SK:sta lainattua lukijoiden palautetta:
"Hallitusohjelman mukaan silloinen työministeri Satonen (kok) kävi rekrymatkalla Aasiassa hommaamassa osaajia tähän valtavaan työvoimapulaan .
Persuministeri Juuso halusi lisää hoitajia ulkomailta vaikka hyvinvointialueet ja yritykset ovat irtisanoneet työntekijöitä .
Attendo toi maahamme n 1500 hoitajaa Filippiineiltä , näille tehtiin kolmen vuoden työsopimukset jonka seurauksena kotimaiset hoitajat saivat kenkää .
Tämä on Orpon hallituksen politiikkaa : Ulkomainen kielitaidoton halpatyövoima Suomeen ja kotimaiset ammattilaiset kortistoon ."
"Alta kakskymppisenä olen aloittanut työurani terveydenhuollossa ja kohta on kuuskymppiä mittarissa. Ajattelen tekeväni työni parhaan kykyni mukaan ja vaalien lojaliteettia työnantajaanu kohtaan. En ole saikuttelija. Työnantajan huomiointi työtekijää kohtaan on kuitenkin jo ottanut pohjakosketuksen. Yhä jaksan ihmetellä, milloin meistä on tullut taakka. Ihan vielä ei pidä maksaa ovella päästäkseen töihin. Toki vielä on aikaa YT -puristukseen tälle vuodelle."
"Työnantajan pahimpia virheitä on työntekijöiden arvostuksen puute. Se että nähdään välttämättömänä pahana ja kulueränä saa aikaan sen, että työntekijät ovat tekevinään töitä ja työnantaja maksavinaan. Jos molemminpuolinen sitoutuminen yhteiseen päämäärään puuttuu, niin tyhmempikin ymmärtää mitä siitä seuraa.
Motivoitunut työntekijä tekee parhaansa ja haluaa kehittää työtänsä, on joustava jos työnantajakin joustaa ja tuottaa työnantajalle parhaan vastineen maksetulle palkalle.
Sen verran paljon on tullut työelämää nähtyä hyvinkin erilaisissa työympäristöissä ja työyhteisöissä, joten kokemusta on melkoisesti siitä milloin asiat ovat toimineet hyvin kuten myös siitäkin kun ne eivät todellakaan ole toimineet."
https://www.satakunnankansa.fi/lukijalta/art-2000012236594.html
Hyvä Kokoomus
Anonyymi-ap
2
<50
Vastaukset 2
- Anonyymi00001
Psykopaattipuolue, vain muutama terve jäsen
- Anonyymi00002
Persut ja kokoomus ovat ajaneet Suomen lamaan ja ennätystyöttömyyteen. Onneksi korjausliike tapahtuu ensi keväänä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 521060
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍113994Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust45970Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,7864- 89816
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.4684Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista25637Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it190633- 73607
- 57593