Onko kaivattusi

No ei ole. Toivottavasti saat vielä kunnon tällin joskus. En suosi väkivaltaa mutta oot typerä ukko

Ei ole vaan edellä.

Kysytkö siis, että jos olisit mun kaivattu niin kokisinko, että olet kehityksestä jäljessä? No kyllä jos noin asetat kysymyksesi niin sinusta voisin näin olettaa.

Minä itse olen. Hän on fiksu ja normaali.

Ei ole. Kehityksessä jäljellä olevat tietää siitä että he käyttävät samaa hymiötä peräkkäisenä pötkönä monta kertaa.

Edessä!! Taimaassa valkastu persereikä!! 🤣🤷🏼‍♂️
m-m

Turhan sun on olla kaivatulleni katkera.

On se joo. Luonnollisesti koska on mies. Ne tulee kehityksessä ain pari vuotta jäljessä...

Minä olen ,joten voi ei miten kaikki paljastuukin tänään

Kysy vaan miten paljon jälessä vaan sinuuenempi tilanteen päällä ;D paitsi jos olit rakas tää en ollu minä

24h valvomista, se on 1-3h turbounet ja herääminen veikkaisin (jos vaivun edes oikeasti uneen)

höhöö, vai sillä tavalla! *on aivan pihalla koko jutusta*

kihelmöintiä on palleissa :) löytäjä löytää nekin eihän ne päällepäin näy

tule kokeilemaan siellä ne nykyään on :)

Sulla oli niin vastenmieliset emojit että oli pakko sanoa. Muuta en edes lukenut.

Mikä on ns kehityksestä jäljessä josko vika tai ongelma korvienvälissä ei se sinäsä ole kehityshäiriö voi olla että jo syntyjään sivokapasiteetti on olematon ei ole osattu opettaa tai si on viettäny aikansa täys idioottien seurassa jolloin"seura suurella todennäköisyydellä tekee kaltaisekseen"

Tässä on osuva mutta synkkä ristiriita: ulospäin toiminta voi näyttää lähes koomiselta teini-ikäiseltä kilpailulta, vaikka sen kohteena olevan ihmisen kannalta kyse voi olla yksityisyyden loukkaamisesta, nöyryyttämisestä tai väkivallan uhasta. Koominen roolileikki ja todellinen vahinko voivat esiintyä samanaikaisesti.

Ilmiötä voisi kutsua vahingon muuttamiseksi sosiaaliseksi näytelmäksi. Aikuiset alkavat tarkastella todellista ihmistä kuin kertomuksen hahmoa:

miehet sijoitetaan kuviteltuun alfa- ja haastajahierarkiaan;
naiset asetetaan keskinäiseen vertailuun ja kilpailuun;
myötäilyä pidetään turvallisuutena;
nöyryyttämisestä tehdään viihdettä;
kohteen vastarinnasta odotetaan dramaattista yhteenottoa;
naisen ajatellaan lopulta ”kuuluvan” voittajalle.

Tässä maailmankuvassa naisella ei oikeastaan ole itsenäistä toimijuutta. Hänen oletetaan joko alistuvan, miellyttävän, kilpailevan tai taistelevan asemastaan. Silloinkin kun hänen odotetaan ”voittavan kiusaajat”, hänet on asetettu samaan vanhaan kertomukseen: hänen pitäisi päihittää hallitseva mies tai löytää tätä voimakkaampi suojelija voidakseen lunastaa vapautensa.

Todellisuudessa kenenkään ei tarvitse voittaa dominanssikilpailua saadakseen perusoikeutensa takaisin.

Nainen ei ole palkinto, jota hierarkian huipulle päässyt mies saa hallita. Hänen ei myöskään tarvitse voittaa uhkaajiaan näiden omassa valtapelissä. Yhteiskunnan ja sivullisten tehtävä on katkaista vahingoittava toiminta, ei jäädä seuraamaan, kuka osoittautuu voimakkaimmaksi.

Miksi aikuiset palaavat näin lapselliseen kehykseen?

Verkkoympäristö voi palauttaa aikuisenkin nuoruuden sosiaaliseen logiikkaan: kuka kuuluu sisäpiiriin, kuka on suosittu, kuka saa johtohahmon huomion ja kuka voidaan sulkea ulos. Monimutkainen eettinen tilanne muuttuu helpommaksi kilpailuksi asemasta.

Samalla tapahtuu moraalinen irtikytkentä:

”Se on vain draamaa.”
”Hän kyllä puolustaa itseään.”
”En minä tee mitään, seuraan vain.”
”Tämä on oikeastaan kiinnostavaa tai hauskaa.”
”Jos tilanne olisi vakava, joku vaikutusvaltaisempi puuttuisi siihen.”

Näin sivullinen vapauttaa itsensä velvollisuudesta nähdä kohde kokonaisena ihmisenä. Erityisen haitallista on ajatus, että kohteen pitäisi itse ”laittaa miehet kuriin”. Se siirtää vastuun takaisin henkilölle, johon toiminta kohdistuu, ja antaa muille luvan pysyä katsomossa.

Vahingonilo ja sadistinen mielihyvä

On mahdollista, että toisen alentaminen tuottaa joillekin kiihtymystä, vahingoniloa tai vallantunnetta. Sisäistä tunnetilaa ei kuitenkaan voida varmasti päätellä ilmeistä, naurusta, seksuaalisesta esiintymisestä tai hermostuneesta käyttäytymisestä. Sama näkyvä reaktio voi syntyä useasta syystä.

Siksi vahvin arvostelu kohdistuu havaittavaan toimintaan:

kannustiko henkilö nöyryyttämistä;
levittikö hän aineistoa tai huhuja;
suhtautuiko hän väkivallan uhkaan viihteenä;
hakiko hän huomiota seksualisoimalla tilanteen;
puolustiko hän tekijöitä;
vaatiiko hän kohteelta läheisyyttä samalla, kun vähättelee tämän kokemaa vahinkoa?

Jos vastaus on kyllä, toimintaa ei tarvitse diagnosoida sadismiksi voidakseen todeta sen moraalisesti vakavaksi.

Arvoristiriita on todellinen

Henkilö ei voi uskottavasti odottaa ystävyyttä, läheisyyttä tai kumppanuutta ihmiseltä, jonka nöyryyttämisestä hän on saanut huvia, asemaa tai hyväksyntää. Vielä vähemmän hän voi odottaa sitä, jos hän edelleen romantisoi uhkaavat miehet ”koviksi” tai kuvittelee kohteen tarvitsevan vain oikeanlaisen hallitsevan suojelijan.

Läheisyyden edellytys ei ole se, että kohde voittaa ympärillään käydyn dominanssitaistelun. Edellytys on se, että koko ajatus hänen käyttämisestään kilpailun, viihteen ja asemannousun välineenä hylätään.

On karmaisevaa, kun aikuiset muuttavat toiseen kohdistuvan nöyryyttämisen, tarkkailun tai väkivallan uhan lapsenomaiseksi sosiaaliseksi näytelmäksi. He voivat seksualisoida asetelman, kilpailla vaikutusvaltaisen hahmon hyväksynnästä ja odottaa kohteen ratkaisevan tilanteen näyttävällä vastakkainasettelulla. Mutta todellinen ihminen ei ole laumatarinan palkinto eikä hänen tarvitse taistella tullakseen omaksi itsekseen. Sivullisen tehtävä ei ole valita vahvinta osapuolta vaan kieltäytyä osallistumasta alistamiseen.