Haluton vaimo

Entäs, kun vaimo ( es-lesta )ei halua koskaan! Ollaan oltu "kristillisessä avioliitossa" lähes kaksikymmentä vuotta. Liiton alkuajalta ( kaksi vuotta vihkimisestä ) meillä on yksi lapsi ja se on jäänytkin ainoaksi. Ja syy ei ole minussa (ainakaan suoranaisesti; haluaisin niitä jokusen lisääkin, mutta...), mutta vaimoni on ollut jo vuosikausia "frikidi"; ei koskaan minkäänlaista tarvetta tai merkkiäkään siihen suuntaan, että voitaisiin olla läheisemminkin toistemme kanssa. Se pari, kolme ensimmäistä kuukautta avioliiton alussa vielä meni joten kuten näissä avioseksiasioissa, tosin silloinkin jo aavistin ja tunsinkin, että hän antautui seksiin vain miellyttääksen minua ja kuten hän asian ilmaisi: täyttääkseen aviovelvollisuutensa minua kohtaan.
Sitten asia nopeasti laimeni tasolle, että kohtasimme toisiamme näissä merkeissä vain "kerran kesässä" ja tämä riitti vaimolleni, mutta ei riitä minulle. Viimeksi sain hänet suostuteltua seksiin lähes kolme vuotta takaperin.

Muuten vaimoni on oikea mallivaimo; hoitaa kodin aivan mallikkaasti ja on muissakin asioissa todella fiksu ihminen. Mutta tämä avioseksi! Se on meidän ( tai oikeastaan minun ) ongelma. Mitään estettä ei asiaan pitäisi olla. Vaimo on fyysiseti täysin terve, mitään elimellistä vikaa tms. ei ole todettu, mutta hän vain yksinkertaisesti ei kaipaa sitä. Kaikki yritykseni lähestyä häntä hän torjuu nykyään jyrkäsi ja sanoo saaneensa siitä jo sen minkä on halunnitkin.

Pidän itseäni aivan normaalina miehenä ja rakastan todella paljon vaimoani, ja ehkä juuri se on pitänyt meitä vielä tässä liitossa tähän asti. Kaikessa olen tahtonut olla hänelle mieliksi ja varoa mitenkään loukkaamasta häntä, mutta mikään ei auta. Väkisinkään en voi häntä siihen pakottaa (ja taitaa lakikin nykyään olla jo hänen puolellaan näissä asioissa?). Tuntuu, kuin olisin jääkaapin kanssa tekemisissä näissä asioissa. Kaikissa muissa asioissa meillä menee keskenämme oikein mukavasti (ystäväpiiri, harrastukset ). Mutta nämä seksijutut!!! Jospa löytäisin edes jonkun järkeen käyvän syyn näihin asioihin ja niiden ongelmallisuuteen.

Olen ehdottanut, että keskustelisimme yhdessä näistä meidän ongelmista jonkun ulkopuolisen kanssa, mutta hän torjuu sen ajatuksen jyrkästi ja sanoo, ettei hänellä ole mitään ongelmia asiassa.

Nyt olen viime kuukausina alkanut toivoa jo ajallista kuolemaa, että se vapauttaisi minut näistä kärsimyksistäni. Avioeroa en tahdo enkä uskovana ihmisenä vieraisiin lähde, enkä aijo alkaa seurustelemaan "kämmenvaltterin" kanssakaan.
Pitäsikö minun jo keski-ikää lähentelevänä heittää "kalut vintille", kuten vaimo sanoo;hän ei niitä enää tarvitse! Mutta minne panet ne tunnetason myllerrykset, joita kieltämättä minullakin usein asiassa on?

Löytyisikö tältä palstalta joku viisas, kokenut ihminen, jolla olisi jokin neuvo ( ehkä omain kokemusten kautta), joka voisi tulla avuksi meillekin? Terapeutit,Saarnamiehet? Näiden puheille vaimo ei tule lähtemään. Rukous? On kokeiltu yrittää tätäkin. Ei ole muuttanut mitään.

Mikä siis neuvoksi? Onko olemassa mitään lääkettä?
354811
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Tosiaan kummalliselta kuulostaa. Kyllä tuo naisten haluttomuus vamrasti jonkin verran yleistäkin mutta noin pitkään. Voisit kehitellä jonkun kahdenkeskisen romanttisen matkan johonkin kauas lämpöiseen minne voisit järjestää sit oikein hienot illat viineineen ja aterioineen hyvässä hotellissa. Vois laukasta taas vaimon vietit. Sitten vois tietty rohkeasti vain soittaa lääkärille ja kysyä asiasta ja mahdollisia lääkkeitä. Luulisi niitäkin olevan jo. Mut luulen et sen laukasee jokin arkiaskareista hyvin poikkeava yhteinen askar. toivon edistystä asialle!

Äänestä

olisin haluton vaimo, ja ukko kävisi täällä selvittämässä tilannetta, haluttomuus senkun kasvaisi.
Suo anteeksi, mutta tossa jutussa noi vintille viemiset muistuttaa kovasti erään vanhemman miehen juttusia. Ettei vain kyse olisi provosoinnista tai oisikohan rouva samasta kylästä kotoisin, kuin tuo vanhempi "herra"?!

Kunhan vaan pohdiskelin ääneen. Toivottavsti muut antavat rakentavia ohjeita.

Äänestä

noin pitkään jatkuva haluttomuus on aika todnäk seurausta vakavasta seksuaalisesta traumasta.

Lisäksi, jos vaimon mielestä suhde on kunnossa ja hänen tarpeensa täyttyvät, hän useimmiten suhtautuu myös seksuaalisuuteen myönteisesti.

Jos aiot "saada", anna vaimollesi näitä:

1)runsaasti hellyyttä (ei seksuaalista) ja romantiikkaa. Mitä teitte seurusteluaikana? Tee sama uudestaan. Huomaavaisuuksia pilvin pimein. Tee palveluksia, sano sanallisesti rakastavasi häntä, pussaa aamuhuomeneksi (vain pikaisesti, ei mitään kuolaamista), tuo pieniä lahjoja jne. (Lue itse esim. kirja Rakkauden kieli, kirj. Gary Chapman)

2) runsaasti keskustelua päivittäisistä asioista, toiveista, suunnitelmista, sukulaisista, kylän asioista, muistoista, haaveista jne. Keskustele ensin 15 tuntia viikossa, ja sitten katso, mikä tilanne on. Jos et osaa keskustella, on siinä jo yksi haluttomuuden syy. Keskustelutaitosi arvioi vaimosi, et sinä itse.

3)ole avoin ja rehellinen vaimollesi. Kerro suunnitelmistasi, kuulumisistasi, työpaikan tapahtumista jne. Kerro myös, jos haluat, että tulet paremmaksi mieheksi hänelle.

4) poista vaimolta vaatimukset perheen talouden ylläpidosta (eli osoita, että sinä vastaat siitä, että ruokaan, vaatteisiin, asumiseen ym. on riittävästi rahaa)

5) omistaudu perheellesi ja ole lapsellesi niin hyvä isä kuin osaat. Pidä taukoa omista harrastuksistasi ja tehkää jotain, mistä vaimosi nauttii, yhdessä.

Suuret laivat kääntyvät hitaasti, mutta kääntyvät kuitenkin aste kerrallaan.

Jos viestisi oli provo, niin yo. ohjeet silti pätevät hyvän suhteen saamiseksi oman vaimonsa kanssa. Toimii muuten kaikilla suunnilleen terveillä ja normaaleilla pareilla.

Äänestä
  • Kirjoitus ei ole mikään provo! Luuletko minun huvikseni näitä keksivän ja tänne kirjoittavan. kiitos sinulle, kun vaivaidut vastaamaan ja antamaan hyviä vinkkejä.

    Re: 1) Hellä olen yrittänyt olla ja jopa romanttinenkin ( nuorempa olin usein jopa mieheksi haaveellinenkin ), mutta kun tämäkin torjutaan heti"älä teeskentele"-tyyliin. Kysyt, mitä teimme seurusteluaikana (joka kesti lähes kaksi vuotta ) olimme hyvin pidättyväisiä; ei liikoja lähentelyjä, kirjeetkin kulkivat puolin ja toisin. Odotukset tulevaisuudesta olivat korkealla ( oliskohan vaimo tuntenut tulleensa näiden suhteen petetyksi?). Kuten jo sanoin, olen mielestäni tehnyt melkoisesti asian eteen; pikku lahjoja ja ollut huomaavainenkin häntä kohtaan. Eikä hän tästä ole minua koskaan moittinutkaan. Sanoo, että hänen on näin kaikin puolin hyvä olla.
    2) Yritetty on sillä lahjalla, minkä Luojalta olen saanut. Kerrankin ostin hänelle yllärinä kauniin yöasun ( oli kaupan myyjättären mielestä todella upea )ja kun annoin sen hänelle, oli vastaus tämä: Mitä näitä tänne kannat. Osaan kyllä itsekin ostaa näitä, jos tarvitsen! Silloin teki mieleni nostaa kytkintä.
    3) Avoin ja rehellinen olen ollut. Eikä minulla mitään salttavaa olekaan meidän keskeisessä suhteessamme.
    4) Rahallisia tai muitakaan taloudellisia huolia ei meillä ole. Olen tyrkyttämällä tyrkyttänyt vaimolle, että jos sinun tekee mieli jotain uutta vaatetta, niin osta toki: Itsekin tykkään, kun vaimo ei ole mikään ryysyissäkulkija.
    5) Perheelle olen viime aikoina yrittänyt omistautua, niin paljon, kuin se on ollut mahdollista. Mökeilemme säännöllisesti viikonloppuisin ja käymme aika paljon myös sukuloimassa, koska vaimoni on hyvin sukulaisrakas ja vihtyy heidän seurassaan. Onhan meillä myös koirakin. Ja joskus olen jopa kateellinen tälle emännän lemmikille; se saa vaimolta usein herkkupaloja ja hyväilyjä runsaastikin, mutta minä en. Miksi?

    Meidän purtemme on tainnut jostain syystä ajaa karille ja odotan nyt, että jostakin ilmaantuisi hinaaja, joka veisi sen onnellisesti kotisatamaan.Itseltäni on kaikki neuvot ja konstit loppuneet.

    Mitä mainitsit noista seksuaalisista traumoista, niin vaimoni ei todellakaan ole koskaan (edes seurusteluaikana ) halunnut puhua lapsuudestaa sen paremmin kuin kotioloistaankaan. Ne ovat olleet hänelle suljettu alue, tabu!

    Äänestä

  • Puutettakärsivä kirjoitti:

    Kirjoitus ei ole mikään provo! Luuletko minun huvikseni näitä keksivän ja tänne kirjoittavan. kiitos sinulle, kun vaivaidut vastaamaan ja antamaan hyviä vinkkejä.

    Nyt alkaisi olla vaimon vuoro tulla puolimatkaan sinua vastaan.
    Varmasti monikaan mies ei tee puoliakaan tuosta mitä sinä olet jo yrittänyt. Hatunnosto sille!

    Kuitenkin sanoisin, että rakkautta saadaan, ei ansaita. Sen puuttuminen ei voi olla 'kosto' jostain mikä on jäänyt tekemättä, eikä sen saamisen kuulu olla palkkio mistään tehdyistä töistä tms. Se saadaan lahjana ja niin ikävää kuin onkin, se lahja kuihtuu jollei sitä vaalita.

    Ajattelen omalta osaltani niin, että mies huomioi minua omalla tavallaan esim. korjaamalla autot, leikkaamalla kesäisin nurmikkoa, tekemällä talvisin lumitöitä jne. Ne ovat niitä kotitöitä jotka häneltä luontaisesti sujuvat paremmin. Minä taas huolehdin kodin sisäisistä kotitöistä koska olen niissä parempi. Molemmat tekevät osansa.

    Pienet arkiset hellyydenosoitukset ja juttelutuokiot, sekä fyysinen läheisyys illan myöhäisinä tunteina lasten mentyä nukkumaan ovat sitä parasta parisuhteen antia. Muuta en tarvitse, enkä odotakaan.

    Toivottavasti tilanteenne kohenee. Olen todella pahoillani, että asiat teillä ovat luisuneet tuohon pisteeseen:(
    Mitä halusinkaan sanoa, kai tuoda vähän näkökulmaa ja toivotella voimia ja jaksamista.

    Äänestä

  • Puutettakärsivä kirjoitti:

    Kirjoitus ei ole mikään provo! Luuletko minun huvikseni näitä keksivän ja tänne kirjoittavan. kiitos sinulle, kun vaivaidut vastaamaan ja antamaan hyviä vinkkejä.

    Re: 1) Hellä olen yrittänyt olla ja jopa romanttinenkin ( nuorempa olin usein jopa mieheksi haaveellinenkin ), mutta kun tämäkin torjutaan heti"älä teeskentele"-tyyliin. Kysyt, mitä teimme seurusteluaikana (joka kesti lähes kaksi vuotta ) olimme hyvin pidättyväisiä; ei liikoja lähentelyjä, kirjeetkin kulkivat puolin ja toisin. Odotukset tulevaisuudesta olivat korkealla ( oliskohan vaimo tuntenut tulleensa näiden suhteen petetyksi?). Kuten jo sanoin, olen mielestäni tehnyt melkoisesti asian eteen; pikku lahjoja ja ollut huomaavainenkin häntä kohtaan. Eikä hän tästä ole minua koskaan moittinutkaan. Sanoo, että hänen on näin kaikin puolin hyvä olla.
    2) Yritetty on sillä lahjalla, minkä Luojalta olen saanut. Kerrankin ostin hänelle yllärinä kauniin yöasun ( oli kaupan myyjättären mielestä todella upea )ja kun annoin sen hänelle, oli vastaus tämä: Mitä näitä tänne kannat. Osaan kyllä itsekin ostaa näitä, jos tarvitsen! Silloin teki mieleni nostaa kytkintä.
    3) Avoin ja rehellinen olen ollut. Eikä minulla mitään salttavaa olekaan meidän keskeisessä suhteessamme.
    4) Rahallisia tai muitakaan taloudellisia huolia ei meillä ole. Olen tyrkyttämällä tyrkyttänyt vaimolle, että jos sinun tekee mieli jotain uutta vaatetta, niin osta toki: Itsekin tykkään, kun vaimo ei ole mikään ryysyissäkulkija.
    5) Perheelle olen viime aikoina yrittänyt omistautua, niin paljon, kuin se on ollut mahdollista. Mökeilemme säännöllisesti viikonloppuisin ja käymme aika paljon myös sukuloimassa, koska vaimoni on hyvin sukulaisrakas ja vihtyy heidän seurassaan. Onhan meillä myös koirakin. Ja joskus olen jopa kateellinen tälle emännän lemmikille; se saa vaimolta usein herkkupaloja ja hyväilyjä runsaastikin, mutta minä en. Miksi?

    Meidän purtemme on tainnut jostain syystä ajaa karille ja odotan nyt, että jostakin ilmaantuisi hinaaja, joka veisi sen onnellisesti kotisatamaan.Itseltäni on kaikki neuvot ja konstit loppuneet.

    Mitä mainitsit noista seksuaalisista traumoista, niin vaimoni ei todellakaan ole koskaan (edes seurusteluaikana ) halunnut puhua lapsuudestaa sen paremmin kuin kotioloistaankaan. Ne ovat olleet hänelle suljettu alue, tabu!

