellä nopeinta hyvinvointialuehallinnossa, sillä vuosinousu oli 4,8 prosenttia. Yrityssektorilla ansiotasoindeksi nousi 3,3 prosenttia. Valtion budjettitalouden saralla vuosinousu oli tilaston pienintä, 2,4 prosenttia.
Palkansaajat yrittäjien lailla ovat muuten ne jotka köyhät elättävät. Jos palkansaajien ostovoima paranee niin samalla kasvaa valtion tulotkin. Kuten tilastokeskuksen julkaisussa oli, niin jos hinnat nousevat enemmän kuin palkat, reaaliansiot laskevat ja ostovoima heikkenee. Jos taas palkat nousevat enemmän kuin hinnat, reaaliansiot nousevat ja ostovoima paranee. Köyhät eivät elätä köyhiä eivätkä tuo veroja valtiolle. Palkansaaja on valtiolle tärkeämpi kuin köyhä työtön koska palkansaaja kartuttaa valtion varoja joista kustannetaan kaikki ne edut jota maa tarjoaa jokaiselle. - Anonyymi00028
Anonyymi00027 kirjoitti:
Tämän hallituksen aikana palkansaajien nimellisansiot kasvoivat nyt huhti-kesäkuussa 3,4 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna Tilastokeskuksen mukaan. Ansiotason vuosinousu oli toisella neljänneksellä nopeinta hyvinvointialuehallinnossa, sillä vuosinousu oli 4,8 prosenttia. Yrityssektorilla ansiotasoindeksi nousi 3,3 prosenttia. Valtion budjettitalouden saralla vuosinousu oli tilaston pienintä, 2,4 prosenttia.
Palkansaajat yrittäjien lailla ovat muuten ne jotka köyhät elättävät. Jos palkansaajien ostovoima paranee niin samalla kasvaa valtion tulotkin. Kuten tilastokeskuksen julkaisussa oli, niin jos hinnat nousevat enemmän kuin palkat, reaaliansiot laskevat ja ostovoima heikkenee. Jos taas palkat nousevat enemmän kuin hinnat, reaaliansiot nousevat ja ostovoima paranee. Köyhät eivät elätä köyhiä eivätkä tuo veroja valtiolle. Palkansaaja on valtiolle tärkeämpi kuin köyhä työtön koska palkansaaja kartuttaa valtion varoja joista kustannetaan kaikki ne edut jota maa tarjoaa jokaiselle.Hyvinhän nää hoiti noita palkansaajia lisää Suomeen viimeiset 3-vuotta . Ja paskat tulikin yli 370 000 työtöntä siihen menee aikaa että kaikille saadaan sitä luvattua työtä. Työttömyys on edelleen lisäätynyt viime vuodesta ja ei se hetkessä paremmaksi tule muttumaan .
- Anonyymi00031
Anonyymi00028 kirjoitti:
Hyvinhän nää hoiti noita palkansaajia lisää Suomeen viimeiset 3-vuotta . Ja paskat tulikin yli 370 000 työtöntä siihen menee aikaa että kaikille saadaan sitä luvattua työtä. Työttömyys on edelleen lisäätynyt viime vuodesta ja ei se hetkessä paremmaksi tule muttumaan .
Koetat aasinsilloilla kääntää aihetta negatiiviseksi vaikka tosiasiassa SUOMALAISTEN PALKANSAAJIEN ansiot nousivat ja ostovoima parani tälläkin vuodella.
- Anonyymi00033
Anonyymi00031 kirjoitti:
Koetat aasinsilloilla kääntää aihetta negatiiviseksi vaikka tosiasiassa SUOMALAISTEN PALKANSAAJIEN ansiot nousivat ja ostovoima parani tälläkin vuodella.
Puhut täyttä paskaa.Suomalainen palkansaaja on vain menettänyt rahaa tämän hallituksen aikana ja köyhtynyt persujen himoverotuksen takia. Persut haluaa korottaa veroja että kansa köyhtyisi ja persut pistää ne rahat omaan taskuunsa.
- Anonyymi00037
Anonyymi00033 kirjoitti:

Suomalaisella duunarilla on paremmin asiat kuin 2023 ja siitä kiitämme Riikkaa.
- Anonyymi00039
Anonyymi00037 kirjoitti:
Suomalaisella duunarilla on paremmin asiat kuin 2023 ja siitä kiitämme Riikkaa.
Ei ole. Suomalainen duunari on köyhtynyt koska oersut saxittaa palkat ja tuet ja pistää hillot taskuun.
- Anonyymi00070
Anonyymi00033 kirjoitti:
Puhut täyttä paskaa.Suomalainen palkansaaja on vain menettänyt rahaa tämän hallituksen aikana ja köyhtynyt persujen himoverotuksen takia. Persut haluaa korottaa veroja että kansa köyhtyisi ja persut pistää ne rahat omaan taskuunsa.
