Asemakadun ST1

Kyseinen asema tuntuu olevan nykyään taksikoppi, sillä jatkuvasti päivisin taksit seisovat siellä, jotkut jopa pitkiäkin aikoja.

Lähes joka ilta pihassa samat autot, eli ilmeisesti ihmisillä ei ole muuta tekemistä kuin puhua palturia keskenään. Yksi iltaisin olevista autoista, sellainen iso harmaa paku on pysäköity ihmeellisesti aidan viereen ja estää näkyvyyttä huomattavasti.

Työntekijät paikassa hyviä, varsinkin sellainen nuori tyttö. Hänen autonsa peitetty aina työvuoron aikana.
16247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Taksit on ollut kuin ämmien juorukerho aina

Äänestä

Siellä on aina miehiä paljon juoruumassa. Ne taksit kun ovat miesten. Naisia näkee siellä tosi harvoin. Hyvä että käyvät kahvilla.

Äänestä

Haisee hiki paremmin

Äänestä
  • W:n takseissa oli useampikin kuljettaja, jonka hygieniassa oli paljonkin parannettavaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    W:n takseissa oli useampikin kuljettaja, jonka hygieniassa oli paljonkin parannettavaa.

    Mä en kyllä huomannu kertaakaan mitään tollasta, ja kyllä mulla nenä toimii, kun makuaistikin on parempi kuin monella (ainakin maistan paremmin eri yrttejä, muita makuja) mutta voi olla että paras terävyys on hajuaisti menny monien tulehdusten ja aivovammojen myötä.
    Tosin Jari taitaa olla tupakkamiehiä, että jos kenties tämmöseen viittaat, mutta viittaat kumminkin monikkoon.

    lajijasuris

    Äänestä

Siellä on aina kiva poiketa. paras Lomaalla.

Äänestä
  • Joo, aika vähän käyny, mutta aina tuoreet leivätkin (on tosin PP:ssa myös).
    Toistaiseksi Loimaan parhaita munkkeja olen syönyt jokunen vuosi sitten, kerran oli uunituoreita ja niin nam nam 😋

    lajijasuris

    Äänestä

Joo, tulee mieleen mm. eräs kaupungissa asuva autoilija, joka kenties yksi heistä. Jos oli W:lla usein raha mielessä, nii ollut tälläkin - siis toivetta jostain pitkästä keikasta, vaikka veikkaisin Turun ajojakin olevan ihan päivittäin. Toki tauot on paikallaan ja ei niitä ajoja ihan jatkuvalla syötöllä kaikille ole, mutta silti.

Täällä on kuulemma vähän ollu ylikapasiteettia, (itseki ihmetelly taksien määrää täällä!), mutta luulisin nyt olevan vähemmän aikaa seisoskella, kun Wirtanen lopetti (konkkaan?) ja 5-6 autoo lähti markkinoilta pois. En tosin tiedä onko muut täällä miten paljon lisänneet ajoja , mutta ainakin 3 W:n entistä kuskia on muilla töissä.

lajijasuris

Äänestä
  • Loimaalaisille asiakkailla on raha mielessä kun yrittävät säästää ja saada ilmasta ja halpaa ja edullista

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Loimaalaisille asiakkailla on raha mielessä kun yrittävät säästää ja saada ilmasta ja halpaa ja edullista

    Tosi vähän on ihmisten itse maksamia ajoja. Kyllä se raha takseille tulee verojen kautta; koulukyydit, Kelakyydit (lääkäriin yms.), Sotekyydit (asiointi&harrastukset yms., on tarve-ja tulosidonnainen). Sitten on jonkin verran yritysajoja mutta aika vähän niitäkin, mutta kaipa noita reissutyöläisiä kuskaillaan lentoasemalle ja vastaavasti tänne

    lajijasuris

    Äänestä

Kun on hyvä palvelu ,hyvät kahvit,pullat ja leivät niin kyllä sinne kelpaa mennä. Siellä on aina myös tosi siistiä.
Ja täytyy niiden taksienkin levähtää.

Äänestä

Eiks se yks vanhempi kuskikin oo jo eläkkeellä

Äänestä

I L mutta ajaa vielä taksia kuitenkin. On täällä aika paljon takseja, mut koskaan ei tiedä kuka niistä tulee kun tilaa kela taksin. Viimeksi tuli Loimaan ja Humppilan rajalta joku taksi.

Äänestä

Miten jotkut voi aina soittaa samalle taksikuski ole ja saavat silti Kela korvauksen. Itse olen aina soittanut keltaisia numeroon

Äänestä
  • Se on mahdollista sopia mutta sekin täytyy silloin tilata sieltä samasta välityskeskuksesta. Sitä ennen pitää soittaa asianomaiselle autolijalle ja kysyä voiko hän ottaa kyseisen kyydin sekä lisäksi kysyä auton nro.
    Sotetaksilla sama mutta siinä tämä toivetaksi on toistaiseksi mahdollista vain tämän vuoden loppuun.

    Mun mielestä (tilannut vain sotekyytejä reilun vuoden, kelataksia en ikinä vaan menny omalla autolla tai maksanut itse)toi välitykeskus on just hyvä, kun tulee aina vapaa auto, ja tässä kaupungissa autoja yleensä aina on paitsi sunnuntaisin.
    Tosin iltamenot käytännössä pitää sotetaksissakin sopia, kun ei täällä kukaan päivystä. Tuskin täällä Kelataksiakaan myöhään illalla tai yöllä saa, ellei sitten tuurilla joku yrittäjä itse lähde Turusta hakeen.

    Mä en ymmärrä miksi pitäisi olla joku tietty taksi, paitsi syrjäkylillä voi muuten olla vaikee saada ja sitten varsinkin syrjäkylien vanhat mummot ja osin papatkin varmasti pelkää mamukuskeja. Koskaan ei tiedä milloin joutuu ryöstetyksi ja/tai raiskatukso - eikä tämä ole persu-rasismia!
    Sitten on tietysti näitä kellä suuria kommunikointi- ja toiminnanohjausongelmia, mutta kaipa heillä on myös saattaja eikä siksi pitäisi tarvita aina samaa kuskia. Kai sitä ihmiset vaan haluu jonkun tutun kenen kanssa rupatella vähän sensitiivisimmistäkin asioista.

    lajijasuris

    Äänestä

Oikaisu kelataksinumeroon

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kyseinen asema tuntuu olevan nykyään taksikoppi, sillä jatkuvasti päivisin taksit seisovat siellä, jotkut jopa pitkiäkin aikoja.

Lähes joka ilta pihassa samat autot, eli ilmeisesti ihmisillä ei ole muuta tekemistä kuin puhua palturia keskenään. Yksi iltaisin olevista autoista, sellainen iso harmaa paku on pysäköity ihmeellisesti aidan viereen ja estää näkyvyyttä huomattavasti.

Työntekijät paikassa hyviä, varsinkin sellainen nuori tyttö. Hänen autonsa peitetty aina työvuoron aikana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu