Olen aina ollut todella masentunut, vaikka hyviäkin päiviä on.. Nyt olen puoli vuotta yrittänyt laihduttaa, tosissani uskonut, että voin laihtua, ollut iloisempi ja todella pitänyt liikkumisesta, vaikka ennen minua ei saanut sohvalta ylös. Enkä enää ajatellut itsemurhaa. Olen ollut melkein normaali. Yhtäkkiä kesän aikana masennuin taas, menetin kaiken intoni ja haluni liikkumiseen, uskoni laihtumiseen, ja aloin taas syömään enemmän, vaikka niin upeasti pystyin olemaan vaikka koko päivän syömättä. Nyt olen niin masentunut että haluaisin tappaa itseni. Mitä tapahtui? En oikeastaan itsekään tiedä. Äiti sanoo , että tarvitsen psykiatria. Eikä hän tiedä puoliakaan ongelmistani. Joskus myös oksennan, jos olen syönyt jotain makeaa. En tiedä mitä pitäisi enää tehdä.. En tiedä edes miksi kirjoitan tätä. Onko kohtalotovereita? Minusta tuntuu, että voisin hyvin kuolla nyt, koska minulla ei ole enää käyttöä. Kukaan ei enää tarvitse minua. Onnistun vain pilaamaan kaiken. Tiedän myös, etten koskaan tule pärjäämään tässä ulkonäkökeskeisessä ja pinnallisessa maailmassa. Hyvä, kun uskallan vielä lähteä mihinkään julkisiin paikkoihin.. :(
hei
tyttö
8566
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ihan oikeasti, mene psykiatrin puheille. Sinä tarvitset sitä, itsetuntosi rakentamiseen ennenkaikkea.
minusta vain tuntuu, että kukaan ei osaisi auttaa :(
itsetuntoni on niin pohjalla.
Masennus on vakava asia. Mielialalääkkeet ovat yksi vaihtoehto, tärkein on kuitenkin ihminen, joka kuuntelee ja kääntää masentuneen ihmisen kehää kiertävät ajatukset uusille urille. Sitä sinä tarvitset, ota yhteyttä paikkakuntasi mielenterveystoimistoon tai terveyskeskuspsykologiin, täällä on vain meitä mutu-psykologeja, joiden asiantuntemus on mitä sattuu.
Itse pidän päiväkirjaa, johon puran pahan mielen. Kun mieltä painavan asian saa kirjoitettu paperille tai kerrottua jollekin, se hahmottuu uudella tavalla. Se on kuin matemaattinen yhtälö, johon voi löytää ratkaisun. Mieti, mikä oli se yksittäinen asia, joka sai sinut lopettamaan liikkumisen. Olisko se ilkeä kommentti, ele vai jokin muu. Kun löydät syyn mieti, mitä voit tehdä asialle.
Omakohtaisen kokemuksen perusteella voin sanoa, että syömättömyys ei laihduta. Elimistö vain tottuu toimimaan säästöliekillä ja ns. normaaliin ruokavalioon palaaminen rysäyttää kilot takaisin kertaheitolla. Laihdutusryhmästä voisit löytää tukea ja ruokavalio-ohjeita.
Itsetunnon kohottamiseen etsin itsekin taikasanaa. Yksi sellainen on sisareni kenkämerkki SoWhat. Olen tälläinen, entä sitten, hittoako se muille kuuluu. Joskus kävelen pää pystyssä ja katson vastaantulijaa silmiin, harva uskaltaa vastata katseeseen. Jokaisessa meissä on puutteita, omani hyllyvät lanteilla ja reisissä joskus enemmän ja joskus vähemmän. Olen kuitenkin hyvä tyyppi ja minulla on mielenkiintoisia harrastuksia. Samoin olet sinäkin!
Haluaisin ehkä jotain mielialalääkkeitä, mutta kuulin, että joku oli lihonut 30 kg, joten eii.. :) Voisin ainakin kokeilla sitä kirjoittamista, ei kai siitä haittaakaan ole..
Kaikki mielialalääkkeet eivät lihota, vaan voivat (yhdessä terapian kanssa) päinvastoin auttaa pääsemään esimerkiksi ahdistukeen ja suruun syönnistä. Hae apua. Mene ensin vaikka terveyskeskuslääkärille, joka kirjoittaa sinulle lähetteen mielenterveystoimistoon. Apua varmasti löytyy, ole vaan sinnikäs.
Tsemppiä sinulle ja jaksamista.
Oikealla ruokavaliolla voit saada veren sokerin tasapainoon. Kokeile viikon ajan seuraavaa; jätä pois kaikki sokeri, leivät, jauhot ja peruna. Kun sokeritasapaino on vakaa se auttaa masennukseen ja mieli on rauhallinen. Ei missään tapauksessa mitään makeaa suklaata tai juomaa. Jos olo tuntuu paremmalta, jatka. Olen kokenut tämän itse ja se tehoaa.
Voisihan tuota kokeilla, jos joku nyt sitten vielä toimisi..
Minun mielestäni Sinulla on sokeritasapaino häiriintynyt. Sokerihan aiheuttaa riippuvuutta, kuten huumeet ja alkoholi. Alkoholistillekin tulee himo ja samoin on sokerin kanssa. Viikossa asiat tasapainottuu ja olo on parempi. Et tarvise psykiatria vaan syö itsesi kuntoon. Syö salaattia paljon, tomaatit ja kurkut on nyt halpoja ja jos voit niin lihaa myös, että saat proteiinia.