Kymen Sanomat kertoi toimittaja Janne Kettusen artikkelissa
28.1.2026 seuraavasti:
"N&N Event pani konkurssihakemuksen vireille 2. tammikuuta.
Kymenlaakson käräjäoikeus asetti yhtiön konkurssiin 27. tammikuuta.
Yhtiö perusteli konkurssiin hakeutumista maksukyvyttömyydellään.
Hakemuksessa se arvioi omaisuutensa yhteisarvoksi 20 000 euroa ja
velkojen yhteismääräksi 98 000 euroa. Suurimmiksi velkojiksi on merkitty Verohallinto ja Nordea.
N&N Eventin konkurssi ei vaikuta Utterin jatkoon Vaakun ravintoloitsijana. Varissaaren ravintolapalveluiden tuottamisesta vastaa nykyään
Utterin yritys Finn Event oy."
Kuka tästä nyt sitten olikaan vakuuttunut on parempi kuin hyvä kysymys.
Konkurssiin hakeutunut tai haettu yritys on maksukyvyttömyysilmoituksensa
vuoksi erittäin hankalassa tilanteessa, ellei jopa kriisissä ja yrittäjäänkin voi
kohdistua laajamittainen luottamuspula.
Yrittäjä yritti kuitenkin saada vuodeksi 2026 anniskeluluvat toisen yhtiönsä
Finn Event Oy:n kautta tai ainakin näin ravintola Vaakun sivuilta sai ymmärtää.
Facebook 18.6.2026:
"ODOTAMME ANNISKELULUPIA, MUTTA NIITÄ EI OLE!"
Yrittäjän yritys jai ilmeisesti ainoastaan ja vain yritykseksi, sillä yrittämisestään
huolimatta yritys ei saanut lupia.
Edellä kerrotut faktat/Quotes ovat julkista tietoa ja mielipiteeni oma
subjektiivinen näkökulmani.
Yrittäjä Utter yritti yrityksestä toiseen
44
458
Vastaukset 44
- Anonyymi00001
Juuri noiden velkojen ja konkurssien takia Utter ei saanut Ravintola Vaakkuun anniskeluoikeuksia 2026 kesälle. No nyt onneksi tulee omistajanvaihdos ja uusi yrittäjä 2027 kesällä varmasti laskee jo olutta hanasta janokkaille asikkaille.
- Anonyymi00002
Ihan sama mihin baariin tai ravintolaan tulis mentyä missäpäin maailmaa tahansa niin aika vihkosta viiminen homma on että
paikan omistaja kiekuis siellä päällimmäisenä omia jorinoitaan
Porukka maksaa palvelusta näissä paikoissa eikä jonkun ihme
touhuajan saarnoista ja jostain hiton kylteistä ja jälkikäteen
selittelyistä.- Anonyymi00003
Kyllä minä kuuntelisin omistajan huolia herkällä korvalla. Yrittäjän vaihdosta ei tule, sopimusta jäljellä vuosia.
- Anonyymi00004
Anonyymi00003 kirjoitti:
Kyllä minä kuuntelisin omistajan huolia herkällä korvalla. Yrittäjän vaihdosta ei tule, sopimusta jäljellä vuosia.
Tulee. 100% ei Utter ole enään 2027 Varissaaressa ravintoloitsijana.
Utter on jo joutunut monta sopimusta purkamaan aidmminkin kun bisnekset menneet päin mäntyä.
Kaupunki purki jo 2 vuotta sitten vuokrasopimuksen Utterilta kun tämä oli vuojrannut Katariinasta maapläntin 10 vuodeksi. Ei mennyt kuin reilu vuosi ja kaupunki repi vuokrasopimuksen
- Anonyymi00005
Hyvään suuntaan ajamassa tätä toistakin Oy:tä, Finn Event,
jossa hallituksena varajäsenenä N.Löyttynen (julkinen tieto,
PRH), joka myös aiemmassa konkurssiin asetetussa yhtiössä
N&N Event hallituksen puheenjohtajana (julkinen tieto, PRH).
Finn Event Oy:n anniskelulupien saanti ei ollut millään lailla
edes mahdollista, sillä "hakija ei saa olla esim. konkurssissa
ja hänen pitää pystyä suoriutumaan taloudellisista velvoitteistaan"
(julkinen tieto, LVV)
Kuinka tälläisen yhtiöt päättäjät edes harkitsisivat hakea
anniskelulupia meneillään olevan konkurssikäsittelyn aikana,
joka Suomessa tällä hetkellä voi kestää vuosia?
Yhtiön Finn Event Oy:n toimialaan sisältyy ravintola-alan
konsultointi???(julkinen tieto, PRH).....ei vahvinta osaamista
tuolla saralla, kun ei edes itseään saa konsultoitua.- Anonyymi00006
Kuvitteleeko nää oikeasti että joku tilaa näiltä minkään alan konsultointipalveluita näillä kaikilla näytöillä mitä ovat vuosien mittaan antaneet. Eiköhän riitä että ryssivät omat kuviot, antavat muitten bisnekset olla rauhassa.
- Anonyymi00007
Isolla innolla hehkutus tähän kauteen 17.5.2026 Fb
"Iloisia uutisia vietämme ravintolan testipäivää tänään
17.5. sunnuntaina."
Sanomattakin on aika selvää, että tiesivät jo tuolloin
toukokuussa ravintolatoimen kannalta tärkeän lupa-asian
olevan täysin tämän parivaljakon ulottumattomissa.
Finn Event Oy / julkinen & ajantasainen tieto,
Asiakastieto Oy 18.9.2026:
"Yrityksen aktiivisuus, toimintaa ei voida vahvistaa.
Ulosmittausmerkinnät 1 kpl, pvm 30.6.2026. Koodi, UMV.
Velkoja, Lupa- ja Valvontavirasto. Summa, 1.701 €.
Ulosottomenettelyssä todettu varattomuus tai muu este" - Anonyymi00008
On toi hylky pitänyt olla tiedossa jo maaliskuussa vaikka
viikkoo ennen juhannusta huutelee vielä et melkein just tulossa
Ylihaiskahtaa flatin kiepin kautta kusetukselta- Anonyymi00010
Alkaa olla jo BullShit tortulla kokoo.
- Anonyymi00009
Ja muutenkin, Suomen kuuluisimman (ja ainoan) SOBER ravintolan keulakuvana ja lippulaivana häärii ja edustaa Kotkan kovin happo joka seikkailee kesäyössä räkäkännissä ja hyökkäilee summamutikassa ihmisten kimppuun. Ainakin suusanallisesti. Kyllä näille pitää ymmärrystä yrittämisen raskaudesta ja haasteista herua, ja myös anniskeluluvat. Toivon todella että kesälle 2027 Vaakku saa arvoisensa yrittäjän ja homma alkaa taas pelittää.
- Anonyymi00011
Et kai ole saanut kuokkaan :)
- Anonyymi00012
Kateellisten ja rumien kotkamuijien ulinaa. No minkäs teet kun kotkageenit ei kuulu maan parhaimpiin ja peilistä katsoo kammotus. Silloin haetaan hyvää oloa kirjoittamalla suoli24 sekavia yrittäjistä ja ramppimutseista. Mopotarkastuksia unohtamatta.
- Anonyymi00020
Mitä sinä teet täällä?
- Anonyymi00021
💗💗💗💗💗💗💗💗💗💗💗💗💗💗
- Anonyymi00013
Toi sober on huvittava juttu etenki täl sminkkaamisel
et näyttäis miltää muulta ku oman töhimisen surkeelta
pakkoraolta. - Anonyymi00014
Aiemman N&N Oy:n konkurssiin asettaminen 27.1.2026.
Yrittäjä sai kuitenkin jo 11.2.2026 Patentti- ja rek.hallitukselta
päätöksen yhtiölleen Finn Event Oy (PRH julkinen tieto)
"Asia: Tilinpäätöksen myöhästymismaksun määrääminen
PRH on kehottanut yritystä ilmoittamaan tilinpäätösasiakirjat
kaupparekisteriin. Maksu on 600 euroa, koska yritys ei ole
PRH:n kehotuksesta huolimatta ilmoittanut tilinpäätös-
asiakirjoja vuoden kuluessa tilikauden päättymisestä."
Ravintola-alan konsultointi yritykseltä Finn Event Oy
ei tulisi ihan ensimmäisenä ajatuksena mieleen.- Anonyymi00015
No nämä 2 konsultoimassa ja neuvomassa mitään ravintola-alaan tai ylipäätänsä yrittämiseen liittyvää on yhtä vakuuttavaa kuin NU Youtube videolla paasaamassa muiden ihmisten päihdeongelmasta ja Minnesotahoitoon ohjaamisesta.
- Anonyymi00016
Anonyymi00015 kirjoitti:
No nämä 2 konsultoimassa ja neuvomassa mitään ravintola-alaan tai ylipäätänsä yrittämiseen liittyvää on yhtä vakuuttavaa kuin NU Youtube videolla paasaamassa muiden ihmisten päihdeongelmasta ja Minnesotahoitoon ohjaamisesta.
Älkee tehkö niinkuin minä teen vaan tehkää niinkuin sanon. Kokemusasiantuntijuus on tätä päivää.
- Anonyymi00017
Anonyymi00016 kirjoitti:
Älkee tehkö niinkuin minä teen vaan tehkää niinkuin sanon. Kokemusasiantuntijuus on tätä päivää.
Niin no jos nämä alkavat kokemusasiantuntijoiksi niin sittenhän siinä ei ole mitään väärää, sieltä tulisi varmasti uusinta tietotaitoa.
- Anonyymi00018
Anonyymi00017 kirjoitti:
Niin no jos nämä alkavat kokemusasiantuntijoiksi niin sittenhän siinä ei ole mitään väärää, sieltä tulisi varmasti uusinta tietotaitoa.
"Näin pelastan oman lehmän tai en, ojasta ihan vain kantapään
kautta, BUTT!!😏hyppäämällä P.E.rse eeltä puuhun Tsädäm!!
.........kertoo meille #megasuperonkoparemapaaeitallaplaneetalla
-yrittäjänä suuresti arvostettu yrityshallinnon koklailuasiantunkija
Karen Kokeilés Kokemäenjojelta. - Anonyymi00019
Anonyymi00018 kirjoitti:
"Näin pelastan oman lehmän tai en, ojasta ihan vain kantapään
kautta, BUTT!!😏hyppäämällä P.E.rse eeltä puuhun Tsädäm!!
.........kertoo meille #megasuperonkoparemapaaeitallaplaneetalla
-yrittäjänä suuresti arvostettu yrityshallinnon koklailuasiantunkija
Karen Kokeilés Kokemäenjojelta.OnkoPsykoositTaasTulilla?
- Anonyymi00022
Vähäinen on lehdistön ja somen kiinnostus sober
ravintolaa kohtaan, vaikka kesän on-off pyörinyt
ja juhannukseltakin loistavat mainosvideot🤔- Anonyymi00023
Kyllä, olisi luullut että kun on kuitenkin noinkin ainutlaatuinen (ainut SOBER Suomessa) paikka niin se olisi ollut jo omiaan räjäyttämään koko kesän ja ravintolan liitoksistaan.
- Anonyymi00024
Anonyymi00023 kirjoitti:
Kyllä, olisi luullut että kun on kuitenkin noinkin ainutlaatuinen (ainut SOBER Suomessa) paikka niin se olisi ollut jo omiaan räjäyttämään koko kesän ja ravintolan liitoksistaan.
Hyvinhän siellä oli porukkaa joten turhaan vingut.
- Anonyymi00025
Niinpä, yliuniikkia koko touhu.
Iltalehti! HOX POX Haloooo!!! - Anonyymi00026
Kas vain, ramppivajakki taas vauhdissa
- Anonyymi00027
Pelottavan hiljaista ollut Nutterin suunnalta viime aikoina. Punooko jo uusia suunnitelmia kotkalaisten pään menoksi.. Ja pääsemmekö Vaakkuun muutaman kuukauden päästä pakkaspäivinä nauttimaan minttukaakaota ilman sitä minttua.
- Anonyymi00028
ja ilman sitä kaakaota
- Anonyymi00029
Älkää olko huolissanne. Ravintola Vaakku elää ja voi hyvin.
- Anonyymi00030
Aivan varmasti, heti kun Utter kerää luunsa ja ne tyhjät valkoviinipullot joita kumosi takahuoneessa kesän mittaan ja poistuu saaresta.
- Anonyymi00031
Kyllä, ja se johtuu siitä että tiedämme, ensi kesänä olevan uuden yrittäjän Ravintola Vaakussa. Sitten 2027 kesällä saa taas olutta kun on anniskeluluvat uudella yrittäjällä.
Tämä uusi tuleva yrittäjä on monelle Kotkalaiselle myös tuttu ja hyvämaineinen. Neuvottelut jo pitkällä - Anonyymi00034UUSI
Anonyymi00031 kirjoitti:
Kyllä, ja se johtuu siitä että tiedämme, ensi kesänä olevan uuden yrittäjän Ravintola Vaakussa. Sitten 2027 kesällä saa taas olutta kun on anniskeluluvat uudella yrittäjällä.
Tämä uusi tuleva yrittäjä on monelle Kotkalaiselle myös tuttu ja hyvämaineinen. Neuvottelut jo pitkälläHyvä jos uusi yrittäjä jo tiedossa.
- Anonyymi00032
Kaupunkihan ei edellytä sopimuksessaan alkoholinmyyntiä. Joten vain melko mittavilla korvauksilla kaupunki pystyy irtautumaan sopimuksesta. Tietäjät tietää.
- Anonyymi00033
Kaupunki on jo yhden vuokrasopimuksen irtisanonut Utterilta pari vuotta sitten. No big deal.
Utterilla ei tselläänkään haluja jatkaa kun tappiota teki raskaasti eikä ensi kesänäkään lupia ole tulossa. Hän vain taas vaihtaa paikkaa ja avaa uuden ravintola/kahvilan jossain päin Kymenlaaksoa. Näin hän on aina aiemminkin tehnyt ku bisnekset ryssineet. Loviisastakin hän sai lähdöt vuosi sitten. - Anonyymi00035UUSI
Pelkkä alkoholinmyynti ei liity tähän. On muitakin syitä millä pystyy helpohkosti irtisanomaan sopimuksen. Tietäjät tietää.
2027 on uusi yrittäjä puikoissa ja julkistetaan jo talven aikana. - Anonyymi00036UUSI
Anonyymi00033 kirjoitti:
Kaupunki on jo yhden vuokrasopimuksen irtisanonut Utterilta pari vuotta sitten. No big deal.
Utterilla ei tselläänkään haluja jatkaa kun tappiota teki raskaasti eikä ensi kesänäkään lupia ole tulossa. Hän vain taas vaihtaa paikkaa ja avaa uuden ravintola/kahvilan jossain päin Kymenlaaksoa. Näin hän on aina aiemminkin tehnyt ku bisnekset ryssineet. Loviisastakin hän sai lähdöt vuosi sitten.Aiemmin irtisanottu tonttisopimuksen purkuperuste oli laillinen. Mutta Varissaarta koskevaa ravintola ja kuljetussopimusta ei voi irtisanoa sillä perusteella että siellä ei myydä juuri sitä juomaa jota nettikirjoittelija aamulla herätessään haluaisi.
- Anonyymi00039UUSI
Anonyymi00036 kirjoitti:
Aiemmin irtisanottu tonttisopimuksen purkuperuste oli laillinen. Mutta Varissaarta koskevaa ravintola ja kuljetussopimusta ei voi irtisanoa sillä perusteella että siellä ei myydä juuri sitä juomaa jota nettikirjoittelija aamulla herätessään haluaisi.
Etkö ymmärrä? On muitakin syitä kuin pelkkä alkoholimyynti.
Sopimus tullaan purkamaan. Tämä on fakta - Anonyymi00040UUSI
Anonyymi00039 kirjoitti:
Etkö ymmärrä? On muitakin syitä kuin pelkkä alkoholimyynti.
Sopimus tullaan purkamaan. Tämä on faktaSinun faktoillasi voi U pyyhkiä perseensä
- Anonyymi00041UUSI
Anonyymi00040 kirjoitti:
Sinun faktoillasi voi U pyyhkiä perseensä
Summer 2027. Varissaari. New look, new people, new restaurant keeper.
Beer is flowing, wine is bubbling, people are having fun and smiling.
Everything is different than Nina Utters time in Varissaari.
We welcome open arms new restaurant keeper 2027.
- Anonyymi00037UUSI
Kysyn tähän väliin kysymyksen johon toivoisin rehellisen vastauksen ilman vinoilua, ainakaan hirveän suurta : Onko siis tuurimoottori Varissaareen myös tämän raivottaren hallinnassa ja ainoa mahdollisuus päästä saareen jos ei ole omaa tai kaverin venettä tai ei halua uida?
- Anonyymi00038UUSI
Saa sinne mennä vailla melomalla.
- Anonyymi00042UUSI
Anonyymi00038 kirjoitti:
Saa sinne mennä vailla melomalla.
Onko uusi yrittäjä mies, hiukan tukeva.
- Anonyymi00043UUSI
Anonyymi00042 kirjoitti:
Onko uusi yrittäjä mies, hiukan tukeva.
Et kai vain viittaa toiseen puliveivariin, Ismo Rätyyn?
- Anonyymi00044UUSI
Anonyymi00043 kirjoitti:
Et kai vain viittaa toiseen puliveivariin, Ismo Rätyyn?
Tosin yksi kirjoittajista kirjoitti hyvämaineisesta niin se ei täsmää. Ja Ismo kuulemma ajaa Tulikukkoakin alas niin tuskimpa on haluja enää ravintolajuttuihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 51981
- 98974
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i20827- 132791
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t119759Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔36673- 45656
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke22606- 19596
- 46578
- 38569
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.72548- 33543
Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka137526Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44506- 47505
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok110505- 25502
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7487