No huh huh tota näkemystasoa 😳 😂
- Anonyymi00029
Vasemmistolaiset ja demarit vihaavat duunareita ja yrittäjiä tästä johtuen veroilla pitää kurittaa lisää!!!
- Anonyymi00030
SDP Suomen duunareiden asialla .
- Anonyymi00032
Anonyymi00030 kirjoitti:
SDP Suomen duunareiden asialla .
Miksi sitten demarit ovat vaatimassa ulkomaisen työvoiman hankintaa ohi viemään työt suomalaiselta duunarilta?
- Anonyymi00034
Anonyymi00032 kirjoitti:
Miksi sitten demarit ovat vaatimassa ulkomaisen työvoiman hankintaa ohi viemään työt suomalaiselta duunarilta?
Persu se jankuttaa tätä samaa paskaa. SDP ei ole koskaan aikonut lisätä työperäisen maahanmuuton lisäämistä vaan SDP on Suomalaisen duunarin asialla toisin kuin persut jotka ovat saaneet aikaan valtion velkaantumisen ja ennätysköyhyyden.
- Anonyymi00035
Anonyymi00032 kirjoitti:
Miksi sitten demarit ovat vaatimassa ulkomaisen työvoiman hankintaa ohi viemään työt suomalaiselta duunarilta?
+ muuta ulkomaista joutoväkeä perheineen kuormittamaan kaikkia palveluita jotka maksaa veronmaksaja duunari ja yrittäjät.
- Anonyymi00038
Anonyymi00035 kirjoitti:
muuta ulkomaista joutoväkeä perheineen kuormittamaan kaikkia palveluita jotka maksaa veronmaksaja duunari ja yrittäjät.
SDP ei ole hankkinut maahanmuuttajia vaan sen teki Sipilän hallituksen persut ja nykyinen Orpo-Purran hönöhallitus
- Anonyymi00042
Anonyymi00032 kirjoitti:
Miksi sitten demarit ovat vaatimassa ulkomaisen työvoiman hankintaa ohi viemään työt suomalaiselta duunarilta?
Miksi kerrot huuhaa juttuja jotka eivät pidä paikkaansa ? Ai niin eihän persut muuta osakkaan niin hyvin kuin tuon valehtelun.
- Anonyymi00046
Anonyymi00042 kirjoitti:
Miksi kerrot huuhaa juttuja jotka eivät pidä paikkaansa ? Ai niin eihän persut muuta osakkaan niin hyvin kuin tuon valehtelun.
Ai ei pidä paikkaansa 🤣 Sittenhän sinun SDP kirjoittaa sitä huuhaata. Pannaans punapolitrukille faktat kehiin kun sinulla ei tuo todellisuus on hiukan hämärtynyt;
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f7f7a346-6939-43a9-b1cd-1614c8888455
Iltalehti | SDP:n talouden kasvutoimet: Lisää maahanmuuttoa, ikääntyneet töihin
https://www.sdp.fi/tiedotteet/sdpn-nasima-razmyar-jo-riittaa-tyoperaisen-maahanmuuton-jarruttaminen/
SDP.fi | SDP:n Nasima Razmyar: Jo riittää työperäisen maahanmuuton jarruttaminen
https://www.sdp.fi/ajankohtaista/sdpn-riitta-makinen-suomi-tarvitsee-tyoperaista-maahanmuuttoa-ei-ideologista-jarrutusta/
SDP.fi | SDP:n Riitta Mäkinen: Suomi tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa, ei ideologista jarrutusta
Laitanko lisää vai jatkatko tuota turhaa valheellista mussutustasi? - Anonyymi00054
Anonyymi00046 kirjoitti:
Ai ei pidä paikkaansa 🤣 Sittenhän sinun SDP kirjoittaa sitä huuhaata. Pannaans punapolitrukille faktat kehiin kun sinulla ei tuo todellisuus on hiukan hämärtynyt;
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f7f7a346-6939-43a9-b1cd-1614c8888455
Iltalehti | SDP:n talouden kasvutoimet: Lisää maahanmuuttoa, ikääntyneet töihin
https://www.sdp.fi/tiedotteet/sdpn-nasima-razmyar-jo-riittaa-tyoperaisen-maahanmuuton-jarruttaminen/
SDP.fi | SDP:n Nasima Razmyar: Jo riittää työperäisen maahanmuuton jarruttaminen
https://www.sdp.fi/ajankohtaista/sdpn-riitta-makinen-suomi-tarvitsee-tyoperaista-maahanmuuttoa-ei-ideologista-jarrutusta/
SDP.fi | SDP:n Riitta Mäkinen: Suomi tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa, ei ideologista jarrutusta
Laitanko lisää vai jatkatko tuota turhaa valheellista mussutustasi?Miksi linkität aivan eri aiheesta olevia juttuja?? Ai niin mutta kun sinä yrität piilotella tätä totuutta että persut on aiheuttaneet järttivelat ja lisänneet maahanmuuttoa. Olet tyypillinen persu
- Anonyymi00067
Anonyymi00054 kirjoitti:
Miksi linkität aivan eri aiheesta olevia juttuja?? Ai niin mutta kun sinä yrität piilotella tätä totuutta että persut on aiheuttaneet järttivelat ja lisänneet maahanmuuttoa. Olet tyypillinen persu
Lakkaa mussuttamasta punikki. Sait nyt neppariisi ja jäit itse valheesta kiinni ja äänesi väräjää harmista nyt kun itkua tuhristaen yrität kääntää aihetta ympäri. Oma punakaartisi hehkuttaa työperäisen maahanmuuton lisäämisellä aivan omilla sivuillaan. Sitä on varmaan vaikeaa yrittää kieltää.
- Anonyymi00074
Anonyymi00030 kirjoitti:
SDP Suomen duunareiden asialla .
Mikäli puolue on duunarien asialla, kokonaisverotus pidetään kohtuullisena.
- Anonyymi00079
Anonyymi00074 kirjoitti:
Mikäli puolue on duunarien asialla, kokonaisverotus pidetään kohtuullisena.
Kyllä ja duunareita ei myöskään haeta ulkomailta. Suomalaisiakin duunareira on, kielitaitoisia ja ammatin hankkineita.
- Anonyymi00040
SDP on duunarin asialla. Persut haluavat lisää maahanmuuttoa viemään suomalaisten työt
- Anonyymi00041
SDP on ollut haittamaahanmuuton moottori jo 90-luvun alusta saakka. On hyvä tutustua SDP:n Suomeen haalimien kansallisuuksien työllisyysprosentteja ne ovat karmeaa luettavaa. Eikä osata suomea kymmenten vuosien maassa olon jälkeen.
- Anonyymi00043
Anonyymi00041 kirjoitti:

Vedä lippis päähän back to the oppositio !
- Anonyymi00044
Anonyymi00041 kirjoitti:
SDP on ollut haittamaahanmuuton moottori jo 90-luvun alusta saakka. On hyvä tutustua SDP:n Suomeen haalimien kansallisuuksien työllisyysprosentteja ne ovat karmeaa luettavaa. Eikä osata suomea kymmenten vuosien maassa olon jälkeen.
Jospa joskus kävisit Mainuaa pidemmällä, huomaisit kuka pääkauounkiseudulla tekee työt jotka ei Persuille kelpaa. Suuri osa postin jakajista, linja-auton ja ratikan kuljettajista, Siivous kiinteistötyöt, ruokalähetit . Jopa täysperäisiä rekkoja ajamassa näkee naiskuljettajia.
Luulempa siinä missä Persu lepää Mamu puskee töitä. - Anonyymi00045
Anonyymi00041 kirjoitti:
SDP on ollut haittamaahanmuuton moottori jo 90-luvun alusta saakka. On hyvä tutustua SDP:n Suomeen haalimien kansallisuuksien työllisyysprosentteja ne ovat karmeaa luettavaa. Eikä osata suomea kymmenten vuosien maassa olon jälkeen.
persuvalhetta. Persut on hankkineet maahanmuuttajia tekemään työt heille ilmaiseksi ja ottaneet ennätysvelkaa. Kirjoitat täyttä roskaa
- Anonyymi00047
Anonyymi00045 kirjoitti:
persuvalhetta. Persut on hankkineet maahanmuuttajia tekemään työt heille ilmaiseksi ja ottaneet ennätysvelkaa. Kirjoitat täyttä roskaa
Persujen politiikka perustuu valheeseen ja muitten syyttelyyn omista virheistään .
- Anonyymi00049
Anonyymi00047 kirjoitti:
Persujen politiikka perustuu valheeseen ja muitten syyttelyyn omista virheistään .
Persut onkin valehtelijoita. Persut on haalineet maahanmuuttajia tekemään ilmaiseksi työtä ohi suomalaisen työttömän. SDP on duunarin ainoa tukija.
- Anonyymi00050
Anonyymi00044 kirjoitti:
Jospa joskus kävisit Mainuaa pidemmällä, huomaisit kuka pääkauounkiseudulla tekee työt jotka ei Persuille kelpaa. Suuri osa postin jakajista, linja-auton ja ratikan kuljettajista, Siivous kiinteistötyöt, ruokalähetit . Jopa täysperäisiä rekkoja ajamassa näkee naiskuljettajia.
