Kuinka usein teillä on kummilapset yökylässä?
Ovatko kummilasten sisarukset myöskin?
Ja minkä ikäisenä olivat ensimmäistä kertaa?
Ovatko kummilasten sisarukset myöskin?
Ja minkä ikäisenä olivat ensimmäistä kertaa?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
monesta asiasta, esimerkiksi lasten iästä, sillä koululaiset ja eskarilaisetkin joutuvat aika paljon olemaan loma-aikojen varassa.
kummityttöni 5v tuli eilen aamulla meille ja olimme päivän uimassa,saunomassa ja grillaamassa. yön olimme meillä ja tänään kävimme yhdessä asioilla ja hampurilaisella.
tyttö on ollut meillä öitä ennenkin silloin, kun on mm. itse halunnut tulla. asiaa helpottaa se, että asumme samassa kaupungissa ja teen töitä kotona.
eskarin ja koulun alettua ajoitamme yökylät varmaan loma-aikoihin, jottei tulisi turhia poissaoloja.
...on se kun kummi ottaa joskus luokseen yöksi tai muuten vaan kylään. Saa hetken aikaa ja tehdään jotain mukavaa yhdessä se jää lapsen mieleen paremmin kuin kalliit lahjat joita tuodaan kerran vuodessa. Lapsesta tietysti riippuu haluaako hän tulla yökylään, itselläni vanhin kummityttö 16v ei ole koskaan ollut meillä yötä eikä paljon muuallakaan vaan on kotona viihtyvää tyyppiä. Yksi kummilapsista taas pyytää aina yöksi kun nähdään eli viihtyy hyvin meillä. Sinun kannattaa kysyä lapsilta ja heidän vanhemmiltaan asiasta.
Asun pienessä yksiössä, eivätkä kummilapseni ole olleet yökylässä, ainakaan vielä.
Itse olen ollut usein yötä kummilasteni kotona, toisinaan ihan vieraisilla, toisinaan kummilasta ja samalla sisaruksia hoitamassa, kun vanhemmat ovat olleet matkalla tms. Olenpa antanut kummilapseni vanhemmille joululahjaksi lastenhoitoa muutamalle viikonlopulle seuraavaksi vuodeksi.
Itselläni on 5 kummilasta. 17-vuotias on ollut meillä yötä ollessaan meidän lapsellemme lapsenvahtina, toki hän muulloin on kyläillyt meillä ja yhdessä olemme reissanneet. 12-vuotias on vuosien varrella satunnaisesti ollut meillä yötä koulujen loma-aikoina tai viikonloppuina. 6-vuotias asuu samalla paikkakunnalla ja on ollut ihan sylivauvasta asti meillä yökylässä kerran pari joka kuukausi ja on todella paljon muutenkin sekä hänen sisarensa. 3-vuotias asuu kaukana, ei ole ollut yökylässä kuin vanhempiensa kanssa, kenties joskus tulevaisuudessa koulun loma-aikoina. 2-vuotias ei ole ollut meillä yökylässä milloinkaan ja tuskin koskaan pääseekään, sillä vanhemmat tuskailevat yhteisen ajan puutetta, mutta tarjouksista huolimatta en minä eikä kukaan muukaan ole hyväksytty lapsenvahdiksi.
Että kyllä näissä on eroja, jotka johtuvat lapsen iästä ja muusta reippaudesta, lapsen vanhemmista, kummejen halusta itsestään, välimatkoista, yms.