Se kuuluisa peili, se peili, joka tunnistaa toisten surun, ilon, lämmön, kylmyyden ja muut tunteet - se on meillä jokaisella jonkinlainen. Toisilla se on herkempi ja toiset vähät välittävät kanssaan elävien, kirjoittavien, työskentelevien tunteista. Se peili joka tekee meistä ihmisiä, sosiaalisia apinoita, matkiaksemme toisiamme, pienestä pitäen. Eräät meistä ovat hyvinkin taitavia puhumaan rumia ja ohittamaan läheisensä tai antamaan arvioita jopa tuiki-tuntemattomista. Voimme jokainen tehdä analyyzeja ja diagnoozeja toisistamme, tietämättä kuitenkaan totuutta tai ees järkevää syytä miksi nimittelemme naapurinpoikaa sälliksi tai pääministeriä kaupankassaksi.
Jos herkkiksellä on liiian monta asiaa ympärillään, sotkussa, solmussa tai aktiviisena, hän lamaantuu, saattaa lähtee karkuun tai ahdistuu, kaiken paljoudesta. Kiire- vaatimukset, perfektionismi, itsesyytökset ja tehtävien mahdottomat tavoitteet tekevät herkkikselle tulipalovaaran, "danger".
Joku toinen saattaa hyvinkin ohittaa, jopa unohtaa - kokemansa, muttei herkkis. Hän jää herkistelemään kokemaansa ja miettimään, mitä hän itse teki väärin, vaikkei tapahtuma välttämättä ees koskenut häntä. Hän tutkiskelee omia tuntojaan ja mitä jätti tekemättä, mitä teki, Empatia - peiliin katselevana. Omat ajatukset ja omat suunnitelmat jopa ratkaisut hakkaavat päätä seinään. Turhaan, niin turhaan. Herkkis yrittää vaikuttaa tilanteeseen, mutt yleensä herkkis saa henkisesti turpaansa, koska "ei-kuulu-joukkoon".
Herkistelyä on myös luovuus, ison kuvan näkeminen laajempana kuin yksilöllisenä - yhteen asiaan kohdistuvana. Herkistelyä on se liiankin vilkas mielenmaisema joka yleensä ajattelee asiat parhain päin ja yrittää löytää ratkaisuja kaikkien kannalta - eikä vain pienen murto-osan. Hän havainnoi tarkasti ja muistaa asioita, myös muiden kannalta. Yksityiskohdat eivät ole Häneltä hukassa.
... No miten herkkis sitten eroaa tunteettomasta sosiaalisesta saalistajasta, kyynisestä laskelmoijjjjasta ? Empatia on ydinsana. Empaattinen henkilö ei saalista, ei laskelmoi, ei manipuloi, hän on vaan ajan tasalla muista syistä.
... NO miten kyynikon käytös eroaa empaattisen käytöksestä ? Empaattinen henkilö ei käytä tietojaan tai ymmärrystään hyväkseen, vaan
"antaessaan saa, kadottaessaan löytää jne.
"siell miss Ihmiset tuntevat tuntehin, siell yhteisöllä hyvä olla on
"kuunnellaan mitä toisella on sanottavaa, kerrotaan avoimesti syyttelemättä mitä toisella on sanottavaa ja etsitään yhdessä ratkaisun avaimia sellaisina kuin ollaan.
****Sopu sijaa antaa, sydämen hyvyys tilaa tekee.****
****Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, jaettu suru on puoli surua.****
*****Yksi puu ei tee metsää, eikä yksi ihminen yhteisöä.*****
.:::::::>>Sana suun sulkee, ystävällisyys sydämen avaa<<.:::::::
ja vielä lopuksi:
Ei tarvitse olla kovin sinisilmäinen, ettei näe maailman pahuutta. Sen kanssa on vain opittava elämään, myös pienemmässä mittakaavassa.
Jos herkkiksellä on liiian monta asiaa ympärillään, sotkussa, solmussa tai aktiviisena, hän lamaantuu, saattaa lähtee karkuun tai ahdistuu, kaiken paljoudesta. Kiire- vaatimukset, perfektionismi, itsesyytökset ja tehtävien mahdottomat tavoitteet tekevät herkkikselle tulipalovaaran, "danger".
Joku toinen saattaa hyvinkin ohittaa, jopa unohtaa - kokemansa, muttei herkkis. Hän jää herkistelemään kokemaansa ja miettimään, mitä hän itse teki väärin, vaikkei tapahtuma välttämättä ees koskenut häntä. Hän tutkiskelee omia tuntojaan ja mitä jätti tekemättä, mitä teki, Empatia - peiliin katselevana. Omat ajatukset ja omat suunnitelmat jopa ratkaisut hakkaavat päätä seinään. Turhaan, niin turhaan. Herkkis yrittää vaikuttaa tilanteeseen, mutt yleensä herkkis saa henkisesti turpaansa, koska "ei-kuulu-joukkoon".
Herkistelyä on myös luovuus, ison kuvan näkeminen laajempana kuin yksilöllisenä - yhteen asiaan kohdistuvana. Herkistelyä on se liiankin vilkas mielenmaisema joka yleensä ajattelee asiat parhain päin ja yrittää löytää ratkaisuja kaikkien kannalta - eikä vain pienen murto-osan. Hän havainnoi tarkasti ja muistaa asioita, myös muiden kannalta. Yksityiskohdat eivät ole Häneltä hukassa.
... No miten herkkis sitten eroaa tunteettomasta sosiaalisesta saalistajasta, kyynisestä laskelmoijjjjasta ? Empatia on ydinsana. Empaattinen henkilö ei saalista, ei laskelmoi, ei manipuloi, hän on vaan ajan tasalla muista syistä.
... NO miten kyynikon käytös eroaa empaattisen käytöksestä ? Empaattinen henkilö ei käytä tietojaan tai ymmärrystään hyväkseen, vaan
"antaessaan saa, kadottaessaan löytää jne.
"siell miss Ihmiset tuntevat tuntehin, siell yhteisöllä hyvä olla on
"kuunnellaan mitä toisella on sanottavaa, kerrotaan avoimesti syyttelemättä mitä toisella on sanottavaa ja etsitään yhdessä ratkaisun avaimia sellaisina kuin ollaan.
****Sopu sijaa antaa, sydämen hyvyys tilaa tekee.****
****Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, jaettu suru on puoli surua.****
*****Yksi puu ei tee metsää, eikä yksi ihminen yhteisöä.*****
.:::::::>>Sana suun sulkee, ystävällisyys sydämen avaa<<.:::::::
ja vielä lopuksi:
Ei tarvitse olla kovin sinisilmäinen, ettei näe maailman pahuutta. Sen kanssa on vain opittava elämään, myös pienemmässä mittakaavassa.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Hyvää kirjoittelua, osaat.
Noh kiitti: Eikö muita ajatuksia herännyt?
mutt Mukavaa lauantaipäivääSinulle,
mulle aamuherätys ja verhojen aukaiseminen toi silmieni eteen naapuritalon
Suomen lipun puolitangossa.
Onneksi on joka tapauksessa varsin ihana nousta ja herätä tähänkin päivään. Kaikesta huolimatta ja kaiken sen vuoksi 💕💞💓
Näillä mennään.
Sori, että sanon: herkistelysi on liian pitkä. Pointsista ei saa kiinni / tolkkua. Mikä lie ajatuksesi / tarkoituksesi? Tiivistäminen ja perusajatuksen selvästi esille tuominen auttaisi kommentoijia ymmärtämään, mistä on kyse.
Anteeks vaan :) lyhyestä todella virsi kaunis. Ehkä sun ei oo tarkoituskaan saada mitään tolkkua pointista. Ei kaikkea tarvitse ymmärtää, ees Sinun. Kiitos kuitenkin viestistäsi, oletan että sä itse tykkäät tiivistyksistä ja selkeistä perusajatuksista.
Ehkä mun kirjoitukset ei oo Sinulle sopivaa luettavaa?
Well, ehkä moni muukin on lukenut sen, mutta laillani ei ole osannut sanoa siihen mitään jatkeeksi. Paljon asiaa monelta kantilta, ei yhtä sellaista ideaa, johon tarrata ja vastata / kommentoida.
Herkkyys on hyvä juttu, mutta ainakaan näillä sivustoilla ei kannata antaa sen mennä tunteisiin.
Hei, well well, En oikein tiedä miten vastata sulle. Kerrot että viestissäni on paljon asiaa monelta kantilta, muttei yhtään sellaista ideaa, johon sinulla olisi mitään sanottavaa. Kuitenkin mielestäsi herkkyys on hyväjuttu, sille voisin nostaa maljan. Hurraa!
Sori kultsi: "... ei yhtä sellaista ideaa, ..." on a i v a n eri asia kuin " ... yhtään sellaista ideaa ... ".
Täytyy miettiä pullahtaisiko päästä joku herkistelyjuttu mieleen. Olen tainnut jossain kohdassa elämää panna herkistelyille pisteen.
Vai kultsi:) tuolle en kyllä herkisty.
Sinä olet hyvin tarkkaan lueskellut läksysi: sekä omien viestiesi osalta että minun kirjoittamieni. On aiwan eri asia vastata samoilla sanoilla kuin kirjoittaa eri tavoin samaa aisaa;) - Toistoa se on kuitenkin! sanoilla. Aina voi kirjoittaa oman vastineensa, toisen toikkaroinneille. Ymmärrämme asioita ja lauserakenteita hyvin herkästi eri sävyyn, omilla tavoillamme.
Ymmärryksen lisäämiseksi: 1. Ei yhtä asiaa = monien asioiden joukosta yksi ainoa, johon olisi voinut tarttua. / 2. Ei yhtään sellaista ideaa. = ei ainuttakaan asiaa / ideaa tms., johon kommentoida.
Anteeksi, Onko sinulle jotain epäselvää vastauksissasi? Voinko auttaa?
Sulle tuntui olevan. Tai sitten et vain osannut ilmaista.
Joo, ei oikein auennut
Jaahas, paljon on sanoja ja ehkä jotain asiaakin, myös minunkin mielestä
Herkkyys ei ole omien ajatusten ja navan ympärillä pyöriskelyä ja sitä "syvällisyyttä" mikä usein on yksinkertaisesti vain itsekyyttä ja oman tunteiden nostamista ja jopa esittelemistä. Usein ihmiset , jotka haluaisivat olla oikeasti herkkiä kuvaavat itseään herkiksi, kuten niin usein me ihmiset teemme kun haluaisimme olla jotain. Herkän kyllä tunnistaa ilman , että sitä pitää itsessään mainostaa
Herkkyys on , totta kai, empatiaa että osaa oikeasti asettua toisen asemaan ja unohtaa omat tuntemuksensa siitä tilassa.
Erityisherkkyys, jota ilmeisesti sivusit joissakin lauseissa, pitää sisällään myös kykenemättömyyden ottaa kritiikiä vastaan.
Niin, voisko herkkis uhriutua herkäksi, tilanteen mukaan, vaikka olemalla syyllinen omiin tunteisiinsa , taipuvainen hyökkäilemään, provosoimaan, ottamaan kantaan, hankkiutumaan tilanteisiin joissa herkkyytensä kärsii? Sitten tuoda esiin herkän puolensa ja ehkä päätyä selittelemään " aina minulle käy näin, aina minua kiusataan, syytetään"? Käyttää ikään kuin herkkyyksiään banderollina, "minä olen tällainen, älä lähesty"
Joskus olen miettinyt herkän ja ujon erilaisuuksia. Onko ujo aina herkkis ja herkkä aina ujokin:) Tuoko herkkä esiin herkkyyksiään vai haluaako piilottaa ne ettei ne tulis kaikkien läsnä/paikalla olevien tietoisuuteen? Itsekseen viihtyvät voivat olla herkkiä - mutt voiko syrjäänvetäytyvä, seuroista muista ihmisistä piittaamaton olla myös ujo?
Mielestäni voi olla herkkis ilman empatiaa. Eikä ees symppis tartte olla ollakseen herkistelijä, tunteellinen, voimakkaasti tunteileva, tunteissaan itselleen rehellinen? Osaako herkkis säädellä tunteitaan vai onko se luonteenpiirre :)
joo... Erityisherkät - tiedän termin, mutten heistä sen kummemmin puhunut, mutt erityisherkkien piirteitä löytyy paljon ihan tavis - herkistelijöissäkin:) Eiks 💟
Ehkä nyt on vähän puurot ja vellit sekaisin mutta joo, varmasti mummeli ihan maallikko näissä asioissa on, joten sallittakoon se
Ujo ei välttämättä ole herkkä eikä herkkä ole ujo; tuo olettamus on puhtaasi maallikon luulemista ja valitettavasti monesti muka "tietämistä"
Sinus edellisessä kirjoituksessa oli kutakuinkin herkkyys kerrottu oikein. Herkistely on eri asia kuin herkkyys luonteen piirteenä.
Mutta joo, mennään näillä. Tämä foorumi tuskin on oikea tämän korkeampaan spekulointiin asiasta
....sinua edellisessä kirjoituksessa....
Voithan aina kokeilla asian korkeampaa spekulaatioo,
jospa me herkät maallikotkin oppisimme herkistelystä jotain joskus,
ehkä maybe?
Pohdin edelleenkään jatkossaki: tarvitaanko herkistelyyn erityistä varsinaista herkkyyttä aistia tuntehin? Vai voiko paatunut pahakyyninen- uhriutunut sielukin herkistyä tietyissä tilanteissa:)
Onks se ihmisluonnolle kuitenkin niin tyypillistä osoittaa erilaisia, myös herkkiä tunteita? vaikkei oliskaan herkistelijä:)
Nyt meni jo niin tekotaiteelliseksi että anna olla jo!
"Pohdin" edelleenkin ...
Tuosta juolahti mieleen isäni, raavas maalaisisäntä, joka kirosi lujaa, kun kaikki ei mennyt kuin valssi kesällä. Oli yllättävää huomata - sitten kun olin jo vähän isompi ja vanhempi - miten helposti hän herkistyi esim. musiikista tai muusta esityksestä, joka vei pois arkipäivästä ja arjen huolista. Joka toi mieleen muuta kuin ainainen työ, tuska ja leivän keruu.
Kyllä tunteet asuvat meissä kaikissa ja ne tulevat ulos milloin mitenkin, miten kullakin. Itse olen kova itkemään esim. elokuvia, vaikka kovis koetankin olla.
Näin on. Jokaisella ihmisellä on jonkinlaisia tunteita. Miten ne sitten tulevat esille on toinen juttu. Myös synnynnäinen temperamentti vaikuttaa siihen, miten käsittelee tai kohtaa omat tai toisen tunteet
Liika analysointi tai tulkinta menee yleensä maallikolla metsään ja se aiheuttaa hyvin palljon selkkauksia esim. työpaikan ihmissuhteissa.
Herkkyys on jotain aivan muuta kuin omissa tunteissa märsyämistä tai itkuherkkyyttä. Mutta kuten täällä jo todettiin, ei helmiä sioille.
Tunteet ovat herkkyyttä. Mutta syvemmin herkkä tyyppi huomaa ympärillään asioita, joita kaikki eivät huomaa. Esim. toisen herkistymisen ja vaikkapa sen, miten ihminen reagoi toisten sanomisiin ja / tai tekemisiin. Sitä taitoa ei ole kaikilla, ehkä vain harvoilla.
Näinä vuoden harmaina hetkinä
Tunnen oloni entiseksi
Kuin joskus mielessäni takaa vuosien
Takaa tuhannen syksyn ja talven
Ja yhä sama lohduton
Talvitaivas on ylläni
Yhä tunnen hengityksen
Vanhan metsän havinan
Ihmislihan syövereissä
Kytee ikuinen ahdistus
Ja missä en ole yksin
Missä hengittää ihminen
On kaikki saastunut
Kaikki palanut
Jumalan rakkaudesta
Ainoaan äpäräpoikaansa
Kylmä talventuuli hyytää
Veren kristittyjen suonissa
Ja pelko jäytää syvemmällä
Ihmislihan suojissa
Ja pian on hautajaisyö
Vanhan ja verisen tavan noituma
Niin hekin saavat tietää
Tuntea muistoni julman loiston
Olipa hyvä esitys herkkyydestä. Tämä pisti ihan miettimään, mitä! missä! milloin! miksi! Jotenkin kapinallista, raadollista, saastunutta, synkkää, myyttistä, mystistä, ankeutta ja harmaita hetkiä.
Mutt yks mikä tästä tekstistä tuli mieleen
oli "mustakissa ylittää tien" - uskomus.
Hyvin herkille sekin toimii 🖤
...tai sitten vain ihan tyhmille !
On sellaisiakin persoonallisuuksia jotka eivät osaa tunnistaa tai sanoittaa omia tuntemuksiaan saatikka ymmärtää toisten
Siili25
Kyllä sellaisia on ihan pilvin pimein. Mikään ei ole niin vaikeaa kuin kommunikoiminen, mutta vielä vaikeampaa ja hankalampaa on selittää ja sanoittaa se, mitä tuntemuksia sisällä sikiää asioista ja aiheista.
10 prosenttia ihmisistä omaa persoonallisuuden joka ei tunnista omia tunteitaan vaan saattaa projisoida ne fyysisikdi tuntemuksiksi esim kivuksi.
Siili25
Mihin perustat väitteesi? Googleen? Tekoälyn väitteeseen?
Älkää nyt ihmiset psykologisoiko liikaa, itseänne tai muita.
Prosenteista en tiedä, mutta se on taivahallinen tosi, että jotkut ihmiset manipuloivat mielellään - siis mielensä puolella / mielensä mutkissa - itselleen vaikka mitä vaivaa, kipua ja särkyä.
Joo, onha jokaisella epäilyjä mitä mikin oire on.
Kyllä tämä on ihan lääketieteellistä faktaa eikä erikseen kenellekään osoitettu. Sille on ihan diagnoosikin vaikka sairaudesta ei olekaan kysymys vaan persoonallisuuden piirteestä.
Siili25
Laitappa linkki tuohon "faktaan"
Koitapas nähdä vaivaa ja etsi ihan itse. Varmasti löydät jos haluat.
Siili25
Kyllä, totta, tai eivät jostain syystä, edes ajattele toisten tuntemuksia. Ymmärryksestä puhumattakaan, tai edes halusta ymmärtää. Tottapuhut!
niin itselleen, sekin voi olla totta, kipu->tunne(esim, masennus?)-lisää särkyjä- lisää tunteita- - uusikipu -- > uusi harmitus, ahdistus, tunne. Mutt useimmiten puhuminen ei näissä fyysisissä kivuissa auta, eikä edes tunnistaminen - toisinaan ei edes lääkäri saa kiinni mistä puristaa :) totta toinenkin puoli.
Tästä mulle tulee erityisesti mieleen kun mä oon aina tuntenut myös vatsallani, kaikenlaisia tunteita =) ja se on ihan inhimmillistä - kuuluu mun perusluonteeseen.
Tosin tiedän ihmisiä jotka ei löydä itsestään tunteita, vaikka tietävät mitä ne ovat ja miten muut ihmiset niitä tuntevat, liittyen muihin ihmisiin:) ja kanssakäymisessä tuleviin kommunikaation tai hyvänkäytöksen kukkasiiin, eivät vain pysty tuntemaan ja häpeävät osaamattomuuttaan, tai sitten jopa ohittavat - väheksyvät ja antavat itselleen anteeks, etteivät tunne. (esim, just empatiaa) ja löytävät itsestään, luonteestaan muita piirteitä, jotka ovat itselle ominaisia.
Toden totta. meitä on moneen junaan :) yksilöllisesti.
Tässä on upee lause: Melkoinen viisaus:
"vielä vaikeampaa ja hankalampaa on selittää ja sanoittaa se,
mitä tuntemuksia sisällä sikiää asioista ja aiheista"
Aina voi ymmärtää väärin toisen puheet, ja katsella ns. omasta kulmastaan, asettumatta toisen Corneriin. Nimenomaan!
🏆
Totta. Toisaalta on hyvä jos vielä tunnistaa empatian vaikka itse ei ditä tunne. Jotkut eivät vaan tunnista tunteita ei omia eikä toisten. Vaikuttanee vuorovaikutus-ja myös parisuhteissa negatiivisesti. Käytännön asiat ja järjestelyt sen sijaan toimivat nmallikkaasti.
Siili25
Ai, nytkö masennus on tunne? Onneksi olkoon, tunnut olevan monen alan asiantuntija😁
SInä toit esille väitteen ja sinun tehtäväsi on perustella se. Se, että ylimielisestä toteat, että etsippä itse, vie väitteeltäsi pohjan kokonaan pois. Eli puhut huuhaata!
Ei vie. Sinusta se tekee laiskan, jos aihe kiinnostaa, mutta et viitsi ruveta sitä selvittämään ja etsimään.
Aha. Haluat valmista matskua pöytään. Minäpä autan sinua. Googleta esimerkiksi aleksitymia.
Siili25
Tuo ei liity kommenttiini mitenkään. Pahoittelen.
Muistan Karin pilapiirroksen jossa kaksi väittelee kumpi on herkempi, hehe, nyrkit pystyssä huusivat toisilleen...
Nimenomaan, Kari on aina löytänyt sen olennaisen.
Hyvin monet kovat ihmiset ja usein jopa ilkeät ihmiset hehkuttavat miten herkkiä he ovat
Jos ihminen on oikeasti jotain, vaikkapa kaunis, fiksu, ystävällinen, herkkä, viisas tmv. sen huomaa, ilman että siitä itse henkilön tarvitsee mainita
Niin, mutt huomaako kaikki sen herkkyyden, sellaisetkin jotka ei herkkyydestä piittaa? Tunnistetaanko se ellei itse ole herkkis:)
Kyllä huomaa, piittasipa tai ei. EI kaikki rahastakaan piittaa tai ole ulkonäkökeskeisiä mutta kyllä yleensä oikean raharikkaan tietää tai tunnistaa, samoin kauniin jne.
Mutta jankatahan tätä asiaa voi loputtomiin , kuten huomataan....
Oivaltava piirtäjä.