Kiitos kun pilasit taas kaiken. Olin jo hiukan epäilevänen olisitko selvinpäin, mutta kuvittelin niin koska luulin että tiesit kuinka tärkeää minulle on että tämä vierailu ja näiden ihmisten tapaaminen sujuu hyvin.
Mutta koska sinulla on loma niin tottakai olit humalassa. Ja vaikka kukaan muu ei juonut, sinä joit ja haisit aivan hirvittävälle, luulitko tosiaan ettei kukaan huomaisi?
Minä nauroin muiden kanssa ja samalla itkin koko ajan. Sinä et ole enää sama ihminen, et ole se äiti minulle joka joskus olit. Nyt olet vain alkoholisti ja äiti viinalle. Sitä sinä kuuntelet ja syleilet. Sen sinä otat huomioon ja sen kanssa sinä hymyilet.
Kiitos äidille joka pilasi taas yhden päivän elämästäni, valvotti minua koko yön ja antoi minulle taas yhden syyn hävetä koko perhettäni.
Tämä ei taida koskaan loppua eihän? Alkoholi tulee aina voittamaan minut.
Tänään tein päätöksen olla välittämättä, sinusta ja viinasta. Päätin etten enää koskaan tee sitä mitä tein eilen, yritin että mekin voisimme olla kuin normaalit äiti jä tytär ja että voisin jakaa elämäni kanssasi. Enää en aio sitä tehdä, muutuit juuri ilmaksi.
Mutta koska sinulla on loma niin tottakai olit humalassa. Ja vaikka kukaan muu ei juonut, sinä joit ja haisit aivan hirvittävälle, luulitko tosiaan ettei kukaan huomaisi?
Minä nauroin muiden kanssa ja samalla itkin koko ajan. Sinä et ole enää sama ihminen, et ole se äiti minulle joka joskus olit. Nyt olet vain alkoholisti ja äiti viinalle. Sitä sinä kuuntelet ja syleilet. Sen sinä otat huomioon ja sen kanssa sinä hymyilet.
Kiitos äidille joka pilasi taas yhden päivän elämästäni, valvotti minua koko yön ja antoi minulle taas yhden syyn hävetä koko perhettäni.
Tämä ei taida koskaan loppua eihän? Alkoholi tulee aina voittamaan minut.
Tänään tein päätöksen olla välittämättä, sinusta ja viinasta. Päätin etten enää koskaan tee sitä mitä tein eilen, yritin että mekin voisimme olla kuin normaalit äiti jä tytär ja että voisin jakaa elämäni kanssasi. Enää en aio sitä tehdä, muutuit juuri ilmaksi.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Ja tiedän miltä sinusta tuntuu
http://www.al-anon.fi/ tuolta saattaa löytyä jotain..äitiäsi et voi auttaa joten hoida itseäsi. Toinen vaihtoehto: anna äitisi lukea tuo kirjoitus jonka kirjoitit..voimia sinulle.
ymmärrettävää, että menee aikansa tajutakseen, ettei voi elää toisen elämää.
Ei ihmistä voi, tai voi, ja usein niin tehdään, syyllistää. Mitä rakkautta se sellainen on?
Äiti on ihminen siinä missä toisetkin, alkoholistina tai ilman alkoholismia. Ihan vaan tiedoksi, että usein alkoholisti juo sen vuoksi, että hänellä on itsellään paha olla. Ei sen vuoksi, että saisi olla vittumainen.
Jos parhaasta ystävästäsi tulee alkoholisti, häpeätkö häntäkin? Syyllistätkö, vai saattaisiko jopa olla, että yrittäisit olla tukena?
Ihmistä ei voi lähteä muuttamaan, mutta rakastaa toista voi, on toinen minkälainen tahansa. Rakkaus on ehdotonta.
Ehkä kannattaa pohtia, mitä saavuttaa kyseisellä asenteella...
Vuosien saatossa huomaa, että hukkaan heitettyä energiaa.
Nauti äidistäsi niinä hetkinä, kun hän on selvinpäin. Kaikki muu on vapaaehtoista. Sinä päätät itse, milloin tapaat toista alkoholinvaikutuksen alaisena, ja jos et sitä kestä, on siitä turha syyllistää.. äitiä. Joka on vain ihminen.
Voimia sinulle.
Olin itse tuolainen äiti,nyt raittiina
19kk.oma äiti huomautti minua olet neljän
lapsen äiti,en kuunnellut sitten tuli se
hetki kun itse tajusin tytär isosisko
kieltäyi olemast äiti pikkuveljelle
Siis voimia sinulle hoida itseä ei ole
helppoa seurata vierestä.
Tuo nyt oli aika rehellistä tekstiä ja epäilenpä että vieläpä kaunisteltua totuutta. Kyllä se on yhtä helvettiä kun vanhempi on alkoholisti. Se on helvettiä myös silloin kun vanhempi on selvinpäin. Se on helvettiä vaikka lapsista kasvaa aikuisia. Se on vielä vanhemman raitistumisestakin huolimatta helvettiä.
Ei siinä paljon voi nauttia raittiista sekunneista kun takana, ja monella myös edessä, on alkoholihelvetti.
Varmasti alkoholistilla on paha olla, mutta eikö myös alkoholistin läheisillä ole paha olla? Alkoholisti sairastuttaa kaiken mitä lähellään on, ei siinä paljon tueta kun itse kaipaa tukea.
Minun äitini on kymmenen vuotta sitten raitistunut alkoholisti, tiedän kyllä millainen ongelma alkoholismi on. Oma äitini ei kyllä vieläkään myönnä alkoholismiaan. Välttelee siis vastuutaan edelleen. Sellaista on vaikea antaa anteeksi mitä toinen ei edes tunnusta. On vaikea tukea ja mennä yhdessä eteenpäin kun totuutta ei tunnusteta. Tuo tunnustaminen on minulle oleellista koska äidin alkoholismin vuoksi meillä lapsilla on edelleenkin ongelmia. Niin kauan kuin ei alkoholismia tunnusteta niin tavallaan ongelmien syy on kaikessa muussa, mutta ei alkoholismissa. Siinä on tosiaan vaikea mennä yhdessä eteenpäin, on pakko mennä vain yksin eteenpäin.
En minä äitiä syyllistä, mutta välillä totuuden kieltäminen kyllä suututtaa. Onneksi meillä on muuten nykyään kohtalaisen hyvät välit.
Mielestäni muuten rakkaus ei ole ehdotonta. Ehdoton rakkaus olisi väkivaltaa itseä kohtaan.
""Mielestäni muuten rakkaus ei ole ehdotonta. Ehdoton rakkaus olisi väkivaltaa itseä kohtaan."
Harvempi alkoholisti rakastaa itseään.
Ja kyllä, yritin kirjoittaa ymmärrettävästi. Yksinkertaistetaanpa vielä hiukan.
Jokaisella meistä on oikeus olla sellaisia kuin olemme. Mitä ihmettä tekisin ympärilläni ihmisillä, jotka eivät minua hyväksyisi sellaisena kuin olen? Miksi rakastamani ihmisen täytyisi olla sellainen kuin minä haluan?
En näe mitään syytä.
Äitini on ollut alkoholisti 22 vuotta, joten tietynlaista pohjaa minullakin tähän asiaan on.
Mitä se auttaa, jos haukun häntä, mitä olen myös aikoinani tehnyt. Syyllistin hänet omasta pahasta olostani, koska en kyennyt ymmärtämään hänen pahaa oloaan...
Mitä helvettiä se minulle kuuluu, mitä hän haluaa elämällään tehdä. Se ON hänen elämänsä. Ja minä rakastan häntä, tekee hän sillä mitä tahansa.
Jos alkoholistin läheisellä on paha olla, niin se ei suinkaan tarkoita sitä, että se on alkoholistin vika.
Ja puhutaan tietenkin tilanteesta, jossa nämä aikuiseksi kasvaneet pienet äidin ja isän pikku kullat eivät ymmärrä ottaa itse vastuuta omasta elämästään.
On täysin ymmärrettävää, että perheessä, jossa lapset ovat pieniä ja vanhemmat juovat, ongelmia on.
Ja yhtä selvää on se, että jokainen rakentaa elämänsä itse. On suunnattoman vapauttavaa ymmärtää, ettei äitiys eikä isyys ole mikään ihmiselle luotu vankila, jonka mukaan kaikkien täytyisi olla täydellisiä.
Ja oikea rakkaus on ehdotonta. Jos epäilet, se ei ole rakkautta laisinkaan.
hiukan.
Oletetaanpa, että alkoholistia vituttaa oma juominen. Yleensä näin on, tosin ei aina. Onnellisiakin juoppoja, jotka ovat tyytyväisiä elämäänsä olen tavannut.
Siis, alkoholistia vituttaa oma juominen.
Saattaapi mennä alta koti, työ, ihmissuhteet.
Menee rahat.
Krapula on sietämätön olotila, ja siihen täytyy ottaa lääkitystä, eli lisää viinaa.
Alkoholisti syyllistää itsensä, juo lisää, koska on niin paha olla, ettei sitä kestä selvinpäin.
Tähän kun sitten lisätään tämä lasten puolelta tuleva syyllistäminen ja mollaaminen, ilmaksi "kehuminen" niin avot... Ja jokunen menee vielä suosittelemaan, että näytäpä äidillesi tämä kirjoitus:)
On terapeuttista kirjoittaa mitä ajattelee, mutta on myös ymmärrettävä, ettei kyseisenlainen kirjoitus lämmitä vastaanottajan mieltä. Itse en suosittele sen lähettämistä.
Pahalla ei saa hyvää aikaiseksi. Kun lyöt jo valmiiksi maassa makaavaa, syljet kasvoihin... Mitä olet antanut?
Olisiko ollut parempi olla antamatta mitään.
Kierrättämällä pahaa oloaan, eikä kenenkään olo helpotu.
Ja on muistettava, että ihmisellä on vain ja ainoastaan oikeus omaan elämäänsä. Ei kenenkään muun.
Ymmärrän kyllä tämänkin näkökulman, mutta mielestäni alkoholisti on kyllä vastuussa läheistensä hyvinvoinnin tuhoamisesta. Etenkin lastensa. Ei lapsi voi tuollaisessa helvetissä kasvaa niinkuin lapsen pitää saada kasvaa. Eikä lapsi voi siinä helvetissä vielä koettaa parantaa vanhempaansa. Esimerkiksi meidän äitimme oli alkoholisti nimenomaan lapsuutemme ja nuoruutemme tärkeimpinä vuosina. Se oli sen tarkemmin erittelemättä yhtä henkistä ja fyysistä väkivaltaa se. Huostaanottoon ja oikeustoimiin olisi ollut perusteita, mutta kun Suomessa sitä mahdollisuutta ei aina käytetä, ei käytetty meidänkään tapauksessa.
Ja kyllä raitistuneen alkoholistin pitää pystyä myöntämään nuo tosiasiat. Tosiasioiden tunnustaminen, tunnustamisen "vaatiminen" tai yleensäkin keskusteleminen ei ole syyllistämistä eikä missään tapauksessa kohtuutonta. Uskon että se on kaikille osapuolille terapeuttista.
Alkoholistilla on oikeus olla alkoholisti, mutta ei se oikeus nyt sentään mikään vastuuvapaus ole. Vertauksena minä voin olla sairaalloisen väkivaltainen, mutta ei minulla ole oikeutta vahingoittaa ketään.
Tämä on muuten yllättävän yleistä että alkoholistivanhempia ymmärretään ja hyysätään, mutta kun tuollaisessa helvetissä kasvaneella lapsella on ongelmia, etenkin mikäli niitä on aikuisenakin, niin se on vain ja ainoastaan lapsen syytä se. Erityisen tuomittavaa on se kun rohkenee väittää että vanhemman alkoholismilla on ollut negatiivisia vaikutuksia läheisiin. Mielestäni aika kohtuutonta kun kuitenkin tiedetään että alkoholismi on läheisille ja etenkin lapsille erittäin tuhoisaa.
Kaikki me tosiaan elämme omaa elämäämme ja voimme siihen paljonkin vaikuttaa, mutta kyllä nyt sentään vanhemmillakin oma vastuunsa omista lapsistaan on. Suomessa lakikin sen vahvistaa, mikäli yksilö ei sitä itse ymmärrä.
ole vastuu kasvaa henkisesti, itsenäisesti.
Vai meinaatko, että äidin ja isän täytyy se takapuoli pyyhkiä ikuisesti?
Totta helvetissä alkoholismi jättää jälkensä, mutta ei ole tarkoitus sitä kivireppua kantaa läpi elämänsä.
On valitettavaa, ettei huostaanotto ole toiminut kohdallasi. Ikuista katkeruutta se ei silti mielestäni oikeuta.
Jokunen ehkä haluaa tehdä myös niin... Minusta tämä tilillepano ei täytä mitään velvotteita. Toki on hyvä, jos asioita voidaan käsitellä, puhumalla, toista syyllistämättä. Välttämätöntä toisen nöyryyttäminen ei ole. Asian voi käsitellä itse itsenäisesti, sekä elää täysin tasapainoista elämää siitä huolimatta, että vanhemmat eivät siihen ole kykeneet.
Kun puhuu rakastavansa toista, kyse ei ole hyysäämisestä. Hyysämistä olisi mahdollistaa juominen. Sitä en tee, hän tekee sen itse.
Ja totta helvetissä, jos minulla on paha olla, en mene siitä muita syyttämään. Kyllä se paha olo on minun sisälläni sen vuoksi, että olen sen sinne itse, syystä eli toisesta kasannut.
Ja vain minä voin sen pahan olon sieltä purkaa...
On uskallettava rohkeasti luopua siitä katkeruudesta sekä otettava vastuu itse omasta elämästään.
On helppo ratsastaa tuollaisellakin koko ikänsä... Minä nyt sitä ja tätä, kun äiti oli alkoholisti ja tuhosi elämäni ...
Kun päädytään kyseisenlaiseen ratkaisuun, hoitoa ei tarvitse enää vain se alkoholisti. Hoidon tarpeessa on se kasvunsa kesken jättänyt ihminenkin.
Ja toivottavasti sitä myös saa.
Voimia myös sinulle.
"Jokaisella meistä on oikeus olla sellaisia kuin olemme. Mitä ihmettä tekisin ympärilläni ihmisillä, jotka eivät minua hyväksyisi sellaisena kuin olen? Miksi rakastamani ihmisen täytyisi olla sellainen kuin minä haluan?
En näe mitään syytä."
-En luultavasti ole nähnyt kenenkään tuovan julki aiemmin näin lähellä omaa ajatusmalliani olevaa ajatusta rakkaudesta,sen 'ehdottomasta muodosta',joka "vain on" olemassa,eikä kysele minkään sisäisten tai ulkoisten tunnusmerkkien perään,tai synny sen seurauksena kun ko.kohde täyttää jonkun "mitan".
"Jos alkoholistin läheisellä on paha olla, niin se ei suinkaan tarkoita sitä, että se on alkoholistin vika.
Ja puhutaan tietenkin tilanteesta, jossa nämä aikuiseksi kasvaneet pienet äidin ja isän pikku kullat eivät ymmärrä ottaa itse vastuuta omasta elämästään."
-näinpä.Toisaalta voidaan kuvitella,kuinka paha meillä kaikilla olisi,jos saisimme vapauden muokata ympärillämme olevat ihmiset täysin haluamiksemme.Ja ei,tähän ei voi soveltaa mitään 'kohtuullisia' sovinnaismääritteitä,jotka 'jokaisen nyt vähintään' on täytettävä.Aikuinen elää täysin omaa elämäänsä.
Mutta tämä tietysti pätee enemmänkin(ainoastaan) aikuisten kesken,kuten kirjoittajakin kirjoitti;
"On täysin ymmärrettävää, että perheessä, jossa lapset ovat pieniä ja vanhemmat juovat, ongelmia on."
"On suunnattoman vapauttavaa ymmärtää, ettei äitiys eikä isyys ole mikään ihmiselle luotu vankila, jonka mukaan kaikkien täytyisi olla täydellisiä."
-hienosti muotoiltu.Ja tärkeintähän kaiketi on,että perheessä on niin hyvä olla,kuin se eri seikat huomioon ottaen on mahdollista.Naisten lehdistä otetut 'perhemallit' voinee jättää omaan arvoonsa.Ne lienevät monille vain turhia syyllistäjiä.Ei ne ole ihmisille,joiden elämä on kuitenkin pieniä muuttujia täynnä päivän toisensa perään.
"Ja oikea rakkaus on ehdotonta. Jos epäilet, se ei ole rakkautta laisinkaan."
-tähän tulokseen minäkin eri polkujen kautta olen tullut.
Minä en ole vähääkään katkera äidilleni. Eteenpäin menen ja menemme, vaikka ongelmia onkin ollut ja on.
Sinä ymmärrät tekstini aivan väärin.
Kiitos R.T :)
Näin minäkin olen ymmärtänyt, ja ehkä juuri siksi pidän myös sinun kirjoituksistasi.
Elämä on kasvamista, kaikki tyyni:)
See you...
Kirjoitat:"Jos alkoholistin läheisellä on paha olla, niin se ei suinkaan tarkoita sitä, että se on alkoholistin vika" Kenen sitten? Sen läheisen itsensä vai, kun ei sopeudu elämään eläimen tasolla olevan alkoholistin kanssa?
AJATTELETKO YHTÄÄN, MITÄ KIRJOITAT???
ajatella.
Jos minun itseni on paha olla, voin syyllistää sillä toki alkoholisti äitini, parisuhdekumppanini, ystäväni, lapseni, yhteiskunnan...
Kyllä syyllinen hakemalla löytyy, selvä se..
Olen sitä mieltä, että aikuisen on otettava vastuu omasta elämästään. Tämä vastuu on myös alkoholistilla.
Jos tätä vastuuta kovin lähdetään alkoholistin itsensä puolesta kantamaan, se mahdollistaa juomista yhtä hyvin, kuin antaisi pullon Koskenkorvaa aamiaiseksi.
Alkoholisti toipuu vain ja ainoastaan sitten, kun hän i t s e haluaa lopettaa juomisen. Kaikki muu on turhaa. Siihen kun ei auta muu kuin alkoholistin itsensä valitsema muutos. Joskus on käytävä helvetin pohjalla ymmärtääkseen lähteä ylöspäin. Aina näin ei käy ja sekin on OK.
Minun ongelmiini alkoholistilla ei ole osaa, ei arpaa.. Kehrään ne itse, samoin puran. En syyllistä ongelmillani ketään, sillä kannan itse vastuuni omasta elämästäni, elän sitä parhaan kykyni mukaan ja nautin.
Elämässä ei ole pakko kuin kuolla, kaikesta muusta päättää ihminen itse.
äitini on pettänyt minut ja myös 3-v.esikoisemme katteettomilla lupauksilla sun muulla.Hän on äitini,siksi kai aina annan anteeksi ja selvinä päivinä kaikki hyvin,kunnes taas..itku silmässä vannon,etten koskaan enää usko puheisiinsa.Ajattelen lapsia,he eivät ansaitse mummun petettyjä lupauksia.Siksi hän saa valita:pullo tai mummous,molempia en enää hänelle suo!
itse, omaa tekstiä lukiessa, mitä voit tehdä.
Tämä alkoholistin katteettomien lupausten täyttäminen on melkoinen vaatimus. Ja melkoinen vaatimus se on myös ajatellen itseä. Emmehän me muutoinkaan voi suoranaisesti velvottaa toista tekemään kuten hän kenties on 'hyvässä uskossa' itse ajatellut tekevänsä.
Sama kun parisuhdekumppani lähtee muutamalle oluselle kavereiden kanssa ja tuleekin sovitusta kotiintuloajasta poiketen vasta aamutuimiin. Siinä on monelle riidan ainekset valmiina.
Elämä ei ole niin yksiselitteistä, että siitä kykenisi kenellekkään takeita antamaan. Minä lupaan.. on kuin veteen piirretty viiva. Sitä ei oikeasti ole olemassa.
Ja jos tämän viivan näkee, täytyy tarkastella omia eikä naapurin silmiä:)
Eli tämän suhteen alkoholisti on oikeastaan käänteisesti ajatellen rehellisempi kuin yleensä ihmiset. 'Normaalit' ihmiset kiertävät katteettomat puheensa kietomalla ne valkoisiin valheisiin. Tätä vain ei tule äkkiseltään ajatelleeksi.
Takeita voi vaatia vain itseltään, ei muilta. Ja jos pahoittaa mielensä toisen katteettomista lupauksista on elänyt pilvilinnoissa eikä suinkaan tässä hetkessä.
Alkoholistilla sairaudestaan huolimatta on oikeus elää, isänä, äitinä, sisaruksena, isovanhempana.
Minusta on melko tavanomaista etteivät pienet lapset tapaa alkoholisti mummojaan, kun heillä on putki päällä. Tämähän ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö voisi tapailla silloin kun toisella on selviä päiviä.
Melko itsekästä on tyrmätä lapseltaan myös kosketus mummoon tämän sairauden perusteella. Esimerkkinä lapselle se kertoo siitä, etteivät kaikki ihmiset ole "hyväkymisen" arvoisia. Tällaista esimerkkiä kutsutaan leikkisästi myös suvaitsemattomuudeksi, jossa ihminen tietyin edelltyksin ei täytä hänelle tarpeettomasti asettamiamme ehtoja.
Vai pitää juoppoa ehdottomasti rakastaa....voi voi kun se olisi niin simppeliä.Isäni olisi vaikka myynyt minut viinaa vastaan.Katkera en ole enää ja selvinpäin isäni oli ihminen,mutta jos joku paasaa että ehdotonta rakkautta pitäisi tuntea niin voi voi,kun ei ole rakastettu ei voi tuntea rakkautta mutta poikaystävääni ja muita ihmisiä kohtaan tunnen ja minut kasvatettiin alkoholin varjossa kuin koira joka tottelee.Kiitollisuutta tunnen siitä että selviydyin ja olen silti vahva ja tunteva ihminen,ihanaa oli vapautua kaikesta ja siitä että olisi huono ihminen.Annan omille lapsilleni paremmat eväät elämään ja ei ole lasten tehtävä rassukkaa alkoholistia rakastaa kun se rakkauskaan ei auta.
Kiitos kaikille jotka jaksoitte vastata. En aio ko. kirjettä äidilleni lähettää, se ei auta tuon taivaallista. Tällä hetkellä hän on lomalla, joten ryyppääminen on lähinnä päivittäistä. Ymmärrän että rakkauden tulisi olla ehdotonta. Minun rakkauteni selvää äitiä kohtaan on ehdotonta. Rakastan häntä kun hän ei haise viinalle, rakastan siitä huolimatta että edellisenä päivänä hän on tehnyt elämästäni helvetin. Se kuitenkin tuhoaa minut vähitellen. Miten voi samalla rakastaa ja vihata jotain ihmistä niin paljon? Minulle tämä ongelma on uusi, koska olen ollut tietoinen äitini alkoholismista vasta n. 7 vuotta. Tosin hän on juonut ehkä jo aikaisemminkin. Lapsuuden sain kuitenkin elää raittiissa kodissa.
En ymmärrä miten te muut selviätte? Itse en pysty käymään kotona, en kykene katsomaan äitiäni silmiin kun hän juo, tunnen aivan älytöntä syyllisyyttä jos tiuskin hänelle kun hän on humalassa..Joskus olen ajatellut että voisin itse alkaa alkoholistiksi, vain kostaakseni äidille kaiken. Että hän vihdoin tajuaisi miten paljon sattuu kun rakas ihminen häviää vähitellen. Jos en vihaisi alkoholia niin paljon tekisin sen varmasti.
Tänään olen itkenyt paljon, niin paljon ettei kyyneleitäkään enää kunnolla tule. Jos olisi vain keino millä tämän kaiken saisi paremmaksi. Voimat alkaa olla aika lopussa.
Toivon että joku päivä voin kohdata äitini ja nähdä hänet selvinpäin ja saada häneltä kaiken sen huomion jota ilman olen vuosien varrella jäänyt. Ja että uskaltaisin viedä äitini tapaamaan tuttaviani ja ystäviäni, ilman pelkoa siitä että hän on humalassa.
olevan masentunut.
Toivottavasti ymmärrät, ettei sinun onnellisuutesi ole kiinni kenestäkään muusta kuin sinusta itsestäsi.
Me emme voi vaikuttaa toisten elämään, voimme vaikuttaa vain omaan asenteeseemme. Ja minä olen tehnyt sen. Lopetin naputtamisen, kun huomasin, että asia syö sekä minua, että äitiäni, eikä muuta sitä kuitenkaan.
Opettelin siis hyväksymään hänet vajavaisena ja rakastuin tavallaan uudestaan. Olinhan yrittänyt aikaisemmin luokitella rakkauttani juuri näihin selviin päiviin, inhoa, häpeää, syyllisyyttä, katkeruutta, vihaa, niihin hetkiin, jolloin hän kuset housussa "hiihti" juovuksissa päästäen suustaan mitä helvetillisimpiä "totuuksia" muista, sekä kuinka kaikki on muiden syytä...
Alkoholistin ymmärtäminen ei ole helppoa, mutta ei onneksi mahdotontakaan:)
Rakkaus on ehdotonta. Emme hylkää rakastamiamme ihmisiä sen vuoksi, että he ovat 'vajavaisia' tahi epätäydellisiä.
Jos ystävämme eivät ymmärrä, että kaikki eivät ole kiiltokuvaäitejä, onko ongelma tosiaan silloin tyttären kannettavissa? Mitä sillä häpeällä saavuttaa?
Vastaan itse, kun kerran tiedän.. Ei mitään.
Ensimmäistä kiveä heittämään vain se, joka on elämässään täydellinen... sanon minä, vaikka en kirkkoon kuulukaan.
Tie itsestä itseen on lyhyt, mutta se on tehtävä, kasvaakseen ymmärtämään itseään. Ja kun ymmärtää oman 'vajavaisuutensa' ei sitä lähde arvostelemaan toisessakaan. Emme ole kiiltokuvia kukaan.
Koska äitini tietää nyt, että rakastan häntä hänen alkoholismistaan huolimatta, hänellä on helpompi olla.
Minulla on helpompi olla. Minä en ole enää katkeruuden pimeydessä hoiperteleva yksinäinen orpo piru parka, kysymysten.. miksi minun äitini? kanssa.
Elämä on kaunista, vaikka sen voissa paistaisi ja alkoholilla liekittäisi:)
Edelleenkin ymmärrän näkökulmasi, mutta tuo nyt on puppua etteikö toiseen voi vaikuttaa. Väkisinkin vaikutamme aina toisiimme. Kyllä toisen onni on tuhottavissa ja se on myös tuettavissa. Ei ole mitään tarvetta kiistää sitä. Ei ole mitään tarvetta kiistää etteikö mm vanhempien alkoholismi monesti olisi lapsen ongelmien syy. Alkoholismi on yksi tuhoisimmista sairauksista, se on aivan selvää se.
Eteenpäin on kuitenkin mentävä, ja mieluiten rakentavassa ja anteeksi antavassa hengessä, mutta ei se edellytä alkoholismin tuhoisuuden vähättelyä.
Ja tosiaan vaikka olenkin asioista vähän eri mieltä niin tekstini ei kuitenkaan ole tarkoitettu loukkaamaan ketään.
toiseen voisi vaikuttaa...
Mahtaisiko silloin alkoholisteja olla?
Alkoholismi ei ole läheiselle kuolemantuomio eikä ikuinen kiirastuli.
Siitä voi toipua, vaikka alkoholisti itse ei toipuisikaan.
Ja jos loukkaamisella tarkoitit minua, et ole loukannut. Yleinen liitutaulu.. Lukeminen omalla vastuulla:)
Mitä ymmärtämiseen tulee, ymmärrän hyvin tämän toisenkin puolen kolikosta.. Olen elänyt siten myös itse, se vain ei valitettavasti johtanut mihinkään se tie.
Kovasti väännetään hienoa teoriaa oikein porukalla ketjun aloittajalle. Lyhyesti:
ALKOHOLISTI KYLVÄÄ PAHAA OLOAAN KAIKKIIN LÄHEISIINSÄ, JA SAA HEIDÄTKIN AHDISTUMAAN.
Vääntäkää siitä teoriaa.
Ei hassumpi teoria tuokaan!
Alkoholismiin suhtautumistapoja on monia ja on oikeastaan turha riidellä siitä mikä on oikein ja mikä väärin.
Tiedän että alkoholismi on sairaus, mutta en hyväksy silti äidilläni sitä. Ymmärrän etteivät kaikki perheet ole kiiltokuvaperheitä ja minun tulisi hyväksyä äitini sellaisena kuin hän on. En kuitenkaan pysty siihen, vajavainen kun olen itsekin. Äitini teot humalassa vaikuttavat minun elämääni suorasti tai epäsuorasti. Kun äiti on humalassa luvannut jotain ja unohtaa pitää lupauksensa (kuten mennä vahtimaan veljeni lapsia) minut hälyytetään paikalle. Äitini hoipertelee paikalle humalassa ja yrittää vaihtaa vauvalle vaipat. Otan lapsen pois ja pyydän häntä poistumaan. Saan vihaisia sanoja päälleni. Tämän kaiken jälkeen minun siis pitäisi rakastaa häntä tuollaisena ja jatkaa aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. En siis voi tuomita häntä tuosta käytöksestä? Sitäkö tarkoitatte? Minun tulisi rakastaa häntä silloin vielä enemmän, mutta eihän hänkään rakasta minua? Tiedän että minun tulisi varmasti rakastaa äitiäni huolimatta siitä saanko vastarakkautta, mutta en silti ymmärrä miksi alkoholistia tässä tapauksessa hyysätään? Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä että hän on itse vastuussa juomisestaan ja sen seurauksista. Sairaus tai ei. En tiedä miten luokittelette huumeiden käyttäjät, ovatko he sairaita vai ei? Ikävä kyllä omalla kohdallani minulla on kokemusta myös heistä. Jos huumepöllyssä oleva rakkaasi uhittelee sinua veitsellä, rakastatko häntäkin kaikesta huolimatta?
Minä voin päättää tänään tulevani alkoholistiksi. Olenko siis sairas jo nyt vai vasta sitten kun olen juonut kolme viikkoa putkeen?
En syytä ongelmistani äitiäni. Itseasiassa minulla ei ole muita ongelmia kuin äitini. Elämäni on muilta osin enemmän tai vähemmän kunnossa.
Olen myös luultavasti hiukan masentunut, ainakin siitä etten voi auttaa häntä mitenkään. Kuitenkin ihana avomieheni ja ystäväni pitävät minut järjissäni.
Mielestäni yksikään ihminen ei ole pätevä kertomaan toiselle miten alkoholistiin pitäisi suhtautua, miten häntä tulisi kohdella ja rakastaa. Yksikään ei ole myöskään pätevä arvostelemaan sitä miten rakastan äitiäni, jos rakastan.
Tämä ei ole tarkoitettu vihamieliseksi vastaukseksi, vaan ainoastaan mielenilmaukseksi kyseisessä asiassa. Lisäksi minua helpottaa suunnattomasti kun saan purkaa tätä johonkin. Te ette ole syyllisiä äitini juomiseen, vaikka kirjoituksestani niin voisi päätelläkin=)
Lienee niitä tarkoin varjeltuneimpia myyttejä, että vanhempiaan on -pakko- rakastaa. Tätä samaahan yleensä edellytetään myös lapsilta. Näinhän asia ei todellisuudessa ole, sillä kukaan ei voi pakottaa itseään rakastamaan ketään.
Rakkaus vain yksinkertaisesti on, se ei ole mikään monivalintatehtävä.
Rakkaus ei näy sanoina, se näkyy tekoina. Toisinaan parasta apua ongelmaiselle, on ettei häntä auteta.
Kun tiedetään että toinen on alkoholisti, täytyisi niiden 'sairaudettomien' ymmärtää, ettei alkoholistille ladata odotuksia vauvojen hoidoista.. Hemmetti, eihän se alkoholisti voi tietää onko selvinpäin vai ei. Turha on toista sitten syyllistää katteettomista lupauksista, kun lupaukset on antanut ihminen, josta jo etukäteen tiedetään, ettei hän niitä välttämättä kykene täyttämään.
Kuinka vaikea se on ymmärtää, tai vaikeatahan se on, oli se itsellenikin..
Ihminen rakentaa itse oman elämänsä. Täytyy rakastaa itse itseään niin paljon, että ymmärtää tämän 'vajavaisuuden' jota itse kutsun mielelläni täydellisyydeksi, itsessään ja sitä kautta muissa.
Olet valmis ymmärtämään alkoholismin muissa, mutta et omassa äidissäsi. Häpeätkö vai onko elämä muutoin epäoikeudenmukaista mielestäsi.
Alkoholisti ei juo sen vuoksi, että saa olla vittumainen läheisiään kohtaan. Alkoholisti juo, yleensä, koska hänellä on paha olla. Toisinaan jopa niin, ettei ihminen edes itse tiedosta tätä pahaa oloaan.
Aika vaikea siinä on toista 'parantaa'. Voi parantaa vain itsensä, ja siitä on hyvä lähteä liikkeelle.
Viha ja inho ovat tunteita. Rakkaus ei ole tunne. Sitä ei voi valita, sitä ei voi säädellä on ja off asentoihin. Se oikeasti vain on.
että, kirjoittaminen helpottaa oloasi. Sitä kannattaa jatkaa.
Lienet kuiten ymmärtänyt myös, ettei äitisi juominen ole sinunkaan syysi:)
ja tapaan lasteni kanssa äitiä/mummua silloin kun tiedän hänen olevan selvinpäin.Yritän antaa hänelle näin voimaa.Ja olen kyllä oppinut ymmärtämään,ettei hänen lupauksiinsa aina voi luottaa..Ja nykyään varaudun siihen mm.niin,etten lupaile vanhemmalle(3v.)lapselle mummuun liittyvää.Mummu on joskus "pipinä",kun on sellainen aika..Toivon vain,että silloin kun hän valitsee pullon,ei soittaisi minulle ja väittäisi olevansa lapsentapaamiskunnossa,koska kaikista inhottavinta on väitellä asiasta,jossa tiedän olevani oikeassa.En oikeastaan halua hänelle pahaa mieltä,joten yritän painaa kaiken aina villaisella..Ja toivon,että hän parantuisi,vaikka onnellinen olen jokaisesta selvästä päivästä,jolloin mummu ja lapset tapaavat..
mummun syntymäpäiville. Mummu voi olla vähän maistissa, vielä en tiedä. Jos näin on, vierailusta tulee vain lyhyempi kuin muutoin.
Itselläni on edelleen puhelin öisin äänettömällä, naisella kun saattaa ikävästi olla asiaa mihin vuorokaudenaikaan tahansa.
Humalassa soittelee muutoinkin useita kertoja päivässä, ja tulee vastattua vain silloin kun koen sen itse jaksavani.
Äitini on herttainen ihminen selvinpäin, mutta humalaista, en äitiä enkä ketään muutakaan jaksa kuunnella loputtomalla vieterillä, tämä tietenkin suotakoon minulle.
Lapsille olen kertonut, myös tälle pienimmäiselle rehellisesti, että mummu nyt on vähän erikoinen. Lupaukset... niitä minulle ei ole, ei äidiltäni eikä muiltakaan. En koe niitä tarpeellisiksi.
Kun ihminen -joutuu- käyttämään sanontaa minä lupaan... jotakin, tuntuu se minusta vähän turhauttavalta.
Hmm.. Älä toivo pahaa mieltä itsellesikään. Maailma ei kaadu yhteen juoppoon äitiin. Kukinhan täällä taplaa tavallaan. Hienoa 'kuulla', että ärtymys on vähän lauhtunut:)
Taas täytyi lopettaa puhelu kesken,kun rupesi väittämään tapansa mukaan,ettei ole juonut ym.En jaksa enää väitellä..Sitten syyttää minua,että olen "luulosairas" ja "tyhmä",kun en anna aina (ymmärrettävästä)syystä tavata lapsenlapsiaan..Pistää vihaksi,kun tulee mua syytteleen..On se kumma,että kun on selvä päivä niin tuntuu,että äitihän on niin mukava ihminen..sitten taas pullo tekee hänestä itseään täynnä olevan,muita syyttelevän valehtelijan..Hoh hoijaa..Ikuinen,loppumaton kehä,jota kierretään:(
Eilen vietettiin taas aivan ihana päivä, kaikki oli hyvin. Pullo pysyi kiinni koko päivän, vaikka tänään äidillä on vapaa. Nautin täysin siemauksin, harvinaista herkkua äidiltä. Jos se korkki pysyisi vaikka kiinni muutaman päivän niin voi sitä iloa. Saa nyt nähdä.
kenties olla jokin kompa? Yllätys? Vai enkö muutoin ymmärtänyt:)
Juuri noinhan alkoholisti tekee, siinä ei ole mitään yllätyksellistä. Ja jos saman laulun antaa itseään suututtaa, kyseessä on jo asennevammaan verrattavissa asia. Sama kun suuttuu siitä, ettei pieni halua tänään hammaspesulle siihen aikaan, kun minä haluaisin hänen menevän. Asiassa ei ole mitään yllättävää, mutta kas.. miksi se saa minut hermostumaan:)
Olisi näppärää, kun keksisivät puhelimen, josta ei voisi soittaa kuin puhaltamalla nollat:) Tosin moni entinen tyttöystäväkin tarvitsisi sellaisen:)
Kun kuulee, että toinen on juonut, voi puhelun lopettaa ennenkuin itseä rupeaa kovasti närästämään. Valkoinen valhe on paikallaan.. kovin rehellinenhän se juopunutkaan ei mielipiteissään aina ole.
,kun äitisi pysyi selvänä.Minun äitini ei ole nyt ottanut mitään yhteyttä,kun lopetin puhelun.Saa nähdä,kauanko menee,että ottaa taas luurin käteen.Tai sitten se olen taas minä,joka säälistä soittelen hänelle,vaikka pikkuhiljaa alkaa jo riittämään tämä...
minä tulin siihen pisteeseen että katkaisen välini äitiini.. ollut juoppo jo liian pitkään.. en jaksa enää huolehtia hänestä...
on siis alkanut. Voimia sinulle. Päätös olla auttamatta, on toisinaan se paras tapa auttaa. Toivottavasti äitisi tulee toisenlaisen ratkaisun eteen. Muutos on mahdollista, mutta vasta sitten, kun hän itse haluaa.
Syytöksiin lienee syytä varautua, mutta ne voi päästää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Olet vastuussa vain omasta elämästäsi.
Hyvää jatkoa!
ei näitä lapsia olisi,katkaisisin varmasti välit tai olisin sen jo tehnyt.Toisaalta taas ajattelen,että juuri lasten takia se tulisikin tehdä..Mutta taitaapa mummu itse olla edesauttamassa välien katkaisua,koska ei ota yhteyttä..Järki ja tunteet..Eivät kulje minulla käsi kädessä..
huolen itsestäsi. Se riittää. Kun sinä voit hyvin, voivat lapsesikin hyvin.
Mitä tahansa teetkin, teet päätöksiä itsesi vuoksi, et äitisi.
Kun asiat loksahtavat kohdalleen ja ymmärrät, ettei rakkautta eikä hyväksyntää tarvitse kerjätä, olet levollisempi ja jaksat nähdä äitisi sairauden paremmassa valossa.
Elämä ei ole suinkaan toivotonta:)
Meillä emäntä jaksoi olla syntymäpäivänsä selvinpäin. Oli kivaa. Nyt on vanha kuvio päällä, her choice, her life.
ja hyväksynnän kerjäämisellä tarkoitan sitä, että meillä alkoholistien lapsilla saattaa hiukan olla sitä vikaa, että syytämme itseämme. Emme ole muka sen arvoisia, että meidän vuoksemme kannattaisi olla selvinpäin.
Elämä vain ei ole sellaista. Kukaan ei voi elää toisen elämää. Ja rakkaus, se vain on. Sitä ei voi omistaa, eikä lahjoittaa kenellekkään. Se ei tule meistä itsestämme, ainoastaan kauttamme.
kiitoksia.. välien katkaseminen tuntuu vain niin pahalta kun minulla on parin vuoden ikäinen pieni tytär.. mutta oman psyykkeen takia on välit laitettava poikki... että jaksan olla tytölle pras mahdollinen äiti...
sellaista ei voi rakentaa ulkoa tulevien ärsykkeiden varaan. Silloin ihminen on kuin lastu laineilla. Tosin taidamme sitä elämän virrassa olla muutoin.
Se, kenen kanssa ja kuinka paljon olemme tekemisissä, on meidän itsemme valittavissa.
Ei ole syytä ripustautua pahaan.. Sillä ei saa koskaan hyvää aikaiseksi.
Pitää uskaltaa olla terveesti itsekäs!
että haluat olla hyvä äiti lapsellesi.Minusta ei tunnu hyvältä,kun lapsi kyselee miksi ei voi mennä mummulaan ja aina mummu on "pipi",onneksi 3-vuotias on vielä sen verran pieni,ettei ymmärrä asioiden oikeaa laitaa,mutta sattuu kun mummu niin hyvä selvinpäin..Ne selvät päivät vaan nykyään niin vähissä,etten tiedä voiko häntä enää mummuksi sanoa:( Voimia sinulle ja sentään jotakin hyvää tästä seuraa:Tiedämme,millaista perintöä emme halua lapsillemme välittää!
sitä holismiaan postimyynnistä ole tilannut:)
Geeniperimällä lienee asian kanssa tekemistä, mutta ne geenithän tässä tapauksessa on j o perittynä.
Alkoholismi voi olla kenen tahansa "kohtalo". Mitä avoimemmin asiasta kykenee keskustelemaan, sen parempi.
mummi on juonut silloinkin kun olemme tytön kanssa käyneet siellä.. ja joutunut monesti lähiaikoina putkaan ja sairaalaan lääkkeiden ja alkoholin takia.. en todellakaan halua että lapseni on vaarassa silloin jos mummolassa käymme..