MOOTTORIPYÖRÄILY YHTEISENÄ HARRASTUKSENA.

Toisille otsikon asia on yhteinen kuskin ja kyytiläisen kesken kuten monessa parisuhteessa, mutta toisille vain kuskille joka pitää kyytiläistä vain seuranaan
omassa harrastuksessaan.

Kun harrastetaan yhteistä harrastusta niin molemmilla on kiinnostus harrastukseen ja mikäli ovat järjellisiä niin harjoitteluun kuuluu muutakin kuin harjoitella ajamaan mahdollisimman vauhdikkaasti suoraan yli 300 km/h.

Aivan perusasioita on ensinnäkin kuskin tutustua oman pyöränsä ominaisuuksiin kuin myös itsensä kykyyn toimia ääritilanteissa ja kun se on selvitetty riittävän kattavasti, niin sama harjoittelu kyytiläisen kanssa.

Paras motoristipari on tietysti sellainen että molemmilla on oma pyörä, jolloin ovat kiinnostuneita samasta asiasta samasta näkökulmasta.

Tällöin molemmilla on edes näppituntuma toimia oikein liikenteessä, mikäli niin sanottuun ääritilanteeseen joutuu.

Liikenteessä ajamiseen kuuluu monia asioita, kuten oikeaoppiset jarrutukset, väistöt, ohitukset, kiihdytykset, ja monen monta tilannetta, joissa kyytiläisen toimet tai toimettomuudet on vaikuttavia tekijöitä.

Jos kyytiläisen kiinnostus on esimerkiksi nukkua kuskin takana vauhdin ollessa runsas, niin mikäli sattuu kohdalle niin sanottu ääritilanne, niin piipaa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Toisille otsikon asia on yhteinen kuskin ja kyytiläisen kesken kuten monessa parisuhteessa, mutta toisille vain kuskille joka pitää kyytiläistä vain seuranaan
omassa harrastuksessaan.

Kun harrastetaan yhteistä harrastusta niin molemmilla on kiinnostus harrastukseen ja mikäli ovat järjellisiä niin harjoitteluun kuuluu muutakin kuin harjoitella ajamaan mahdollisimman vauhdikkaasti suoraan yli 300 km/h.

Aivan perusasioita on ensinnäkin kuskin tutustua oman pyöränsä ominaisuuksiin kuin myös itsensä kykyyn toimia ääritilanteissa ja kun se on selvitetty riittävän kattavasti, niin sama harjoittelu kyytiläisen kanssa.

Paras motoristipari on tietysti sellainen että molemmilla on oma pyörä, jolloin ovat kiinnostuneita samasta asiasta samasta näkökulmasta.

Tällöin molemmilla on edes näppituntuma toimia oikein liikenteessä, mikäli niin sanottuun ääritilanteeseen joutuu.

Liikenteessä ajamiseen kuuluu monia asioita, kuten oikeaoppiset jarrutukset, väistöt, ohitukset, kiihdytykset, ja monen monta tilannetta, joissa kyytiläisen toimet tai toimettomuudet on vaikuttavia tekijöitä.

Jos kyytiläisen kiinnostus on esimerkiksi nukkua kuskin takana vauhdin ollessa runsas, niin mikäli sattuu kohdalle niin sanottu ääritilanne, niin piipaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu