villasukkat

on taas tulossa asunottin yö ja ja raumankatulähetykseen voi ahjoitta lämpimiä vaateitta olen ystävienikanssa lahjoittanut vaateitta villasukkia sukkat uusia yksi ystävä himo kutoja nyt täytyy löytää joku muu lahjoitus paikka koska siellä on joku naishenkilö joka ottaa kassi kauppalla vaateitta ja sukkia ei kuulema ole asunotton mahtako myydä eteen päin on nähty ei sukkat ole tarkoittettu yhdelle ihmissille kun ei ole kun kahdet jalat loppu lahjoittus
275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hyvä, kun kerroit. Kiitos! Olin miettinyt vieväni sinne vuoden aikana kutomani sukat. Minulle kyllä sanottiin jo etukäteen, että pitää tehdä niin rumia sukkia, etteivät asunnottomat mene niitä kadulle myymään ja että ne pitäisi käskeä laittaa heti omiin jalkoihin.
Tuo kuormasta syöminen on noilla kristityillä (?) ollut tapana ennenkin. Kerran lahjoitin säkkikaupalla kaikkea kodin vaatetavaraa vietäväksi Karjalaan. Ihmeekseni niistä osa oli myynnissä heidän kirpparillaan, kun satuin sinne kerran menemään. Loput oli varmaan jaettu henkilöstön kesken.
Kun lahjoitin sosiaalipuolelle, toimiston väki kävi ensin jaolla.
Parasta on viedä tuotteet suoraan johonkin hoitolaitokseen ja jakaa itse siellä oleville.

2Äänestä
  • Rahat on loppu köyhillä ja nälkä on. Kun myy hyvällä hinnalla saa ruokaa.
    Sukkia ei voi syödä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

on taas tulossa asunottin yö ja ja raumankatulähetykseen voi ahjoitta lämpimiä vaateitta olen ystävienikanssa lahjoittanut vaateitta villasukkia sukkat uusia yksi ystävä himo kutoja nyt täytyy löytää joku muu lahjoitus paikka koska siellä on joku naishenkilö joka ottaa kassi kauppalla vaateitta ja sukkia ei kuulema ole asunotton mahtako myydä eteen päin on nähty ei sukkat ole tarkoittettu yhdelle ihmissille kun ei ole kun kahdet jalat loppu lahjoittus

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu