Montako vuotta kaivatusi voisi asua naapuritalossa ennen kuin huomaisit?
Pohdin tässä
Anonyymi-ap
26306
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
En tiedä!
Neljä
Varmaan ikuisuus, koska olen usein niin omissa ajatuksissa ja tiukasti etten hoksaa. Olen jokseenkin aika hajamielinen kun kuljen jossakin.
Voi olla, että menisi kauan aikaa. En kiinnitä edes oman talon asukkaisiin huomiota, joten tuskin sattumalta koskaan näkisin häntä ulkona. Enkä tiedä aikatauluistaan. Jos olisivat samankaltaiset kuin silloin joskus, voisi tietysti olla mahdollista, että maanantaisin lähdetään samoihin aikoihin töihin. Mutta minä kyllä en koskaan katso autoihin sisään, kun ne ohi menevät, joten tuskin näkisin häntä. Hän saattaisi nähdä minut pyörän selässä.
Sinullapa kysymys 😂
Veikkaan että alle vuoden.
Vaikea sanoa kun ei noin ole asiat.
Mutta tuskin vois päivääkään jos vaan sattuisin näkemään edes vilaukselta.
Eikä se kyllä salaa edes yrittäisi asua naapuritalossa.
olen niin vtun psykooseissa ollu jo kauan en tiedä ei kiinnosta yhtään! ovet on kiinni! säpissä!
minuutin
Seitsemän vuotta menisi että huomaisin hänet.
Olisi kyllä äärimmäisen ikävää, jos kumppani asuisi tämän taloyhtiön taloissa. Eri asia, jos asuu yhdessä, mutta en suostuisi seurustelemaan näin lyhyellä välimatkalla. Silloin ehkä, jos työpaikka on jossakin muualla, kuin tämän lähiön tai naapurilähiöiden alueella. jotain vaihtelua sentään.
Onpa erikoinen tapa valita rakastettu ihminen elämään. Ei saa asua naapurissa.
Mun mielestä sillein olis lähestulkoon täydellistä. Olis lähellä mut silti olis mahollista omalle tilallekin.
-sivusta (nainen)
Yksi kriteereistä. olen tutustunut tässä lähiössä enimmäkseen heihin, joiden kanssa ei synny yhteisiä säveliä vaikka kuinka päkistäisi. Siksi ei liiemmin kiinnosta tutustua heihin, joita tässä lähialueella asustaa.
Jos yritetään tutustuttaa heihin, joiden kanssa olisi kyse pelkästään taloudenhoitosopimuksesta, niin eipä nappaile. En minä hitto soikoon huoli tv:n katseluseuraa vaan kyllä elämässä tarvitaan muutakin. Ei minua itseänikään kiinnosta kuluttaa viihdettä ellen ole itse mukana tekemässä.
Muutoinkin olen niin kurkkuani myöten täynnä tätä meininkiä, että harkiten opintojen perusteella vuoden-puolentoista seikkailua ellei tapahdu jotakin mikä muuttaa elämän kulkua positiivisella ja toivomallani tavalla. Eli ei todellakaan ketään tai mitään mikä sitoisi tähän lähiöön tiukemmin.
No, mutta eipä tälle ajatukselle tarvitse tuhlata mietteitään, koska ei tässä ole vuosiin tullut näiden talojen asukkaita vastaan, jotka olisivat herättäneet mielenkiintoa suuntaan tai toiseen. Pari kylläkin, joita vältän parhaani mukaan.
En minä ole kiinnostunut Frida Kahlo - Diego Rivera- tyylisestä silta asuntojen välillä järjestelystä vaan yhteisestä kodista siinä kohtaa, kun on ajankohtaista. Olen saanut niin tarpeekseni näistä kummallakin oma kämppä ja rusinat pullasta-suhteiden etsijöistä. Enkä tarkoita heti yhteen muuttamista, mutta kuitenkin sitä, ettei tarkoitus ole asua ikuisesti erillään.
Todennäkösesti nii pitkään kunnes itte kertois.
Täällä maalla naapurit ovat niin harvassa, että jo viikkoja ennen olisi tiedossa, kuka naapuriin muuttaa ja uuteen naapuriin pyritään tutustumaan vähintään postilaatikolla käydessä heti ekan viikon aikana. Koko kylä tietäisi, kuka naapuriin muuttaa. Mutta enpä usko, että hän on muuttamassa nyt tyhjillään olevaan isoon naapuritaloon, eikä varsinkaan tänne maalle.
Kai käsität, että isoon omakotitaloon muuttaminen vaatii kohtalaisen runsaita taloudellisia resursseja. Etenkin, jos muuttaa yksin.
Erikoinen kommentti. Kaikkihan tuon nyt tietää.
En voi vastata tähän koska en kaipaa ketään, joten ihan sama ketkä ovat minun naapureita! Ja jos joku lähestyy minua niin pakit saa ihan varmasti! Ja tämä koskee kaikkia!
Koko loppu elämän, koska en huomaisi koskaan.
Riippuu missä ilmansuunnassa.
Keskitän kaiken energiani siihen, että viettäisin mahdollisimman vähän aikaa tällä alueella.
Sinänsä ei kiinnosta etäsuhteilu, jossa nähdään ehkä joskus, muttei kiehdo myöskään pyöritään tässä samassa paikassa 24/7 elämäntapakaan.
En välttämättä huomaisi, kun en liiku nyt paljon ulkona kun ei ole enää koiraa.
Voisi asua vaikka naapurissa koko elämänsä, en ole mikään kerrostalokyttääjä. 🤨