    "vaimoni ei todellakaan ole koskaan (edes seurusteluaikana ) halunnut puhua lapsuudestaa sen paremmin kuin kotioloistaankaan. Ne ovat olleet hänelle suljettu alue, tabu!"

    Löysimme siis jo vastauksen ongelmaasi.

    Siihen on ilman muuta syynsä miksi hän vaikenee lapsuudestaan. Tiedän eräänkin insestin uhrin, joka ei muistanut mitään lapsuudestaan ennen 18 ikävuotta. Kaikki kauhea oli pyyhkiytynyt pois hänen muististaan, vasta pitkässä psykoterapiassa nämä koetut kaunut alkoivat nousta uudelleen esiin. Hän oli hoitoon tullessaan jo narkomaani ja yrittänyt monta kertaa itsemurhaakin.

    No tämä oli tällainen tapaus, vaimollasi on omansa, mikä se sitten lieneekin.

    Jokainen onnellisen lapsuuden elänyt ihminen jakaa kokemuksestaan toisten kanssa hyvin mielellään, saati sitten tulervan aviopuolisonsa kanssa. Ja näin kun ikää tulee, niin huomaa mielen usein seikkailevan tuolla onnellisen lapsuuden maailmoissa.

    Äänestä

  • Puutettakärsivä kirjoitti:

    Kirjoitus ei ole mikään provo! Luuletko minun huvikseni näitä keksivän ja tänne kirjoittavan. kiitos sinulle, kun vaivaidut vastaamaan ja antamaan hyviä vinkkejä.

    Re: 1) Hellä olen yrittänyt olla ja jopa romanttinenkin ( nuorempa olin usein jopa mieheksi haaveellinenkin ), mutta kun tämäkin torjutaan heti"älä teeskentele"-tyyliin. Kysyt, mitä teimme seurusteluaikana (joka kesti lähes kaksi vuotta ) olimme hyvin pidättyväisiä; ei liikoja lähentelyjä, kirjeetkin kulkivat puolin ja toisin. Odotukset tulevaisuudesta olivat korkealla ( oliskohan vaimo tuntenut tulleensa näiden suhteen petetyksi?). Kuten jo sanoin, olen mielestäni tehnyt melkoisesti asian eteen; pikku lahjoja ja ollut huomaavainenkin häntä kohtaan. Eikä hän tästä ole minua koskaan moittinutkaan. Sanoo, että hänen on näin kaikin puolin hyvä olla.
    2) Yritetty on sillä lahjalla, minkä Luojalta olen saanut. Kerrankin ostin hänelle yllärinä kauniin yöasun ( oli kaupan myyjättären mielestä todella upea )ja kun annoin sen hänelle, oli vastaus tämä: Mitä näitä tänne kannat. Osaan kyllä itsekin ostaa näitä, jos tarvitsen! Silloin teki mieleni nostaa kytkintä.
    3) Avoin ja rehellinen olen ollut. Eikä minulla mitään salttavaa olekaan meidän keskeisessä suhteessamme.
    4) Rahallisia tai muitakaan taloudellisia huolia ei meillä ole. Olen tyrkyttämällä tyrkyttänyt vaimolle, että jos sinun tekee mieli jotain uutta vaatetta, niin osta toki: Itsekin tykkään, kun vaimo ei ole mikään ryysyissäkulkija.
    5) Perheelle olen viime aikoina yrittänyt omistautua, niin paljon, kuin se on ollut mahdollista. Mökeilemme säännöllisesti viikonloppuisin ja käymme aika paljon myös sukuloimassa, koska vaimoni on hyvin sukulaisrakas ja vihtyy heidän seurassaan. Onhan meillä myös koirakin. Ja joskus olen jopa kateellinen tälle emännän lemmikille; se saa vaimolta usein herkkupaloja ja hyväilyjä runsaastikin, mutta minä en. Miksi?

    Meidän purtemme on tainnut jostain syystä ajaa karille ja odotan nyt, että jostakin ilmaantuisi hinaaja, joka veisi sen onnellisesti kotisatamaan.Itseltäni on kaikki neuvot ja konstit loppuneet.

    Mitä mainitsit noista seksuaalisista traumoista, niin vaimoni ei todellakaan ole koskaan (edes seurusteluaikana ) halunnut puhua lapsuudestaa sen paremmin kuin kotioloistaankaan. Ne ovat olleet hänelle suljettu alue, tabu!

    Avioliittokurssien perustietoa on:

    Naisen perustarpeet:
    - avoin, kuunteleva mies, turvallisuus etc...

    Miehen perustarpeet:
    - seksuaalinen tyydytys, viehättävä vaimo
    ystävvä ja kaveri myös harrastuksissa

    Jos vaimosi ei ole koskaan tätäkään perusteesiä
    kuullut, niin ehkä olisi hänen aika jotenkin
    se kuulla. Ellei puoliso edes halua täyttää
    toisen perustarpeita, niin saisi hälyytyskellot
    soida ja lujaa
    esim. NMKY:N paremman parisuhteen avioliittoleirillä näitä perustarpeita iskosteaan
    avioparien päähän, eihän avioliitto ilman työtä
    kasassa pysy!!! herätkää niin vaimot kuin miehet!

    Äänestä

....jotka ei ajattele vaimoa siinä asiassa vaan panee kalun sisään ja vetää ulos ja siinä se on. Mietipäs sitä.

Äänestä

Ongelman juurisyihin pitäisi pureutua. Vaimollesi se ei kertomansa mukaan ole ongelma, mutta hän unohtaa tyystin olevansa avioliitossa.
Jumala elää ja hän kuulee rukouksia. Rukousta eisaisi unohtaa taikka vähätellä. Vaimoasi et voi muuttaa, rakastaa kyllä voit, kuten lupasitkin. Rakkaudessa sinulla on todellakin lupa ehdottaa hänelle avioliittoleiriä, taikka seksuaaliterapeuttia. Varmaa on se että hänen menneusyydessään on jokin tapahtuma tai sarja tapahtumia jotka ovat turmelleet hänen kykynsä kokea seksuaalista mielihyvää. Jokin häntä pelottaa tai jopa inhottaa seksuaaliaktissa.

Tietenkin jos mies ei huomioi vaimoaan riittävästi, paitsi arkisessa elämässä, niin myöskin seksielämässä, niin seuraukset vaoivat olla kuvaamasi kaltaisia. Kysyppä vaimoltasi onko hänellä tietoisuudessa sellaisia asioita, joista hän ei voi millään puhua kenellekään.
Taustalla voi olla vaikkapa kiusatuksi tai häväistyksi tuleminen, tai pahimmillaan raiskaus taikka insestil. Ei sellainen ole hänelle itselleenkään kiva asia, vaikka hän ei myönnä kärsimystään. Häpeä taikka pelko ovat tehokkaita luonnollisen hyvän elämän estäjiä.

Äänestä
  • Näytätkö tunteita noin arkielämässä muuten? Oletko hellä?
    Tuli mieleen tuo mitä joku ehdottikin, että vaimollasi on joku trauma jos koskaan ei ole ollut kunnolla kiinnostunut. Onkohan hänelle joskus tapahtunut tuolla alueella jotain ikävää? Josta sitten on jäänyt kammo? Tai sitten hän vain pelkää tulevansa raskaaksi?

    Voi myös olla että hän vain ei saa siitä itselleen mitään eikä siksi motivoidu. Hyviä ohjeita nuo aiemmat huomioimiseen liittyvät ohjeet edellisissä viesteissä.

    Kuitenkin sanoisin, että nainen on osaltaan itsekin vastuussa nautinnostaan. Ei voi vain odottaa että toinen tulee ja tekee. Rakastelu avioliitossa on molemminpuoleista iloa ja vuorovaikutusta. Ei passiivista odottamista ja alistumista. Naisen täytyy rakastelua opetellessaan olla rohkea kokeilemaan mikä itsestä tuntuu hyvälle, ja siten oppii löytämään jutusta sen "punaisen langan" ja saa myös itsekin tyydytystä. Sitä ei voi mies puolesta tehdä, jos itseltä tahto puuttuu.

    Ymmärrän tuskasi joka on sekä henkistä että fyysistä, ja olen pahoillani puolestasi. toivottavasti saatte jollain näistä neuvoista asioitanne eteenpäin. Vaimo joka on oppinut tuosta kanssakäymisestä nauttimaan, ei koskaan pystyisi olemaan ilman noin pitkää aikaa.
    Lisäksi sanoisin että ei kukaan nainen eikä mies voi ilman hyvää syytä vaatia tuollaista kieltäytymistä toiselta. Tuo on EPÄINHIMILLISTÄ!!

    Äänestä

  • eräs nainen kirjoitti:

    Näytätkö tunteita noin arkielämässä muuten? Oletko hellä?

    Minulla on niin ihana vaimo, että hänelle on helppoa olla hellä.

    Vastaan nyt omasta puolestani, vaikka ilmeisesti kysymyksesi oli tarkoitettu avaajalle.

    Selväähän se on, että jos seksi tuntuu raastinraudalla repimiseltä, niin kukapa sellaista tekisi vapaaehtoisesti.

    Jos iho on vereslihalla jostakin kohdasta, niin eihän se koskerusta kestä yhtään.
    Sama se on jos henkisesti on jokin paikka
    "vereslihalla".

    Tärkeistä asioista kirjoitit, oli hyvä saada tähän myöskin lisää naisnäkökulmaa.

    Äänestä

  • Aviol kirjoitti:

    eipä kai se naisnäkökulma pahitteeksi asiaan ole, vaikka vähän väärään kohtaan kommentoinkin:)

    Voi myös olla että vaimo tuntee aviollisen kanssakäymisen jostain syystä jotenkin likaiseksi. Niin minunkin annettiin lapsena ymmärtää, mutta eipä se silti minua niin saanut ajattelemaan. Mutta, me ihmiset olemme erilaisia.

    Sellaista tuli vielä mieleen keskustelua avanneelle, että voisi ehkä - ei mitenkään vaatimalla ja painostamalla - vaan varovaisesti keskustelua avaamalla, jutella vaimon kanssa miltä hänestä tuntuu tämä läheisyyden pula. Että hän rakastaa vaimoaan kovasti ja haluaa myös toteuttaa tätäkin puolta rakkauselämästä hänen kanssaan.
    Ehkä vaimokin voisi alkaa avautumaan, jos hänen mieltään painaa jokin asia. Toista ei voi odotuttaa tuollakaan asialla ikuisesti, myös omalta puolelta olisi oltava valmis tulemaan vastaan.

    Kaikki naiset eivät välttämättä osaa ajatella että miehet ovat aika fyysisiä. Tarvitsevat todella tätä kanssakäymistä voidakseen hyvin.
    Ja niin tarvitsee suuri osa naisistakin, vaikka jostain kumman syystä yleinen keskustelu antaakin muuta ymmärtää.

    tämmöisiä

    Äänestä

Ei ole hyväksyttävää, että vaimo laiminlyö velvollisuutensa pakottamalla miehensä selipaattiin jopa vuosiksi. Oletan, että olette kyenneet puhumaan asiasta. Jokin traumaattinen kokemus lapsena, esim insesti tai pedofilia on yksi varteenotettava vaihtoehto mikä voi panna esteen vapautuneeseen seksielämään. Se olisi ainakin selvitettävä.

Jos sellaista ei ole, niin syynä voi olla liian ankara ja ahdas "kristillisuskonnollinen" kasvatus ja sen tuoma syyllisyys ja häpeä likaisesta seksistä. Tällaisessa tilanteessa hyvänä apuna voi olla kunnon pornovideot sopivalla hetkellä. Niistä näkee ainakin anatomiat ja erilaiset mahdollisuudet nauttia seksiaktionista.

Viimeiseksi ehdotan, että otat johdon käsiisi tahtoessasi rakastella. Pyri siihen, että aikaansaat täydellisen nautinnon vaimollesi. Aloita hitaasti ja rauhallisesti esileikillä, pyri voittamaan hänen luottamuksensa niin että hän vapautuu kunnolla. Käytä sormiasi ja kieltäsi. Kielelläsi voit viedä vaimosi aivan orgasmin äärelle, mutta älä kiirehdi, vaihtele asentoja, pidä homma hallussasi. Sinä miehenä määräät miten ollaan. Jos olet kestävä panomies, ota vaimosi edestä ja takaapäin, anna vaimosi ratsastaa päälläsi. Sitten hän alkaa olla valmis.

Hyvää seksiä vaimosi varmasti haluaa uudelleen ja uudelleen, ainakin muutaman kerran kuukaudessa.

Tämä kirjoitus ei ole pilaa vaan vakavasti otettava ehdotus tilanteesi parantamiseksi. Jos nämäkään ei auta ja vaimosi pysyy edelleen yhtä kylmänä, alkaa konstit olla melko vähissä. Siinä tapauksessa olisi aika laittaa vaimo kiertoon tai sinun olisi sopeuduttava suosiolla seksittömään loppuelämään.

Äänestä
  • Ei kannata ottaa mitään pornovideoita mukaan valmiiksi jumissa olevaan tilanteeseen. Jos seksi on epämiellyttävää vaimolle, naista alistava ja seksuaalisuudesta aktikeskeisen kuvan antava pornoteollisuuden tuotanto vain pahentaa asiaa.
    Tässä viittaan siinä mielessä omaan kokemukseen, että lapsena uhriksi jouduttuaan ei pornoa pahempaa voi kuvitella näkevänsä.

    Vaimoa ei oteta edestä eikä takaa. Se ei vain kuulu toista kunnioittavaan ja rakastavaan sanavarastoon. Kaikkea väkisin tekemistä ja ottamista on edelleen vältettävä.

    Keskustelun avaajalle totean vielä, että olet miehenä toiminut esimerkillisesti ja hyvin. Tilanne ei siis ole omien toimiesi seurausta. Vaimosi lapsuuden tabuus viittaa vahvasti ongelman olevan hyvin vakavaa laatua. Toivottavasti vielä jaksat rakastaa häntä ja tukea hänen eheytymisprosessiaan todennäköisistä traumoista. Ehkä voit varovasti kysellä hänen kokemuksistaan ja siitä, millaisen kuvan hän on seksuaalisuudesta lapsena saanut.

    Ja jos jaksaisit antaa vielä antaa vaimolle toivoa. Meitä on monta, jotka olemme lapsuuden seks. hyväksikäytöstä huolimatta toipuneet eheiksi naisiksi. Itselläni on nykyään aivan mahtava seksielämä mieheni kanssa, vaikka avioliiton alussa vaikeudet olivat todella suuria. (Huom, mieheni sanoo olevansa myös hyvin tyytyväinen.) Olemme pysyneet toisillemme uskollisina, ja pidän sitä yhtenä tekijänä nykyisin vallitsevaan tilanteeseen.

    Toivon jaksamista sulle, alkuperäinen kirjoittaja. Etsi netistä myös lisätietoja seksuaalisen hyväksikäytön uhrien oireista ja toipumisesta. Esim. www.aslan.fi osoitteesta löytyy apua.

    Rukoilen myös, että saat loppuelämässäsi vielä vaimoltasi takaisin ne vuodet, jotka olet seks. ilona menettänyt, mielellään kaksinkertaisesti. Jumala on kuitenkin tarkoittanut seksuaalisuuden hyväksi, aviopuolisoita ilahduttavaksi asiaksi. Joskus toisten rikkomukset tuhoavat tuon alkuperäisen tarkoituksen. Onneksi tuho ei ole lopullinen! Rukoilen myös vaimosi puolesta.

    Äänestä

  • Ihan vain mielenkiinnosta kyselen, oli nuo neuvot nimittäin sen verran omintakeisia.

    Äänestä

  • eräs nainen kirjoitti:

    Ihan vain mielenkiinnosta kyselen, oli nuo neuvot nimittäin sen verran omintakeisia.

    Uskon Jeesukseen täydestä sydämestäni. Herranikaan ei puhunut useinkaan niinkuin Hänen odotettiin puhuvan.

    Pornovideojuttu ei tietenkään sovi joka tilanteeseen, mutta sopivassa paikassa se voi olla hyvinkin toimiva ratkaisu. Uskonnollisille estoille silloin kyllä pitää antaa kyytiä..

    Äänestä

  • Kirjoituksesi perusteella ohjeesi haluttoman vaimolle lähtee siitä, että haluton vaimo pitäisi parantaa miehen tarpeisiin sopivaksi, vaimon tulisi siis tyydyttää miehensä tarpeet koska mies niin odottaa tapahtuvan.
    Naisen haluttomuus johtuu mielestäsi erinäisistä syistä, jotka ovat jollakin tavalla johdettavissa vaimon aiemmin koetuista traumoista. Vika /syy on siis kaikinpuolin naisessa.
    Kehotat miestä ottamaan ohjat käsiinsä, hallitsemaan tilanteita. Ohjaat yksityiskohtaisesti ja luulet näin saavasi haluttoman vaimon halulliseksi.
    Esityksessäsi on mielestäni aivan selviä systemaattisia virheitä, karkeuksia suoraan sanoen. Sen lisäksi, että lähtökohtaisesti objektifioit naisen miehen seksuualitarpeiden tyydyttäjäksi ( vika naisessa, naisella ei oikeus kieltäytyä, miehelle keinoja naisen halujen lisäämiseksi vaikkapa dominoivalla otteella), näyttäisi siltä, että kärsit myös naisvihasta. Mikäli haluttomasta naisesta ei tulisikaan sitä usein haluavaa, vaimon voi laittaa kiertoon jne..Speekun ohjeet haluttoman aviovaimolle ovat aika lähellä myös seksuaaliseen hyväksikäyttöön kehotusta....
    En voi olla luomasta mielikuvaa siitä, minkälainen Speeku itse mahtaa aviomiehenä olla...
    Vaimon haluttomuudella voi olla monia syitä, ehkäpä olet jo tänne kirjoittamisen sijasta alkanut jo pohtia omaa osuuttasi asiaan. Jos seksi on sujunut alussa, syy ei voi olla vaimon ongelmissa. Speekun ohjeet ja kannanotot ovat valitettavan sovinistisia, niiden avulla tuskin saat vaimoasi sinua enemmän haluamaan.

    Äänestä

  • Olisin kyllä tosi varovainen viemään rakastelua päättäväisesti eteenpäin. Nimittäin, jos takana on traumaattinen kokemus esimerkiksi hyväksikäytöstä, voi olla, että vaimo ei koskaan suostu enä uudelleen. Eli, jos vaimo sanoo ei, silloin ei. Valitettavasti. Täytyy yrittää saada homma alkuun muulla tavoin.

    Äänestä

  • tuollaista kirjoitti:

    Ei kannata ottaa mitään pornovideoita mukaan valmiiksi jumissa olevaan tilanteeseen. Jos seksi on epämiellyttävää vaimolle, naista alistava ja seksuaalisuudesta aktikeskeisen kuvan antava pornoteollisuuden tuotanto vain pahentaa asiaa.
    Tässä viittaan siinä mielessä omaan kokemukseen, että lapsena uhriksi jouduttuaan ei pornoa pahempaa voi kuvitella näkevänsä.

    Vaimoa ei oteta edestä eikä takaa. Se ei vain kuulu toista kunnioittavaan ja rakastavaan sanavarastoon. Kaikkea väkisin tekemistä ja ottamista on edelleen vältettävä.

    Keskustelun avaajalle totean vielä, että olet miehenä toiminut esimerkillisesti ja hyvin. Tilanne ei siis ole omien toimiesi seurausta. Vaimosi lapsuuden tabuus viittaa vahvasti ongelman olevan hyvin vakavaa laatua. Toivottavasti vielä jaksat rakastaa häntä ja tukea hänen eheytymisprosessiaan todennäköisistä traumoista. Ehkä voit varovasti kysellä hänen kokemuksistaan ja siitä, millaisen kuvan hän on seksuaalisuudesta lapsena saanut.

    Ja jos jaksaisit antaa vielä antaa vaimolle toivoa. Meitä on monta, jotka olemme lapsuuden seks. hyväksikäytöstä huolimatta toipuneet eheiksi naisiksi. Itselläni on nykyään aivan mahtava seksielämä mieheni kanssa, vaikka avioliiton alussa vaikeudet olivat todella suuria. (Huom, mieheni sanoo olevansa myös hyvin tyytyväinen.) Olemme pysyneet toisillemme uskollisina, ja pidän sitä yhtenä tekijänä nykyisin vallitsevaan tilanteeseen.

    Toivon jaksamista sulle, alkuperäinen kirjoittaja. Etsi netistä myös lisätietoja seksuaalisen hyväksikäytön uhrien oireista ja toipumisesta. Esim. www.aslan.fi osoitteesta löytyy apua.

    Rukoilen myös, että saat loppuelämässäsi vielä vaimoltasi takaisin ne vuodet, jotka olet seks. ilona menettänyt, mielellään kaksinkertaisesti. Jumala on kuitenkin tarkoittanut seksuaalisuuden hyväksi, aviopuolisoita ilahduttavaksi asiaksi. Joskus toisten rikkomukset tuhoavat tuon alkuperäisen tarkoituksen. Onneksi tuho ei ole lopullinen! Rukoilen myös vaimosi puolesta.

    Juu, ei missään tapauksessa pornoa! Se on mieskeskeisesti tehtyä, eikä naiset siitä kovinkaan nauti. Pornossa naisen rooli on vain tyydyttää miestä mitä mielikuvituksellisimmissa asennoissa ja tempuilla. Erotiikka on eri asia, siitä naisetkin nauttivat.

    Äänestä

  • Tulipa mieleeni sellainen vinkki, että käyppä lueskelemassa keskustelupalstoja, joissa keskustellaan hyväksikäyttö-, insesti- tai raiskauskokemuksista, tai muistakin seksuaalialueella traumaa aiheuttavista kokemuksista. Siella voit ehkä tunnistaa vaimostasi piirteitä, jotka viestivät traumasta (esim. se mitä kerroit, että vaimosi ei suostu kertomaan lasuudestaan, on aika hulestuttava merkki) ja lisäksi voit kysellä neuvoja, miten tällaista ihmistä tulee lähestyä. varmasti ne ihmiset, joilla on omakohtaista kokemusta, osaavat antaa hyviä neuvoja.

    Mutta, voihan olla, että vaimollasi ei ole mitään traumaattista kokemusta.

    Äänestä

  • kysele kirjoitti:

    Tulipa mieleeni sellainen vinkki, että käyppä lueskelemassa keskustelupalstoja, joissa keskustellaan hyväksikäyttö-, insesti- tai raiskauskokemuksista, tai muistakin seksuaalialueella traumaa aiheuttavista kokemuksista. Siella voit ehkä tunnistaa vaimostasi piirteitä, jotka viestivät traumasta (esim. se mitä kerroit, että vaimosi ei suostu kertomaan lasuudestaan, on aika hulestuttava merkki) ja lisäksi voit kysellä neuvoja, miten tällaista ihmistä tulee lähestyä. varmasti ne ihmiset, joilla on omakohtaista kokemusta, osaavat antaa hyviä neuvoja.

    Mutta, voihan olla, että vaimollasi ei ole mitään traumaattista kokemusta.

    Edellinen viesti oli siis tarkoittetu alkuperäiselle, ei Speeku-nimimerkille.

    Äänestä

  • Isabella kirjoitti:

    Kirjoituksesi perusteella ohjeesi haluttoman vaimolle lähtee siitä, että haluton vaimo pitäisi parantaa miehen tarpeisiin sopivaksi, vaimon tulisi siis tyydyttää miehensä tarpeet koska mies niin odottaa tapahtuvan.
    Naisen haluttomuus johtuu mielestäsi erinäisistä syistä, jotka ovat jollakin tavalla johdettavissa vaimon aiemmin koetuista traumoista. Vika /syy on siis kaikinpuolin naisessa.
    Kehotat miestä ottamaan ohjat käsiinsä, hallitsemaan tilanteita. Ohjaat yksityiskohtaisesti ja luulet näin saavasi haluttoman vaimon halulliseksi.
    Esityksessäsi on mielestäni aivan selviä systemaattisia virheitä, karkeuksia suoraan sanoen. Sen lisäksi, että lähtökohtaisesti objektifioit naisen miehen seksuualitarpeiden tyydyttäjäksi ( vika naisessa, naisella ei oikeus kieltäytyä, miehelle keinoja naisen halujen lisäämiseksi vaikkapa dominoivalla otteella), näyttäisi siltä, että kärsit myös naisvihasta. Mikäli haluttomasta naisesta ei tulisikaan sitä usein haluavaa, vaimon voi laittaa kiertoon jne..Speekun ohjeet haluttoman aviovaimolle ovat aika lähellä myös seksuaaliseen hyväksikäyttöön kehotusta....
    En voi olla luomasta mielikuvaa siitä, minkälainen Speeku itse mahtaa aviomiehenä olla...
    Vaimon haluttomuudella voi olla monia syitä, ehkäpä olet jo tänne kirjoittamisen sijasta alkanut jo pohtia omaa osuuttasi asiaan. Jos seksi on sujunut alussa, syy ei voi olla vaimon ongelmissa. Speekun ohjeet ja kannanotot ovat valitettavan sovinistisia, niiden avulla tuskin saat vaimoasi sinua enemmän haluamaan.

    "Sen lisäksi, että lähtökohtaisesti objektifioit naisen miehen seksuualitarpeiden tyydyttäjäksi ( vika naisessa, naisella ei oikeus kieltäytyä, miehelle keinoja naisen halujen lisäämiseksi vaikkapa dominoivalla otteella), näyttäisi siltä, että kärsit myös naisvihasta."

    En missään tapauksessa tunne kärsiväni naisvihasta päinvastoin rakastan vaimoani. Nuorempana ehkä kunnioitin liikaakin naisia salaperäisinä ja mystisinä olentoina. Ihailin kaikin tavoin naiskauneutta, myöskin sitä sisäistä kauneutta mitä usein havaitsin naisilla olevan. Itse olen sellainen luuserityyppi ja aina ihmettelen vaimoani kun hän jaksaa minusta välittää. Itseasiassa vaimoni on minulle ehkä suurimpia todistuksia inhimillisellä tasolla koettavasta Jumalan rakkaudesta ja Jeesuksen Kristuksen totuudesta.

    Pyydän vilpittömästi anteeksi, jos olen kirjoituksillani loukannut eikä tarkoitukseni ole sovinistinen. Parisuhteen syy ja seurausvivahteet ovat niin herkkiä käsitellä, että täydellisemmän selonteon tekeminen vaatisi jo kirjan kirjoittamista. (enkä väitä, että siihen pystyisin)

    Tosiasia kuitenkin on usein niin, että mallikelpoinen kiltti mies, joka siivoaa ja tiskaa ja tekee kaiken mallikkaasti eikä rähjää koskaan joutuu jopa naisensa hylkäämäksi. Olen nähnyt tällaisia tapauksia lähipiirissänikin.

    Itse olen pyrkinyt siihen vaikka olenkin luuseri, että välillä otetaan pikkasen yhteen vaimon kanssa sanallisesti ei fyysistä uhkaa eikä väkivaltaa. Päätöksiä vaativissa tilanteissa minä ilmoitan päätöksen, jos asia menee jahkaamiseksi. Seksin suhteen on niin, että vaikka itse haluaisinkin, mutta huomaan ettei vaimo aidosti halua, en vie hommaa väkisin loppuun. Sillä en koe hyväksi, jos kumpikin ei ole aidosti mukana. Mutta silloin kun aito akti syntyy, pyrin varmistamaan, että vaimoni ainakin saa tyydytyksen, minä itse saatan jäädä saamattakin.

    Olemme mielestäni onnellisia avioliitossamme jota pian on jatkunut 25 vuotta. Aivan ihmetellä täytyy kuinka rakkaus aivan kuin syvenee ajan myötä. Ero tässä vaiheessa tuntuisi kuolemaa pahemmalta katastrofilta.

    Lopuksi sanoisin, että on ihan hyvä asia, että tällainen keskustelukanava on nykyään mahdollista, uskon, että anonyymeina esille tulee kaikkein aidoimmat puolet eri asioista.

    Äänestä

  • Speeku kirjoitti:

    "Tosiasia kuitenkin on usein niin, että mallikelpoinen kiltti mies, joka siivoaa ja tiskaa ja tekee kaiken mallikkaasti eikä rähjää koskaan joutuu jopa naisensa hylkäämäksi. Olen nähnyt tällaisia tapauksia lähipiirissänikin."

    Tuo pitää paikkansa. Naiset eivät useinkaan halua liian kilttiä miestä. Eikä liian miellyttämishaluista. Vaikeita juttuja. Ei saisi olla sovinisti, mutta ei mikään kotitossukaan:)

    Mietin vaan että tuo pornojuttu ei kovin estoisen ihmisen ollessa kyseessä toimi varmaan ollenkaan. Estynyt nainen menee vain entistä pahemmin lukkoon. Asenteen seksuaalisuuteen täytyy olla varsin avoin, mutkaton ja ennen kaikkea traumaton - että tuota seksivideojuttua kannattaisi edes harkita.
    Kaikki naiset eivät siedä tuon tyyppistä viihdettä vaikka muuten seksielämä olisi ihan kunnossakin. Itse voin näin anonyyminä myöntää että varsinkin nuorempana noitakin leffoja katseltiin. Nyt on jäänyt vähempään.

    Kiitos lisävalaisustasi, se selvensi asenteitasi positiiiviseen suuntaan.
    Et ole myöskään mikään luuseri, sinullahan on rakastava aviovaimo - olet siis pyrkinyt johonkin ja saavuttanutkin sen, joten olet paljossa onnistunut.
    Naisena arvostan miehessä joviaalisuutta ja lujuutta, mutta rahvaanomainen käytös ja alapääjutut saavat minut kavahtamaan. Myöskään miehen ei tarvitse ansaita kotitöiden tekemisellä seksuaalista vastakaikua - toki työtaakkaa helpottava ja oman osansa tekevä on mukavampi kuin sohvalla löhöävä laiskuri.
    Alkuperäisen kannattaisi miettiä omaa osaansa asioiden kulussa, koska mahdottomalta tuntuisi ajatus siitä, että insestin uhri voisi kyetä seksuaaliseen kanssakäymiseen avioliiton alussa ja kyky lopahtaisi yhtäkkiä. Oliko lapsen syntymän ja raskauden aikana jotakin erityistä, kuinka paljon osallistuit lapsen hoitamiseen ja miten vaimosi löysi takaisin "naiseuteensa" äitiyden roolin lisäksi. Aika monella naisella voi olla ilman minkäänlaista uskonnollista kasvatustakaan vaikeaa olla molemmissa rooleissa ja liian vahvan äitiroolinkin takana voi olla syyllistetty ja arka....

