Pohjois-Karjalan maakuntaliitto taitaa olla täys vitsi . Kovasti on puhetta maakunnan kehittämisestä ja somessa pöhistään monta kertaa päivässä mutta , viereiset maakunnat vetää aina pisemmän korren ja vievät milloin data keskuksen ym,ym. Onko heillä pätevämmät johtajat ??
Maakuntaliitto
Anonyymi-ap
17113
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Johtajat nostaa kovaa palkkaa, kokoustavat ja pyörittävät papereita.
Ei minulla ainakaan kyllä ole havaintoa siitä että mitä hyötyä meille olisi ollut tuosta pielislinnan porukasta ja mitä ne on saaneet aikaan, muuta kuin kuluja veronmaksajille.
Milloin maakuntaliitoista säästetään kun kaikesta muustakin?. Äänestän ehdokasta joka lupaa leikata maakuntahallinnon suojatyöpaikoista.
Mihin tarvitaan näitä monia päällekkäisiä "hallinto" portaita?
Ennen oli kunnat, kuntainliitot ja valtio.
Nyt kuntien lisäksi pitää olla maakuntaliitot, aluevaltuustot, hyvinvointialueet ja ties mitä, siihen vielä valtio ja EU.
Tämähän on ihan keinotekoista veronmaksajien kulunkien kasvattamista!
Meitä kusetetaan ja me maksamme.
Juurikin näin.
Herroille ja rouville koordinoitavaa ja hyväpalkkaisia hommia. Turhoo kulunkia.
Ja sitten jokaisella hallintoportaalla pitäisi vielä olla verotusoikeus!
Voi hyvä ihme tätä kansalaisten nylkemistä ja nahan suolaamista!
Maakuntahallitus on politiikassa toimineiden hillotolppa , Maakunta johtajan paikka on poliittinen palkkiovirka , näin olen ymmärtänyt. Mitä konkreettista hyötyä siitä on tullut maakuntaan , en tiedä ?
Taas tuli yksi esimerkki maakuntaliiton tarpeellisuudesta , iso delegaatio johtajan johdolla matkusti Saksaan hakemaan ampumahiihdon mm kisoja Kontiolahdella , no kuinka kävi.
Hyvinhän siinä kävi! 😂👍
Puolensataa henkilöä tuottaa suunnitelmia kasvavasta ja eteenpäin katsovasta maakunnasta ilman konkretiaa tai minkäänlaista vastuuta, tällä tavoin itse itsensä työllistäen. Kuitenkin maakunnan hyytyminen on jatkunut jo kymmeniä vuosia.
Joo , se on käsittämätöntä että on yleensä luotu tämmösiä palkkiovirka ja palkkio organisaatioita joihin istutetaan poliittisin perustein kovapalkkaisiin hommiin kiitokseksi työstään puolueen hyväksi veronmaksajien rahoilla. Ne on ovelia "virkoja" joissa ei ole päätäntävaltaa niin ei voi tehdä "virheitä" niin ei myöskään voida irtisanoa , vaan ministeritason palkka juoksee hamaan eläkkeeseen asti. Käteviä hillotolppia.
Maakuntaliittoja voitanee sanoa yhdeksi turhaan ylläpidettäväksi rälssiksi, ainakin tässä nykyisessä laajuudessa.
Vaalit lähestyy. Mikä puolue lupaa saneerata maakuntaliitot?
Miks poliitikot heikentäisi omia hillotolppiaan , puolueet ovat yhtä kuin poliitikot.
Mitä sanovat maakuntahallituksen ja -valtuuston puheenjohtajat? Mitä hyötyä, voidaanko tehostaa?
aha
Niin se on