yksin nukkuminen ja painajaiset

Mieheni lähti 4kk pois, töihin muualle, on vain viikonloppuisin kotona,ei kaikkina välttämättä. Surkeaa mutta totta, en osaa nukkua yksin. Vai sainoisiko etten uskalla? Aikuinen ihminen!!

Lapsesta asti olen ollut "mielikuvitusrikas".. Olen pelännyt lähes aina, joskus enemmän, joskus vähemmän. Yksikin ilta näin lehdessä kauhuelokuvan mainoksen, ja kannen kuva jäi pyörimään päähäni, enkä uskaltanu oikein nukkua...

Lähes kymmenen vuoden ajan olen silloin tällöin Zopinoxia tai Imoja käyttänyt, olen herkkä-uninen muutenkin. Se on suvussa.

Siltikin monesti herään yöllä (painajaiseen) ja näen esim. että makuuhuoneessa on JOKU. Nousen istumaan ja saatan nähdä miehen seisomassa sängyn jalkopäässä, menen paniikkiin, kunnes herään enkä uskalla enää nukkua. Saatan nähdä myös paljon kammottavampia asioita huoneessa.. en uskalla edes sanoa..

Nukun monesti myös levottomasti kun mieheni on kotona. Saatan yöllä paniikissa herättää hänet että huoneesa on joku, tai kodissamme on joku, tai sängyn alla on ruumis kunnes herään..En halua sanoa miehelleni näistä sen kummemmin, ettei hänen tarvitse huolehtia VAIMON LAPSELLISISTA painajaisita töiden ja välimatkan lisäksi..

Helvetti, sanokaa nyt jo että "mene hoitoon!" ?
Ei varmaan muukaan auta.
132252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ilmeni vaimollani vastaavassa tilanteessa. Hän kuunteli talon ääniä. Ainahan puurunkoisessa talossa hiljaisessa ympäristössä jotain kuuluu.
Asensin varmuusketjun, murtohälyttimen ja liiketunnistinherätteiset valaisimet ulko-ovelle ja 500 W halogeenin parvekkeen kaiteeseen takapihalle. Hieman rauhoitti.
Joka tapauksessa muutos ääniympäristössä on häiriö johon tottuminen vie aikansa, myös minulta.

Äänestä
  • Asumme suuren kaupungin YDIN-keskustassa. Turvalukko on ovessa. Valot päällä en taas voi nukkua. Pahin ongelma on siis kuitenkin ne painajaiset, sairaat painajaiset, joiden takia en jotenkin uskalla nukahtaa.. ja ne näyt, niistä unista. Olen aina 100% varma että olen hereillä kun näen huoneessa jotain, se saattaa kestää pitkäänkin, saatan myös huutaa ja käskeä "sitä" poistumaan, kunnes herään. Paniikissa.

    Äänestä

  • Econo kirjoitti:

    Asumme suuren kaupungin YDIN-keskustassa. Turvalukko on ovessa. Valot päällä en taas voi nukkua. Pahin ongelma on siis kuitenkin ne painajaiset, sairaat painajaiset, joiden takia en jotenkin uskalla nukahtaa.. ja ne näyt, niistä unista. Olen aina 100% varma että olen hereillä kun näen huoneessa jotain, se saattaa kestää pitkäänkin, saatan myös huutaa ja käskeä "sitä" poistumaan, kunnes herään. Paniikissa.

    Mulla kun on taipumus kuunnella kaikkia ääniä ja ruveta kuulemaan askelia ja pelkäämään, että joku tosiaan on täällä, niin ratkaisin ongelman rupeamalla pitämään radiota päällä öisinkin, jotain klassista musiikkia esim. Noista painajaisista en kyllä osaa sanoa mitään, mutta näetkö niitä silloinkin, kun olet ottanut Imovanen? Jos et, niin ehkä ratkaisu olisi sitten käyttää sitä/Tenoxia siihen asti, kun miehesi tulee takaisin.

    Tai sitten jos sulle on joskus oikeasti tehty jotain, siis raiskattu tai pahoinpidelty tmv, niin ehkä se juttu pyrkii esiin ja kannattaisi hankkia jotain hoitoa..

    Voimia!

    Äänestä

  • Reea19 kirjoitti:

    Luin vielä uudestaan nuo sun kirjoitukset ja jotenkin tuli mieleen, että voisi olla hyvä puhua niistä sairaimmistakin unista ja näyistä jollekulle, johon luottaisit tai jonka tietäisit kärsineen/kärsivän samasta. Mulla on kaveri, jolla myös oli vähän vastaavanlaisia juttuja ja se asui yksin. Se saattoi joskus esim. soittaa illalla, ettei uskalla mennä yksin nukkumaan. Kun tuo oli mulle aikaisemmilta ajoiltani niin tuttua, ja jos ei ollut mitään esteitä, niin menin sen luokse yöksi "kotitontuksi" Joitakin kertoja heräsin siihen, kun se huusi jotain täydessä paniikissa. Menin sen luokse, kutsuin nimeltä, ravistelin varovasti, että se heräisi. Sitten kun sain sen irti pahimmasta, jouduin usein vielä pitkään rauhoittelemaan ja vakuuttamaan, ettei siellä ollut ketään meidän lisäksi. Jossain vaiheessa se sitten uskalsi taas yrittää nukkumista, kun mä pysyin siinä lähellä ja olin hereillä.

    Päivällä noista sitten puhuttiin ja vähitellen, kun sen stressaava elämäntilanne helpottui, se alkoi nukkuakin paremmin.

    Juu siis ei mulle koskaan oo mitään pahaa tapahtunut, niinkuin itselleni. Olen kyllä työssäni nähnyt vähän liikaa "sairaita" juttuja, ehkä ne juontaa juurensa jotenkin sieltä...Maybe. Mä nyt yritän olla katsomatta TV:stä mitään kamalaa, tai lukemasta mitään.

    Ei unilääkkeiden kanssa nukkumisesta tällaisella aikajaksolla tule mitään. Sitähän on tillin tallin koko syksyn sitten. Sitä en kyllä halua.

    Jos nää nyt ei rupea helpottamaan yhtään kohta puoliin, niin pitää varmaankin ottaa yhteyttä johonkin, että minä nämä unet TARKOITTAVAT ja MIKSI näen niitä? miksen pysty heräämään niistä, vaan jään vellomaan..

    kaikilta mahdollisilta vaaroilta.
    Rukoilla voi myös ihminen, joka ei ole uskovainen.
    Uskon itse rukouksen auttavan, vaikka siihen liittyisi runsaasti epäuskoa.
    Elämässäsi voi olla myös jotain käsittelemättömiä ristiriitoja, jotka aiheuttavat noita yöllisiä painajaisia. Olisi hyvä jos pystyisit purkamaan niitä jonkun terapeutin luona.
    Lue illalla jotain rauhallista vaikkapa jotain vanhoja kotimaisia romaaneita ennen nukkumaan menoa, televisiostahan et tietysti varmaan katsokaan mitään kauhumoskaa.

    Äänestä

  • jossa pyydät varjelusta kirjoitti:

    Tosiaan tuo rukous auttaa sitä kannattaa kokeilla. Pyydä Enkeliä luoksesi, tulee kyllä varmasti.

    Äänestä

minäkään en pysty kunnolla nukkumaan yksin ja jos joudun yksin nukkumaan, heräilen yöllä ja saatan nähdä muutaman sekunnin ajan jonkun ihan kauhean, painajaismaisen hahmon sänkyni vierellä tai ikkunan edessä. Yleensä tämä hahmo on hai (kuivalla maalla? tiedän et kuulostaa sekopäiseltä) joita pelkään AIVAN SAIRAALLOISESTI. En tiedä mistä hai-kammoni johtuu mutta kun herään ja "näen" hahmon alan aina kirkua ja tarraudun koiraani joka nukkuu aina sänkyni jalkopäässä. Joskus olen myöskin alkanut itkeä ja huutaa "mene pois"!!!
Sekopääksi kai olen muuttumassa, ei tässä enää muuta selitystä keksi:(

Äänestä
  • jossa joku on yrittänyt seksuaalista väkivaltaa ja tapaus on kokonaan mielessä kielletty, mutta pyrkii pintaan? Tai joku muu voimakas tunnejärkytys, joka tässä muodossaan pyrkii ulos?
    Kaikkea kauhufilmimoskaa kannattaa ehdottomasti ja totaalisesti välttää. Tee ristinmerkki kun seuraavan kerran näet pelottavan ilmestyksesi.
    Suosittelisin jotakin terapiaa, sillä tuo haittaa jo elämää. Tämä oli siis vastaus "psykolle".

    Äänestä

  • lapsuudenaikaisesta tapauks... kirjoitti:

    jossa joku on yrittänyt seksuaalista väkivaltaa ja tapaus on kokonaan mielessä kielletty, mutta pyrkii pintaan? Tai joku muu voimakas tunnejärkytys, joka tässä muodossaan pyrkii ulos?
    Kaikkea kauhufilmimoskaa kannattaa ehdottomasti ja totaalisesti välttää. Tee ristinmerkki kun seuraavan kerran näet pelottavan ilmestyksesi.
    Suosittelisin jotakin terapiaa, sillä tuo haittaa jo elämää. Tämä oli siis vastaus "psykolle".

    Kyse ei varmastikaan ole mistään lapsuuteen liittyvästä. Lapsuuteni oli niin hyvä ja normaali kuin voi olla, alitajunnassa ei mitään pintaan pyrkivää..ei varmasti. Tunnejärkytyksiä ehkä teini-iässä, mutta eikö niitä kuulu jokaisen elämään jossain vaiheessa? (ongelmia perheessä, vanhempien kanssa, "poikakaverin" kanssa =))
    Emmie tiiä..

    Äänestä

aina kun nukun yksin omassa huoneessa ja kuulen ääniä jotka ovat mielikuvitusta niin laitan yö lampun päälle silloin tuntuu et kaikki pimeät hahmot pelkäävät valoa.

Äänestä

No tämä nyt kuulostaa ehkä jonkun mielestä oudolta, mutta itse täysin jälleensyntymiseen ja siihen, että ihminen voi kantaa traumoja edellisistä elämistään. Ne ilmenevät usein juuri tällaisina erilaisina selittämättöminä pelkoina.

En tiedä onko Suomessa edes saatavilla minkäänlaista 'past life regression' terapiaa tarjolla, siitä voisi olla apua. Jos tulee tietoiseksi traumasta, eli se sitten tästä tai menneestä elämästä, on hyvät mahdollisuudet pystyä käsittelemään se, niin ettei se enää vaivaa.

Äänestä

Minä taas näen sellaisia painajaisia, että joku yrittää murtautua tänne omakotitaloon, jossa asun. Se saattaa johtua siitä , että tänne on kerran oikeasti murtauduttu.
Vaikka tässä talossa on nyt paremmat lukot on siitä huolimatta hankala nukkua yksin.
Vanhempani ovat viikonlopun poissa....

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Econo kirjoitti:

Mieheni lähti 4kk pois, töihin muualle, on vain viikonloppuisin kotona,ei kaikkina välttämättä. Surkeaa mutta totta, en osaa nukkua yksin. Vai sainoisiko etten uskalla? Aikuinen ihminen!!

Lapsesta asti olen ollut "mielikuvitusrikas".. Olen pelännyt lähes aina, joskus enemmän, joskus vähemmän. Yksikin ilta näin lehdessä kauhuelokuvan mainoksen, ja kannen kuva jäi pyörimään päähäni, enkä uskaltanu oikein nukkua...

Lähes kymmenen vuoden ajan olen silloin tällöin Zopinoxia tai Imoja käyttänyt, olen herkkä-uninen muutenkin. Se on suvussa.

Siltikin monesti herään yöllä (painajaiseen) ja näen esim. että makuuhuoneessa on JOKU. Nousen istumaan ja saatan nähdä miehen seisomassa sängyn jalkopäässä, menen paniikkiin, kunnes herään enkä uskalla enää nukkua. Saatan nähdä myös paljon kammottavampia asioita huoneessa.. en uskalla edes sanoa..

Nukun monesti myös levottomasti kun mieheni on kotona. Saatan yöllä paniikissa herättää hänet että huoneesa on joku, tai kodissamme on joku, tai sängyn alla on ruumis kunnes herään..En halua sanoa miehelleni näistä sen kummemmin, ettei hänen tarvitse huolehtia VAIMON LAPSELLISISTA painajaisita töiden ja välimatkan lisäksi..

Helvetti, sanokaa nyt jo että "mene hoitoon!" ?
Ei varmaan muukaan auta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu