Omenakausi on jälleen käynnissä ja sato näyttää edellisvuosien tapaan normaalilta. Oman pihan omenoita voi syödä melko huoleti vaikka joka päivä koko kauden ajan. Hilloa varten tarvitaan muutama poimittu omena, kuoriminen ja lohkominen. Hieman vettä kattilaan ja kiehumaan parinkymmenen minuutin ajan. Oman pihan omenat soseutuvat keitettäessä melkein kuin itsestään. Lisätään lopuksi pektiiniä sisältävää hillo- tai marmeladisokeria hieman ja annetaan jäähtyä 10 - 15 min.
Puussa kasvaneet hedelmät tulevat luonnollisen suodattimen läpi ja mitään ongelmia ruuan laadussa ei pitäisi juuri koskaan olla. Ilmaista ja melko vaivatonta lisäruokaa vuodesta toiseen, mikäli omenapuut pihassa on.
Omenapuiden yleistymisen alku Hämeenlinnan alueella ei ole ainakaan minun tiedossa mutta voi olla, että se on perinne noin 1700-luvulta ja peräisin ajalta jolloin kaikki helposti saatava lähiruoka on tarvittu. Omenapuita ei kannata kaataa, jos ei ole pakko. Vanhatkin omenapuut tuottavat hedelmiä. Ylimääräisten omenoiden hyötykäyttöä alueella voisi yrittää edistää jotenkin. Omenapuun puuaines on painavaa ja tiheää ja sillä saattaisi olla hyötykäyttöä, jos puun joutuu kaatamaan.
Puussa kasvaneet hedelmät tulevat luonnollisen suodattimen läpi ja mitään ongelmia ruuan laadussa ei pitäisi juuri koskaan olla. Ilmaista ja melko vaivatonta lisäruokaa vuodesta toiseen, mikäli omenapuut pihassa on.
Omenapuiden yleistymisen alku Hämeenlinnan alueella ei ole ainakaan minun tiedossa mutta voi olla, että se on perinne noin 1700-luvulta ja peräisin ajalta jolloin kaikki helposti saatava lähiruoka on tarvittu. Omenapuita ei kannata kaataa, jos ei ole pakko. Vanhatkin omenapuut tuottavat hedelmiä. Ylimääräisten omenoiden hyötykäyttöä alueella voisi yrittää edistää jotenkin. Omenapuun puuaines on painavaa ja tiheää ja sillä saattaisi olla hyötykäyttöä, jos puun joutuu kaatamaan.
Vastaukset 54
Vanhimmat
Olisiko mahdollista järjestää omenoiden keräys- ja noutopiste alueen asukasyhdistyksen toimesta? Omenapisteeseen voisi viedä ja sieltä voisi hakea hieman ilmaista ruokaa ja loput omenat käytettäisiin jonkin teollisen prosessin alkukehitykseen. Kiehtoisi ainakin omenoiden kuivaaminen talviruuaksi ja alkoholin valmistus.
Pistä kadun varteen pusseihin tai laatikoihin Ota tästä -omenoita. Menivät tänäänkin noin tunnissa ohikulkijoille ja omenoita tarvitseville. Ei tarvitse kuskata mihinkään keräyspisteeseen, eikä ainakaan kaatopaikalle muita kuin vioittuneet yksilöt ja muumio-omenat. Näin toimitaan Myllymäessä, jossa omenasato on runsas vuodesta toiseen.
Paljonko oli kiloissa tai litroissa? Jos tunnissa meni, niin ei kuullosta siltä että niitä paljon olisi ollut tarjolla.
Ja kun omenat putoaa puusta, niin huonoksihan ne menee nopeasti.
Muumiotautisiakin riittävästi ja ampiaiset aiheuttaa sitäkin, kun tekevät omeniin reikiä.
Kuivaamalla niiden sokeripitoisuus nousee noin 90%, ovat kuin karamelleja.
Se on hyvä idea. Kotimaista omenaa tarjolla veloituksetta. Kausituote. Kiitos kommentista.
> Paljonko oli kiloissa tai litroissa?
En ole sama vastaaja mutta viime vuonna sain kolmesta omenapuusta arviolta 75 - 100 kg omenoita. Olisiko kotimaisen omenan kilohinta jotakin kolmen - neljän euron luokkaa. Vuosikymmenen kuluessa tuhansien eurojen omenat ilmaiseksi, joskin jonkin verran työtä.
Kannattaa kokeilla keittää kotimaista omenaa ja ihastella soseutuvuutta, joka on täydellinen verrattuna tuontiomenaan.
Vähän tulee omenia, kun alle 100kg per satokausi.
Joka päivä on mennyt portilta n. 100 kg omenoita. Ilmaisjakelu jatkuu vielä ainakin viikon verran.
Huomasin, että meidän naapurinkin pihasta lastattiin monta pussillista omenoita auton peräkonttiin. Kai ne tarpeeseen menivät. Itsekin kävin hakemassa yhden pussillisen. Happamia olivat syödä sellaisenaan, mutta tein kiisseliä ja piirakan. Niistä tuli oikein hyviä.
Jos omenoita alkaa työntämään uuniin piirakkataikinassa vain sen takia kun ovat vähän happamia, kyseessä ei liene ekologisesti eikä terveydellisestikään kovin fiksu tapa toimia. Jopa omena on silloin haittakasvi.
Omenat soseeksi ja teelusikallinen ruokasoodaa sekaan, niin happamuus on tipotiessään, sitä ei enää ole.
Itse olen tehnyt koneellisesti omenoista mehua jo useina vuosina, pakastan sen täsmällisen modulikokoisiin ja pestyihin maitopurkkeihin koska niitä on aina.
Jos nyt jotakuta kiinnostaisi niin tuolla sivuilla o paljon tietoa laitteista ja omenamehujen tekemisestä.....
https://mehupuristin.fi/vinkkeja-ja-neuvoja
Voikohan mehumaijalla tehdä omenamehua? Pitäiskö siihen pistää jotain marjoja mukaan?
Hiiva => Cider
Hiiva ei kyllä ole marja vaan sieni, joka muuttaa kasvisten hiilihydraatit etanoliksi ja hiilidioksidiksi, eli valmistaa alkoholijuomia sekä aiheuttaa ilmastonmuutosta.
Taitaa tulla pelkkää Calvadosia.
Siideriö, viiniä
Linnan Mehustamo Oy
Puhelinkatu 5, Hämeenlinna
Puh. 040 1245880
Jos metsään haluat mennä nyt sadoista sadoista orapihlajanmarjat on kypsät.
Kotoisaa.
Sorbus - Suomessa se tunnetaan parhaiten legendaarisena pihlajanmarjavininä. Pikkasen (<puolet) omenaa => paranee.
> Vähän tulee omenia, kun alle 100kg per satokausi.
On edelleen selvästi enemmän kuin omassa käytössä saa menemään. Mutta muukin käyttö kiinnostaisi, alkoholin tuotanto lähinnä ja kuivaaminen talviruokailua varten. Yritän selvittää näitä asioita, jos olosuhteet vain sallivat ja kiinnostusta on. Oliko jossain viestissä jopa firman yhteystiedot, pitääpä tarkistaa. Ja jollain oli happamuudensäätöön ohje hillotessa.
Aina 1 teelusikallinen sitruunahappoa per kilo omenoita.
Mikä on paras omenaresepti hampaiden valkaisua ajatellen? Muistan, että hampaat valkaistuvat omenoita syömällä. Onko näin?
Rumtopf.
Syytä en tiedä, mutta selvästi parhaat, ottavimmat vaaput olen tehnyt omenapuusta (oksista). Pinta pois ja patterin päälle kuivumaan, n. 20 cm pätkissä. Kun kalahtelee yhteen lyödessä kuivan puun lailla - kuin joku rytmisoitin - niin vaappupaja käyntiin.
Kyllä on nopeasti hävinnyt aina omenat portinpieleen laitetusta korista. Tosin nämä onkin hyviä ja mehukkaita omenia, joten en ihmettele, että on kelvannut.
Suomen alkuperäinen omenapuukanta on muuten alunperin siemenestä kasvatettu ihan talonpoikien toimesta.
Siemenkö laitetaan purkkiin ja saadaan taimi? Pitääkö siemen olla hedelmöitynyt pölyttäjän toimesta? Jos joku tietää tästä asiasta juuri tuon verran enemmän niin voi kertoa. Todennäköisesti moni tietäisi monestakin asiasta enemmän kuin minä mutta eivät tohdi tai halua kertoa - sitä kutsutaan informaatiokatkoksi ja siitä ei hyvää seuraa.
Aivan kuten kaikkialla muuallakin.
> talonpoikien
Olen käyttänyt tätä sanaa hiljattain mutta hiljaa itsekseni. Onko noin, että kiinnostuksen kohteita ei muilla ole ollut enää pitkään aikaan ja siksi ihmiset näyttävät "harmailta"? Tämän vuoksi ei ole suotuisasti kehittävää yhdistystoimintaa ja siitä ei hyvää seuraa.
Onko meillä tuhatmäärin caligulia tässäkin kaupungissa? Ei varmaan lähde kovin ihmeelliset yhdistystoimet käyntiin kovin helpolla.
Tavan harmaat caligulat alkavat virnuilemaan ja pullikoimaan joka paikassa.
Ei me aidot talonpojat tarvita mitään elostelijoiden tai tyhjäntoimittajien leirikeskuksia.
Minä olen 49 vuotta sitten ollut asiakkaana Raketti-nimisessä tavaratalossa, jossa kaikki oli aivan samalla tavalla kuin nyt. Ei mitään oleellistä eroa.
Vain te harmaat olette uusia täällä emmekä me tiedä mitä te teette tai miten teihin pitäisi suhtautua.
Teidät on aikoinaan neuvostoliitossa luonnehdittu "kehityskelvottomiksi" ja sen voi nyt nähdä mitä se tarkoittaa. Kaikki on saatava valmiina. Minä olen vuosia sitten kertonut, että tämä keskustelupalsta ei voi toimia luvattoman toiminnan alustana ilman pelkoa kaupunkilaisille aiheutuvista vahingoista.
Minkähänlainen tavaratalo tai omenapuut on olleet neukuissa 49 vuotta sitten? Joku varmasti tietää tai muistaa.
Gruusiasta tuli parhaat omenat. Jouluomenatkin tuotiin sieltä.
Jopa Katjusha laulussa lauletaan Jabloni i gruushi.
Elikkä varmasti paljon paremmat kuin Suomessa ikinä.
Tavaratalot oli siellä sellaisia, että tavara oli näytillä näyteikkunoiden takana, mutta oikein mitään ei voinut ostaa ja sitä sitten ihmettelivät täällä, että tavaraa voi oikeasti ostaa kaupasta.
Huomaako joku muu, että Suomen rappion aiheuttaa jokin ja se joku näkyy näillä keskustelupalstoilla? Ei täällä ollut näin huonoa 1980-luvulla vaan vain parantamisen varaa oli. Oli paljon ihmisiä, joilla oli kiinnostusta asioihin. Sitä ei voinut tietää, että jotkut saavat niin tehokkaat systeemit käyttöön että kaikkien kiinnostus lopahtaa.
Olen ehkä kertonut joillekin, että lapsena 1970 ja 1980-luvulla en pelännyt muuta kuin Neuvostoliittoa. Se oli niin pelottavaa, että kun sukellusvene ajoi karille, niin silloin tiesin että Viking Linen matkustajan näkemä sukellusvene Suomen aluevesillä ei ollut "autolautta". 1990-luvulla ajelin hieman syrjäisellä talvisella tiellä ja yllättäen mieleeni nousi ajatus puun takana väijyvistä lumipukuisista neukuista.
Ei, suotuisasti tuottavassa yhdistystoiminnassa ei voi olla mitään vihjailuja tai luvattomuuksia. Ensin löytyy asiat, sitten löytyy ihmiset. Asia pysyy, ihmiset vaihtuu.
Ehkä olen ainoa sanoja asiassa, mutta jokuhan se aina on.
> mutta oikein mitään ei voinut ostaa ja sitä sitten ihmettelivät täällä,
> että tavaraa voi oikeasti ostaa kaupasta.
Gorkin puisto ei oikein tykännyt K-kaupan Väiskin ja lihatiskin mainoksista. Ei riitä liha missään sellaiseen mässäilyyn eli valheellinen mainos. Joka viikko Ritari Ässän ja Shogunin lomassa K-kaupan Väiskin lihatiskin mainoksia.
Tällaiset löysin puun alta ja aurinkolampun valossa teen omenasoseen: https://tinyurl.com/39pahf6e
Ei mitään mahdollisuutta tuollaiseen itäkarjalassa tai muualla neukuissa. On ihan vaan Suomessa mahdollista. Tuskin edes Ruotsissakaan. Älkää nyt ihmeessä neukkujen näköiset ja tuntuiset ihmiset pilatko täällä mitään enempää kun jo turhilla tuulimyllyillä linnut teilasitte ja minua olette vuosien ajan korventaneet. Olette aivan höppänöitä neukkuja vain ja tyhmeliinejä ettekä mitään hienoja ihmisiä.
Joku istuu taas Internet-yhteyden päällä on tehnyt niin ainakin vuodesta 2014 lähtien. Ja se on neukun näköinen ja tuntuinen turhake tai ihmeellisen puolueen juntti. Tuollaiset juntit luulivat olevansa täällä jotakin ja menevänsä Amerikkaan noin vain olemaan lisää idiootteja Suomen kustannuksella. Täällä oli ihan fiksuja ihmisiä ja he ihmettelivät ketä tai mitä nämä juntit ovat - ne ovat meidän päällä istujia "ettei mitään tapahtuisi".
Tämä on Suomi - täällä on hienoja asioita ja hienoja ihmisiä. Täällä on tiettyjä vapauksia ja tiettyjä oikeuksia joita ei ole Neuvostoliitossa ja jotka aiheuttavat neukuilla ja muilla kommunisteilla kateutta. Pidetään se niin.
Joku kateellinen kommunisti on vuosien ajan poistellut täältä asiallisia viestejä.
Myös tietyt tahot ovat vuosien ajan olleet hissukseen. Mikähän heillä mahtaa olla vikana? Tämä on Sibeliuksen kotikaupunki eikä pikkupioneerien leirikeskus. Jotkut eivät ole saaneet kasvaa aikuisuuteen ja se on kommunistisen vilpillisen puoluepolitiikan aikaansaannos. Vain kristilliset äärikonservatiivit pärjäävät kaikkina aikoina.
Voiko tietyt tahot alkaa laittaa tiettyjä varusteita kuntoon, jos täytyy hulinoitsijoita, rettelöitsijöitä ja vakoojia ja muita kommunisteja ottaa kiinni ja laittaa rautoihin ja putkaan? Ei tämä muutu paremmaksi täällä itsestään.
Tällainen oli yksi parhaista omenoistani kaudella 2023: https://tinyurl.com/mr25v7nk
Sain lapsellisen idean, että sen olisi voinut pyyhkiä puhtaaksi ja viedä kaupan kotimaisten omenoiden joukkoon eikä kukaan olisi huomannut mitään.
Täällä on nykyään niin ihmeelliset olot, että on kuin olisi joutunut manalaan. Nämä olot on ennustettu jossain Nostradamuksessa ja ne tietenkin pitää olla juuri sellaiset. Mikään muu ei kelpaa.
Jossain T2 elokuvassa vuonna 1990 mopopoika sanoo, "when I'm fifty or something" ja tarkoittaa että on valmis maailman sotilas- tai selviytymisjohtajaksi robotteja vastaan dystooppisissa olosuhteissa. Ja kuulemma sellaisia oloja on paikannettu ympäri maailmaa kissojen ja koirien kanssa ja vain Suomesta löytyy riittävän hullut olosuhteet ja hullut.
Joku ultra-leiriläinen sanoi juuri Pulina-kanavalla (erottui selvästi), että "...naisten nopea muodonmuutos kun he tekee jotain vilppiä on näkynyt jo edellisillä sukupolvilla..." ja näin ehkä onkin. Mutta myös 5 GHz tutkaverkko on ollut käytössä jo vuonna 1945. Melko edistyksellistä sotilasteknologiaa on tullut heti toisen maailmansodan jälkeen.
Minulla on valokuva 1980 tai 1990-luvulta, jossa sisko on lomamatkalla Kreikassa ja siskon kasvot muistuttaa kuvassa kreikkalaista miestä. Ihmistä muistuttavat demonit ovat ryövänneet toisten ihmisten yksilölliset jumalalliset ominaisuudet ilman mitään hyötyä.
Väitän että nykyiset paskaiset olot ja paskaiset tunnelmat johtuvat teidän lisäämästä demonisesta ultra-kuormituksesta.
Voin lopettaa kirjoittelun ja varmasti lopetankin, siitä ei minulle mitään hyötyä ole. Te voisitte miettiä vilppipelin ja ultra-kuormituksen lopettamista, koska siitä ei teille mitään hyötyä ole. Teidän vointia ja ulkoista olemusta seurataan tehostetusti. Yhtä maata suunnitellaan käännettäväksi pois vilppipelistä ja puoluedemonismista, koska se poistaa kaikki tulevaisuudenodotukset. Elämä on mukavampaa ja vähemmän tuhoisaa maapallolle kun on hieman tulevaisuudenodotuksia - ne voivat tulla vain jostain hyödyllisestä.