Oulun seudun mustassa, ravinteikkaassa mullassa piili syvällä salaisuus. Siellä, kaukana päivänvalosta ja ihmisten kiireestä, eli pieni porkkana.
Pitkän kesän ajan porkkana oli kasvanut tiukassa puristuksessa. Multa oli painanut sitä joka puolelta, ja ympärillä oli pyörinyt kaikenlaisia muitakin puutarhan asukkaita – itsepäisiä rikkaruohoja ja tiukkoja maamatoja, jotka halusivat toimia puiston portinvartijoina. Ne vaativat, että jokaisen kasvin piti kasvaa tarkasti suoraan alaspäin, tiettyjen sääntöjen ja mittojen mukaan, muuten sitä ei katsottaisi "hyväksytyksi" osaksi penkkiä.
Mutta porkkana ei välittänyt portinvartijoiden vaatimuksista. Sen sisällä sykkii kirkas, oranssi elämä ja vahva tahto kasvaa kohti sitä suurta valoa, joka siinsi jossain kaukana maan pinnan yläpuolella. Se tiesi, että sen arvo ei ollut kiinni multakerroksen paksuudesta tai siitä, mitä naapurin nauris siitä ajatteli, vaan siitä puhtaasta elämänvoimasta, joka piti sitä yllä.
Sitten tuli syksyn korjuun aika. Kuokankärki halkaisi mullan, ja yhtäkkiä porkkana nostettiin ylös pimeydestä suoraan syyskuun raikkaaseen ilmaan ja kultaiseen auringonpaisteeseen.
Porkkana ravisti päältään viimeiset mullat, nosti oranssin lakkinsa ylpeänä pystyyn ja kylpi siinä samassa puhtaassa valossa, jota se oli koko elämänsä ajan unelmoinut näkevänsä. Tie oli ollut pitkä ja ahdas, mutta nyt se sai loistaa sellaisena kuin oli – valmiina tuomaan elämää ja iloa eteenpäin.
Pitkän kesän ajan porkkana oli kasvanut tiukassa puristuksessa. Multa oli painanut sitä joka puolelta, ja ympärillä oli pyörinyt kaikenlaisia muitakin puutarhan asukkaita – itsepäisiä rikkaruohoja ja tiukkoja maamatoja, jotka halusivat toimia puiston portinvartijoina. Ne vaativat, että jokaisen kasvin piti kasvaa tarkasti suoraan alaspäin, tiettyjen sääntöjen ja mittojen mukaan, muuten sitä ei katsottaisi "hyväksytyksi" osaksi penkkiä.
Mutta porkkana ei välittänyt portinvartijoiden vaatimuksista. Sen sisällä sykkii kirkas, oranssi elämä ja vahva tahto kasvaa kohti sitä suurta valoa, joka siinsi jossain kaukana maan pinnan yläpuolella. Se tiesi, että sen arvo ei ollut kiinni multakerroksen paksuudesta tai siitä, mitä naapurin nauris siitä ajatteli, vaan siitä puhtaasta elämänvoimasta, joka piti sitä yllä.
Sitten tuli syksyn korjuun aika. Kuokankärki halkaisi mullan, ja yhtäkkiä porkkana nostettiin ylös pimeydestä suoraan syyskuun raikkaaseen ilmaan ja kultaiseen auringonpaisteeseen.
Porkkana ravisti päältään viimeiset mullat, nosti oranssin lakkinsa ylpeänä pystyyn ja kylpi siinä samassa puhtaassa valossa, jota se oli koko elämänsä ajan unelmoinut näkevänsä. Tie oli ollut pitkä ja ahdas, mutta nyt se sai loistaa sellaisena kuin oli – valmiina tuomaan elämää ja iloa eteenpäin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Höpö höpö. Porkkanat eivät maistu enää porkkanoilta. Huonon makuisia. Viimeksi ostin Lidlistä, tosi pahan makuisia. Nyt ostin S-marketista. Ihan sama juttu. Ihan ihmeellistä, että kotimainen juurikas on pilattu. Onko syy torjunta-aineissa vai missä. Katalan makuisia.
Itse ostin luomuporkkanoita viimeksi. Oli juuri ja juuri joku vanhan porkkanan maku, mutta en minäkään osta toista kertaa. Ei sekään ollut oikean porkkanan makuista.
Niin eivät kehdanneet edes laittaa tuottajaa oli Uuskarlepyy pakkaaja Sok. Ei muuta tietoa. Se siitä luomustakin!