Ostiko hallitus kannatusta kansan kustannuksella?

Googlen investoinnista on iloittu yli puoluerajojen. Kuitenkaan ei ole ilmoitettu mitä datakeskukset kuluttavat sähköä, Jos muuta työllistävää teollisuutta olisi tulossa onko sitä sähköä enään tarjolla.

Kansalle kerrotaan yliampuvia lukuja niin työllistämisestä kuin itse investoinnista. Google sijoittaa 13 miljardia josta Suomeen jää 20-25%
Esimerkkinä risteilijän valmistus.
Suomessa rakennettavan loistoristeilijän valmistuksesta noin 70 prosenttia jää Suomeen. Elikkä jokaisesta risteilijästä miljardi.

Datakeskukset työllistävät tietenkin rakennusvaiheessa, mutta vakinaisia työntekijöitä suhteellisen vähän. Tekoälyn mukaan mailman suurimmat työllistävät 100-1000 henkilöä.
16<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Vaalit ovat tulossa Orpon pitää saada investointeja jolla oikeistolehdistö pääsee kehumaan suomen nousua. Ei lehdistö kerro sitä että Googlen investoinnista jää vain 20% Suomeen.
Ei ole Orpolla eikä muillakaan todellista tietoa kuinka paljon sähkön hinta nousee.

Äänestä

Sanna otti helevetisti velkaa ja osti kannatusta. Se ei riittänyt hallituspaikkaan ja nyt korjataan jälkiä.

Vasemmistolaiset ovat katkeraa väkeä kun kannatus laskee ja Suomi nousee.

Äänestä
  • Tarkistin fakta tietoa
    Narinin hallitus otti velkaa 44,8 miljardia
    Orpon hallitus 49 miljardia. Lisäksi Orpon hallitus on käynyt kuppaamassa eläkerahastoa 1,1 miljardilla

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Tarkistin fakta tietoa
    Narinin hallitus otti velkaa 44,8 miljardia
    Orpon hallitus 49 miljardia. Lisäksi Orpon hallitus on käynyt kuppaamassa eläkerahastoa 1,1 miljardilla

    Keskimäärin yksi työtön maksaa yhteiskunnalle noin 15 000 – 20 000 euroa vuodessa. Eikä tuota verotuloja, ei ihme jos velkaa tulee

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Keskimäärin yksi työtön maksaa yhteiskunnalle noin 15 000 – 20 000 euroa vuodessa. Eikä tuota verotuloja, ei ihme jos velkaa tulee

    Jokainen työtön maksaa veroa työttömyys korvauksesta,,unohditko vai et tiennyt????????

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Keskimäärin yksi työtön maksaa yhteiskunnalle noin 15 000 – 20 000 euroa vuodessa. Eikä tuota verotuloja, ei ihme jos velkaa tulee

    Sanopas muuta! Ja hallitus vielä erehtyi lupaamaan 100 000 uutta työpaikkaa, joilla olisi työttömyyttä leikattu. Vähän pieleen mennyt, mitä suuriin lupauksiinsa tulee.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Jokainen työtön maksaa veroa työttömyys korvauksesta,,unohditko vai et tiennyt????????

    Ei maksa työtön mitään veroa. Kun työttömälle annetaan verovaroista kerätyistä sosiaalivaroista tietyn määrän rahaa työtön antaa siitä valtiolle osan "veroina" takaisin, se ei ole veronmaksua vaan muodollinen palautus. Sen sijaan työllä tienatuista ansiotuloista ja pääomatuloista maksetaan veroa koska raha on itse hankittu. Työttömien rahat palaavat veroina takaisin kieroon vain kun he niillä ostavat jotain. Työtön ei maksa mitään veroa sillä eihän hän tienaa mitään mistä verottaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Tarkistin fakta tietoa
    Narinin hallitus otti velkaa 44,8 miljardia
    Orpon hallitus 49 miljardia. Lisäksi Orpon hallitus on käynyt kuppaamassa eläkerahastoa 1,1 miljardilla

    Oletko koskaan kuullut sanaa KORKO lainojen yhteydessä? Tiedätkös, sitä velkaa otettiin ja tullaan ottamaan lisää että saadaan maksettua edellisten hövelisti otettujen velkojen korot plus Marinin hallituksen velkarahaan sidotut pakolliset menolisäykset. Nyt kun sitä rahaa ei ole eikä kerry tarpeeksi kun maahan haalattiin vielä maahanmuuttajia muka työvoiman takia, joista kuitenkaan valtaosa ei työllistynyt vaan kuormittaa työttömänä demareiden jäljiltä valtion tyhjää kassaa.

    Sinä katsot vain velan ottoon liittyviä lukuja ymmärtämättä niiden taustoja.

    Äänestä

NOUSSEET HINNAT JA TYÖTTÖMYYSLUVUT ON SEURAUSTA VASEMMISTON JA SDP:N VIRHEELLISISTÄ PÄÄTÖKSISTÄ!

ME MAKSAMME NYT KALLISTA HINTAA SOSIAALIDEMOKRATIAN OSAAMATTOMUUSESTA!

DUUNARIT, ÄLKÄÄ ANTAKO ÄÄNTÄ VASEMMISTOLLE. SE MAKSAA!

Äänestä
  • Näin on.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Näin on.

    Kun ISOILLA kirjoittaa ja itse kannattaa, mikäs sen somempaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Kun ISOILLA kirjoittaa ja itse kannattaa, mikäs sen somempaa.

    Asiaa tulee kuitenkin selkeästi esille ja tottahan se onkin että sdp ja vassut kusi hommat niin huolella että niistä maksetaan nyt.

    Äänestä

Mielestäni suurin ongelma on siinä, että nämä data keskukset toimivat vain Pii- laakson tekoälyn kehittämisen mahdollistajana ja siellä valmistettu teknologia myydään sitten meille takaisin kovalla hinnalla.
Me maksamme sähkön hinnassa tämä bisneksen ja kaiken lisäksi ostamme heidän kehittämän tuotteen itsellemme käyttöön ja taas kovalla hinnalla.

Äänestä
  • Nykytilanteessa ei pitäisi, edes muutamien työpaikkojen toivossa, ajaa maata perikatoon sähkön käynnissä olevan ja tulevan hinnannousun takia.

    Äänestä

Tää nykyhallitus on suuri kusetus ja persut suurimpia kusettajia ja toisten syyttelijöitä omista mokistaan saatanan tunarit .

Äänestä
  • Menisit töihin valittamasta 24/7.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Googlen investoinnista on iloittu yli puoluerajojen. Kuitenkaan ei ole ilmoitettu mitä datakeskukset kuluttavat sähköä, Jos muuta työllistävää teollisuutta olisi tulossa onko sitä sähköä enään tarjolla.

Kansalle kerrotaan yliampuvia lukuja niin työllistämisestä kuin itse investoinnista. Google sijoittaa 13 miljardia josta Suomeen jää 20-25%
Esimerkkinä risteilijän valmistus.
Suomessa rakennettavan loistoristeilijän valmistuksesta noin 70 prosenttia jää Suomeen. Elikkä jokaisesta risteilijästä miljardi.

Datakeskukset työllistävät tietenkin rakennusvaiheessa, mutta vakinaisia työntekijöitä suhteellisen vähän. Tekoälyn mukaan mailman suurimmat työllistävät 100-1000 henkilöä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu