Miehelläni on pieni,1 vuotias lapsi ex-muijansa kanssa. Pidän lapsista ja olen hoitanut lapsia paljon..Mutta en tiedä mitä tekisin tämän lapsen kanssa..:( Hän kun ei viihdy sylissä ollenkaan. Ei minun eikä mieheni. Jos häntä vähänkin nostaa alkaa huuto. En tiedä mitä tekisin kun hän joskus kaatuu ja alkaa huutamaan..Pitääkö antaa huutaa vaan?! Yleensä lasta rauhoitetaan,otetaan syliin ja paijataan. Kerran hän kaatui ja kun yritin ottaa syliin ja paijata, hän rupesi vielä kovempaa huutamaan ja kun päästin pois niin lopetti melkein heti. Eikä hän vierasta. NÄin on ollut aina. Tosi turhauttavaa.
Lapsi ei viihdy sylissä
Tuleva äitipuoli..?
302395
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
äitiänsä,ethän sinä edes tiedä miten lasta lohdutetaan.
...tiedät???!!!!
Ei yksivuotias lapsi osaa ottaa vielä kantaa aikuisten välisiin ongelmiin ja osoittaa mieltänsä isän uudelle kumppanille!
Lapset ovat yksilöllisiä, kaikki eivät sylissä viihdy. Älä "tuputa" itseäsi lapselle ja ota väkisin syliin, vaan rauhoittele sanallisesti. Ajan myötä tilanne saattaa muuttua, anna lapselle aikaa, äläkä turhia sressaile.
Mutta lapsi ei viihdy isänsäkään sylissä
on ilmeisesti jäärä ja arka lapsi samassa pakkauksessa. Minun kummityttöni oli vauvana ja noin 1v vielä "kamalampi". Hän huusi suu ammollaan kuin Jaska Jokunen, kun edes "joutui" hoitoon minulle. Oli siinä kestämistä. Kasvaessaan lapsi kyllä muuttui ja on ihan ok ipana nyt.
Lapsi ei pidä isänsä MUIJASTA! Voisit poistua siksi aikaa kun lapsi on isänsä luona, ettei enempää saa tollasesta muijasta traumoja.
Lapsi rakastaa vain isäänsä ja äitänsä. Ei muijia! Jopa 1 vuotias huomaa, mitä olet hänen perheelleen tehnyt.
Että tämä ihminen jaksaa...
Suosittelen sinulle alkuperäinen asiallista SUPLI:n palstaa...
kuule noit on enemmänki, ei vaan yksi!
Ei ihme, että miehesi aikoinaan jätti sinut. Kyllä sinusta kirjoitustesi perusteella saa varsinaisen riivinraudan ja kotityrannin kuvan! Enkä ihmettele, ettei uutta miestäkään ole rinnallesi löytynyt.
Ihan vain uteliaisuudesta kysyn: jos löydät itsellesi uuden kumppanin, tapailetko häntä salaa loppuelämäsi vai esitteletkö sopivan ajan kuluttua lapsillesi? Tyranneilla on usein tapana esittää vaatimuksia kovasti toisille, mutta vaikea elää itse niiden mukaan.
Mitä minä olen perheelle tehnyt??!! Kuules asia on niin että äiti jätti isän ennenkuin mieheni edes tiesi minusta!
Mutta yksikin jo riittää :)
Jostain oudosta syystä vain näillä samaa sontaa kirjoittavilla "henkilöillä" on teksteissään ihan samanlaisia ilmaisuja ja kirjoitusvirheitä.
Seuratkaapa huviksenne. Minä en yhä edelleenkään usko näiden kirjoittajien olevan kenenkään ex-vaimoja. Ja jos ovatkin, niin säälin suuresti sekä heidän entisiä miehiään että lapsiaan ja toivon, että joku ohjaisi heidät ammattiauttajalle.
osapuolesta. Meillä avioliitto hajosi siihen kun oltiin oltu 13-vuotiaasta asti yhdessä ja todettiin kolmekymppisinä, ettei olla enää missään asiassa samoilla linjoilla. Ei tulisi mieleenkään haukkua exän uutta puolisoa muijaksi tai aiheuttaa kitkaa hänen ja lapsien välille. Tyytyväinen olen, että molemmilla on hyvät suhteet ja entiselle perheenlisäystäkin tulossa. Ei elämää katkeruuteen kannata tuhlata!
***pää!
voisin ajatella. Ensinnäänkin kirjoita vaikka ex-vaimo (ei muija,jos olet ihan fiksu ihminen). Äiti on tietenkin tuon ikäisen lapsen päähenkilö. Lapsi kokee eron äidistä järkyttävänä. Et ole vielä tärkeä ihminen lapselle koska lapsi ei tunne sinua. Lapsi varmaan kokee turvattomuudentunnetta.
Jos nyt yrittäisit pitää lasta sylissä jo ennen kun hän on kaatunut. Siis touhua lapsen kanssa ja vähitellen myös koskettelet ja otat syliin.
Kysele myös äidiltä kuinka hän tekee. Saattaa olla juttuja joka rauhoittaa lasta. Isän kyllä pitäisi olla vähän aktiivisempi myös. Onhan hän kuitenkin ollut mukana lapsen elämässä.
On se kumma kun minä olen se paha noita vaikka mieheni ex.MUIJA (en voi sanoa exvaimo kun eivät olleet naimisissa) piti miestäni vaan siitosorina! Jostain kumman syystä minä olen vietellyt perheenisän pois sen raukan ÄIDIN luota. Ymmärtäkää jo ettei aina se ÄITI OLE MIKÄÄN ENKELI! Mieheni ei todellakaan nää lastaan niin usein kuin haluaisi,koska tämä niiin ihana äiti estää sen vain sen takia koska hän haluaa. Heti kun lapsi oli syntynyt hän jätti mieheni. Silloin minä ja mieheni emme edes tunteneet. Näimme vasta paljon myöhemmin. Sitä ennen mieheni piti ostaa hänelle vaunut,turvaistuimen ja sängyn. Itse tämä äiti kiikutti laskut soskaan että sai rahat niistä itselleen! Vaikka ei penniäkään ollut maksanut niistä. Nyt kun lapsi käy meillä ja me yritämme hoitaa lasta hellyydellä ym niin siitä saa vaan paskaa käteen kaikilta katkerilta yksinhuoltajilta. Minä en ole vienyt teidän miestä! Purkakaa vihanne siihen joka vei. Niin ja isä on kyllä niin aktiivinen kun olla voi. Säälin häntä vaan koska lapsi näkee häntä niin harvoin ettei viihdy hänenkään sylissä.
enhän minä ole sinua haukkunut? yritin ihan rehellisesti vaan neuvoa. Siitä "ex-muija" sanan käytöstä en pitänyt. Voi käyttää vaan ex. Taikka lapsen äiti. Isällä on oikeus pitää lastansa joka toinen viikonloppu.
1-vuotias viihtynyt kenenkään sylissä jonkin aikaa. Ei äidin, eikä isän. Tulkitsin sen niin, että on paljon mielenkiintoisempaakin tekemistä kuin sylissä istuminen. Vaihe meni sitten ajan kanssa ohi - melko nopeestikin.
yksvuotias tutkii maailmaa, ei sillä ole aikaa istua sylissä. Ne kupsahtelee nurin ja nousee ylös vaikka vähän tirauttaiskin. Anna rauhassa oppia tuntemaan sua ja isiäkin, kyllä se syliin se lapsi tullee, sitten kun haluaa. Tee näinpäin: anna lapsen tutustua sinuun, älä tyrkytä itseäsi, silleen onnistuu parhaiten.
Ja muista, aamulla kun annat ruokaa, puhu paljon. pieni on kuin ankanpoikanen, leimautuu siihen, keneltä ruokaa saa.
Onnea vara-äitiyteen.
lapsella vaan saattaa olla tarve "omaan" tilaan,meillä poika oli (ja on ed 12v) sellainen ettei halua ihmisiä liian lähelle..tulee kyllä halaamaan ja pienempänä myös syliin mutta vain silloin kun itse halusi..eli lapsessa ei välttämättä mitään vikaa..tai aikuisissa,miks kaiesta pitää aina tehdä jonkun vika..kaikki,niin aikuiset ja lapsetkin ovat erilaisia.ei se että lapsi ei tule syliin tarkoita ettei välittäisi.onnea jatkossa,kyllä se siitä.