    Äänestä

  • eräs nainen kirjoitti:

    "Tosiasia kuitenkin on usein niin, että mallikelpoinen kiltti mies, joka siivoaa ja tiskaa ja tekee kaiken mallikkaasti eikä rähjää koskaan joutuu jopa naisensa hylkäämäksi. Olen nähnyt tällaisia tapauksia lähipiirissänikin."

    Tuo pitää paikkansa. Naiset eivät useinkaan halua liian kilttiä miestä. Eikä liian miellyttämishaluista. Vaikeita juttuja. Ei saisi olla sovinisti, mutta ei mikään kotitossukaan:)

    Mietin vaan että tuo pornojuttu ei kovin estoisen ihmisen ollessa kyseessä toimi varmaan ollenkaan. Estynyt nainen menee vain entistä pahemmin lukkoon. Asenteen seksuaalisuuteen täytyy olla varsin avoin, mutkaton ja ennen kaikkea traumaton - että tuota seksivideojuttua kannattaisi edes harkita.
    Kaikki naiset eivät siedä tuon tyyppistä viihdettä vaikka muuten seksielämä olisi ihan kunnossakin. Itse voin näin anonyyminä myöntää että varsinkin nuorempana noitakin leffoja katseltiin. Nyt on jäänyt vähempään.

    Tämä aihe on vaan sellainen että ei tästä paljon viitsi muualla keskustella kuin netissä anonyymisti. Toivoisin näistä avoimempaa keskustelua seurakunnassa mutta kun se ei ole mahdollista edes kotona ;)

    Toivon mukaan saarnaajat lukevat näitä palstoja ja omistavat joitakin sanoja tällekin teemalle joskus sunnuntaisin.

    Äänestä

Lähesty vaimoasi, esimerkiksi silloin kun hän puuhailee jotain keittiössä. Ehkä hän syttyy muissa paikoissa kuin siellä makuuhuoneen sängyssä. Syy voi olla muuten myös siinä, että hän vain ei ole itsensä kanssa tasapainossa ja ei koe olevansa esimerkiksi kaunis, haluttava ym. Itse ainakin joskus koen niin jos mies ei halua rakastella ja minä haluaisin.

Äänestä

Voisiko olla, että vaimollasi on traumaattinen kokemus/traumaattisia kokemuksia sukupuolisuuteen tai omaan ruumiillisuuteen liittyen? Onko hänellä ollut tiukka kotikasvatus ruumiillisuus asioissa? Nauttiiko hän omasta kehostaan muuten (esim. laittautuuko, rasvaileeko jne.)? Häpeääköhän vartaloaan (kulkeeko kotona puolialastomana)? Antaako vaimosi kuitenkin hellitellä itseään, vai torjuuko hän kaiken fyysisen läheisyyden?

Edellä mainitut kysymykset liittyvät psyykkiseen puoleen, jotka olisivat hoidettavissa terapialla. Sitten tulee myös mieleeni, että voisiko vaimosi olla lesbo? Sekinhän on mahdollista, kun lestadiolaisuus ei homoseksuaalisuutta hyväksi ja moni päätyy naimisiin vastakkaista sukupuolta olevan kanssa. Silloin ei kyllä sukupuoliasiat houkuttele, tiedän tapauksen.

Kysyisin vaimolta suoraan, onko hän lesbo. Jos hän kieltää asian, kysyisin seuraavaksi, miksi hän ei halua. Ja että haluaisiko hän mennä terapiaan. Kertoisin myös, miten paljon asia haittaa ja vaivaa sinua (että toivot jo pois pääsyä). Uskon, että halukkuutta saa lisää, kun on valmis kohtaamaan itsensä myös ruumiillisena olentona, ei vain henkipallona ja hyväksymään sen, että se mikä oli enne (joillekin) syntistä ja likaista, onkin nautittavaa.

Jos vaimosi suostuu rakastelemaan, aloita se varovaisesti. Liukuvoidetta jo hyväilyyn, varovaista, hyvin hellää ja hidasta koskettelua ja etenemistä. Mene täysin naisen ehdoilla ja tutustu vaikkapa täällä netissä siihen, mistä naiset pitävät. Tutustu anatomiaan, että varmasti tiedät, missä on klitoris (minun mieheni ei sitä alkuun tiennyt, vaikka luuli tietävänsä) jne. Varmista, että hän nauttii, sillä jos hän nauttii, hän varmasti haluaa aiemmin kuin vuoden kuluttua uudelleen.

Niin ja vielä, lukeeko vaimosi? Jos, hanki hänelle kirja, jossa on eroottisia rakkauskohtauksia (vaikka kirja muuten olisi tavallinen romaani. Kysele vaikka tällä netissä kirjapalstalta esimerkkejä). Anna kirja lahjaksi ja huolehdi, että vaimosi lukee sen. kirjan kohtaukset kyllä sytyttävät hänen mielen haluamaan. ole silloin valppaana ja lähesty painostamatta, suorastaan "salakavalasti" ja houkuttele vaimosi mukaan. Sitä ennen olet tietenkin ahkeroinut kotihommissa, siivonnut, tiskannut ja imuroinut vaimosi kaverina. Sitä kannattaa harrastaa muutenkin, niin vaimo tykkää ja häneltä vapautuu energiaa myös petipuuhiin.

Äänestä

Asia vaikuttaa sataprosenttisen varmalta. Elämä on joskus raakaa.

Äänestä
  • tuota uskoa; en ole koskakaan asiaa ajatellut siltä kantilta.

    Mutta yksi asia on minua viime aikoina vähän mietityttänyt. Vaimolla on eräs sydänystävä, naapurin rouva (ei-lesta ), jonka kanssa hän paljon on pitänyt seuraa ja käyvät kyläilemässä toistensa luona kahvittelemassa aika usein. Tästä ystävyyssuhteesta en ole sen enempää koskaan kysellyt, koska se on heidän välinen jo lukioajoilta.

    Mutta nyt olen alkanut aavistella, että sisältyisiköhän tähän muutakin, kuin vain päiväkahvikeskusteluja ystävysten kesken? Muistan tapauksen, kun joku vuosi takaperin keskustelimme näistä meidän asioista ja suhteemme ongelmista seksuaalisen kanssakäymisenkin suhteen, häneltä ikään kuin lipsahti sanonta, että ehkä vain NAINEN voisi hänet sytyttää! Pidin sitä silloin vain tsoukkina enkä kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota. Mutta nyt olen alkanut miettiä tuota asiaa ja hänen lausuntoaan; Voisiko liitossamme piillä pommi; vaimollani olisikin lesbo-taipumuksia, jotka hän on onnistunut salaamaan minulta ja ympäristöltään tähän asti. Olenko ollut niin sokea, luottaessani häneen kaikessa, etten ole tätä tullut edes ajatelleeksi? Voisiko uskossa oleva aviovaimo, joka muuten on olemukseltaa ja moraaliltaan "tiukkapipoinen" monissa asioissa, olla myös lesbo?

    Kun vielä ajattelen sitä, että minua ei koskaan näihin ystävien välisiin kahvikekkereihin ole kutsuttu enkä toisaalta ole sinne pyrkinytkään; yhden kerran ehdotin, että mitäs jos lähtisin mukaan, niin sain vain vastauksen, että ei sinua siellä tarvita; he puhuvat vain naisten asioista!

    Nämä ajatukset ovat alkaneet kalvaa mieltäni kauhistavalla tavalla. Enkä uskalla niistä mitään edes vihjaista vaimolleni. Vai pitäisikö rohkaista itsensä ja kysyä asiasta suoraan niiden todenperäisyyttä? Pelkään, että hän suuttuu moisista uteluista ja lukkiutuu minulle lopullisesti! Voisiko olla, että vaimo (syystä, jota en tunne) etsii seksuaalisen tyydytyksen itselleen toisen naisen seurasta ja kanssakäymisestä? Itse en tunne näitä lesbo- tai homojuttuja enkä ole niistä koskaan ollut millään lailla kiinnostunut, koska pidän ainoana oikeana ja normaalina miehen ja naisen välistä sukupuolisuhdetta. Jo olis aikoihin eletty, jos tällaista sattuisi lestaperheessä! Mitä sanois ja ajattelis sululaiset ja muut tuttavat ja ystävämme? En uskalla edes ajatella sitä.

    Äänestä

  • Puutettakärsivä kirjoitti:

    tuota uskoa; en ole koskakaan asiaa ajatellut siltä kantilta.

    Eivät ne täälläkään selviä, eivätkä itsekseen miettimällä.

    Äänestä

Järjestä tilaisuus keskusteluun vaimosi kanssa, niin ettei kellään ole mahdollisuutta keskeyttää. Sano, hänelle, että haluat kuunnella häntä ja yrittää ymmärtää mitä hänen ajatuksissaan todella on. Itse olen kärsinyt haluttomuudesta usean vuoden ajan ja kun sain sanottua pahan mieleni miehelleni ja sain hänet kuuntelemaan asiani niin se auttoi. Se, että kokee olevansa todella tärkeä ja arvostettu, miehensä ihailun kohde tuntuu tärkeältä. Olin itse todella onneton haluttomuudestani, nyt asiat ovat olleet toisin muutamia viikkoja ja olen onnellinen. Ajattelin jo että onko minun lapsuudessani jokin trauma, joka estää minua ...ei ilmeisesti kuitenkaan.
Myös erittäin seksuaalikielteinen ja ahdasmielinen kasvatus pilaa omaa seksuaalista identiteetin kehittymistä ja mallista oppii kielteisen asenteen. Synnytyspelko ei ole myöskään mikään pieni juttu....yritä kertoa, että kyse on myös sinun mielenterveydestäsi ja haluat saada apua teille molemmille. Onnea tulevaisuudelle!

Äänestä

käynyt saarnamiesten puheilla yksin ? He varmaan antavat neuvoja sinulle.

Äänestä
  • Minkähänlaisia neuvoja saarnamiehiltä saisi seksin puutteeseen? Olisi kyllä kiva tietää. Kerro toki "puutetta kärsivä" heti, jos käyt kysymässä.

    Paras neuvo on, että jos tilanne on ollut pitkään kuvauksesi kaltainen, jätä vaimosi seksimielessä rauhaan ja harrasta masturbaatiota. Ei ketään kannata seksiin houkutella tai pakottaa, jos henkilö ei sitä itse tahdo. Ota avuksi internet ja oma käsi.

    Äänestä

  • saarnamiesten neuvot kirjoitti:

    Minkähänlaisia neuvoja saarnamiehiltä saisi seksin puutteeseen? Olisi kyllä kiva tietää. Kerro toki "puutetta kärsivä" heti, jos käyt kysymässä.

    Paras neuvo on, että jos tilanne on ollut pitkään kuvauksesi kaltainen, jätä vaimosi seksimielessä rauhaan ja harrasta masturbaatiota. Ei ketään kannata seksiin houkutella tai pakottaa, jos henkilö ei sitä itse tahdo. Ota avuksi internet ja oma käsi.

    mun seksiongelmiin oli se, että "pane tappi ajallansa oikeaan reikään, niin ei tu vettä veneeseen"??? Ja nauroi päälle! Toista kertaa en mene kyselemään näistä, vaikka myrkkyihini kuolisin! Se on varma.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Puutettakärsivä kirjoitti:

Entäs, kun vaimo ( es-lesta )ei halua koskaan! Ollaan oltu "kristillisessä avioliitossa" lähes kaksikymmentä vuotta. Liiton alkuajalta ( kaksi vuotta vihkimisestä ) meillä on yksi lapsi ja se on jäänytkin ainoaksi. Ja syy ei ole minussa (ainakaan suoranaisesti; haluaisin niitä jokusen lisääkin, mutta...), mutta vaimoni on ollut jo vuosikausia "frikidi"; ei koskaan minkäänlaista tarvetta tai merkkiäkään siihen suuntaan, että voitaisiin olla läheisemminkin toistemme kanssa. Se pari, kolme ensimmäistä kuukautta avioliiton alussa vielä meni joten kuten näissä avioseksiasioissa, tosin silloinkin jo aavistin ja tunsinkin, että hän antautui seksiin vain miellyttääksen minua ja kuten hän asian ilmaisi: täyttääkseen aviovelvollisuutensa minua kohtaan.
Sitten asia nopeasti laimeni tasolle, että kohtasimme toisiamme näissä merkeissä vain "kerran kesässä" ja tämä riitti vaimolleni, mutta ei riitä minulle. Viimeksi sain hänet suostuteltua seksiin lähes kolme vuotta takaperin.

Muuten vaimoni on oikea mallivaimo; hoitaa kodin aivan mallikkaasti ja on muissakin asioissa todella fiksu ihminen. Mutta tämä avioseksi! Se on meidän ( tai oikeastaan minun ) ongelma. Mitään estettä ei asiaan pitäisi olla. Vaimo on fyysiseti täysin terve, mitään elimellistä vikaa tms. ei ole todettu, mutta hän vain yksinkertaisesti ei kaipaa sitä. Kaikki yritykseni lähestyä häntä hän torjuu nykyään jyrkäsi ja sanoo saaneensa siitä jo sen minkä on halunnitkin.

Pidän itseäni aivan normaalina miehenä ja rakastan todella paljon vaimoani, ja ehkä juuri se on pitänyt meitä vielä tässä liitossa tähän asti. Kaikessa olen tahtonut olla hänelle mieliksi ja varoa mitenkään loukkaamasta häntä, mutta mikään ei auta. Väkisinkään en voi häntä siihen pakottaa (ja taitaa lakikin nykyään olla jo hänen puolellaan näissä asioissa?). Tuntuu, kuin olisin jääkaapin kanssa tekemisissä näissä asioissa. Kaikissa muissa asioissa meillä menee keskenämme oikein mukavasti (ystäväpiiri, harrastukset ). Mutta nämä seksijutut!!! Jospa löytäisin edes jonkun järkeen käyvän syyn näihin asioihin ja niiden ongelmallisuuteen.

Olen ehdottanut, että keskustelisimme yhdessä näistä meidän ongelmista jonkun ulkopuolisen kanssa, mutta hän torjuu sen ajatuksen jyrkästi ja sanoo, ettei hänellä ole mitään ongelmia asiassa.

Nyt olen viime kuukausina alkanut toivoa jo ajallista kuolemaa, että se vapauttaisi minut näistä kärsimyksistäni. Avioeroa en tahdo enkä uskovana ihmisenä vieraisiin lähde, enkä aijo alkaa seurustelemaan "kämmenvaltterin" kanssakaan.
Pitäsikö minun jo keski-ikää lähentelevänä heittää "kalut vintille", kuten vaimo sanoo;hän ei niitä enää tarvitse! Mutta minne panet ne tunnetason myllerrykset, joita kieltämättä minullakin usein asiassa on?

Löytyisikö tältä palstalta joku viisas, kokenut ihminen, jolla olisi jokin neuvo ( ehkä omain kokemusten kautta), joka voisi tulla avuksi meillekin? Terapeutit,Saarnamiehet? Näiden puheille vaimo ei tule lähtemään. Rukous? On kokeiltu yrittää tätäkin. Ei ole muuttanut mitään.

Mikä siis neuvoksi? Onko olemassa mitään lääkettä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu