Olen siinä hänen edessään ja kerron, mitä olen hänestä, naisesta ajatellut. Joskus rohkaistun avautumaan enemmän ja kerron myös niistä moninaisista tunteista, joita hän olemuksellaan herättää.
Hän on ihmeen hiljaa. Jatkan kuitenkin. Tunne hänen läsnäolosta saa sanavarastoni ryöppyämään enkä huomaa kiinnittää huomiota hänen vaitonaisuuteensa.
Seuraavana päivänä tulen jälleen naisen luo, kuten niin monena päivänä tätä ennen. Ja nyt tunnen taas hölöttäväni kaikenlaista hänelle, jopa vähän nolostuen välillä. Ajattelen, tätä se rakkaus joskus saa aikaan ja hän varmaan ymmärtää kömpelyyteni ja katsoo enemmän siihen, miten yritän parhaani. Totta puhuen, olen kyllä aika paljon häneen satsannutkin, joten ei hän siinä niin paljon väärin ajattelekaan. Näissä miettiessä keskustelu, siis minun puheluni, menee eteenpäin.
Eräänä päivänä ajatukseni on tavanomaista kirkkaampi, ja huomaan, että jotain erikoista on siinä, ettei nainen puhu mitään vaikka olen ollut lukemattomia päiviä hänen luonaan ja kertonut mitä värikkäämmällä tavalla omia juttujani. Nyt kuitenkin päätän mennä lähemmäksi seuralaistani huomatakseni, että paikalla, jossa naisen piti olla onkin kivi.
Raavin päätäni. Nyt vasta huomaan, että olen jokapäiväiset loruni kertonut kivelle, joten ei ole ollenkaan ihme, ettei hän ole virkannut mitään. Nyt tilanne näyttikin siltä, että olin päässyt erään mysteerin ihmettelemisessä eteenpäin.
Hän on ihmeen hiljaa. Jatkan kuitenkin. Tunne hänen läsnäolosta saa sanavarastoni ryöppyämään enkä huomaa kiinnittää huomiota hänen vaitonaisuuteensa.
Seuraavana päivänä tulen jälleen naisen luo, kuten niin monena päivänä tätä ennen. Ja nyt tunnen taas hölöttäväni kaikenlaista hänelle, jopa vähän nolostuen välillä. Ajattelen, tätä se rakkaus joskus saa aikaan ja hän varmaan ymmärtää kömpelyyteni ja katsoo enemmän siihen, miten yritän parhaani. Totta puhuen, olen kyllä aika paljon häneen satsannutkin, joten ei hän siinä niin paljon väärin ajattelekaan. Näissä miettiessä keskustelu, siis minun puheluni, menee eteenpäin.
Eräänä päivänä ajatukseni on tavanomaista kirkkaampi, ja huomaan, että jotain erikoista on siinä, ettei nainen puhu mitään vaikka olen ollut lukemattomia päiviä hänen luonaan ja kertonut mitä värikkäämmällä tavalla omia juttujani. Nyt kuitenkin päätän mennä lähemmäksi seuralaistani huomatakseni, että paikalla, jossa naisen piti olla onkin kivi.
Raavin päätäni. Nyt vasta huomaan, että olen jokapäiväiset loruni kertonut kivelle, joten ei ole ollenkaan ihme, ettei hän ole virkannut mitään. Nyt tilanne näyttikin siltä, että olin päässyt erään mysteerin ihmettelemisessä eteenpäin.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Jos kivi osaisi puhua, mitä sanoisi?
Kiviäki kiinnostaa.
Todellakin!
Minäkin on jutellut sinulle niin paljon, päänsisäisiä ajatuksia mitä olen halunnut sinun kuulevan. Sinut, en ketään muuta ole kaivannut niitä ihmettelemään. Mutta voi, en tiedä mitä ajatella tästä tragediasta välillämme, kun meillä on vain sadasosa siitä. Sekin on enemmän kuin olen ennen osannut edes unelmoida. Mutta kuitenkin kysyn aina uudestaan myös sitä, miksi kivi saa sen minkä me voisimme tehdä todeksi, jollain sopivalla tavalla.
Mitä olet meidän "suhteesta" saanut, jos koet noin? Onko kultani tunteeton kuin kivi?
Olet joku muu. Et puheideni kumppani. Hän ei epäile minua, tai tunteitani.
Näin varmaan. Minun ihastukseni saa aina pohtimaan, mitä merkitsen hänelle.
Niin. Minäkin kyllä joskus pohdin tuota samaa. Merkityksiä. Mutta samaan aikaan on varmuus, vakaana ja järkkymättömänä. Olen tunnistanut sen niin monella tasolla. Mikään pieni pinnalla tapahtuva ei horjuta sitä.
Oliko edes Afrikan Tähti?
Kivelle juttelun olen aavistanut aikoja sitten. Tiesin tarvitsevani jonkun, jotta jaksan. Käytin häntä, mutta tuskin tiesi tästä asiasta… tai jos tiesi, mitä sitten. Mitään väliä.
Oletko kivi? Mikään ei riitä antaaksesi reaktion.
Sinulla kesti huomata hautakiveni. Keskittyessäsi omaan itseesi ja juttuusi, toisen ihmisen sieluntila ja olemus jäi varjoon. Joskus kannattaa hiljentyä ja kuunnella onko toinen ihminen hengissä vai ei.