ukkonen eli onko teillä ukkosen ollessa todella lähellä tutkasta hävinnyt kuva.
itselläni kävi pari vuotta sitten seuraavasti,vedin pienellä hinaajalla toista venettä,jouduimme ukkoskuuroon ja salama iski todellä lähelle,tutkasta hävisi kuva n.5 minuutiksi,tuli takaisin ja aikanaan tutka tarkistettiin,ei vikaa.oli kelju tunne mutta kukaan ei vielä ole voinnut selvittä minulle mistä johtui.hinattavassa veneessä ollut kertoi että salama iski hinaajaan tai aivan viereen.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Minulla on kaiku/plotteri joka resetoi itsensä aika usein ukkospilven läheisyydessä. Täydellinen kylmäkäynnistys tehdasasetuksineen on muutaman kerran aiheuttanut ylimääräistä hiustenlähtöä rantautuessa, kun kaiku on poissa pelistä. Ilmeisesti sähkökenttä on niin suuri, että elektroniikka on kovilla. En ole kokeillut auttaisiki kunnollisen maadoituksen rakentaminen mitään.