Voisiko joku palstan kirjojen ystävä kertoa mitä erikoista on esim. paljon palvotussa, brittiläisessä kirjailija Shakespearessa?
Joskus nuorempana yritin lukea joitain hänen tarinoitaan mutten tullut niistä juuri "hullua hurskaammaksi". Taisin peräti jättää kesken. Monimutkaista sanailua, mutta tuo esitetty nerouden punainen lanka jäi kyllä itseltäni ainakin tuolloin huomaamatta.
Mitä erikoista ja "nerokasta" on esim. tarinassa Machbeth? Kysymyshän on ilmeisesti brittiläisestä muinaiskuninkaasta (keksitty vai historiallinen?) Mille aikakaudelle se sijoittuu? Jonnekin 1. kristilliselle vuosituhannelle?
Ymmärrän, että kysymys on eräänlaisesta, Shakespearen keksimästä muinaistarusta ja britit löytävät siitä (keksitysti) oman muinais-lähihistoriansa, joskus n. päälle 1000 vuotta sitten?
Luin aikoinaan P. Saarikosken kääntämän Iliaan. Sekin oli itselleni lievä pettymys. Mitä tahansa hullutuksia voi keksiä jonkun tekemäksi ja väsätä niistä "eepoksen", mutta kyllä nuo molemmat, Shakespeare ja Homeros jäävät mielestäni kauas Kalevalasta.
Kalevalassa on sellainen suomalaisen muinaiskansan sisäinen sielu, henki ja voima, etteivät esim. nuo kaksi yllä lähellekään.
Toivottavasti tuo sisäinen hengen näkökyky eläisi vielä monissa nykypäivänkin suomalaisissa.
Joskus nuorempana yritin lukea joitain hänen tarinoitaan mutten tullut niistä juuri "hullua hurskaammaksi". Taisin peräti jättää kesken. Monimutkaista sanailua, mutta tuo esitetty nerouden punainen lanka jäi kyllä itseltäni ainakin tuolloin huomaamatta.
Mitä erikoista ja "nerokasta" on esim. tarinassa Machbeth? Kysymyshän on ilmeisesti brittiläisestä muinaiskuninkaasta (keksitty vai historiallinen?) Mille aikakaudelle se sijoittuu? Jonnekin 1. kristilliselle vuosituhannelle?
Ymmärrän, että kysymys on eräänlaisesta, Shakespearen keksimästä muinaistarusta ja britit löytävät siitä (keksitysti) oman muinais-lähihistoriansa, joskus n. päälle 1000 vuotta sitten?
Luin aikoinaan P. Saarikosken kääntämän Iliaan. Sekin oli itselleni lievä pettymys. Mitä tahansa hullutuksia voi keksiä jonkun tekemäksi ja väsätä niistä "eepoksen", mutta kyllä nuo molemmat, Shakespeare ja Homeros jäävät mielestäni kauas Kalevalasta.
Kalevalassa on sellainen suomalaisen muinaiskansan sisäinen sielu, henki ja voima, etteivät esim. nuo kaksi yllä lähellekään.
Toivottavasti tuo sisäinen hengen näkökyky eläisi vielä monissa nykypäivänkin suomalaisissa.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Laitoin hakusanan "Machbeth" ja tällainen selitys löytyi:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Macbeth :
>>Macbeth on William Shakespearen kirjoittama näytelmä. Se perustuu Skotlannin todellisen kuninkaan Macbethin vaiheisiin, mutta ei ole historiallisesti tarkka. Macbeth on Shakespearen säilyneistä tragedioista lyhin.
Vaikka tätä ei suoraan sanota näytelmässä, Banquosta periytyvän suvun katsotaan olevan Skotlannin, ja myöhemmin myös Englannin, Stuart-hallitsijasuku. Mahdollisesti Shakespeare halusi tällä mielistellä kuningas Jaakko I:tä.<<
Ja tiedusteluun aikakaudesta, Suuri Äly vastasi näin:
>>Kertomus kuningas Macbethista sijoittuu keskiaikaan, tarkemmin sanottuna 1000-luvun puoliväliin (noin vuosiin 1040–1057).Tarina sijoittuu pääosin Skotlantiin, ja se perustuu löyhästi todellisen Skotlannin kuninkaan, Macbethad mac Findláichin, elämään ja valtakauteen. Oikea Macbeth hallitsi Skotlantia (silloiselta nimeltään Alban kuningaskuntaa) vuodesta 1040 aina kuolemaansa saakka vuonna 1057.
Aikakauden hahmottamiseksi on hyvä erottaa toisistaan kaksi eri tasoa:
Tapahtuma-aika (1000-luku): Näytelmän kuvaama maailma sijoittuu sydänkeskiaikaan. Skotlanti oli tuolloin levoton, klaanien ja veristen valtapelien värittämä kuningaskunta, joka taisteli yhtenäisyydestään ja kohtasi painetta niin viikingeiltä kuin Englannistakin.
Kirjoitusaika (1600-luvun alku): William Shakespeare kirjoitti kuuluisan Macbeth-näytelmänsä noin vuonna 1606. Tämä sijoittuu Englannin historiassa niin sanottuun jakobilaiseen aikakauteen (kuningas Jaakko I:n valtakauteen). Shakespeare muokkasi historian tapahtumia reilusti herättääkseen aikansa yleisön kiinnostuksen ja miellyttääkseen uutta kuningastaan, joka oli erityisen kiinnostunut esimerkiksi noituudesta.
Haluatko tietää lisää historian oikean Macbethin ja Shakespearen näytelmähahmon välisistä eroista, vai kiinnostaako sinua jokin tietty näytelmän tapahtumapaikka?<<
Joku väitti et hän oli moni eri persoona.
Kuva ukosta on olemassa, onko aito?
"Sammu, sammu, lepattava liekki!
Elämä on vaeltava varjo, kehno näyttelijä,
joka temppuilee ja rehkii näyttämöllä
hetken, eikä palaa. Se on hullun loru,
täynnä huutoa ja vimmaa, mutta mieltä vailla. "
(Macbethistä)
Klassikko on myös kolmen noidan tapaaminen nummella, jossa he varoittavat Macbethiä tulevasta moraalisesta dilemmasta ja ennustavat hänen kohtalosa.
Kullervo Kalervon poika on Kalevalan tunnetuin tragedia, aiheeltaan yhtä alkuvoimainen kuin Shakespearen tragediat tai kreikkalaiset tragediat.
Shakespeare avautunee ehkä parhaiten alkukielellä. Käännökset ei aina tee oikeutta kirjailijan sanataituruudelle, symboleille, metaforeille jn. kielikuville.
Shakespearea ja Kalevalaa ei kuitenkaan voi verrata suoraan toisiinsa: Shakespeare kirjoitti näytelmänsä itse (suurimmanosan), kuninkaan tilauksesta, Kalevala on useista eri lähteistä koottua kansanrunoutta ja tarustoa. Molemmat ovat sielua ravitsevaa lukemista, mutta niihin pitää syventyä.
Tuo runo kuulostaa enemmänkin jonkinlaiselta "raamatulta" kuin esim. kalevalalta. Siinä on ikäänkuin alkeellista "uskontoa", filosofiaa.
Kalevala ei oman sydämenääneni mukaan ole filosofiaa vaan jotain, jostain syvältä tietyn kansan sielusta nousevaa, sen ihmismielen, lihan perusolemusta.
Silloin ei huveja ollut, joten ihmiset lauloivat omia tarujaan...
Huveja oli, mutta ne ei jakautuneet tasapuolisesti. Köyhä kansa juopotteli ja kuninkaan hovissa kukoisti sekä korkeakulttuuri että sirkushuvit: ilveilijät, kääpiöt, epämuodostuneet ja yksinkertaiset ihmisparat olivat kuninkaiden ajanviettenä. Hovinarrit.
Ei ollut tik-tokia, ei.
Ylläoleva "Ääni ja vimma" sitaatti kuuluu maailmankirjallisuuden eniten käytettyihin. Macbeth on saanut kruunun päähänsä, mutta hinta on ollut kallis. Kun lady Macbeth on kuollut Macbeth huomaa että kaikki on ollut turhaa; hän ei ole saanut aikaan mitään pysyvää.
En ole kuitenkaan mikään shakespeare-ekspertti, jotain jäänyt mieleen englannin kirjallisuuden luennoilta yli puolen vuosisadan takaa.
https://kulttuuritoimitus.fi/kritiikit/kritiikit-teatteri/pelottavan-ajankohtainen-macbeth-kysyy-onko-meidan-jokaisen-sisalla-pahuuden-siemen-arviossa-tttn-ensi-ilta/
Tampereen työväen teatteri esittää arvioiden mukaan ansiokkaasti Macbethiä juuri nyt.
Jos aihe kiinnostaa, kannattaa varmaan mennä katsomaan.
Uskon edelleenkin että Kalevala avautuu paremmin suomalaiselle, Macbeth britille, alkukielellä.
Shakespeare on pakollista kurssikirjallisuutta kaikissa yliopistoissa ja collegeissa esim. USA:ssa.
Kalevalan pitäisi kuulua suomalaisten koulujen pakolliseen kirjallisuuskaanoniin, ehkä kuuluukin vielä, minulla on ainakin pieni kouluajoista säästetty Kalevala kulkenut mukanani maailmalla.
Itsellänikin on Kalevala ja muistan kuinka lapsena koulussa luimme sitä. Se kirja taisi kylläkin olla jonkinlainen "lasten kalevala", lyhyempi versio, pääkohdat kirjassa.
Aleksis Kiven kirjat ja tarinat ovat mielestäni suoraan kalevalaisessa hengessä kirjoitettuja. Suomalaisen muinaiskansan henki eli vahvasti Aksussa. Itsessänikin olen aina kokenut tuota samaa hengenjuurta.
Muistan kuinka opettajamme kansakoulun 3. luokalla kertoi meille tarinan Tuonelan Joutsenesta ja kuinka syvän vaikutuksen tuo lapsenmieleeni teki.
Näin itseni yksin kulkemassa Tuonenvirran rantaan, Suuren valkoisen joutsenen lipuessa luokseni. Hiukan pelottaen kiipesin sen selkään, makuulle sen siipien suojaan ja sen lämpimästä ruumiista, kaulasta kiinni pitäen turvallisesti siinä leväten Joutsen hiljaa lähti lipumaan pitkin hiljaista Tuonenvirtaa.
https://www.youtube.com/watch?v=HjyLWoJvtME&list=RDHjyLWoJvtME&start_radio=1
*
Tuonelaan matkalla, kotiin.
Joutsenen selässä.
Shakespearen omakätisiä täydellisiä käsikirjoituksia ei ole säilynyt yhtäkään.
Shakespeare oli paremminkin näytelmäkirjalija ja runoilija.
William Shakespeare kirjoitti näytelmänsä itse ylös, mutta nykypäivään säilyneet tekstit ovat pitkälti muiden kokoamia ja painattamia.
Näytelmien tie paperilta kirjaksi tapahtui seuraavasti:
-Alkuperäiset käsikirjoitukset: Shakespeare kirjoitti tekstinsä käsin (näitä luonnoksia kutsuttiin nimellä foul papers). Niistä tehtiin puhtaaksikirjoitetut versiot eli viralliset esityskäsikirjoitukset teatteriseurueen käyttöön.
-Kvarto-painokset (Quartos):
Shakespearen elinaikana osa hänen näytelmistään julkaistiin erillisinä, halpoina taskukirjoina. Osa näistä oli luvallisia, mutta osa oli teatteriyleisön tai näyttelijöiden muistinvaraisesti ylös kirjaamia "piraattiversioita".
Ensimmäinen folio (First Folio): Seitsemän vuotta Shakespearen kuoleman jälkeen, vuonna 1623, hänen ystävänsä ja näyttelijäkollegansa John Heminges ja Henry Condell kokosivat hänen näytelmänsä yhteen. Tämä teos sisältää 36 näytelmää, ja ilman tätä koontia noin puolet Shakespearen näytelmistä (kuten Macbeth ja Myrsky) olisi todennäköisesti kadonnut kokonaan.
Teksit on aika raskasta, mut onhan siinä ajatuksia paljon.
Olla vaiko ei olla.
Mitähän sekin oikein tarkoittaa?
Kalevala on tosiaankin aikamoinen teos, ja Kiven Seitsemän Veljestä toinen joita ilman ei suomalaista kirjallisuutta voi kuvitella. Myöhemmin tuli sitten Väinö Linna, Mika Waltari ja muut.
Saman kysymyksen voisi kysyä siltä sukulaiselta, joka aina osti lahjaksi jonkun Veikko Huovisen kirjan, "kun aina ennekin olen sellaisen antanut" Tosiasiassa luin kolmasosan jotain havukka-ahon ajattelijaa, ja laitoin pois, enkä muita ole edes avannut. En tuhlaa aikaani väkisinlukemiseen.
Huovisen varhaisteokset ovat hauskoja, sitten jossain vaiheessa tuli sellainen tekemällä tehdyn tunne, että hältä vaadittiin: "kirjoita taas joku vitsikäs kirja!"
Suosikkini on kirja "Kylän koirat". Tätä suosittelen, etenkin luonnon ja eläinten ystäville.
https://www.finlandiakirja.fi/fi/veikko-huovinen-kylan-koirat-2312705
Kertoo Sotkamon koirajengin seikkailuista joskus n. 1950-luvun alulla.
Havukka-ahon ajattelijan olen lukenut kertaalleen. Ehkä jossain mielessä raskastakin luettavaa, sillä esim. itse sain tämän tästä soitella äidille ja kysyä jonkin murresanan merkitystä. No, ainakin oppii suomenkielen, jos ei muuta.
Ajattelijan "siniset ajatukset" olivat kyllä ihan omaa luokkaansa.
Huovinen on jotenkin liian kiero, et menee tylsäksi lukea, hieman infantiili huoniolla tavalla. Kalle Päätalo toinen jota ei jaksa sen tasapaksun jaarittelun ja sovinnaisuuden takia, vanhanaikaista, Hella Wuolijoki kirjoitti vuosikymmeniä aikaisemmin saman tyylistä paljon rikkaammin, samoin F. E. Sillanpää.
Yritin lukea jostakin lehdestä Jari Tervon kirjoittamaa juttua. Kommenttini oli: Voi v..u, en kehtaisi kirjoittaa tuollaista p...skaa
Itse en kyennyt lukemaan ostamaani Tervon kirjaa kuin pitkästi sinnitellen 20 sivua kunnes vein sen roskiin. En voinut levittää sellaista sontaa viemällä edes divariin.
Olen sittemmin kuullut, että tuo "20 sivua" on ollut yleistä Tervon lukijoiksi erehtyneiden kohdalla.
Varsinaisia keskuseskelijoita, joku kopioi nettiä
ja toiset peukuttaa kopiota
jättäkää kopionti tekoälylle ja antakaa tekoälyn peukuttaa
ei tarvitse tehdä mitään
Tekoälyfirmat pelkäävät juuri teidänlaistanne porukkaa
joka ei tiedä mitään mutta keskustelee ja ylistää toisiaan
kielimallilla
Älä välitä, ihan turhaan stressaat kaikista palstan jutuista.
Kirjojen luku pitäis saada kouluihin oppiaineeksi, oppilaat rauhottuis ja sivistyis.
Kännykkärajoitus on hyvä, sitä pitää laajentaa yhä.
Shakespeare sheikkaa täysillä.
Shakespearen kuningasnäytelmät ovat loistavia.
Ne eivät ole vanhentuneet.
Niissä on kaikki valtiaitten piirteet mitä nykyäänkin.
Shakespearen sonaatit oli kirjoitettu etupäässä homoille.
Michelangelonkin rakkausrunot oli kirjoitettu homoille.
Lukekaa Dickensin kirjoja. Ja Venäläisiä klassikkoja ja uudempia.
Griegin satuja kuuntelin opparin ekalla, jännittäviä.
Vuosituhannen vaihteessa lukivat ja katsoivat Linnan tuntematonta sotilasta, ja keskustelivat romaanin henkilöistä.