Luulempa siinä missä Persu lepää Mamu puskee töitä.Joopa joo, työttömyystilastot kansallisuuden perusteella puhuu aivan toista.
- Anonyymi00051
Anonyymi00044 kirjoitti:
Jospa joskus kävisit Mainuaa pidemmällä, huomaisit kuka pääkauounkiseudulla tekee työt jotka ei Persuille kelpaa. Suuri osa postin jakajista, linja-auton ja ratikan kuljettajista, Siivous kiinteistötyöt, ruokalähetit . Jopa täysperäisiä rekkoja ajamassa näkee naiskuljettajia.
Luulempa siinä missä Persu lepää Mamu puskee töitä.On siellä pk-seudulla toki kotimaisia työttömiä joista merkittävä osa vasemmistohamppeja jotka heräävät itsenäisyyspäivisin mellakoimaan ja särkemään paikkoja. Huumelusmu paska housuja.
- Anonyymi00052
Anonyymi00044 kirjoitti:
Jospa joskus kävisit Mainuaa pidemmällä, huomaisit kuka pääkauounkiseudulla tekee työt jotka ei Persuille kelpaa. Suuri osa postin jakajista, linja-auton ja ratikan kuljettajista, Siivous kiinteistötyöt, ruokalähetit . Jopa täysperäisiä rekkoja ajamassa näkee naiskuljettajia.
Luulempa siinä missä Persu lepää Mamu puskee töitä.Ei myöskään tarvitse ihmetellä miten palveluiden laatu on heikentynyt olla posti kulkee miten kulkee jos tulee edes perille. Tavallinen tolkun ihminen valmistaa ruokansa itse eikä käytä ruokalähettejä jotka usein aiheuttavat vaaratilanteita liikenteessä.
- Anonyymi00053
Anonyymi00044 kirjoitti:
Jospa joskus kävisit Mainuaa pidemmällä, huomaisit kuka pääkauounkiseudulla tekee työt jotka ei Persuille kelpaa. Suuri osa postin jakajista, linja-auton ja ratikan kuljettajista, Siivous kiinteistötyöt, ruokalähetit . Jopa täysperäisiä rekkoja ajamassa näkee naiskuljettajia.
Luulempa siinä missä Persu lepää Mamu puskee töitä.Unohdit mainita kuuluisat mamu taksit jotka tappelevat kyydeistä asemalla, veloittavat mitä sattuu ja ovat raiskanneet aika monta asiakasta.
- Anonyymi00057
Anonyymi00050 kirjoitti:
Joopa joo, työttömyystilastot kansallisuuden perusteella puhuu aivan toista.
Kannattaa seurata äänestysalueita ja verotuloja siitä se selviää.
Tietenkin vähän sotkee kun kaljaveikkoja kuskataan äänestämään, ääni ja kaljapullo taksalla. Voi olla että siksi Persuilla on hyvä kannatus tietyillä alueilla.
- Anonyymi00056
Maalariksi opiskellut BERGBOM ei kerro kuka se sitten Persut elättää jos niitä verotuloja ei tule tarpeeksi. Kuten olen joskus sanonut tunnen tätä kaartia joka kirjoittelee. Suurin osa on Kelan asiakkaina. Ollaan persaukisia ja niin porvareita. Jos jotakin olisi korvienvälissä, että osaisitte edes hävetä.
- Anonyymi00058
Anonyymi00056 kirjoitti:

No tännehän kirjoittelee vain trolleja jotka projisoivat omaa surkeuttaan ja oloaan muihin kommentoihin. Samaa sakkia jota on mm. Ylilaudalla ja iltiksen kommenttiosiossa. Kela maksaa päiväliksan.
- Anonyymi00059
Anonyymi00058 kirjoitti:
No tännehän kirjoittelee vain trolleja jotka projisoivat omaa surkeuttaan ja oloaan muihin kommentoihin. Samaa sakkia jota on mm. Ylilaudalla ja iltiksen kommenttiosiossa. Kela maksaa päiväliksan.
Tääl ei oo ku persutrolleja samat apina kirjoittelee just ympäri suomi24 palstaa tota samaa sontaa luullen et joku ottaa vielä tosissaan. Ei nää trollit oo missään oikeissa töissä kännipäissään solvataan muita jne.
- Anonyymi00060
Anonyymi00056 kirjoitti:
Maalariksi opiskellut BERGBOM ei kerro kuka se sitten Persut elättää jos niitä verotuloja ei tule tarpeeksi. Kuten olen joskus sanonut tunnen tätä kaartia joka kirjoittelee. Suurin osa on Kelan asiakkaina. Ollaan persaukisia ja niin porvareita. Jos jotakin olisi korvienvälissä, että osaisitte edes hävetä.
Perussuomalaiset elättää tällä hetkellä suurimman osan vasemmistopuolueiden äänestäjistä.
- Anonyymi00061

Demari vassari pummi halveksii maalarin ammattia.
- Anonyymi00062
Anonyymi00056 kirjoitti:
Maalariksi opiskellut BERGBOM ei kerro kuka se sitten Persut elättää jos niitä verotuloja ei tule tarpeeksi. Kuten olen joskus sanonut tunnen tätä kaartia joka kirjoittelee. Suurin osa on Kelan asiakkaina. Ollaan persaukisia ja niin porvareita. Jos jotakin olisi korvienvälissä, että osaisitte edes hävetä.
Vasemmistolaisista suurimmalla osalla on pelkkä peruskoulututkinto ja ne kirjoittelee tänne päivät pitkät ties missä aineissa.
- Anonyymi00063
Anonyymi00060 kirjoitti:
Perussuomalaiset elättää tällä hetkellä suurimman osan vasemmistopuolueiden äänestäjistä.
Paskapuhetta !
- Anonyymi00064
Anonyymi00062 kirjoitti:
Vasemmistolaisista suurimmalla osalla on pelkkä peruskoulututkinto ja ne kirjoittelee tänne päivät pitkät ties missä aineissa.
Laitappa poika faktaa ja tilastoja väitteestäs. Veikkaan että ei löydy tota sun tarinaa tukevaa faktaa...koska kuulut näihin tapavalehtelijoiden porukkaan...
- Anonyymi00066
Anonyymi00059 kirjoitti:
Tääl ei oo ku persutrolleja samat apina kirjoittelee just ympäri suomi24 palstaa tota samaa sontaa luullen et joku ottaa vielä tosissaan. Ei nää trollit oo missään oikeissa töissä kännipäissään solvataan muita jne.
Solvaa täällä vassut ja kepuloisetkin yhtälailla. Ei ne sen parempia ole.
- Anonyymi00072
Anonyymi00064 kirjoitti:
Laitappa poika faktaa ja tilastoja väitteestäs. Veikkaan että ei löydy tota sun tarinaa tukevaa faktaa...koska kuulut näihin tapavalehtelijoiden porukkaan...
Demareilla aika paljon peruskoulupohjaista äänestäjää ja määrä nousussa.
https://www.vaalitutkimus.fi/puoluevalinta-eri-demografisissa-ryhmissa/
- Anonyymi00065
SDP ja Vasemmistoliitto haluavat kurittaa kunnollisia suomalaisia ryöstöveroilla jotka menevät mamutukseen ja etelän hulttiovaltioille.
Perussuomalaiset on ainoa vaihtoehto vasemmistohulluudelle.- Anonyymi00068
Höpöhöpö. Persut ne on veroja korottamassa ja ottaneet ennätysajassa ENNÄTYSMÄÄRÄN velkaa.
- Anonyymi00080
Demareiden ja kommunistien elinehto on, että maasa on runsaasti työttömiä luusereita, jotka odottavat kieli pitkällä tukiaisia.
- Anonyymi00081
Anonyymi00080 kirjoitti:
Demareiden ja kommunistien elinehto on, että maasa on runsaasti työttömiä luusereita, jotka odottavat kieli pitkällä tukiaisia.
Kyllä, juuri näin ja mamut kuuluu myös tähän kuvioon.
- Anonyymi00071
Julkista sektoria on karsittava raakalla kädellä. Riikan sakset ovat lelutasoa. Raivaussaha on minimivaatimus työstökoneeksi.
- Anonyymi00082
Tässä RYDMAN tekee hienoa työtä järjestörälssin osalta.
- Anonyymi00073
Persut menee vaaleihin kaksilla rattailla.
Purra on kannuksensa luonut Suomen varakkaimpien edunvalvojana. Vastustaa suurituloisten veronkorotuksia, ja jakaa heille sitä rahaa minkä saa köyhiltä riistettyä. Ei ole sattumaa että varakkaimmat haluavat hänet pääministeriksi.
Toisilla rattailla ajelee Keskisarja,Peltokangas,ym. Julkisesti joko A-studiossa tai Iltapäivä lehdissä "kurnutetaan" maahanmuttajia, tai pilkataan SDP:n kansanedustajaa, se uppoaa junttiPersuun kuin veitsi sulaan voihin.- Anonyymi00077
Ei suomalaiset halua afkaani-muslimeja ministeriksi.
- Anonyymi00076
Demareilla on vaali paniikki koska PerusÄSSÄ menee vaaleissa ohi YKKÖSEXI 😆
- Anonyymi00078
Miksi esiinnyt välillä persuna ja välillä demarina?
- Anonyymi00083
PS on keventänyt verotusta ja saxinut oikeista kohteista. Ja kannatus nousee kohti vaaleja oikein oikein komeasti 🥰
- Anonyymi00084
Me duunarit muistamme työelämän heikennykset ja muut leikkaukset jotka meitä koski . Persut kusitte meitäkin silmään T : Duunarit
- Anonyymi00086
Anonyymi00084 kirjoitti:
Me duunarit muistamme työelämän heikennykset ja muut leikkaukset jotka meitä koski . Persut kusitte meitäkin silmään T : Duunarit
Minun työelämä ei ole heikentynyt yhtään ja palkasta jää enemmän käteen kuin kakarahallituksen aikana. En koe tarvetta lakkoilla ja kiukutella kuin lapsi jos vaalitulos on mielestäni väärä. Kiitos Perussuomalaiset hyvää työtä eikä ole ihme että kannatus nousee. T. Duunari
- Anonyymi00089
Anonyymi00086 kirjoitti:
Minun työelämä ei ole heikentynyt yhtään ja palkasta jää enemmän käteen kuin kakarahallituksen aikana. En koe tarvetta lakkoilla ja kiukutella kuin lapsi jos vaalitulos on mielestäni väärä. Kiitos Perussuomalaiset hyvää työtä eikä ole ihme että kannatus nousee. T. Duunari
Ethän sinä ole töissä. Kirjoittelet täällä useine eri persooniesi kanssa esittäen milloin ketäkin.
- Anonyymi00085
”Rahat loppuvat kesken” – nyt liipasimella ovat uimahallit, kirjastot ja koulut: katso, kuinka raju pudotus voi olla
Kunnissa on nyt poikkeuksellisen vaikea syksy. Kuntaliiton mukaan säästöt jatkuvat, koska ennakoituun talouskasvuun ei voi luottaa.
Kaupungit kamppailevat vaikean taloustilanteen kanssa. Verotulot ovat kehittyneet odotettua heikommin ja työllisyyspalveluiden siirto kunnille on nostanut kustannuksia.
Kuntaliiton mukaan luvassa voi olla kuntaveron korotuksia ja kunnat joutuvat mahdollisesti supistamaan palveluja. Uhkana on myös koulujen, päiväkotien ja uimahallien lakkauttamisia.
Työttömyyden kustannukset ovat kasvaneet räjähdysmäisesti, kertoo Kuntaliiton kehittämispäällikkö Mikko Mehtonen.
https://yle.fi/a/74-20242764- Anonyymi00087
MET ei haluta töihin! MET halutaan olla uunin pankolla ja luetaan uuninpankko blogia ja tykätään mamuista. Siksi met äänestämme punikki puolueita!
- Anonyymi00088
Anonyymi00087 kirjoitti:
MET ei haluta töihin! MET halutaan olla uunin pankolla ja luetaan uuninpankko blogia ja tykätään mamuista. Siksi met äänestämme punikki puolueita!
Katsokaa missä persuilla on suuri kannatus siellä on pienimmät verotulot, koska junttipersut ovat sisäruokinnalla.
Tilanne toki voi nyt muuttua koska suomen varakkaimpien puolta on suojellut Purra.
Voi olla että Purran sakset vetävät Merauoersuja puolueeseen.
- Anonyymi00090
Minä olen ainakin valmis maksamaan muutaman prosentin enemmän veroja jos sillä turvataan nopeampi pääsy terveyskeskukseen tai sillä turvataan se ettei sosiaaliturvasta tarvitse leikata maanpuolustukseen. Olen keskituloinen palkansaaja.
- Anonyymi00094
Sama täällä , siksi raivostuttaakin tämä nykyhallituksen touhu joka alas-ajaa tätä maata kaikinkeinoin pitäen vain pienen etupiirin etuja kansasta välittämättä.
- Anonyymi00095
Anonyymi00094 kirjoitti:
Sama täällä , siksi raivostuttaakin tämä nykyhallituksen touhu joka alas-ajaa tätä maata kaikinkeinoin pitäen vain pienen etupiirin etuja kansasta välittämättä.
Mamu menee sinunkin ohi terveydenhuollossa.
- Anonyymi00103
No pääsitkö Marinin himoverotuksen aikana nopeammin? Niinpä. Et päässyt. Pääsitkö Marinin soteuudistuksen jälkeen nopeammin? Et niin päässyt. Kato SDP on tunaroinut kaikki päin persettä ja olet maksanut verojen muodossa rahaa täysin turhaan. Ne meni kato ilmastoapurahastoihin ja muihin ulkomaille kehitysmaihin. Et silleen.
- Anonyymi00115
Anonyymi00103 kirjoitti:
No pääsitkö Marinin himoverotuksen aikana nopeammin? Niinpä. Et päässyt. Pääsitkö Marinin soteuudistuksen jälkeen nopeammin? Et niin päässyt. Kato SDP on tunaroinut kaikki päin persettä ja olet maksanut verojen muodossa rahaa täysin turhaan. Ne meni kato ilmastoapurahastoihin ja muihin ulkomaille kehitysmaihin. Et silleen.
Pääsin ja silloin ihmisiä arvostettiin erillä tavoin kun nyt. Silloin kansaa ei jaettu niin kuin nyt, nyt on rikkaat hyvät ja köyhät huonot ihmiset. Kansa ei ole ollut koskaan sodan jälkeen näin kahtia jaettu.
- Anonyymi00091
Vasemmisto haluaa lyödä VEROMOUKARILLA päähän. Riikka suojele meitä.
- Anonyymi00092
Juntti Persuilla tulee ensimmäisenä hätä jos verotulot vähenee ja aletaan palveluita leikkaamalla nostamaan Suomen taloutta.
Kun katselee tilastoja missä tienataan siellä ei Persut ole haittana. Alueet joissa Persuilla on suuti kannatus, siellä ei ole liioin verotuloja. Tämän kaiken voi tarkistaa netistä kun uhraa aikaa.
Suomeksi, jos Purra pistää ne sakset heilumaan, kyllä siellä alkaa Persujen puntit ensimmäisenä tutisemaan. - Anonyymi00093
Anonyymi00092 kirjoitti:
Juntti Persuilla tulee ensimmäisenä hätä jos verotulot vähenee ja aletaan palveluita leikkaamalla nostamaan Suomen taloutta.
Kun katselee tilastoja missä tienataan siellä ei Persut ole haittana. Alueet joissa Persuilla on suuti kannatus, siellä ei ole liioin verotuloja. Tämän kaiken voi tarkistaa netistä kun uhraa aikaa.
Suomeksi, jos Purra pistää ne sakset heilumaan, kyllä siellä alkaa Persujen puntit ensimmäisenä tutisemaan.Perussuomalaisilla ei ole hätää mutta vassariloisijoilla on jatkuva hätä housussa.
- Anonyymi00096
Suomessa on jo valmiiksi maailman korkeimmat verot ja palvelut siihen nähden perseestä, tiet paskakunnossa. Mihin rahat menevät???
- Anonyymi00097
Kysy persuilta nehän olevinaan tietää kaikesta kaiken . Ja jos ei tiedä niin sitten keksitään ihan omasta tai tekoälyn päästä.
- Anonyymi00098
Anonyymi00097 kirjoitti:
Kysy persuilta nehän olevinaan tietää kaikesta kaiken . Ja jos ei tiedä niin sitten keksitään ihan omasta tai tekoälyn päästä.
Rahat menee mamun perseeseen ja vassarien suoja työpaikkoihin ym. SIKAILUUN
- Anonyymi00099
Anonyymi00098 kirjoitti:
Rahat menee mamun perseeseen ja vassarien suoja työpaikkoihin ym. SIKAILUUN
Persujen käsissä rahat menee SEKOILUUN !
- Anonyymi00100
Anonyymi00099 kirjoitti:
Persujen käsissä rahat menee SEKOILUUN !
Porvareiden taskuihin menee köyhien viimeisetkin rahat tän hallituksen toimesta jossa porhojen juoksupoikina toimii persut .
- Anonyymi00101
Anonyymi00100 kirjoitti:
Porvareiden taskuihin menee köyhien viimeisetkin rahat tän hallituksen toimesta jossa porhojen juoksupoikina toimii persut .
Me haluamme Suomesta kommunistisen Neuvostoliiton jossa kaikilla on kurjaa.
- Anonyymi00102
Anonyymi00100 kirjoitti:
Porvareiden taskuihin menee köyhien viimeisetkin rahat tän hallituksen toimesta jossa porhojen juoksupoikina toimii persut .
Siksi kaikille yrittäjän paskoille tulee määrätä vero 50% väh. Yrittäjien takia köyhät köyhtyy. Onneksi SDP voittaa ensi vaaleissa ja kaikki perutaan ja persut panaan oppositioon
- Anonyymi00104
Anonyymi00102 kirjoitti:
Siksi kaikille yrittäjän paskoille tulee määrätä vero 50% väh. Yrittäjien takia köyhät köyhtyy. Onneksi SDP voittaa ensi vaaleissa ja kaikki perutaan ja persut panaan oppositioon
Ilman yrittäjiä ja porvareita sinulla ei olisi yhtään mitään. Ehkä löysä paska mikä sulla on jo muutenkin.
- Anonyymi00105
Anonyymi00104 kirjoitti:
Ilman yrittäjiä ja porvareita sinulla ei olisi yhtään mitään. Ehkä löysä paska mikä sulla on jo muutenkin.
Minulla on oikeus olla tekemättä yhtään mitään ja sinunlaiset persut ei voi kato estää sitä. Persut on niin 👉👌
- Anonyymi00106
Anonyymi00102 kirjoitti:
Siksi kaikille yrittäjän paskoille tulee määrätä vero 50% väh. Yrittäjien takia köyhät köyhtyy. Onneksi SDP voittaa ensi vaaleissa ja kaikki perutaan ja persut panaan oppositioon
On hyvä olla porvari PerusÄSSÄ 🥰
Me päätämme Suomen asioista. - Anonyymi00107
Anonyymi00104 kirjoitti:
Ilman yrittäjiä ja porvareita sinulla ei olisi yhtään mitään. Ehkä löysä paska mikä sulla on jo muutenkin.
Ilman duunareita ei ois yrittäjiä/yrityksiä ja porvareita .
SDP Suomen duunareiden puolue. - Anonyymi00108
Anonyymi00107 kirjoitti:
Ilman duunareita ei ois yrittäjiä/yrityksiä ja porvareita .
SDP Suomen duunareiden puolue.Miksi sitten SDP aikoo lisätä ulkomaisen työvoiman hankintaa? Ei Suomen duunarit asu ulkomailla.
- Anonyymi00110
Anonyymi00104 kirjoitti:
Ilman yrittäjiä ja porvareita sinulla ei olisi yhtään mitään. Ehkä löysä paska mikä sulla on jo muutenkin.
Juuri näin.
- Anonyymi00111
Anonyymi00108 kirjoitti:
Miksi sitten SDP aikoo lisätä ulkomaisen työvoiman hankintaa? Ei Suomen duunarit asu ulkomailla.
Olen jo muutaman kerran tänne nostanut todisteeksi tilastoja, jotka osoittavat että sitä halpatyövoimaa on tämän hallituskauden aikana tullut ennätysmäärä. Vaikka ukranalaiset lasketaan pois.
Konkursseja myös on tullut ennätysmäärä. - Anonyymi00112
Anonyymi00111 kirjoitti:
Olen jo muutaman kerran tänne nostanut todisteeksi tilastoja, jotka osoittavat että sitä halpatyövoimaa on tämän hallituskauden aikana tullut ennätysmäärä. Vaikka ukranalaiset lasketaan pois.
Konkursseja myös on tullut ennätysmäärä.Ne ovat kuitenkin tulleet tänne töihin. Eivät sosiaalituilla elämään. Nyt sosialistit näyttävät mallia miten Suomeen ei tarvitse edes kotoutua eikä oppia Suomen kieltä kun voi äänestyspäätöstä tehdessään lukea sosialistien vaalimainoksenkin arabiaksi.
- Anonyymi00113
Anonyymi00112 kirjoitti:
Ne ovat kuitenkin tulleet tänne töihin. Eivät sosiaalituilla elämään. Nyt sosialistit näyttävät mallia miten Suomeen ei tarvitse edes kotoutua eikä oppia Suomen kieltä kun voi äänestyspäätöstä tehdessään lukea sosialistien vaalimainoksenkin arabiaksi.
Kyllä näin on. Kannattaa käydä tutustumassa Suomeen Mainuaa kauempana.
Pääkaupunki seutu ei pärjäisi ilman maahanmuuttoa. Pesut meuhkaa kun tulee ulkomaista työvoimaa. Niitä tulisi vähemmän jos lähtisitte itse töihin.
Persuistakin on suurinosa sisäruokinnalla, sen olen omin silmin nähnyt. - Anonyymi00114
Anonyymi00113 kirjoitti:
Kyllä näin on. Kannattaa käydä tutustumassa Suomeen Mainuaa kauempana.
Pääkaupunki seutu ei pärjäisi ilman maahanmuuttoa. Pesut meuhkaa kun tulee ulkomaista työvoimaa. Niitä tulisi vähemmän jos lähtisitte itse töihin.
Persuistakin on suurinosa sisäruokinnalla, sen olen omin silmin nähnyt.Ehdottomasti kannattaa punavihreidenkin vierailla vaikka hesassa ja kulkea perjantai-iltana rautatieaseman läpi niin näkee läpileikkauksen missä etelä-suomessa mennään. Viime kesänä Pariisissa vieraillessani maahanmuuttajat myivät Pariisin rautatieasemalla huumeita aivan poliisipartion silmien alla. Jostain syystä rautatieasemilla näkee millainen etninen tilkkutäkki Euroopan maista on tullut. Kun asiat menevät tarpeeksi pitkälle niin Syyria on hyvä esimerkki mihin eri ryhmittymien erilaiset arvot ovat johtaneet.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS1253153Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.161101Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63903Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke54884- 52819
- 48709
- 58685
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍82682- 80636
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35624