Yhdyn edelliseen puhujaan: lapset on yksilöitä.
Vuosien kokemuksella uusperheestä voin kertoa, että 1-vuotias ei ole vielä tottunut ajatukseen eikä varmaan edes hahmota, mistä on kysymys kun äiti ja isä ei olekaan yhdessä ja kuka tämä uusi nainen on. Jos aikuinen vaan kärsivällisesti on läsnä lapsen elämässä, kiintyminen tulee aikanaan. Ei kannata hötkyillä, on vaan oma itsensä. Syyttely ja haukkuminen ei auta mitään (viittaan eräisiin vastauksiin). Tärkeintä on voittaa lapsen luottamus, vasta sitten lapsi tulee lähelle. Eikä kaikki lapset todellakaan tykkää sylissä olemisesta, mutta sekin saattaa muuttua iän myötä. Kymmenen vuoden päästä tilanne voi olla jo ihan toinen. Kun lapsi aivan pienestä asti tottuu omiin perhekuvioihinsa (että isä ja äiti eivät ole yhdessä), hänen on helpompi hyväksyä se kuin jos ero tapahtuisi vasta myöhemmin. Tärkeintä on, että lapsi voi luottaa niihin aikuisiin joita hänen ympärillään on.
Äitipuolien itsetunto on usein koetuksella, eikä kaikki keskustelupalstoille kirjoittelevat sitä todellakaan tue. Se näissä palstoissa on huonoa että kun ei tarvitse paljastaa henkilöllisyyttään niin on helpompi loukata ja olla ilkeä.
Kiitos paljon asiallisesta vastauksestasi. Olen nyt ollut ns. taustalla kun olemme tavanneet lasta. En ole tyrkyttänyt itseäni ja annan lapsen itse tulla tutustumaan minuun. Se on toiminut todella hyvin. Kiitos myös kaikille muille asiallisille ihmisille vastauksistanne. :)
Tuon ikäsiä on hyvä manipuloida omaa äitiään vastaan! On järkyttävää, että ihmiset voivat tehdä pienille lapsille, joille ei ole edes sukua tms. noin järkyttävästi, että pikku hiljaa hilataan lapsi omasta äidistä kauemmaksi. Mitä ihmettä ajattelee lapsen omat vanhemmat. Eikö lapsen isä huomaa, mitä vahinkoa hänen uusi naisensa saa aikaan!!! Tai sitten ne naiset tekevät salaa, silloin kun mies ei huomaa mitään. Ihme on jos ei huomaa!
Luulenpa että tuollaiset isät eivät viis veisaa enää lapsen tunteista jos antavat uusien naistensa pompottaa ja kiivetä lapsen elämään.
Jos joku sanoo että lapsen elämässä on rikkaus kun sillä on kaksi äitiä ja kaksi isää, niin menkööt suolle. Siinä yritetään vain peittää suurin pahin virhe. Tuommonen ajatus tuhoaa lapsen kokonaan eikä lapsella ole enää realistista kuvaa mikä on oikein mikä väärin. Tässähän suorastaan kasvatetaan lapset pitämään monta vaimoa tai monta miestä, eikä kunnioittamaan mikä meidän avioliittolaissa on oikein.
Täytyy sanoa myös se, että meidän lapset ovat todella onnekkaita, kun ovat saaneet minut ja mieheni vanhemmikseen, joilla ei ole mitään hinkua moiseen sekasotkuavioliittoihin. Meidän lapsemme on saaneet oikean kuvan siitä mikä on perhe, avioliitto ja vanhemmat. Ja niitä ei erota mikään. Ja luulen, että meidän lapsilla perinne jatkuu kun he pian ovat avioliitto-iässä.
Esimerkin lapset ottavat vanhemmistaan. Ja me olemme onnistuneet siinä loistavasti. Aivan kauhistuttaisi ajatella, millaisia lapsemme olisi, jos he eivät tietäisi millainen olisi oikea ja normaali perhe! Isällä olisi naisia, äidillä miehiä, ja lapset eivät oikeesti kuuluisi minnekkään. Päivä siellä toinen tuolla, kolmas ehkä siellä tuolla....!
Vähiin varmaan on käynyt onnekkaiden lasten elämä. On hienoa tuntea, että yksi on ainakin meidän loisto ydinperhe!
teet uusperhepalstalla, meitä on monta jotka haluaa jatkaa elämää, uusperheellisenä, mene tonne "lapset ja parisuhde" palstalle ja kerro kuin onnellinen olet lapsines ja puolisosi kanssa!!! me, monet, olemme uuden, paremman onnen, löytäneet uudesta uusperheestä!
ja eiköhän meistä jokainen, olisi halunnut, että se ns. ydinperhe, olisi jatkunut hamaan tulevaisuuteen!!!
yletöntä paremuuden tunnettasi! Koet olosi varmasti kuningattareksi, kun kirjoittelet anonyyminä uusperhepalstalle ja heittelet kiviä näitä syntisiä eronneita kohti.
Kunpa elämä olisikin noin helppoa! Itse en esimerkiksi saanut valita, elänkä ydinperheessä vai en. Mieheni ilmoitti yhtenä päivänä rakastuneensa työtoveriinsa ja pakkasi siltä istumalta laukkunsa. Eipä siinä muu auttanut kuin kerätä voimansa rippeet ja rakentaa elämää uudelta pohjalta.
Elämä näyttää nyt valoisalta ja lapseni on tasapainoinen ja iloinen koululainen, joka on kaikesta huolimatta sopeutunut uusperheen arkeemme. Oikean ja vääränkin katson hänen ymmärtävän hyvin. Meillä ei solvata äiti- ja isäpuolia, eikä myöskään omia vanhempia -eikä kyllä ketään muitakaan ihmisiä.
Toista se on naapurin ydinperheessä. Siellä alkoholisoitunut isä pahoinpitelee ja solvaa sekä vaimoaan että lapsiaan harva se viikko. Perhe käy kasvatus- ja perheneuvolassa ja sosiaalitoimistossa. Siinä sitä hyvää pohjaa elämälle...
Eivät asiat ole koskaan noin mustavalkoisia. Tärkeintä on turvallinen ja välittävä aikuisverkosto, eletään sitten ydin-, yksinhuoltaja- tai uusperheessä. Ihanne toki pysyvä ja harmoninen ydinperhe on, mutta terveitä lapsia kasvaa toki muunlaisissakin olosuhteissa.
että asut sellaisessa omassa pikku ihmemaassa jossa kaikki on niin täydellistä.
Itse ainakin olen ihan tasapainoinen ihminen vaikka vanhempani erosivat kun olin toisella luokalla. Ja sitten molemmat löysivät uudet kumppanit ja elävät vieläkin heidän kanssaan.
Voisin suoraan sanoen sanoa että olen kovasti aikuistunut ja kasvanut henkisesti uusperheessä. Asioita katsoo nyt 20-vuotiaana aivan erillälailla entäkuin ne kaverit jotka ovat eläneet "oikeassa" perheessä.
Itsekkin elän tällä hetkellä uusperheessä koska avopuolisollani on poika entisestä suhteesta joka asuu aina 2viikkoa meillä ja 2viikkoa äidillään. Ja hänkin on todella onnellinen kun saa olla molempien vanhempiensa luona samanverran.
Ja tässäkin asiassa huomaa että minä tiedän paljon paremmin mikä on pojalle parhaaksi ja mikä ei. Olenhan itse kokenut tuon saman. paitsi että en nähnyt isääni kuin ehkä kerran tai kaksi vuodessa. Ja nyt haluankin ottaa sen menetetyn ajan takaisin ja harkitsemme muuttoa sille paikkakunnalle jossa isäni asuu.
En puhu kuningattarena, enkä keisarina, vaan äitinä ja vaimona, naisena! Ja mikä minusta on oikein.
Täälläkun tuntuu että kaikilla on kaamea hinku vaan yhdistää perheitä keskenään, eikä elää omaa pientä idylliä!
Aina kysellään, koska voi esitellä lapset uudelle ym. Miksi se on niin tärkeää?? Onko se ainut päämäärä elämässä? Tuntuu kuin kukaan ei arvosta enää yhtään mitään. Lapset eivät todellakaan tiedä mihin kuuluvat ja kuka heistähuolehtii, kun isät ja äidit seikkailee omia satujaan ja lapset seuraa vaan perässä.
Vuosien päästä lapset ovat aikuisia, ja heillä on omittu käsitys miten eletään parisuhteessa. Katselette silloin vieressä heidän eroja ja toimia elämässä.
JOS elämä yhdessä ei onnistu, se ei onnistu, mutta nyt tuntuu että tämä on jo enemmän sääntö kuin poikkeus. On hienoa olla ernónnut, kuin muutkin. Jos et ole, olet outo kummajainen? Ennen se oli toisinpäin, ja silloin vielä lapsetkin olivat lapsia, eikä allekoulu-iässä itsestään vastuun ottavaia ihmisiä.
On totta, että nykyajan yhteiskunta suosii itsekästä elämäntapaa: jos et ole tyytyväinen puolisoosi, vaihda toiseen. Joka lehti on pullollaan, että kaikki pettävät ja vaihtavat parempaan, kun suhde kohtaa ensimmäiset ongelmat. Eroaminen on helppoa ja usein tuntuu, että liiankin helppoa.
En kuitenkaan usko, että suurin osa ihmisistä menisi naimisiin erotakseen -en minä ainakaan mennyt. Itse en olisi eroa halunnut, mutta mies halusi yli kymmenen vuoden suhteen jälkeen, koska piti kuulemma kokeilla muitakin kuin yhtä. Sen mukaan on täytynyt elää.
Olin 26-vuotias jäädessäni yksinhuoltajaksi ja kaipuu tarjota lapselle sisaruksia ja kunnon perhe suuri. En ole mielestäni huono äiti siitä syystä. Lapsi on ollut ja tulee aina olemaan etusijalla, enkä ole ikinä "seikkaillut omia satujani" tai esitellyt lukuisia isäehdokkaita. Näitäkin tietysti on ja se on sääli. Oman mieheni esittelin lapselleni vasta yli vuoden tapailun jälkeen, kun olin varma suhteen kestävyydestä.
Meillä lapset kyllä tietävät, mihin he kuuluvat ja kuka heistä huolehtii. Vanhempien kesken on yhteisesti sovittu säännöt ja rutiinit, jotka pitävät sekä äidin että isän luona. Vastuullisia ja tasapainoisia koululaisia ovat kaikki.
Kuten jo aiemminkin kirjoitin, on harmoninen ydinperhe toki ihanne ja täytyykin olla, ero satuttaa kaikkia osapuolia. On kuitenkin mielestäni kohtuutonta väittää, että uusperheistä kasvaa pelkästään rikkinäisiä ja moraalittomia lapsia, jotka eivät aikuisena onnistu solmimaan kestäviä parisuhteita. Niin mustavalkoinen maailma ei sentään ole.
On se vaan ihmeellistä, miten toisilla on näin mustavalkoinen ajatusmaailma. Itse en tunne ketään ydinperheessä asuvaa, joka ajattelisi heidän perhemallinsa olevan ainoa oikea. Itse olen eronnut, uusperheellinen ja erittäin onnellinen. Ydinperhe-elämä oli silkkaa helvettiä miehen jatkuvan uskottomuuden takia. Mutta toki, olisihan sitä pitänyt jatkaa vaikka hautaan asti, ettei nyt vaan lapsista kasva tunnevammaisia ja väärän perhemallin kokeneita aikuisia.
Siis oikeasti antaa kaikkien kukkien kukkia vaan ja jokaisen taaplata tyylillään. Sinä et todellakaan voi ennustaa lastesi tulevaisuutta, minkälaisissa perhesuhteissa tulevat elämään. Ties vaikka valitsevat sinkkuelämän, lahkolaisuuden, kommuuniasumisen tms. Ei voi muuta sanoa, kuin että oh hoijaa. Kasva aikuiseksi, ennenkuin päästelet sammakoita suustasi.
Epävarmaa lapsuutta - tekstin kirjoittaja sai kirjoittamani kommentin niskoilleen.
Alkuperäiselle kommentoin sen verran, että hiljaa hyvä tulee. Lapsi on vielä tosi pieni, mutta hyväksyy sinut varmasti ajan kanssa. Onnea odotusajallesi :)