Turvesoiden "ennallistaminen"..

Tänään radiossa oli kaksi eri koulukunnan turvesoiden entisöijää.

Ensin oli viherpiipapit ja he täyttivät turvesuon vedellä. Näin tehden siitä ei hyödy kukaan koskaan ja loputkin alueen hiilinielut kadotetaan näin. Tälläisia metsälampeja on Suomessa tuhansia, ei niitä tarvita lisää. Sanoivat että heidän alueelle tulee lintuja jne.. ei sen enempää kuin muille tuhansille metsälammeille.

Toiseksi tulivat metsäalan ammattilaiset. Toinen vastaava maa-alue metsitettiin ja on alusta alkaen hiilinielu. Tämä tulee myös aikanaan tuottamaan omistajalleen tuloja ja tässä tapauksessa kaikki hyötyvät.
17104
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Hallituksen pitää tehdä linjauksia. Metsäyhtiöitä lopettaa Suomesta ja siirtyy Etelä-Amerikkaan. Venäjältä ei enää tule puuta ja Venäjän puun korvaus on kallista.
Paras tapa lisätä omaa metsäalaa ja sitä kautta helpottaa metsäyhtiöiden toimintaa. On selvää ettei kaikkia turvesoita voi metsittää, mutta kaikki ne eli suurin osa puita kasvamaan.

3Äänestä

Asialla on myös toinen puoli. Suuret suoalueet toimivat viljelysmaiden vesipankkina. Mm. Eksyssuon kuivattaminen on tehnyt Petäjoesta haisevan puron, kun muinoin Grööninkoskessa pyöri pieni vesirataskin. Vaikutus on huomattu alueen viljelijöiden pelloissa.

Äänestä

Tämä on minimaalinen asia, meidän tilalta on suolle matkaa 30 km ja pellot ovat tuottaneet viljaa jo useita vuosikymmeniä.

Ennallistaminen voi tapahtua vain kun turpeilla täytetään maa. Muuten syntyy metsälammikoita, joita Suomessa on jo tuhansia.
Ne eivät tuota tuollaisina mitään ja vähintä on että ne olisivat hiilinieluja.

Tärkeintä saada pidettyä metsäteollisuus ja tuhannet työpaikat Suomessa ja tähän tarvitaan Venäjän puunostojen korvaaminen omalla tuotannolla.
Metsättäminen alkaa kasvattaa hiilinieluja heti ja tuo myöhemmin varallisuutta myös metsikön omistajalle.

Sellutehtaita jo monia Etelä-Amerikassa.
Tämän tai näiden vuoksi tarvitaan hallitukselta visio ettei metsäteollisuus ole tyhjän päällä.

4Äänestä
  • Loimaan ja Someron on sanottu olevan Suomen vilja-aitta. Varmaankin n. 99% pelloista on kaukana soista.

    4Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Loimaan ja Someron on sanottu olevan Suomen vilja-aitta. Varmaankin n. 99% pelloista on kaukana soista.

    Et sitten ole kuulut pohjavedestä ja sen virtauksista?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Et sitten ole kuulut pohjavedestä ja sen virtauksista?

    Normaalit vesisateet ovat kaiken a ja o. Sanonta "kaikki mikä sataa ennen Juhannusta sataa laariin" pitää edelleen paikkansa.

    3Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Normaalit vesisateet ovat kaiken a ja o. Sanonta "kaikki mikä sataa ennen Juhannusta sataa laariin" pitää edelleen paikkansa.

    Ehkä ei ihan. Salaojitettuun peltoon ei pintasateet riitä kun huomioidaan haihtuminen ja ojituksen poistuma. Kupletin juoni on, että savimaassa kapillaari nostaa pohjavedestä kostetutta tasaisesti koko kasvukauden.

    Kun puhutaan ns. vesipankeista, niin pohjavesien virtaukset ja suotautumat ulottuvat etenkin savialueella kymmeniin kilometreihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Ehkä ei ihan. Salaojitettuun peltoon ei pintasateet riitä kun huomioidaan haihtuminen ja ojituksen poistuma. Kupletin juoni on, että savimaassa kapillaari nostaa pohjavedestä kostetutta tasaisesti koko kasvukauden.

    Kun puhutaan ns. vesipankeista, niin pohjavesien virtaukset ja suotautumat ulottuvat etenkin savialueella kymmeniin kilometreihin.

    Pötyä, jos ei sada riittävästi tai jopa ollenkaan sato menetetään. Ei auta pohjaveson kapillaarit yhtään mihinkään.

    3Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Pötyä, jos ei sada riittävästi tai jopa ollenkaan sato menetetään. Ei auta pohjaveson kapillaarit yhtään mihinkään.

    Jes näinhän se on. Savi on liian hienojakoista ja tilannetta pahentaa maan se, että rakenne kärsii herkästi käytännön viljelyssä. Muilla maatyypeillä kapillaari toimii aika hyvin, jos maan rakennetta ei ole pilattu.

    lajijasuris

    3Äänestä

Miksi pirussa joka pläntin pitäisi jotain tuottaa, eikä tuosta mitään tuottoa saa kun ensin pitää kalliisti ojittaa ja sitten odotellaan kitukasvuisten puitten kasvua. Antaa soitten olla ja haetaan tuotto kunnon metsistä, on järjetöntä kannattomia metsityksiä tukea!

Äänestä
  • Taidat olla vihervasemmistolaisen Ylen uutisten armoilla.
    Pitkälti yli puolet ovat kuivia entisiä turvealueita nämä ovat nykyisellään heti istutusvalmiita.

    Lisäksi pitäisi huonosti tuottavat vilja-ja heinän maa-alueet metsittää.

    2Äänestä

No huonon pellon metsityksen ymmärrän, niillähän puu ainakin äkkiä näkyy kasvavan vaikkei laadusta niin tiedä mutta suot jääkööt soiksi ja suojelualueiksi. Puita saadaan ihan tarpeeksi metsistäkin ja säästetään metsitystuet vaikka taimikonhoitoon, mikäli nyt kaikkea täytyy edes tukea.

Äänestä
  • Suomessa jo nyt metsistä 1/3 on soilla.
    Jos ajatellaan soita soina ne saavat olla.

    Turvesuot joista turve on jo poistettu. Nämä kannattaa metsittää jossain aikataulussa. Ja tuottamattomat pellot myös.

    Kiire ei ole koska metsien puiden nykyinen käyttö on pienempää kuin kasvu. Suunnitelman pitää tehdä aina alueen metsäalan ammattilaiset, ei vihersiepot.

    En ole nähnyt eilistä hallituksen päätöstä tukea turvesoiden metsittämistä. Aivan oikea suunta kuitenkin. Ei olla tulevaisuudessakaan Venäjän tuontipuun varassa.

    Pitää muistaa että alan teollisuutta on jo lähtenyt Suomesta Etelä-Amerikkaan ja sahoja lopetettu. Näiden vuoksi metsät kasvavat enemmän kuin käyttö on.

    4Äänestä

kyllä puuta on, mutta teollisuus siirtyy muualle koska suomessa puu on liian kallista. sanovat ihan itse niin. kalliin puun syy on,että viljelijät saavat liian hyvät tuet. ei oletarvetta myydä.

Äänestä

Ei se noin mennyt, vaan SAK:n demareiden avulla vientisatamien sulkeminen ja kaiken rahtiliikenteen katkaisu.
Onneksi nykyinen hallitus teki tuosta lopun ja nyt tilauksia taas tulee, kun ostajat luottavat toimituksiin.

Jos verrataan Etelä-Amerikkaan, niin raaka-aineet ovat lähellä ja kasvavat nopeasti. Myös työvoimakustannukset ovat selvästi Suomen alapuolella.
Aluksi kansa vastusti, että Suomi vain ottaa eikä anna mitään. Nykyään tehdas istuttaa puut käyttöönotettujen tilalle. Työllistää tuhansia työntekijöitä ja ovat nyt kaikkien suosikkeja.

7Äänestä

Eikös ruotsissa lasketa suot ja metsät hiilinieluiksi? Suomessa taas päästöiksi.Ruotsissa myöskin turve on uusiutuvaa (tiede todistaa myöskin),mutta suomessa kun äänestys meni tasan,niin valiokunnassa heitettiin arpaa ja näin suomessa päätettiin,että turve ei ole uusiutuvaa 😂

4Äänestä
  • Olet aivan oikeassa. Suomessa Hallituksen pitäisi lopettaa Luonnonvarakeskus (Luken) toiminta. Siellä kaikki henkilöt ovat vihersieppoja, kun pitäisi olla alan parhaat metsäalan ammattilaiset, tietysti !

    8Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tänään radiossa oli kaksi eri koulukunnan turvesoiden entisöijää.

Ensin oli viherpiipapit ja he täyttivät turvesuon vedellä. Näin tehden siitä ei hyödy kukaan koskaan ja loputkin alueen hiilinielut kadotetaan näin. Tälläisia metsälampeja on Suomessa tuhansia, ei niitä tarvita lisää. Sanoivat että heidän alueelle tulee lintuja jne.. ei sen enempää kuin muille tuhansille metsälammeille.

Toiseksi tulivat metsäalan ammattilaiset. Toinen vastaava maa-alue metsitettiin ja on alusta alkaen hiilinielu. Tämä tulee myös aikanaan tuottamaan omistajalleen tuloja ja tässä tapauksessa kaikki hyötyvät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu