Olenko alkoholisoitumassa?

Hei.
Olen alkanut pohtia suhdettani alkoholiin. Vuosi sitten talvella join ensimmäisen kerran koskaan kännit, ja sen jälkeen juominen oli lähes joka viikonloppuista, ja alkuun mentiin kovaakin. Viinaa piti vetää aivan uskomattomia määriä. Koskaan en ole örveltänyt humalassa ja olen osannut käyttäytyä (tätä tutut ovatkin ihmetelleet, että miten olen samanlainen kuin selvänä), mutta saatoin hyvin juoda siihen kuntoon, että aamulla jouduin oksentelemaan vaikka samana päivänä oli menoa. Tuo käytös oli siitäkin outoa, etten juuri tunne itseäni hetkessä erilaiseksi, ehkä jopa hieman epämukavaksi kun juon.

Viime vuoden loppukesästä juominen vaihtui enemmän tissutteluksi, ja nuo perseiden juomiset jäivät pois. Syksyllä saatoin kuitenkin juoda esimerkiksi yhden tai kaksi pitkää vaikka neljänä iltana viikossa parin kuukauden ajan. Minkäänlaista tunnetta ei ollut että haluan juoda varsinaiseen humalaan, vaan se yhden kaljan jälkeinen olotila oli mukava.

Vuoden vaihteessa pidin kuukauden taukoa, mutta sitten "reissun kunniaksi" päätin tissutella hiukan. Sielläkin olin vain pienessä hiprakassa, en kutsuisi känniksi.

Keväällä alkoi vuorostaan erikoisoluiden maistelu, jota oli myös useana iltana viikossa, mutta en kertaakaan juonut enempää kuin yhden oluen. Samaa tahtia jatkui kesään asti. Jostain syystä se yksi olut oli kuitenkin saatava, en varsinaisesti pettynyt jos en sitä saanut, mutta mielummin hain sen kaupasta.

Olin jälleen viime kuun täysin selvinpäin ilman yhtäkään alkoholiannosta, mutta nyt olen taas päätynyt juomaan parin viikon sisään selkeään humalaan asti, tällä kertaa aika tiuhaan tahtiin, neljä kertaa. Tänäänkin hain kaupasta yhden pitkän, en oikeastaan edes keksinyt sille mitään syytä.

Tiivistettynä siis minulle käy monesti niin, että juon yhden oluen, jonka jälkeen haluan hakea tämän yhden oluen seuraavanakin päivänä, mutta enempää en kaipaa eikä määrät ole toistaiseksi nousseet. Välissä on pitkiäkin raittiita jaksoja.

Haluan lähinnä kokemuksia asiaan, onko tästä mahdollista pysyä normaalissa juomisessa, vai olenko menossa kohti tuhon tietä jos en lopeta kokonaan?
373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos ei tuon enempää maita niin pidemmän kaavan mukaan voisi olla järkevämpi investoida se vähäinenkin "pornokaljaan" menevä osuus sukan varteen, ihan sen vuoksi, että on sitten vanhana varaa kiskaista kunnon plexit aina kun sille tuntuu.

Äänestä

Kyselin täällä samaa 14 vuotta sitten ja jäin koukkuun tähän palstaan. Nykyään päiväni kuluvat ripulifantasioita kirjoittaessa, joita olenkin sepittänyt palstalle kymmeniä tuhansia.

Lähde pois kun vielä voit!

Asd

Äänestä

Tarkan pelin ajat, sanoisin! Vaikka juomasi alkomäärät eivät ole erityisen hälyyttäviä, ajatusmaailmasi on alkanut muotoutua alkokeskeiseksi. Siitä se alkaa ja alko ottaa helposti yhä suuremman osan, lopulta suurimman osan niin, että alkaa suunnitella ajankäyttönsä ja elämänsä juomisen mahdollistamisen mukaan. Ajajan paikalla et enää olekaan sinä, vaan etyyli. Kokemusta on.

Paras olisi lopettaa tykkänään. Ajanhaastkaustahan tuo on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hei.
Olen alkanut pohtia suhdettani alkoholiin. Vuosi sitten talvella join ensimmäisen kerran koskaan kännit, ja sen jälkeen juominen oli lähes joka viikonloppuista, ja alkuun mentiin kovaakin. Viinaa piti vetää aivan uskomattomia määriä. Koskaan en ole örveltänyt humalassa ja olen osannut käyttäytyä (tätä tutut ovatkin ihmetelleet, että miten olen samanlainen kuin selvänä), mutta saatoin hyvin juoda siihen kuntoon, että aamulla jouduin oksentelemaan vaikka samana päivänä oli menoa. Tuo käytös oli siitäkin outoa, etten juuri tunne itseäni hetkessä erilaiseksi, ehkä jopa hieman epämukavaksi kun juon.

Viime vuoden loppukesästä juominen vaihtui enemmän tissutteluksi, ja nuo perseiden juomiset jäivät pois. Syksyllä saatoin kuitenkin juoda esimerkiksi yhden tai kaksi pitkää vaikka neljänä iltana viikossa parin kuukauden ajan. Minkäänlaista tunnetta ei ollut että haluan juoda varsinaiseen humalaan, vaan se yhden kaljan jälkeinen olotila oli mukava.

Vuoden vaihteessa pidin kuukauden taukoa, mutta sitten "reissun kunniaksi" päätin tissutella hiukan. Sielläkin olin vain pienessä hiprakassa, en kutsuisi känniksi.

Keväällä alkoi vuorostaan erikoisoluiden maistelu, jota oli myös useana iltana viikossa, mutta en kertaakaan juonut enempää kuin yhden oluen. Samaa tahtia jatkui kesään asti. Jostain syystä se yksi olut oli kuitenkin saatava, en varsinaisesti pettynyt jos en sitä saanut, mutta mielummin hain sen kaupasta.

Olin jälleen viime kuun täysin selvinpäin ilman yhtäkään alkoholiannosta, mutta nyt olen taas päätynyt juomaan parin viikon sisään selkeään humalaan asti, tällä kertaa aika tiuhaan tahtiin, neljä kertaa. Tänäänkin hain kaupasta yhden pitkän, en oikeastaan edes keksinyt sille mitään syytä.

Tiivistettynä siis minulle käy monesti niin, että juon yhden oluen, jonka jälkeen haluan hakea tämän yhden oluen seuraavanakin päivänä, mutta enempää en kaipaa eikä määrät ole toistaiseksi nousseet. Välissä on pitkiäkin raittiita jaksoja.

Haluan lähinnä kokemuksia asiaan, onko tästä mahdollista pysyä normaalissa juomisessa, vai olenko menossa kohti tuhon tietä jos en lopeta kokonaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu