Miten tämä viimeisin menehtynyt julkimo tarvitsi imua

Rasvaimu ja sen vaarallisuus. Tuolla netissä on oikein joku kerännyt tunnettujen suomalaisten nimet, jotka tiedetään kuolleen imun seurauksiin. Joukossa kansanedustajita toimitusjohtajia, kirjailijoita, TV-ihmisiä ja muusikkoja.
Miten tämä viimeisin menehtynyt julkimo tarvitsi imua? Näin hänet kesällä metrin päästä vähissä vaatteissa eikä siinä ollut liikakiloja.
4111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Juu toista se o näillä meitin paikallisilla mursuilla ko syärään vaan burgeria ja litkitähän sokasolaa. Perseet leviää ja kamala hien haju o ku peräs kulukee.

Äänestä
  • Terveystiedon sekä liikunnan opettajallakin oli aikoinaan metrin perä niin mitä voi olettaa siellä opitun muutako burgereista

    Äänestä

Tunsin 2000 luvun vaihteessa tyypin, jonka painokerroin oli 40. Sairaalloisen lihava, mutta kuitenkin vapaa sokeritaudista, verisuonitaudeista ja muusta sellaisesta. Meni imuun ja teki kuolemaa imusängyssä. Ei saatu kunnon sairaalaan tunnissa siksi sydänpysähdys kesti liian kauan. Leski sai korvauksia vain uhrin omasta vakuutuksesta hautajaiskuluihin ja 7 600 euroa kertakorvauksena. Tapiola ei maksanut vakuutuksen ehdoissa ollutta kuolintapaussummaa 100 000 €. Vakuutusoikeuskin katsoi kuoleman aiheutuneen omasta toiminnasta.

Äänestä

Nykynaiset kuvittelee että kurkkua myöten piirretty iho ja tallukka ripset silmäluomis ja botoxilla täytetyt töröhuulet on kaunista,mutta totuus on toinen,puhumattakaan näistä rasvaimuista,kuka vaan voi tehdä.voi voi.....

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Rasvaimu ja sen vaarallisuus. Tuolla netissä on oikein joku kerännyt tunnettujen suomalaisten nimet, jotka tiedetään kuolleen imun seurauksiin. Joukossa kansanedustajita toimitusjohtajia, kirjailijoita, TV-ihmisiä ja muusikkoja.
Miten tämä viimeisin menehtynyt julkimo tarvitsi imua? Näin hänet kesällä metrin päästä vähissä vaatteissa eikä siinä ollut liikakiloja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu