Voiko asperger puhjeta aikuisella?

Hmm

Olin lapsena hyvin hiljainen ja olisin ollut varmasti syrjäänvetäytyväkin, jos minulla ei olisi sattunut olemaan itseni kanssa täysin erilaista ystävää, joka veti minut kaikkiin leikkeihin mukaan. Kuitenkin olin ja olen tavallista mietteliäämpi, epäsosiaalisempi, suorapuheisempi, arka ja tutkijaluonne.

Nyt olen 22-vuotias ja minulla on yhä enemmän aspergerille tyypillisiä piirteitä. Minulla ei ole pakkomielteitä, mutta tuntemattomien ihmisten seura ja kaupungilla liikkuminen ahdistaa. Tätä ei tapahdu kuitenkaan ihan aina, koska usein pystyn suhtautumaan tällaisiin arkipäiväisiin asioihin "normaalisti". Joskus (nykyisin yhä useammin) minun on vaikeaa liikkua ihmisvilinässä. Minua ei kiinnosta tutustua uusiin ihmisiin enkä jaksaisi tavata vanhoja ystäviä, sillä poikaystävän kanssa olemisen vastapainoksi kaipaan vain yksinäisyyttä.

En selitä tässä enempää, koska tarkoitukseni oli vain kysyä, voiko asperger tulla esiin vasta vanhempana. Voinko olettaa oireideni pahenevan esimerkiksi lieväksi aspergeriksi?

Missä muuten menee aspergerin ja hieman ns. tavallisesta poikkeavan ihmisen raja? Joskus tuntuu, että on muotia luokitella kaikki poikkeavuudet sairauksiksi, jolloin ne on helpompi hyväksyä.

10

3846

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • suti

      Ei tuo juuri aspergerilta kuulosta, vaan ovat aika selkeät alkavan tai hyvin lievän masennuksen oireet.

      Kannattaa käydä lääkärissä - erittäin harvoin paranee itsestään, pahetessaan kauhea kokemus.

    • jen

      mielestäni kuvailemasi oireet voivat liittyä mm. masennukseen. aspergerdiagnoosia kannattaa mielestäni lähteä hakemaan vasta sitten kun elämänlaatu todella kärsii ja esim. masennus on poissuljettu.

      monilla ihmisillä saattaa olla joitakin aspergerille tyypillisiä oireita mutta diagnoosin täyttämiseen niitä vaaditaan useita. yleensä diagnoosia haettaessa elämä on jo vaikeutunut huomattavasti, arjesta on vaikea/mahdoton selviytyä ilman apua.

      turhia diagnoosinhakuja kannattaisi mielestäni välttää, ne vievät resursseja niiltä lapsilta jotka ihan oikeasti tarvitsevat diagnoosia ja sitä kautta jokapäiväistä apua aspergerin kanssa elämiseen.

      sinuna tutkisin ja miettisin ensin muita vaihtoehtoja, kävisin elämääni läpi ja miettisin syitä tuntemuksiini. voisiko kyseessä olla piilevä masennus?
      toivottavasti ongelmasi helpottuvat joka tapauksessa! :-)

      • Hmm

        Oikeastaan minulla on ollut masennusta, mutta olen pitänyt niitä oireita kuitenkin erillisinä yllä kuvaamastani omasta persoonallisuudesta. Ihmisten kanssa oleminen on aina ollut minulle vaikeaa. Ainoastaan nämä pelkotilat ovat vähän uudempia juttuja.

        En vakavasti ajatellut, että minulla olisi asperger (ehkä vain jotain sille tyypillisiä piirteitä enemmän kuin keskivertoihmisellä), mutta aloin miettiä, voisiko se tulla esiin vasta vanhempana. Siis esimerkiksi stressaantumisen tai juuri tämän masennuksen seurauksena tms.


      • ksshp
        Hmm kirjoitti:

        Oikeastaan minulla on ollut masennusta, mutta olen pitänyt niitä oireita kuitenkin erillisinä yllä kuvaamastani omasta persoonallisuudesta. Ihmisten kanssa oleminen on aina ollut minulle vaikeaa. Ainoastaan nämä pelkotilat ovat vähän uudempia juttuja.

        En vakavasti ajatellut, että minulla olisi asperger (ehkä vain jotain sille tyypillisiä piirteitä enemmän kuin keskivertoihmisellä), mutta aloin miettiä, voisiko se tulla esiin vasta vanhempana. Siis esimerkiksi stressaantumisen tai juuri tämän masennuksen seurauksena tms.

        että sinulla on Asperger. Jos siis todella sinulla ollut aina sen piirteitä. Nimittäin Aspergereillä on myös muita useammin diagnosoitu masennusta ja ahdistusta. Kyseessä saattaa siis olla todella kumuloituma. As ei yleensä ole kyseessä, jos "oireet" ovat alkaneet vasta aikusiässä, tällöin kyseessä esim. masennus.


    • taustailija

      mutta voihan olla, että oireet tunnistaa vasta aikuisena, tai silloin kun löytää tietoa aspergerista niin huomaa että itsellään on samoja piirteitä.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä


    • ritalin

      No ei se puhjeta voi, kun se on syntymästä lähtien. As on kai geneettinen ja se johtuu hermorakenteesta.
      Mä en muista, etten olisi joskus ollut muunlainen.
      Voithan tietysti olla as. Masentuminen on aika normaalia assissa. Valitettavasti.
      Itsellä on ollut viimeiset 4 vuotta samanlainen tila päällä ja kai se on jotain masennusta.

    • mor0

      mitä kävi

    • detox
    • Anonyymi

      Mielestäni Asperger voi muotoutua aikuisena mutta altistavia tekijöitä voi olla esim lapsuusajan ahdistus, pelot jotka joskus vapautuvat ja näin pitkäaikaisen psyykkisen tressin jälkeen ilmenevät väsyneen, sosiaalisen suodattimen läpi. Syynä on että saa vihdoin hyväksyä tuon erillaisen, totuudellisen ja analysoivan persoonallisuutensa jonka piilottelu on tullut, tiensä päähän.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      141
      1583
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      956
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      303
      841
    5. 68
      743
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      723
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      629
    8. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      62
      602
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      601
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      571
    Aihe