Kyllä on mennyt surkeaksi sairaalan hoito, läheisiäni leikkauksissa niin huonosti onnistuneet
Mielenterveyspalvelut pelkkää lääkkeiden syöttämistä kupillisen päivässä ja sit oleilevat suurin osa puhelimien saa kanssa ja hoitajat norkoilee kansliassa ja ruokahuneissa samoin puhelimet kädessä.
Katselin vanhan dokumentin kun ihmiset laitoksissa työskentelivät ja liikkuivat ulkona talvella esim hiihtäen
Siinä lääkäri kertoi erään potilaan olleen vuosikausia puhumatta ja sit kun olivat luonnossa,
:oli sanonut yhtäkkiä että taidan laittaa kotiin kortin ja kun oli mennyt niin oli omaiset kysyneet onko ihan potilaan omakirjoittama ja siitä lenkistä lähti paraneminen.
Tuntuu että nykyään ei muuta keinoja ole kuin lääkkeet kaikkeen sairauteen
Huumehörhötkin saavat huumeita että muka paranevat.
Yhteiskunta aina vaan sairaampaa, lisääntyneet mielenterveysongelmat, koulujen suurentuessa ongelmat paisuneet, opettajat lirissä.
Kaduilla ihan avoimesti myydään ja käytetään aineita.
Kaupoissa varastelua ja myös koteihin tunkeutujia kun käyttäjät tarvitsevat varoja maksaa aineensa.
Lehdessä kirjoitus syöpien vievän Satakunnassa eniten hautaan kun perusterveydenhuolto jo vuosia surkeaa.
Ei ole päässyt koneisiinkun useampiin tarvitaan lääkärin lähete ja lääkäriin ei pääse.
Paisi tietysti matut etusijalla sekä lääkäriin että hammashoitoihin tulkin kera.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Lisää todellisuudesta irti olevaa demari politiikkaa saadaan keväällä.
Eli hallitsematonta maahanmuuttoa, resurssien käyttöä ja lisää velanottoa velan ja tehottomuuden ylläpitoon.
Mene levittämään disinformaatiotasi muualle.
Se demari älähtää mihin persu kalahtaa.
Tämän se vihersosilistinen sote-päätös aiheutti....mihin saq viedä, kuka ottaa vastaan vai ottaako kukaan.
Tämä ORAS-tapaus on vain yksi ja kihdustuu vain parempiosaiseen väestöön.
Yle: Ambulanssin ei annettu siirtää Olivia Orasta sairaalaan
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012263434.html
Sokeakin näkee että Satakunnan hyvinvointialueen asiat on päin persettä joka kantilta. Ei löydy enää pätevää henkilöä johtamaan, kun aiemmat tunarit on pilanneet koko sairaanhoidon Satakunnassa. Kukaan ei viitsi alkaa selvittämään sellaista ongelmapesää. Henkilöstö on omituisesti jakaantunut, väkeä on kuin pipoa alempiarvoisissa töissä mutta nekään ei tee juuri mitään. Hyvä esimerkki on vastaanottotiski. Lasikoppi on kiinni ja verhoilla peitelty ettei kukaan näe sisälle. Kahden naisen ääni kuuluu sieltä käytävälle, kovaäänistä keskustelua ja naurua. Kun koputtaa oveen, äänet vaimenee mutta kukaan ei tule avaamaan. Tämä toistuu kolme kertaa. Sitten viimein joku tulee avaamaan ja kysyy, koputtuko tähän joku, niinkuin ei sitä tietäisi kun äänekäs nauru ja keskustelu vaimeni heti ensi koputuksella. Esittääkin vielä tyhmää. Meinaa palaa käämit. Näitä työtävieroksuvia.
Sanon että tulisin perumaan aikaa joka on varattu, kun emme pääse tulemaan kyseisenä aikana. Nainen sanoo että emme enää käsittele varauksia täällä, vaan pitää soittaa ilmoitettuun numeroon ilmoitettuna aikana, ja perua ja muuttaa aika tarvittaessa toiseen. Sanoin että olen yrittänyt soittaa vaikka kuinka monta kertaa enkä pääse läpi, siksi tulin paikan päälle koska ei minulla ole aikaa koko päivää istua puhelimessa. Ei auttanut. Teidän pitää vaan yrittää sitkeästi uudelleen, tämä on käytäntö nykyään, sanoi ja meni takaisin koppiin ja ovi kiinni. Kohta kuului taas iloinen räpätys. Edelleen kopin edessä lasissa luki että vastaanotto. Tällaisesta siis maksamme veroa ja käyntimaksua.
Bensa on ainakin halpaa. Kiitos persuille.
Älä vaan haasta ketään oikeuteen. Porissa lääkäreillä on tapana soitella tappouhkauksia sille joka vaatii lääkäriä oikeuteen. Ainakin sillä yhdellä virastaan jo erotetulla tohtorilla on ollut sellaista vikaa.
Hyvinvointialue ei jätä kiveä kääntämättä ja hoitajia irtisanomatta säästöjen saamiseksi. Hallinnossa työskentelee täydellä höyryllä lukuisa määrä henkilöitä lattiatason henkilökunnan irtisanomissyiden keksimiseksi.