Tunnen etten ole tästä äitiydestä suoriutunut kovin hyvin. Tunteet tahtoo nousta pintaan ja tulee sanottua asioita, sellaistakin mitä ei pitäisi. Totuus on kuitenkin, että olen väsynyt taistelemaan. Koen ettei minulla ole todellista auktoriteettiä. Puhelimet piilotellaan, eikä niitä anneta vaikka olen kehottanut luovuttamaan. Yhteiskunta määrittää, että olen epäonnistunut siinä, kun ruutuaika/digiaika ylittyy ja lapsi ei käyttäydy velvoitteiden mukaisesti.
Yhteiskunnan neuvot ovat välillä, sirkustempuja ja huveja, joilla ei ole pitkäkestoista pohjaa... vanhemmille annetaan ohjeita, miten heittää aamuisin kärrynpyöriä ja virikkeitä, jotta lapsi stimuloituu oikealle taajuudelle...kun en pysty olemaan koko ajan shown tasalla ja epäonnistun kaikessa, väsyn..ennen vanhaankin ne lapset kuitenkin totteli vanhempiaan, ilman tämmöistä..
Totesin lapselle, etten enää jaksa ja voi suojella asioilta, mitä velvoitetaan seuraavaksi hänen suhteen. Ei ole vaan enää itsellä keinoja.
LS
Yhteiskunnan neuvot ovat välillä, sirkustempuja ja huveja, joilla ei ole pitkäkestoista pohjaa... vanhemmille annetaan ohjeita, miten heittää aamuisin kärrynpyöriä ja virikkeitä, jotta lapsi stimuloituu oikealle taajuudelle...kun en pysty olemaan koko ajan shown tasalla ja epäonnistun kaikessa, väsyn..ennen vanhaankin ne lapset kuitenkin totteli vanhempiaan, ilman tämmöistä..
Totesin lapselle, etten enää jaksa ja voi suojella asioilta, mitä velvoitetaan seuraavaksi hänen suhteen. Ei ole vaan enää itsellä keinoja.
LS
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tiedän ettei tämä ole oikea paikka kertoa, mutta en enää vaan jaksa edes välittää siitä. Eikä minulla ole ketään uskovaa ihmistä kelle kertoa. Ei mitään suojaa, en enää jaksa suojella mitään. Millään ei enää ole väliä.
LS
Passiivinen yksilö, joka seuraa ohjelmaa, voipi kyllä käydä niin, että ei koskaan oikein pääse sisälle oikeaan elämään, saa siitä otetta.... Ihmisiä kuitenkin kaikki olla, anteeksi pitää antaa ja osata itse pyytää, halata, katsoa aina silmiin ja kertoa että rakastaa...
En koe eläväni elämää mitä haluaisin, mutta en voi tehdä asioita kuten tahtoisin. Olen asioiden vanki ja en osaa muuttaa elämääni. Olen esimerkiksi naimisissa ihmisen kanssa, jota en osaa puolisona ja miehenä arvostaa, lähimmäisenä muutoin kyllä. Olen kuitenkin ollut suhteessa ja koettanut olla itse se parempi ihminen, jotta se ei vaikuttaisi lapsiin. En ole onnistunut siinäkään, toinen ei kie tarvetta edes olla muuta kuin mitä on, mikä on ihmiselle itselle helpompaa...lasten asiat tuskin olisivat ainakaan huonommin, jos olisin lähtenyt jo kymmenen vuotta sitten. Jälkikäteen helppo todeta. Annoin myös elämän vakaumuksen estää. Lisäksi estää raha, taloudellisesti ei järkevää, vaatisi talon myymistä, en osaa ottaa riskejä tilanteessa, jossa pitäisi miettiä, missä lapset käyvät sitten koulua, odottaako muutaman vuoden, joka venyy loputtomaksi, kun ei ne edes sitten pääse luokiltaan. Ymmärrän kyllä ystävän lähtemisen. Elämässäni ei ole helppo olla, varmaan ajattelee, että asiat fiksaantuu, kun on itse poissa. Ei se vaan niin mene tosielämässä. En tarvitse tosin ystävyyttä, jossa ei ole vilpitöntä halua edes ymmärtää ja olla läsnä ja paetaan, eikä olla tukena.
LS
Minussa on vatmasti yhtälailla vikaa, vanhemmuudessa...mutta jotain kertoo esimerkiksi oma pääni sisäinen ajatus, että jos lapsi otetaan huostaan, sitten kyllä viimeistään lähden avioliitosta. Eli mieleni ikäänkuin sanoo, että tilanteen pitää olla niin kestämätön.. samanlaisia ajatuksia on muitakin....se ehkä vaan kertoo, että en oikeasti halua olla ihmisen kanssa, jonka kanssa asun, koen olevani tässä vaon koska kien sen pakoksi, enkä osaa muutakaan.
LS
https://www.vaestoliitto.fi/
Tuollakin on vain niitä työntekijöitä. Siellä oli ihan keskustelapua neurokirjon lasten vanhemmille. Työntekijää käy jo nyt useamman tunnin viikossa. En koe, että olisimme hyötyneet, konkreettista apua ei saa. Kiitos kuitenkin. Onhn tällainen paikka kirjoittaa toki vielä huonompi, koska näissä palstoissa on niin monella tavoin ajattelevia, ettei se edes hyväksi ole ihmiselle.
LS
Tietysti helpommalla pääsee, kun ei anna liian nuorelle ollenkaan älypuhelinta. Jos vanhempia ei tottele, niin voithan ottaa uhkauksen käyttöön, että puhelimista otetaan nettiyhteydet kokonaan pois. Sitte, jos homma ei vieläkään pelitä, niin uhkaus pitää toteuttaa kanssa. Eikä se jää vain puheeksi.
Olen kokeillut rajoituksia. Ongelma on, että sisarukset ovat melkein aikuisia, eikä nuorin ymmärrä ettei olisi samoja oikeuksia, enkä tiedä miten osaisivat elää siinä jotain täysin erikaista elmää mihin ovat lapsesta tottuneet. Siihen olisi pitänyt pystyä puuttumaan jo pieninä. Keskimmäinen tekee musiikkia, toki pelaakin, vanhin käyttää konetta myös opintoihin. Ovat muutenkin tottuneet älylaitteisiin, olisiko yhtäkkinen toteutus epäoikeudenmukaista diktatuuria? Tietokone on nytkin viety pois nuoremmalta. Ja puhelinta pyysin, en sitä löytänyt vaikka etsin. Vanhimmat lapset sanoisivat, että miksi heitä epäoikeudrnmukaisesti rangaistaan yhden teoista. Mielestäni se on hyvä kysymys.
LS
Ja ei hänkään ole enää pikkuinen ihan, vaikka koenkin ettei hän toimi ikätasoisesti..ymmärrys on kuin nuoremman lapsen.
LS
Tä, ei puhelimia saa ottaa nykylain mukaan poies